Viime aikoina ollaan poikien kanssa treenattu ahkerasti, ja syytä on ollutkin. Mä nimittäin ilmoitin jossain tilapäisessä mielenhäiriössä Kurun tokokokeeseen. Koe on jo parin viikon päästä, joten treenata täytyy ja tiukasti. Kaksi viikkoa sitten keskiviikkona meillä oli kevään ekat ohjatut treenit Lauttasaaressa omassa koirakerhossa. Vetäjä oli sama kuin viime syksynäkin, ja pääosin treeniryhmäkin: samat tolleri, labbis, staffi, parson jne löytyivät ryhmästä, niiden lisäksi tuli uutena bostoninterrierinarttu. Tyytyväinen saan kyllä olla, koska tuostakin kouluttajasta oon tykännyt kovasti, ja tutussa treeniryhmässä on tietenkin mukava treenata. Alkuun tehtiin luoksepäästävyys ja paikallamakuu. Luoksepäästävyydessä Kuru pysyi nätisti istumassa, kun komensin "odota" ennen kuin kouluttaja tuli moikkaamaan koiraa. Kyllähän se kuonolla kurotteli kovasti kouluttajan suuntaan, mutta takapuoli pysyi hännän vispaamisesta huolimatta maassa. Paikallamakuussa en uskaltanut ottaa välimatkaa montaakaan metriä, koska vieressä makasi holsku-uros, joka provosoi aika kovasti Kurua. Mutta nätisti ne molemmat pysyivät paikallaan, vaan en kuitenkaan halunnut mitään riskejä ottaa.

Paikallamakuun jälkeen otettiin yksittäin seuraamista. Kuru pystyi keskittymään yllättävän hyvin, varsinkin ottaen huomioon sen, että oltiin taas pitkän talvitauon jälkeen kentällä, jolla pyöri jälleen 4-5 koulutusryhmää ja kymmeniä koiria yhtä aikaa. Ekan pätkän se teki ihan erinomaisesti, toinen pätkä seuruutettiin just sitä provosoivaa holsku-urosta kohti, mutta Kuru pystyi silti seuraamaan ihan nätisti - välillä se yritti tuijotella, mutta korjasi sitten itse kontaktin. Jes! Tästä tuli kyllä aika kiva fiilis. Ja sen kivan fiiliksen jälkimainingeissa mä sitten olinkin niin hullu, että laitoin sen ilmoittautumisen tokokokeeseen menemään.. :D

Torstai-iltana meillä oli Korrien tokokurssin toinen kerta, ja päästiin tekemään muistaakseni noutoa ja liikkeestä seisomista. Noudon kanssa ollaan edelleen ihan alkeissa, syksyllä edellisellä Korrien kurssilla tehtiin myös alkeita, mutta suoraan sanottuna sen treenaaminen on jäänyt täysin. Niinpä aloitettiin taas alusta, vauhtinoudosta. Luovutuksen Riitta kehotti opettamaan ajan kanssa pito- eli pakkonoudolla, pitämistä pitää vaan harjoitella paljon, hartaasti ja ison palkan kera joka päivä. Eli jätetään rauhallisempaan elämänvaiheeseen.. Vauhtinoutoa sen sijaan voidaan tehdä paljonkin. Alkuun kokeiltiin lelun kanssa - leikitin Kurua ensin, ja kun se leikki reippaasti (heti..), heitin noutokapulan ja lähdin juoksemaan lelun kanssa toiseen suuntaan. Niin lähti Kurukin - noutokapula on sen mielestä siisti lelu, jonka se mielellään omii. Niinpä oltiin seuraavalla kerralla viisaampia, ja lähdettiin namilinjalla liikkeelle. Tällä kertaa Kuru kääntyi heti kohti, ja palkkasanalla sai irrottaa kapulan ja tulla syömään nyrkillisen lihapullaa. Tätä kokeiltiin pari kertaa, ja toimi kuin junan vessa. Eli tätä sitten vaan jatkossa treenien vaihteluksi, Kuru tykkää vauhtiliikkeistä, ja on tosta toivottavasti hyötyäkin. Jatkossa pitää vaan olla tarkka, ettei palkkaa, jos Kuru irrottaa kapulasta ennen palkkasanaa.

Liikkeestä seisomista olin hinkkaillut edellisen päivän treenien väliajalla, ja niinpä tehtiin sitä Riitankin kanssa. Paljonhan me ollaan tehty palkan heittoa koiran yli kun itse peruutan edellä, mutta Riitta käski vaan kylmästi jättämään käsimerkin pois jo tästä, koska koira osaa. Ja no joo - osaahan se. Itse olin hoksannut edellisellä viikolla muiden treenejä katsoessani, että se palkka edelleenkin kannattaa heittää koiran yli eikä kopiksi, vaikka koira onkin jo pysähtynyt eikä heittoliike toimi enää käsimerkkinä. Tää kummasti nopeutti Kurun pysähtymisiä uudelleen.. Kun pysähtyminen lisättiin seuraamisliikkeeseen, Riitta kehotti heittämään frolicia tms. näkyvää palkkaa vasemmalla kädellä koiran yli. Tässähän tulee reilu käsiapu, mutta toisaalta se hiipiminen jää ainakin pois. Kuruhan periaatteessa osaa, mutta usein hiipii sen pari askelta perään. Vasemmasta kädestä voi myös siirtää palkan heiton oikeaan käteen, kun koira oppii että palkka lentää selän takaa ja oppii fokusoimaan lentävään palkkaan. Tää toimi kyllä tosi hyvin, ja pitää muistaa jatkossakin treenata näin. Lisäksi treenattiin paikallaan seisomista erikseen. Ja Kuru oli jo tällä treenikerralla ihan eri koira! Vaikka kenttä on vaikea häiriö (ruohoalusta, pupunpapanoita, muut koirat reunalla..), se toimi jo ihan eri malliin kuin viikkoa aikaisemmin.

Jotta ei aivan liian vähällä treenillä päästäisi, niin Amy tuli Sansin kanssa meidän kotinurkille treenaamaan perjantai-iltana. "Meidän" tokokenttä eli viereisen koulun urheilukenttä olikin varattu, joten mentiin lähellä olevalle pienelle koriskentän tapaiselle treenaamaan. Toisella puolella oli joku yksittäinen poika heittelemässä koreja, mutta me mahduttiin hyvin kentän hiekkaiselle puolelle treenaamaan - ja saatiinpa myös hyvää häiriötreeniä. Amy oli ottanut mukaan myös kehänauhat, joten saatiin loistavaa kisamaista treeniä. Alkuun tehtiin "luoksepäästävyys" eli vaan pitkää odottelua, koska Amy teki samaa Sansin kanssa. Sitähän se kokeessa on. Koemaisessa järjestyksessä tehtiin myös noin kolmen minuutin paikallamakuu, jossa molemmat koirat pysyivät tapansa mukaan hienosti. Kurua ei häirinnyt edes viereisellä kävelytiellä kulkenut koira eikä selän takana koreja heitellyt poika. Tän jälkeen tein Kurun kanssa vaihtelevalla menestyksellä seuraamispätkiä, ihan hyviäkin oli joukossa. Välillä otin myös Haltin kentälle tekemään vähän höpöjuttuja, lähinnä harjoiteltiin odottamista (ja otettiin pari luoksetuloa) ja maahanmenoa. Yhden lyhyen paikallaolopätkänkin otin Haltin kanssa, ja se sujui hienosti. Kurun kanssa yritettiin ottaa kisamainen luoksetulo, mutta plörinäksi meni - Kuru jäi kahdella kertaa vain tuijottelemaan, kun kutsuin. Siis WTF! Pitääkö ne liikkeet rikkoa just ennen koetta? Tässä ei oo koskaan ollut mitään muuta ongelmaa kuin se haukkuminen... Toisella kertaa juoksin koiraa kohti ja toruin, ja sen jälkeen se vaivautuikin tekemään ihan hyvän luoksetulon. Mutta aargh... Treenin jälkeen me saatettiin vielä Amy ja Sansi bussipysäkille ja tehtiin pieni lenkki ennen kotiin menoa. Kiitos Amylle treeniseurasta, tää tuli todellakin tarpeeseen! :)

