Pojilla ja poikien kirjurilla on pitänyt kiirettä parina viime viikkona. Reippailemaan ollaan kuitenkin ehditty niin lenkeillä kuin treeneissäkin. Toissa viikolla käytiin torstaipäivänä lenkillä Kirsun, Janikan, Nopan ja mammojen kanssa. Koska nyt on tosiaan lumi vihdoinkin maassa, Haltialassa on ladut, eli vakiolenkkipaikkoihin ei päästä sitten millään. Niinpä me suunnattiin sille hiekkakuopalle, jolla ollaan pari kertaa kesällä käyty samalla porukalla. Halti oli ihan hitusen innoissaan - Noppaa kun ei oltu ehditty treffata pitkään aikaan! Se ei meinannut nahoissaan pysyä, kun tajusi, että sen ihana tyttöystäväkin on mukana lenkillä. Pian kakarat pääsivätkin irti juoksemaan, ja kyllä ne sitten toisiaan leikittivätkin kaiken menetetyn ajan edestä. Halti oli niiiin väsytyksen tarpeessa! Ja ihan hyvä, että pääsikin vihdoin purkamaan sitä virtaansa toisen kakaran kanssa, vaikka Tii olikin parhaansa yrittänyt aiemmilla kimppalenkeillä.

Toissa viikon lauantaina käytiin myös tavalliseen tapaan agilitytreeneissä. Mulla oli myös Kuru autossa mukana, ja pojat saivatkin lenkkeillä ennen ja jälkeen treenien. Sää tosin oli muistaakseni ihan järkky, lunta tuli vaakatasossa ja tuuli oli siis sen mukainen. Halti pääsi tekemään taas keppejä pariinkin otteeseen, tavalliseen tapaan kuudella kepillä pleksien avustuksella. Ensimmäisellä kerralla se yritti muutaman kerran hypätä pleksien yli / mennä ali, mutta kun se totesi ettei palkkaa sillä tavalla tule, se muisti kyllä hyvin nopeasti oikean suoritustavan. Enemmän opeteltavaa olikin taas vaihteeksi ohjaajalla.. eli mulla oli vaihteeksi suuria ohjaamisvaikeuksia, kun meinaan sörkkiä kättäni väliin vähän liiankin kanssa. Ekassa setissä treenattiin keppien lisäksi ihan vaan yksinkertaista kahden aidan suoraa (olivat vain hieman eri linjassa), kun edellisessä ohjatussa treenissä oli jäänyt vähän huono maku tästä. Haltille ei onneksi - se nimittäin hyppi ihan ongelmitta ja innokkaasti, kun näki että toisen esteen takana oli targetti.

Toisessa setissä Halti teki taas keppejä, ja musta tuntui että sillä oli selvästi häkissä odottelun aikana välähtänyt aika paljon - se alkoi musta näyttää jopa jo vähän pujottelulta, se selvästi yritti vaan mahdollisimman nopeasti kiertää kepit oikein, että pääsis sinne keppien päähän targetille. Taitava! Kyllä se on varmaan jo tän esteen varsinaisen idean jotenkin hoksannut, sitten tarvitaan vaan aivan miljoonasti harjoitusta. Mäkin onnistuin ehkä vähän vähemmän jo sörkkimään käsiäni väliin - tosin onkin paljon helpompi olla tunkematta väliin kun Halti tekee vaan just niin kuin pitääkin. Kolmannessa setissä tehtiin vielä pientä radanpätkää, jossa oli muistaakseni kolme aitaa, kaksi ensimmäistä samat, joilla harjoiteltiin sitä suoranpätkää, ja kolmannelle esteelle piti kääntyä 180 astetta, eli mun piti jotenkin onnistua ohjaamaan Haltia. Onneksi se on niin kivasti kuulolla ja tällä kertaa halus myös seurata ohjausta (=lähellä ei ollut ansaesteitä ;) ja tuli kolmannestakin aidasta yli ihan ongelmitta.