Lauantaina meillä jatkui treeniputki - Korrien treenit oli varattu tällekin päivälle. Paikalla olikin alle puolet alkuperäisistä ilmoittautuneista, mikä tarkoitti, että meidän ryhmässä oli vain kolme koirakkoa. No, sen parempi meille. Ensin tehtiin hyppyä - Kuru hyppäsi nätisti hyppykäskyllä, mutta meinasi tepsutella joka kerta muutaman askeleen, kun menin itse koiran viereen. Tähän siis lääkkeeksi enemmän seisomistreeniä erikseen. Sitä on toki tehtykin, mutta kun niin harvoin pääsee yhdistämään koko liikkeeseen.. Sen havaitsin kuitenkin, että kannattaa mieluummin tässä liikkeessä pysäyttää koira "odota"-käskyllä kuin "seis(o)"-käskyllä - ensimmäinen on paljon vahvempi. Hypyssä ei siis muuta ongelmaa. Tän lisäksi treenattiin sitä luoksetuloa, jonka luulin jo rikkoneeni. Hienosti se kuitenkin tuli luokse, ja kun ensimmäisellä kerralla meni nappiin, ei hinkattu turhaan sen enempää. Toisessa setissä me tehtiin ruutua, kun kerran mahdollisuus oli, ja musta tuntui, että Kuru tarvitsi jotain hauskaa ja vauhdikasta välillä. Ensimmäisellä kerralla Kuru sai tuttuun tapaan juosta ruutuun namialustalle, ja vauhtia olikin ihan tautisesti. Sama tehtiin vähän kauempaa, eikä mitään ongelmaa. Sitten siirryttiin näyttöruutuun, mä jätin Kurun odottamaan ja kävin näyttämässä ruutua Kurulle. Ekalla kerralla Kuru lähti kyllä ruutuun päin, mutta kääntyi sitten mua kohti ja vaati palkkaa haukkumalla. Tää toistui pari kertaa, jolloin tehtiin niin, että Riitta kävi näyttämässä ruudun mun pidellessä Kurua. Ja lähtihän se sitten ruutuun! Kyllä se matkalla taas kääntyi katsomaan ja taisi haukahtaakin, mutta kun ei saanut sillä reaktiota aikaiseksi, se ratkaisi itse ongelman ja meni ruutuun! Tästä se toki sai huippukehut ja palkka lensi ruutuun. :) Mahtava koira.

Tokotreeneistä lähdettiin poikien kanssa Haltialaan irtolenkkeilemään vajaaksi tunniksi, kun oli vähän vapaa-aikaa ennen Haltin agilitytreenejä. Pojat taisivat olla kuumissaan keskipäivän auringossa, kyllä ne sentään vähän juoksivat, mutta taitaa ottaa koville nää kevään ensimmäiset kuumat kelit. Haltin agitreenit sentään ovat viileässä, varjoisassa hallissa - vielä. Koutsi oli taas paikalla, ja mä olin taas ihan solmussa. :D Eteenpäin juokseminen, koiran katsominen ja ohjausliikkeen ajoitus yhtä aikaa on vain käsittämättömän vaikeaa! Meillä oli tehtävänä sama radanpätkä kuin muillakin (hyvin alkaa siis jo tässä vaiheessa..), jossa oli alussa kaksi hyppyestettä vinossa toisiinsa nähden samalla suoralla. Toisen aidan jälkeen olisi ollut tarkoitus tehdä persjättö (?) ja siirtyä koiran oikealta puolelta vasemalle puolelle, ohjata koira oikealla n. 90 asteen kulmassa olevan aidan yli ja siitä jälleen 90 asteen kulmassa olevan aidan yli. Periaatteessa ihan simppeliä, mutta.... mä olin vaan niin pahasti myöhässä, aina ja ikuisesti ja joka kerta. :D Onneksi Halti antaa tosi paljon anteeksi mun virheitä ja korjaakin niitä, sen mielestä on siistiä niin kauan kuin ruokatarjoilu pelaa. Ja sehän pelaa. Kyllä mä pari kertaa onnistuin olemaan sen verran vähän myöhässä, että Halti pääsi oikeiden esteiden yli oikeassa järjestyksessä, mutta ansio ei kyllä varsinaisesti ollut mun. Eh. Tää on vaan niin vaikea laji!

Sunnuntain ja maanantain koirat saivat sentään levätä ihan vaan kotitreenauksessa, mutta tiistaina, vappupäivänä, käytiin taas häiriötreeneissä. Koska mä kaheli tosiaankin olen menossa kokeeseen, mentiin Amyn ja Sansin kanssa koepaikan kentälle treenaamaan ihan kehänauhojen kanssa. Alkuun tehtiin taas sivullaistumistreeniä (= "luoksepäästävyys", kestoa siihen sivulla istumiseen) ja sen jälkeen paikallamakuu. Kumpikin koira makasi nätisti ihan ongelmitta niin kuin pitääkin. Kurun kanssa tehtiin tähän väliin pientä seuruutreeniä, välissä hain kentälle Haltin, joka sai treenailla ihanien pinaattilettujen voimalla odottamista, luoksetuloa ja vähän perusasentoakin. Tarttiskohan tolle kohta 2-veelle vähitellen opettaakin jotain.. Veikkaan, että sen saisi aika pienellä vaivalla koevalmiiksikin, kun sille noi mun kehutkin ovat jo hyvä palkka, ja se tekee kyllä ihan ilolla niitä asioita, mitä osaa. Kurun kanssa jatkettiin sitten vähän koemaisemmalla linjalla, Amy liikkuroi meille ainakin liikkeestä maahanmenon, seisomisen ja luoksetulon. Liikkeestä maahanmeno oli hyvä, niin kuin pitääkin, mutta ne muut.. Iso huokaus. Rikoin sitten kaksi liikettä just ennen koetta. Liikkeestä seisomissa Kuru hiippaili enemmän kuin yleensä, mutta jäi sentään seisomaan.. kunnes palasin sen luokse. Se ei ole koskaan aiemmin harrastanut tässä ennakointia, mutta nyt meinasi ennakoida koko ajan perusasentoon siirtymisen. Niinpä me tehotreenattiin sitten pelkkää seisomista ja sain sentään Kurun pysymään seisomassa, kun menin itse viereen. Mutta tosi kiva, että se just ennen koetta keksi tällaisen ihan uuden jutun.. Luoksetulossa se sitten päätti ensin hiippailla mun perään (mitä se ei ole todellakaan koskaan tehnyt) ja sen jälkeen tulla vinoon (ne pari ilohaukkua tulevat aina matkalla, mutta se on mulle ok) ja yhdellä kertaa jäi seisomaan - siis WTF? Perusasento on ollut sille aina vahva juttu, ja vaikka mä seisomisessa hinkkasinkin sitä seisomaan jäämistä, niin en todellakaan olis kuvitellut, että se rikkoo luoksetulon loppuasennon. Voi hemmetti. Saatiin tääkin sitten parilla perusasentoharjoituksella korjattua, mutta innolla odotan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Keskiviikkona meillä oli oman seuran ohjatut treenit Lauttasaaressa, ja aloitettiin jälleen paikallamakuulla. Tällä kertaa uskalsin ottaa ihan reippaasti matkaakin, koska vieressä makasi toisella puolella kouluttajan oma, varma koira ja toisella puolella koira, josta tiesin, että se lähtee korkeintaan oman ohjaajansa luo. Niinpä mä pääsin johonkin 15m päähän, kun kentällä oli muitakin ryhmiä eli tilaa rajallisesti. Kuru makasi nätisti ja rauhallisesti - suorastaan esimerkillisesti kouluttajan sanoin. Tän jälkeen tehtiin seuraamispätkiä, joista ensimmäinen (hihnassa) meni tosi näppärästi, Kuru piti tosi hyvin kontaktia jne, vaikka käytiin hyvinkin lähellä viereisen ryhmän koiria. Toinen pätkä tehtiin irti, mun toiveesta lyhyempänä ja kauempana muista koirista, mutta kontakti meinasi tippua ja Kuru jätätti vähäsen. Korjasi kuitenkin ja paransi loppua kohti, mikä oli tosi hyvä juttu. Ilmeisesti sitä kuitenkin vähän hämäsi kahden seuraamiskaavion tekeminen peräkkäin, vaikka palkkasinkin välissä.. Eli koetta ajatellen tätä täytyy kyllä muistaa treenata. Koska tätä treenattiin yksitellen, treeniin meni aika paljon aikaa, ja temputtelin Kurua sitten vähän väliajalla. Loppuun ehdittiin tehdä kuitenkin vielä liikkeestä maahanmeno pareittain, Kuru teki tänkin irti, kun saatiin pariksi bostoninterrierinarttu. Ekalla kierroksella oli ihan ok, toisella meinasi mennä naapurin kyttäilyksi (poikitti törkeästi) ja komensinkin maahan aika tiukkaan sävyyn. Meni se sentään.. :D Mutta oli Kuru jo tässä vaiheessa aika leipiintynyt hommiin. Loppuun tehtiiin vielä luoksetulot yksitellen. Kuru odotti nätisti ja tuli laukalla, mutta hitaasti ja haukkuen, sentään kohtuullisen suoraan perusasentoon. Mutta väsymyksen tilaan nähden ihan siivo suoritus siis.

 Lauantaina meillä oli taas Haltin agitreenit, mutta tällä kertaa koutsi ei ollut paikalla. Treenikaveri siis ystävällisesti taas ohjasi meitä, ja saatiin Haltin kanssa ekalla kierroksella tehdä yksinkertaista valssiharjoitusta: aidalta lähes suoraviivaisesti suoraan putkeen, jolta suoraan aidalle, jolta sitten käännyttiin takaisin putkeen ja sieltä vasemmalle aidalle. Koska Haltilla tunnetusti on vauhtia, mä meinasin jäädä tässäkin jälkeen, mutta onnistuttiin sentään olemaan kämmimättä sen kummemmin - ehdin sen verran ohjata, ettei Halti jättänyt mitään esteitä väliin tai suorittanut vapaavalintaisessa järjestyksessä. Tän jälkeen harjoiteltiin vielä rengasta, koska sitä ei olla sitten agileirin tehty. Maksikorkuista rengasta Halti ei uskaltanut alkuun hypätä vaan yritti aina kiertää palkan luo, vaikka työnsin käden renkaasta läpi. Niinpä laskettiin rengas n. 30cm korkeudelle, jolloin Halti hyppäsi ihan ongelmitta. Nostettiin muutama sentti, ja Halti tuli ihan epäröimättä läpi. Kun tästä nostettiin vielä muutama sentti maksikorkeuteen, Halti epäröi pari kertaa, mutta tuli sitten kuitenkin lopulta nätisti läpi, ja sai valtavat kehut ja palkat, ja lopetettiin homma siihen. Jee! Ehkä se siis renkaankin oppii jossain vaiheessa, kunhan vaan treenataan. 

Toisella kierroksella harjoiteltiin radan alkukiemuraa, jossa oli siis kaksi aitaa rinnakkain ennen sitä suoraa putkea. Ekalta aidalta kutsuin yli ja lähetin kiertämään toisen aidan takaa - tän jälkeen vissiin jatkettiin putkeen? Tääkin joka tapauksessa sujui Haltilta hienosti, vaikka mun ohjaus oli vähän mitä sattuu.. Mutta onneks toi koira korjaa niin paljon mun virheitä. Koska näissä ei ollut ongelmia, me harjoiteltiin vielä pituutta. Sitä ollaan joskus joulun tienoilla kyllä treenattu, mutta kun siitä tosiaankin on aikaa, niin oli syytä kerrata. Pituudesta otettiin viimeinen palikka pois, mutta oli esteellä kuitenkin ihan kohtuullisesti mittaa. Ekalla kerralla Halti tuli pituuden ohi targetille syömään namin, mutta toisella ja kolmannella yrittämällä hyppäsi ihan ongelmitta nätisti pituusesteen. Hieno homma! :)  

Muuten pojat ovat viettäneet lähinnä hiljaiseloa, Kurun kanssa ollaan kyllä tehty pientä tokotreeniä lenkin varrella joka päivä. Koe lähestyy ja iik, ääk! Mutta ei kai se auta kuin treenata sen verran kuin pystyy. Ohjatut tokotreenit jäivät tänä keskiviikkona väliin, kun kouluttaja oli sairastunut, ja totesin, että parempi panostaa gradun tekemiseen sinä iltana. Häiriötreeni olis kyllä tehnyt hyvää, mutta joskus täytyy priorisoida toisinkin päin.. Haltilla alkaa kyllä mennä kuppi nurin, kun kavereita ei olla ehditty nähdä pariin viikkoon. Mutta onneksi pikku-Kuura emäntineen on tulossa meidän lenkkiseuraksi huomenna! :) 

Tiina 

Perinteitä kunnioittaen me osallistuttiin jälleen poikien kanssa PLS:n Katselmukseen, joka järjestettiin tänä vuonna Oulussa. Ja edelleen perinteitä kunnioittaen paikalle matkattiin tietenkin pikkubussilla parhaassa seurassa. :D Janika, Noppa ja Yoonas ottivat perjantai-iltapäivänä kyytiin Pakilan Teboililta mun ja poikien lisäksi Kirsun ja Tiin, Marjan ja Stahpin sekä Lauran ja "pikku"-Kuuran. Pakkautumisen ja penkkien suojauksen jälkeen suunnattiin Nurmijärvelle hakemaan mukaan Eeva, Ukri ja Lujah, ja vielä viimeisenä Mäntsälästä Laura ja Päivi ilman koiria (!). Yhteensä autossa oli siis 8 ihmistä ja 9 koiraa, joista 6 uroksia ja 3 narttuja. Ihan helppo yhtälö siis. :P Tällä kokoonpanolla matkusteltiin Ouluun muutamien välipysähdysten kautta, ja jo menomatkalla oli riemukas tunnelma. Ei se päämäärä, vaan se reissu! Me oltiin saatu jo poikien kanssa "ylennys" takapenkiltä keskipenkille, jossa oli enemmän jalkatilaa, ja Noppa matkusteli Marjan ja Lauran jaloissa poikien kanssa. Oon kyllä ylpeä Haltista, joka on niin käsittämättömän lunki matkustaja. Ja vähän täytyy olla ylpeä Kurustakin, joka otti kyllä ihan rennosti matkan, mutta se reppana nyt onkin joutunut matkustamaan Suomea päästä päähän jo moneen kertaan.