Viime viikon kimppalenkki meni keskiviikolle, ja ajeltiin taas aamupäivällä Kirsun, Janikan, Nopan ja mammojen kanssa sinne hiekkakuopalle. Tytöillä oli tällä kertaa jotain pientä sanomista toisilleen, mutta ne onneksi selvittivät välinsä kuitenkin ihan siivosti, ja pystyttiin jatkamaan lenkkeilyä ihan normaaliin tapaan. Janikalla oli sijoitusnarttu astutettavana, eli Noppa varmasti haisi myös tärppinartulta, oiskohan tää sitten mahdollisesti kiristänyt Tiin ja Nopan välejä, tiedä häntä. Onneksi molemmat ovat kuitenkin sen verran selväpäisiä, että palautuivat kyllä ja pystyivät vielä lenkkeilemään ihan rauhassa ja leikkimäänkin keskenään. Ja mä olin ylpeä Kurusta, joka ei lähtenyt rähinään mukaan (olis voinutkin, koska sen mielestähän tappeleminen on ihan siistiä, vaikka ne narttuja olivatkin), ja Haltikin vaan väisti pois tilanteesta. Mun fiksut pojat. Halti sitten keskittyi vaan juoksemaan Nopan kanssa, ja tällä kertaa huitelemaan myös korvattomana yhdellä metsäpläntillä - oisko ollut riistanhajuja? Joka tapauksessa koirat saivat hyvän lenkin, kun juoksivat aika suuren osan ajasta koskemattomalla lumella.

Lauantaiaamuna meillä oli myös kimppalenkkisuunnitelma, Haltin piti päästä vajaan 1-vuotiaan porokoirauroksen kanssa leikkimään, kun molemmat ovat sellaisia mussukoita, että ovat tähän asti tulleet toimeen kenen tahansa kanssa. Mutta Haltipa oli eri mieltä - ilmeisesti sen parin viikon takainen turpakeikka on vähän kiristänyt sitä, kun se on nyt lenkeilläkin yrittänyt öristä välillä vastaantulijoille. Niinpä se yritti murista hihnassakin alkuun leikkikaverilleen, mutta rentoutui sitten. Kun oltiin viitisen minuuttia kävelty sopivaan lenkkipaikkaan, päästettiin koirat irti (ja itse heitin huumorilla, että "katsotaan nyt tappaako ne toisensa"). Haltipa alkoi jäykistellä (no, olihan se tosiaan myös musta porokoirauros, jolta se sai köniinsä) ja tietenkin nuori uros jäykisteli takaisin, ja homma meni rähinäksi. Haltin kävin hakemassa siitä niskaperseotteella, ja se olisi vielä yrittänyt takaisin (!) tilanteeseen. Koska mulla oli vähän huono ote, päädyin itse makaamaan Haltin päälle, ettei se päässyt lipeämään takaisin.. Siinä se sitten sai vähän laskea kierroksiaan ja rauhoittua. Niinpä me sitten päädyttiin hihnalenkkeilemään tunnin verran umpihangessa pellon ympäri, ja Halti yritti välillä hihnassakin jäykistellä. Harmi, vaan minkäs teet.

Tältä kimppalenkiltä mä ajelin kaupan kautta Haltialaan, missä mä lenkitin sitten pojat keskenään - Kuru kun oli ollut autossa odottelemassa (kun tiesin, että se ei ainakaan tule toimeen 1-vuotiaan uroksen kanssa). Reilu puoli tuntia me ehdittiin aivan koskemattomassa umpihangessa kahlata - Halti tosin oli jo ensimmäisen vartin jälkeen sitä mieltä, ettei jaksa enää millään ja yritti muutamaan kertaan karata 15 metrin päähän latupohjalle. Kun sitten kielsin sitä, se totesi ettei auta, ja käveli mun ja Kurun jalanjäljissä. Jaksoi se kuitenkin sillä tavalla ihan hienosti, sillähän oli jo tunnin umpihankilenkki takana. Kuru juoksenteli innoissaan lumipallojen perässä jne, sillä ei todellakaan kunto pettänyt. Haltialasta ajettiin suoraan agilityhallille Haltin treeneihin. Ennen treenejä ehdittiin tehdä reilun 10 minuutin lämmittelylenkki, ja Halti jaksoi ihan normaaliin malliin juoksennella metsässä.