Perillä oltiin joskus yhden jälkeen yöllä, ja heti ensi töikseen majoituspaikan pihassa Kuru karkasi autosta.. ihan hirveän ylpeä siis ei siedä olla. Onneksi nopearefleksinen Päivi nappasi sen heti kiinni - ja toisaalta, eipä se siellä keskellä-ei-mitään ollut mihinkään menossakaan. Nukkumaan päästiin siis joskus kahden jälkeen, kun oltiin sumplittu hiukan erikoisessa majoituspaikassa yöpyminen - ovet kun eivät oikein pysyneet kiinni ja matkassa oli paljon koiria, jotka eivät tulleet toistensa kanssa toimeen. Kaikesta kuitenkin selvittiin, ja me vietettiin melkoisen väsynyt yö Janikan ja Kirsun kanssa samassa huoneessa.

Aamulla herättiin ajoissa reilun neljän tunnin yöunien jälkeen lenkittämään koirat Tyrnävän räntäsateisissa maisemissa. Jep, todellakin räntäsateisissa... ja etelässä oli sentään ollut jo ihan lämmintä koko viikon, eikä lumesta tietoakaan. Katselmuspaikalle päästiin ajoissa ilmoittautumaan, ja sitten odoteltiin omaa vuoroamme kehässä. Lauran pikku-Kuura oli vuorossa ennen meitä, ja Lauran etukäteen pohtimista kauhuskenaarioista huolimatta käyttäytyi ihan hyvin - ja pääsi loppukehään viiden parhaan joukkoon! Luokassa oli sitäpaitsi kahdeksan koiraa, joten paikka oli ihan oikeasti ansaittavakin. Toisin kuin Haltin kohdalla - luokassa oli paikalla viisi koiraa, ja Haltikin pääsi loppukehään. :D Halti kyllä esiintyi tapansa mukaan tosi nätisti (vähän epätyypillisesti kyllä yritti pari kertaa juostessa haukahdella, kun muut räyhäsivät), mutta se vaan on niin kevyt, pieni ja narttumainen. Luokka oli vähän kuin "Halti ja pojat", muut olivat selkeästi urosmaisempia. Loppukehissä menikin ihan hienosti - pikku-Kuura sijoittui luokkansa kolmanneksi! Ja käyttäytyi loppukehässä todella nätisti, mä tunsin ihan älyttömän suurta ylpeyttä kun näin miten se ravasi nätisti Lauran kanssa. Voi pieni Kuura! Haltikin sijoittui oman luokkansa kolmanneksi, tuomari kävi ruusuketta tuodessaan vielä sanomassa, että koira on todella nätti ja hyvärakenteinen, mutta vielä niin kevyt ja kesken kehityksen. Ja ihan oikeassa oli - se todellakin on ihan eri kaliiperia kuin muut samanikäiset urokset, se nyt vaan ei yksinkertaisesti (vielä) näytä urokselta. Halti sai tuomarina toimineelta Ritva Hannuniemi-Pulskalta seuraavanlaisen arvostelun:

Hyvä yleisvaikutelma. Linjakas, kevyehkö. Söpö pää. Kaunis kaula. Hyvä selkä. Hyvät kulmaukset. Purenta + kivekset ok. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu kevyesti ja joustavasti.

Näyttää kyllä ihan Haltilta tuo kuvaus, en voi olla eri mieltä - tai no, se ei ole vain kevyehkö, vaan ihan rehellisesti kevyt. :D Mutta tuomari oli tosi ystävälliseen sävyyn sen kirjoituttanut arvosteluun. Ei voi olla kuin tyytyväinen! Ja mua hykerrytti erityisesti tuo maininta söpöstä päästä, koska.. no, onhan se söpö! Ei vaan olettaisi lukevansa sitä arvostelusta. Haltille oli sijoittumisruusukkeen lisäksi myös toinen rusetti tiedossa. Se nimittäin oli lauantain nuorisoluokkien eteläisin uros, joka on ollut Oulun Katselmuksessa tapana palkita samoin kuin pohjoisin narttu. Niinpä Haltista tuli Etelän Tumma Ylkä, ihan kuin Kurusta aikanaan neljä vuotta sitten. Ja ihan mielettömän hienon ruusukkeen Halti sai tästä hyvästä - näillä kahdella ansaittiin paluukyyti etelään. ;)

Iltapäivällä kehässä olivat nartut, ja nuorten narttujen kehässä oli tuttuja koiria - Haltin Rova-sisko, Noppa-leikkikaveri ja Impi, jonka kanssa oltiin viime vuonna poropaimennusreissussa. Näiden puolesta jännättiin lähes 20 koiran luokassa - ja kaikki pääsivät loppukehään! Impi sijoittui toiseksi, Rova kolmanneksi veljensä tapaan, ja Noppa neljänneksi. Aika kova saavutus! Saatiin kyllä olla tyytyväisiä tuttujen puolesta, eivätkä todellakaan huonolle hävinneet, nuorten luokan voittanut narttu oli todella kaunis. Kehien jälkeen vietettiin vielä pari tuntia seuran kevätkokouksessa, jonka jälkeen paahdettiin hirveää vauhtia syömään, kaikki olivat nälkäisiä kuin karhut talviunien jälkeen. Ilta meni lenkkeillessä, päivän tapahtumia kertaillessa ja vanhoja valokuvia katsellessa - ihan reissun parasta antia! :)

Sunnuntaiaamuna herättiin taas ajoissa lenkille, ja onnistuttiin aiheuttamaan välillisesti ikävä tilanne: meidän lähtiessä majoituspaikan pihasta Noppa ja Tii tulivat Janikan ja Kirsun kanssa vastaan. Tytöt olivat koko viikonlopun lenkkeilleet nätisti keskenään, mutta kun pojat tulivat vastaan, se oli niille liikaa. Molemmat halusivat tervehtiä mun poikia, ja kun Tii olis moikannut Haltia, Noppa ärähti Tiille, joka sitten vastasi tikkaamalla Noppaa silmän alapuolelle.. Ei kiva juttu, ja harmitti vietävästi, vaikkei se tietenkään mun poikien vika ollutkaan. Mutta tän jälkeen ei oo kyllä mun pojilla asiaa lenkeille yhtä aikaa Tiin ja Nopan kanssa, täytyy vaan lenkkeillä erikseen kummankin kanssa. Aamulenkkiepisodin jälkeen lykättiin koirat autoon, palautettiin avaimet isäntäväelle ja lähdettiin Katselmuspaikalle. Samaan aikaan pyöri kolme kiinnostavaa uroskehää - Kurun avo2-kehän lisäksi avo1-urokset ja veteraaniurokset. Vähän kyllä harmitti, etten ehtinyt katsoa oikein kunnolla veteraanipappoja, mutta loppukehän sitten sentään näin.

Kurun kehässä oli noin 16 urosta, ja meillä oli tosi kovat kilpakumppanit, tiesin jo luettelon nimistä, ettei Kurulla ollut mitään sijoittumismahdollisuuksia. Mutta olennaistahan on vaan se arvostelu ja oma suoritus. :) Kimpassa seisominen ja juokseminen meni ihan nätisti, omalla vuorollaan Kuru sitten loikki, laukkasi ja peitsasi (...huokaus, vähän ylimääräistä energiaa?) kehän ympäri juostessa, mutta edestakaisia liikkeitä se sentään esitteli ihan nätisti. Hampaiden katsominen meni hienosti, palleja tarkistaessa se taas pyrki istumaan, mutta muuten oli ihan ongelmitta roplattavissa niin kuin pitääkin. Kehään takaisin menoa odotellessa mä treenasin Kurun kanssa tokohommia kahden uroskehän välissä isossa häiriössä, eikä sillä ollut mitään ongelmia! Niin kauan kuin se tiesi, että mulla on lihapullia taskussa, homma pelitti loistavasti. Hieno koira! Tuomari Reija Aaltonen saneli Kurulle tällaisen arvostelun:

Kivekset ok. Oikeatyyppinen. Hyvät rungon mittasuhteet. Riittävä raajaluusto. Olemukseen toivoisi lisää jämäkkyyttä. Kaunis pää ja ilme. Takaa kulmautunut hyvin, edestä saisi olla paremmin. Liikkuu hyvin. Hyvä turkki, kaunis häntä. Oikea luonne. Kauttaaltaan jämäkkyyttä lisää.

Nojoo. Ihan Kurultahan tuokin näyttää, mutta tuli kyllä selväksi, että tuomari kaipaisi sitä jämäkkyyttä. :P Kuru on sitten henkisesti jämäkkä senkin edestä.. Onhan Kuru kyllä kevyt, ei siinä mitään, mutta ilmeisesti keveys ei ollut tämän tuomarin makuun, muutenhan arvostelu on hyvä. Kaikista tyytyväisin olin kuitenkin siihen, että Kuru seisoi nätisti aloillaan kuin patsas kokoomakehässä, kun tuomari valitsi viittä parasta loppukehään. Se käyttäytyi niin nätisti ja lunkisti, etten voinut olla kuin ylpeä.

Loppukehään meillä ei siis ollut asiaa, muttei todellakaan huonoille hävitty, erityisesti avo2-urosten voittaja oli käsittämättömän upea uros. Veteraaniuroksissakin oli kova kärki, voittaja oli ihan mahtavasti liikkunut 14-vuotias, ja Kurun samanikäinen Savu-isä sijoittui hienosti toiseksi. Loppupäivä meni koiria lenkitellessä ja narttukehiä katsoessa, ja kyllä mä ex tempore kävin myös yhden vetskunartun esittämässä kehän alussa, kun omistajansa piti olla toisen nartun kanssa toisessa kehässä. Kurun Tii-emo sijoittui myös hienosti viidenneksi erittäin kovatasoisessa veteraaninarttujen kehässä! Hieman olin ylpeä mammasta. Katselmuspaikalta lähdettiin siis suoraan etelään ajelemaan muutaman välipysähdyksen kautta, ja mä olin lopulta kotona noin puoli kolmelta maanantaiaamuna. Olipahan reissu, mutta todellakin kaiken väsymyksen arvoinen! 

Tiina

Päivittäjän kiireet ovat vaan jatkuneet, mutta välillä sentään täytyy päästä hehkuttelemaan mun fiksuja ja filmaattisia koiria. Kolmet agilitytreenitkin tässä on ehtinyt mennä - ensimmäisistä ei ole enää muistikuvia. Koutsi ei kuitenkaan ollut paikalla, joten tehtiin ystävällisen treenikaverin ohjauksessa kaikenlaista. Ainakin hyppytekniikkatreeniä me taidettiin tehdä, ja muistelen ihmetelleeni, että Halti teki jopa kahdeksan esteen sarjaa sitten varsinaisilla esteillä. Hämmentävää! Sillä on kyllä nyt motivaatio todellakin kohdillaan, kun miettii että vielä syksyllä se saattoi arpoa, kannattaako kolmannelle esteelle enää lähteä. Mutta koiranmakkara on hyvää ja Halti riittävän ahne. :)

Toisissa treeneissäkään ei ollut koutsia paikalla, joten sama ystävällinen treenikaveri ohjasi meitä edelleen. Näissä treeneissä tehtiin hyppytekniikkatreeniä alkuun siten, että kolmen ensimmäisen esteen välimatka kasvoi askel kerrallaan, viimeistä sitten vietiin toistojen edetessä aina askel kauemmaksi. Koira siis joutui jälleen katsomaan miten hyppää, ja ottaako väliin laukka-askelia vai ei. Viimeinen este myös liikutettiin takaisin paikalleen pari askelta kerrallaan, niin tuli treeniä siihenkin suuntaan. Varsinaisessa treenissä meillä taisi olla kuuden esteen sarja - kaksi hyppyä lähes suoralla linjalla, niiden jälkeen mutkaputkeen (väistäen A-estettä, joka oli sopivasti syöttinä putken vieressä. Ja Halti ei mennyt!), josta kahden hypyn (90 asteen käännös) jälkeen suoraan putkeen. Tää sujui Haltilta hienosti, mä olin vaan edelleen ihan auttamattomasti jäljessä, mutta ei vissiin tullut yllätyksenä kenellekään.. :P Ohjasin siis Haltin pari kertaa esteistä ohi, mutta Halti kyllä korjaili mun virheitä ihan loistavasti. Illalla kävin vielä juoksulenkillä (!) koirien kanssa, Kurulla on vissiin kunto tippunut, kun ei se jaksanut edes vetää muutamaa pätkää lukuunottamatta. Kivasti ne silti juoksivat, ei mitään turhaa kohkaamista paitsi pupun perään.

Pääsiäisviikolla me käytiin treffaamassa torstaina Janikaa ja Noppaa Haltialassa, missä oli vielä hiihtäjiäkin. Märällä pellolla saatiin olla kuitenkin ihan rauhassa keskenämme, ja kakarat pääsivät kohkaamaan keskenään. Tuli kyllä tarpeeseen, Halti on ollut niin paljon hihnalenkityksellä viime aikoina, että sillä kertyy höyryä korvien väliin. Pitkänäperjantaina käytiin sitten Kirsun ja mammojen kanssa samassa paikassa, kun Kirsu ei ollut ehtinyt meidän kanssa torstaina lenkille. Olipa kiva nähdä mammatkin pitkästä aikaa! Beanankin askel oli kovin kevyt, kun pääsi meidän kanssa lenkkeilemään, ei ollut mistään vanhuudestä melkein 12-vuotiaalla merkkiäkään. Ja Tii tapansa mukaan rallasi ympäri peltoa.. varsinainen veteraani-ikäinen sekin.

Viime lauantain treeneissä oli koutsikin paikalla, ja tehtiin jälleen ohjaustreeniä. Mun painajainen siis.. Mutta eipä sitä harjoittelematta tietenkään opi. Radalla oli päässä U:n muotoinen mutkaputki, jonka jälkeen oli suoralla linjalla kaksi aitaa. Näiden kahden aidan jälkeen oli 90 asteen kulmassa niihin nähden kummallakin sivulla kaksi aitaa. Ensimmäisellä rataversiolla lähetettiin koira putkeen, tuotiin kahden suoralla linjalla olevan aidan yli, käännettiin oikealla olevan ekan esteen yli valssilla ja käännettiin koira rinnalla olevalle esteelle, jonka jälkeen suoraan toisella puolella samalla linjalla olevan esteen yli. Ihan simppeliä periaatteessa, mutta kun en osaa valssata, en osaa valssata vauhdissa, enkä varsinkaan osaa valssata oikea-aikaisesti. Voi hyvää päivää.. Ekat esteet olivat sellaisessa kulmassa putken suuhun nähden, että Halti meinasi tulla ekasta ohi, joten mun piti ohjata vähän tarkemmin alkuun siinä kohtaa. Tää tarkoitti sitä, etten millään ehtinyt ajoissa valssaamaan.. Onneksi toi koira kuitenkin kestää mun sössimisiä tosi hyvin niin kauan kuin vaan lihapullaa tulee. Lopulta (kun Halti tiesi jo, että ekat esteet pitää mennä ihan ilman ohjaamistakin..) saatiin joku onnistuneen tapainenkin toisto, mä en vaan koskaan mitenkään ehtinyt valssaamaan siinä kohtaa, missä piti.

Toisella kierroksella oli tasan samanlainen rata, mutta valssi oli sijoitettu eri kohtaan - mä olin itse kolmannen aidan "ulkopuolella" enkä sisäpuolella, ja ohjasin valssilla neljännelle aidalle. Tai siis mun olis pitänyt tehdä niin, mutta sanomattakin selvää, että tää oli vielä epätoivoisemman hankala kuvio mulle. En vaan osaa, enkä millään ehtinyt ohjata oikein. Edelleen, onneksi toi Halti kestää.. Sillä oli myös ihan tolkuttomasti vauhtia, kun olin koutsin kehotuksesta leikittänyt sitä ennen putkeen menoa. Hyvin se muuten leikkiikin nykyään agihallilla. Saatiin me lopulta joku vähän sinnepäin onnistunut toisto, mutta tuli kyllä epätoivo omien kahden vasemman jalan kanssa. Tätä tarttis treenata ihan hitosti kotona, ei muuten vaan onnistu. Mutta hyvä mieli tuli kyllä siitä, kun toisesta treeniryhmästä "vieraillut" treenikaveri kehui, että mulla on kyllä makea koira. Niin onkin! :) Haltilla on tosiaan nyt vauhtia ja motivaatio kohdillaan, se tekee täysiä ja innoissaan, sille pitäis vaan saada parempi ohjaaja. Koutsi kyllä lohdutteli, että koko ajanhan me sille parempaa ohjaajaa tehdään.

Tällä viikolla käytiin maanantaina treffaamassa Janikaa ja Noppaa Haltialassa - vihdoin oli käytännössä kuivaa ja lumet sulaneet, tosin kiertoreittiä jouduttiin ajamaan tulvivan joen vuoksi. Ja oli siellä pelloilla sen verran lätäköitä ja muuta mukavaa, että koirat olivat ihan törkeän näköisiä lenkin jälkeen.. Haltikin pääsi kokopesuun, kun Noppa oli pyöritellyt sitä mudassa. Ja kyllähän se itsekin innoissaan laukkoi mutalätäköissä, yäk. Tuli kyllä niin tarpeeseen tääkin lenkki - Halti oli ollut jo vähän sietämätön kakara lenkeillä. En tajua miten Kuru hermo kestää, kun se loikkii Kurun selkään jne, mutta Kuru ottaa ihan lunkisti. Vissiin se tajuaa, että ipanalla on vaan vähän liikaa virtaa, eikä se tietty itsekään haluais pihalta sisälle koskaan tulla.

Torstaina käytiin Kurun kanssa päivällä taas fyssarilla, kun Katselmus on tulossa, ja haluttiin ottaa kaikki mahdolliset "dopingit", Kuru kun liikkuu aina selkeästi paremmin fyssarilla käytyään. ;) Haltikin oli mukana seurakoirana, ettei tarvinnut yksin kotiin jäädä. Kuru antoi tälläkin kertaa täysin nätisti hoitaa itseään pöydällä, ei mitään ongelmaa, mitään ylösrimpuiluja ei ookaan näkynyt pitkiin aikoihin. Takaosa oli täysin kunnossa (!), mutta lapojen päällä oli taas jumia. Fyssari epäilikin, että Kuru jännittää sen kohdan käsittelyä sen verran, ettei se kovin helposti täysin aukea, vaikka se näennäisesti makaakin rennosti pöydällä ja tuntuu siltä, että lapojen väli aukeaisi. Muuten Kuru oli ihan kunnossa, mikä oli tosi hieno juttu kuulla.

Fyssarin jälkeen kerettiin tunnin verran olla kotona, kun pitikin ottaa jo suunta Tattarisuolle - meillä oli PLS:n järjestämä tokokurssi, jolla kouluttajina ovat Riitta Jantunen-Korri ja Pekka Korri. Me oltiin "edistyneempien" ryhmässä Riitan ohjaamina, ja olin kyllä taas tosi tyytyväinen kurssin antiin. Ensin tehtiin seuraamista yksitellen - paitsi että Kuru ei viitsinyt tehdä mitään. Se ei vaan mitenkään pystynyt keskittymään. Niin kuin Riitta totesikin, sen pää oli tosi levoton, se tiesi että nyt pitäisi tehdä hommia ja muuhun reagointi on kiellettyä, mutta ei vaan pystynyt. Se menikin siis nopeaksi edestakaisin vilkuiluksi, kun muualla oli ihania koiria ja maa varsinkin haisi ihanalta ja ne kepit vasta houkuttivatkin.. huokaus. Välillä saatiin jotain hyviäkin pätkiä, mutta Riitta totesikin, että on nähnyt tän koiran ja tietää, että se pystyy ihan erinäköiseen työskentelyyn, Kuru ei nyt työskennellyt mulle. Se ei pystynyt seuraamaan ollenkaan koirahäiriön suuntaan (...) ja jätätti, jätätti ja jätätti. Pienen poskivilloista muistutuksen jälkeen se sentään tuli mukana, mutta heikosti. Aaaaargh. Todettiin Riitan kanssa, että palkaksi täytyy varmaan ottaa oikeasti se keppi (jonka mä hajustan kotona), ja kokeeseen me nyt sitten yksinkertaisesti mennään vain hiekkakentälle. Tosin se maa oli muillekin todella vaikea häiriö - ilmeisesti lumien sulamisen jälkeen on vaan koirille niiin paljon hajuja, etteivät meinaa malttaa. Maa oli myös täynnä keppisilppua, ja ilmeisesti kentällä viihtyy myös paljon rusakoita.. No, jotain hyvääkin, uskalsin kuitenkin seuruuttaa Kurua myös irti ilman mitään pelkoa huitelemaan lähtemisestä.

Toisella kierroksella tehtiin luoksetuloa, osa teki jääviä liikkeitä, mutta me jätettiin väliin, kun ei olla kuitenkaan niitä koko talvena treenattu. Kuru jäi tuttuun tapaansa hienosti ja teki just sen, mitä tekee aina - haukahti kaksi kertaa pari metriä ennen mun viereen kiepsahtamista. Riitta ehdotti korjaustoimenpiteeksi sitä, että "Kuru tule" -käskyn jälkeen sanoisin sille vielä "sivu" just ennen kuin se kerkeää haukkua. Mutta mä en vaan koskaan ehtinyt sanoa käskyä ajoissa - musta tuntui, että Kuru ennakoi sen haukkumisensakin kanssa just niin, että kun näki mun vetävän henkeä, se jo haukahti. :D Lopulta todettiin, ettei alokasluokassa yhdessä liikkeessä haukkuminen ole maailmanloppu, varsinkin kun Kuru kuitenkin tulee vauhdilla ja tekee nyt innokkaasti - sitä on turha lähteä tuhoamaan haukun kitkemisellä. Suorapalkkaa lelulla vois kuitenkin kotona kokeilla. Ihan tyytyväinen olin kuitenkin siihen, että Kuru pystyi tän verran työskentelemään, vaikka seuraaminen menikin ihan pipariksi.

Tiina

Pojat kävivät lauantaina Malmilla Sari Jalomäen syynissä. Apexin joukkotarkastuspäivässä molemmilta tarkastettiin silmät ja polvet, Haltilta ekaa kertaa, Kurun silmäthän on tarkattu pariin kertaan aiemmin, ja polvetkin kerran. Vaan kun Kennelliiton sääntöjen mukaan polvitarkastus on loppuiän voimassa vasta yli 3-vuotiaalle tehtynä, niin halusin tarkistuttaa Kurunkni uudelleen. Vaikkei näillä edes polvitarkastusta Pevisassa vaadita.. vaan hysteerinen on hysteerinen. Pojat saivat ensi töikseen tipat silmiin klinikalla, ja viiden minuutin päästä toiset. Molemmille tippojen tiputus onnistui ongelmitta, Kuru yritti vähän muodon vuoksi toista tippaa peruuttaa muutaman sentin karkuun, mutta vähän laiskasti sitäkin. Halti kävi vaa'allakin - 14,8 kiloa. Säälittävä pieni rääpäle! :D On se mun mielestä joskus aiemmin päässyt muutaman hassun gramman 15 kilon yli, mutta taskuruokinta on ilmeisesti hoikentanut sitäkin. Eikä se varmaan maailman parhaassa lihaskunnossakaan oo just nyt, kun on remmilenkkeilty aika paljon viime aikoina.

Tippojen tiputtelun jälkeen mä keskityin täyttämään viralliset paperit, ja heti sen jälkeen päästiinkin Jalomäen huoneeseen. Ekana pöydälle laitettiin Halti, jonka tarkastuksia mä jännitin jostain syystä vielä enemmän kuin Kurun tarkkeja. Vissiin siksi, että sitä ei ole aiemmin tutkittu, vaikka esim. kaihihan sillä vanhemmalla koiralla todennäköisemmin näkyy.. Jalomäki on onneksi kiltti ja kertoo koko ajan mitä silmissä näkyy, ja kun kaikki oli ok, mun helpotus oli ihan valtaisa. Minimaalisia sikiöaikaisia pisteitä molemmissa silmissä oli kuten Kurullakin, mutta niillä ei ole mitään merkitystä Jalomäen mukaan, lisäksi Haltin toisessa silmässä on PPM-säie. Tälläkään ei Jalomäen mukaan ole merkitystä, PPM:hän ei mihinkään muutu, kun on sikiökautinen jäänne sekin. Silmien jälkeen tarkistettiin polvet, ja huhhuh, kun meinasi olla jännää. Halti nimittäin ei millään olisi antanut Jalomäen taivuttaa vasenta takajalkaa taaksepäin polvien tarkistamista varten, vaan pani hanttiin ja kunnolla. Se vinkui ja jopa kiljaisi, kun lääkäri yritti saada jalkaa taaksepäin. Tässä vaiheessa mä olin ihan älyttömän huolissani - mitkä kolmosen polvet sillä on.. Oikean takajalan Jalomäki sai ihan ongelmitta tarkistettua, ja sen jälkeen vasenkin onnistui pienellä työllä. Hohhoi - se oli siis Haltille vain periaatekysymys! Lopputulos oli siis se, että polvet ovat 0/0 - Haltin piti vaan panna hanttiin ihan periaatteen vuoksi.

Haltin jälkeen nostin pöydälle Kurun, joka oli tällä kertaa silmätarkissa ihan esimerkillinen pikkukoira. Jalomäki nimittäin totesi silmiä ensimmäisellä laitteella katsellessaan, että tää on ihan kuin oppikirjasta - silmänpohjat olivat kauniit ja koira pysyi paikallaankin samalla tavalla kuin kirjat... :D No, sillä toisella laitteella katsellessa Kuru sentään kerran-pari käänsi päätä, mutta verrattuna sen ekaan silmätarkkiin tää oli ihan käsittämätöntä. Ja niin kuin aiemminkin, molemmista silmistä löytyi niitä minimaalisia sikiöaikaisia pisteitä, joilla ei ole merkitystä, ja molemmista silmistä myös PPM-säikeitä. Mutta silmät siis terveet! Polvitarkkia aloitettaessa Jalomäki totesi, että nää on varmaan sopineet Haltin kanssa keskenään, että näitä polviahan ei sitten koplata... :D Kuru nimittäin veti jalat tiukasti mahan alle ja kieltäyty taivuttamasta niitä yhtään mihinkään. Selitinkin Jalomäelle, että Kuru vihaa takajalkojen koplaamista sen ontumisselvittelyn jälkiseuraamuksina. Niinpä me kaadettiin Kuru kyljelleen tutkimuspöydälle ja siinä polvien tutkiminen onnistui ihan ongelmitta - Kuru on oppinut senkin, että siinä on turha pistää kovin kovasti hanttiin. Ja 0/0 ne Kurunkin polvet olivat edelleen! Mä olin niin helpottunut näiden tulosten jälkeen, että kaikki raajatkin olivat ihan lötköinä. Ai mitenniin olin vähän jännittänyt. Koska Haltin ja Kurunkin silmät olivat ihan lautasina tarkin jälkeen, meiltä jäi agitreenit tältä viikonlopulta väliin. Harmin paikka, mutta mä halusin saada koirat tarkastettua, ja jossain välissähän se oli vaan tehtävä.

Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa Petra ja Lumon kanssa Kellonummella lenkillä. Olipa kiva käydä pitkästä aikaa oikein kunnolla metsässä - tosin eiköhän me heti lenkin alkuun törmätty toiseen koirakkoon, joka kyllä kivasti väisti meitä , mutta päästi sitten koiransa sen verran aikaisin irti, että se juoksi meidän perään täyttä laukkaa ja huusi tullessaan. Petra sitten hääti irtolaisen ja me päästiin jatkamaan lenkkiä rauhassa. Metsässä oli kyllä hiukan märkää, jo metsään ekaa polkua noustessa tuli vastaan melkoinen puro, mutta kohtuullisen kuivin jaloin kuitenkin kalvokengillä selvittiin. Pelloilla sen sijaan oli niin märkää (uima-allas..), että jouduttiin kääntymään takaisin ja tulemaan samaa reittiä, sillä sitä kautta ei hyvällä tahdollakaan olis päässyt kiertämään. Sen verran pellolla kuitenkin käytiin, että Halti sai vihdoin Lumon houkuteltua juoksuleikkiin, ja juoksutti ihanaa tyttöä perässään parin koivun ympäri. :D Kurunkin mielestä Lumo oli i-ha-na, ja se olis mielellään hyppinyt Lumon selkään. Sen kunniaksi on kuitenkin sanottava, että se tajusi kuitenkin sen verran puhetta, että pääsääntöisesti tuli ihan vaan kitarisoja tuulettamalla pois Lumoa härkkimästä. Pari tuntia meillä meni metsässä lenkkeillessä, ei siis ollenkaan hullumpi lenkki. Kiitos Petralle ja Lumolle seurasta! 

Keskiviikkona nähtiin Janika ja Noppa, tällä kertaa suunnattiin pitkän talvitauon jälkeen Haltialaan. Latuja oli vieläkin, mutta oli myös sen verran sulaa, että ison pellon viereistä suoraa ja yhtä laidunta pystyttiin käyttämään hiihtäjiä häiritsemättä. Niin - ja jotakin kuvausryhmää, joka oli hommissa meidän tullessa Haltialaan. Nopalla ja Haltilla riitti melkoisesti vauhtia, ne vetivät heti suoralla ihan tajuttomat hepulirallit pellon puolella. Ja koska pelto oli märkä ja paikoin jälleen suorastaan uima-allas, Halti oli jo tässä vaiheessa kohtuullisen märkä.. Laitumella tyypit vielä jatkoivat rallaamistaan, jotenkin niistä huomaa, etteivät ole päässeet kunnon aukealle hetkeen juoksemaan. Vauhtia siis riitti, Kurukin olis halunnut mennä poliisiksi kakaroiden väliin, mutta tyytyi sitten vaan katselemaan kun kielsin sitä härkkimästä Haltia. Kääpiöt näyttivät aika väsyneiltä jo tunnin hangessa loikkimisen jälkeen, ihmekös tuo, kun omissakin reisissä alkoi jo tuntua, vaikka ei sitä lunta tietysti enää ihan puolta metriä olekaan. Toivottavasti päästään pian ottamaan uudestaan, Haltilla on edelleen ylimääräistä energiaa.

Tiina

Pojat viettivät viime arkiviikon ihan tavallista tylsää hihnalenkkielämää, mutta lauantaina oli sentään totuttuun tapaan Haltin agilitytreenit. Koutsi ei ollut tällä kertaa paikalla, mutta treenikaveri kiltisti käytti aikaansa myös meidän opettamiseen. Lisäksi paikalla oli hävyttömän ihana 10-viikkoinen amstaffinarttupentu, jota mun oli ihan pakko vähän palluttaa.. Haltinkin mielestä se olis ollut aika ihana, mutta ihme ja kumma, Halti pysyi kyllä nätisti näpeissä treeneissä! Me aloitettiin treenit hyppytekniikkatreenillä, eli 5 matalaa estettä lyhyin välimatkoin. Sarjan päässä oli targetti, ja kun me käytiin viemässä yhdessä Haltin kanssa targetille namit, se näytti sen verran innokkaalta, että pystyin lähettämään sen esteiden takaa suoraan targetille. Ja Haltihan irtosi! :) En olis ehkä uskonut etukäteen, mutta kun näin sen innon, niin uskalsin kokeilla. Ekoilla toistoilla hypyistä kuului kauhea töminä (miten niin pienestä koirasta voi kuulua niin iso ääni?), mutta tekniikka ilmeisesti parani kerta kerralta, ja vikoilla toistoilla hyppääminen oli jo paljon äänettömämpää. Viimeisellä kerralla Halti ei enää jaksanut irrota, mutta odotti kuitenkin esteiden takana nätisti ja suoritti sarjan ongelmitta, kun kävin kutsumassa sen esteiden edestä. Hieno!

Hyppytekniikkatreenin perään tehtiin keppejä. Tällä kertaa jouduttiin treenaamaan puolikkaita keppejä viimekertaisten kokonaisten keppien jälkeen, koska osa hallin plekseistä oli rikki. Ehjiä pleksejä riitti vain puolikkaisiin. No, Haltillehan se oli tietty sitten kiva, helppo harjoitus, tosin yritin itse sabotoida sen suoritusta ohjaamalla huonosti. Mutta Halti pujotteli joka tapauksessa hienosti, niin kuin pitääkin. :) Toisessa setissä me tehtiin pientä radanpätkää, jolla oli aita, mutkaputki, aita ja suora putki, jolle piti kääntyä aidalta melkein 180 astetta. Eka yritys oli aika katastrofi, Halti meni ekasta putkesta ohi (!) eikä muutenkaan ollut oikein mukana, ja me aloitettiin alusta. Toinenkin toisto oli surkea, Halti yritti jälleen mennä putkesta ohi, sitten hypystä, ja vikaankin putkeen sain sitä ohjata moneen kertaan ennen kuin onnistui. Kolmas kerta kuitenkin toden sanoi, eli näiden harjoituskierrosten jälkeen saatiin kyllä hienosti onnistunut toisto, Halti totteli nätisti ohjausta ja jopa vikaan putkeen kääntyminen meni ihan ongelmitta. Tähän lopetettiinkin, kun onnistui niin hienosti. Hyvä Halti! Ja hyvä me, kun maltettiin lopettaa sopivassa kohdassa.

Kuru oli mulla taas Haltin treenien ajan odottelemassa autossa, ja pojat saivatkin irrotella vähän keskenään ennen ja jälkeen treenien. Tuli tarpeeseen varsinkin Haltille, joka rallasi ihan tolkuttomasti, varsinkin ottaen huomioon sen muuten niin rauhallisen luonteen. Nyt se veteli täyttä hepulilaukkaa ja roiski menemään lumivalleissa täysiä - sen mielestä oli vaan siistiä, kun upposi lumeen. :D Miten niin vähän ylimääräistä energiaa.. Onneksi meillä olikin pitkästä aikaa tiistaina koiratreffit Nopan, Tiin ja Beanan kanssa, niin ipana pääsi purkamaan patoutunutta energiaansa. Pojat eivät meinanneet nahoissaan pysyä kun tajusivat, mihin ajetaan, ja kun Kirsu ja koirat tulivat kyytiin, Kurukin pussaili innoissaan Kirsua ja mammoja. Ja kun Halti tapasi parhaan kaverinsa Nopan hiekkakuopilla, riemulla ei ollut rajoja. Tyypit ottivat ihan tolkuttomat juoksuspurtit heti irti päästyään - siitä on niin pitkä aika, kun ollaan viimeksi nähty! Tiillä ja Nopalla tuli kertaalleen tiukempaa sanomista toisilleen, kun oltiin ahtaalla polulla syvän hangen keskellä, mutta muuten tytöt olivat nätisti keskenään, ei jäänyt mitään hampaankoloon. Haltilla oli ihan älyttömän hauskaa Nopan kanssa painiessa ja juostessa, ja kyllä Kurukin välillä niiden kanssa spurttaili. Mä niin odotan, että päästään taas Haltialaan vähän aukeampiin maisemiin, niin pääsevät tyypit juoksemaan oikein kunnolla. Kiitos taas lenkkiseurasta Kirsulle ja Janikalle. :)

Koiratreffien jälkeen ajeltiin poikien kanssa Hyvinkäälle. Pojat pääsivät pitkästä aikaa fyssarin käsittelyyn, edellisestä kerrasta olikin ehtinyt vierähtää aika tarkalleen kolme kuukautta. Hyi-hyi kiireistä emäntää, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja mun yllätykseksi mitään suurempia jumeja ei Kurusta löytynytkään! Toki sillä oli jumia kainalossa ja lapojen päällä (toinen seurausta toisesta), minkä takia sen etuliikkeet taas harottivat. Rinta- ja lannerangan yhtymäkohdassa oli pientä jumia, muttei mitään normaalista poikkeavaa. Liukkaista säistä ja viime aikojen runsaasta hihnalenkityksestä huolimatta (tai ehkä just sen takia, kun ei ole päässyt repimään itseään..) Kuru oli siis hyvässä kunnossa. Haltikin pääsi hoitoon, lähinnä poropaimennusreissun jälkitsekkauksena, eikä siitä tietty agilityharrastuksenkaan puolesta haittaa ole. Jumeja löytyi Haltiltakin lannerangan alueelta, se jopa vähän vinkui, kun hoidettiin. Tosin tyyppi onkin aika dramaattinen muutenkin.. Selkeästi Haltikin kuitenkin nautti hoidosta, kun silmät luppasivat kiinni ja meno oli muutenkin melkoisen rentoa. Ihan hyvä kuitenkin, että tuli hoidatettua sekin, ettei pääse mitään isompia jumeja syntymään. Kurulle varasinkin jo samalla kuukauden päähän uusintakäsittelyn, vaikkei tällä kertaa normaalia kummempaa löytynytkään, sillä silloin lähdetään Katselmusreissulle Ouluun. Ja koska Kuru liikkuu fyssarin käsittelyn jälkeen selkeästi paremmin, niin kaikki "dopingit" on tietenkin käytettävä. ;)

Tiina