Meidän treenivuorolla ei sitten yllättäen ollutkaan muita treenaajia kuin minä, joten mä sain ihan yksityistunnin - meillä oli 1,5 tuntia käytettävissä, josta sentään vartti meni esteiden siirtelyyn. Onneksi - koska mä olin ihan puolikuollut treenin jälkeen. Me nimittäin harjoiteltiin sitten ohjauskuvioita ns. pitkän kaavan mukaan.. Oli vastakäännöstä, päältäjuoksua ja twistiä, jos mä nyt onnistuin edes muistamaan nimet oikein. Vastakäännös osoittautui mun aivoille melkoisen haastavaksi! Ja koska siihen olennaisesti liittyi kyykkääminen (tässä tapauksessa vasemmalle jalalle), mun reisi kramppasi jo jossain treenien puolivälin tienoilla, kun takana oli jo se 1,5 tuntia umpihankilenkkiä.. :D Sattuneesta syystä mä tarvitsin melkoisen määrän kuivaharjoittelua, vaikka periaatteessa kyseessä on ihan yksinkertainen liike, mutta kun se kuuluisa kehonhallinta... voi iso huokaus! Päältäjuoksu oli ideana myös kohtuullisen yksinkertainen, mutta mulla oli suuria vaikeuksia saada varpaat pysymään samaan suuntaan ja kääntää yläkroppaa eri suuntaan kutsumaan koiraa. Twisti.. voi hyvänen aika, että voi olla ihmisen vaikea tajuta, mihin suuntaan ollaan menossa! Mä nauroin kyllä itselleni niin moneen otteeseen! 

Haltin mielestä treenit taisivat olla aika kivat, sillä se pääsi aina välillä mun kuivaharjoittelun välissä tekemään hommia - ja koska mä kämmäilin aika raskaasti, mä tein sen kanssa vain helppoja juttuja, eli palkkaa satoi yhden tai kahden esteen suorittamisen jälkeen. En vaan voi lakata ihmettelemästä, miten sen koiran lisääminen kuvioon sotkee aina pakan uudelleen ihan täysin. Ei oo helppoa! :D Jotenkin onnistuin aina joko unohtamaan mitä olin tekemässä, mihin olin menossa tai muuten vaan jumitin paikalleni. Ei näin! Mutta saatiin me sitten lopulta aina onnistunut suoritus, tai siis - koira onnistui, mä saatoin onnistua joskus jotenkin sinne päin. Kieltämättä aloin olla aika väsynytkin jo treenin loppupuolella, vaatii se keskittyminen ihmiseltäkin aika paljon. Vaan olipa loistavat treenit, kyllä toi yksityisopetus on melko tehokasta. Mun onneksi me luovutettiin jo sentään varttia ennen meidän ryhmän treeniajan loppua, koska mä olin kyllä täysin puhki. Tän jälkeen lähdettiin vielä poikien kanssa kolmen vartin irtolenkille, kun treenihallin ympäristö oli ihan autio ja päästiin lenkkeilemään tielle, joka oli aurattu ennen paria viimeistä lumisadetta - eli ei umpihankea, mutta parikymmentä senttiä kevyttä pakkaslunta, eikä pelkoa autoista. Pojat nauttivat! Kurukin innostui oikein kunnolla leikittämään Haltia, kun oli sen verran vähän lunta, että pystyi rallaamaan ihan reippaasti, ja tilaakin löytyi. Just sopiva lenkki! Illalla olikin sitten aika väsyneitä pieniä koiria, ja tyytyivät helposti pariin pissatuslenkkiin.

Sunnuntaina me käytiin pitkästä aikaa pikku-Kuuran kanssa lenkillä. Nytkin suunnattiin hiekkakuopille, kun ei muutakaan paikkaa keksitty. Vaikka kyllä se Kuura tosiaankin on jo iso poika, isänsä kokoinen ja täyttää parin päivän päästä vuoden! Kurukin oli itse asiassa vähän sitä mieltä, ja tuuletteli pariin kertaan kitarisojaan pojalleen. Nää pari rähinää kuitenkin jäivät sikseen, kun Kuura alistui ja mä karjaisin Kurun pois tilanteesta, sen jälkeen tyypit pystyivät kuitenkin lenkkeilemään ihan normaalisti. Kuuralla ja Haltilla oli ihan samanlaiset kivat paini- ja juoksuleikit kuin ennenkin, Kuuran leikkityyli kyllä muistuttaa isänsä tyyliä hyvin paljon. :D Kuura tosin on sen verran nöyrempi, ettei yritä kaataa Haltia koko aikaa. Haltilla tosin taisi painaa vielä edellisen päivän lenkkeily vähän kintuissa, eikä se vetänyt ihan yhtä villillä apinaenergialla kuin yleensä, mutta kyllä me melkoisia paineja ja spurtteja silti nähtiin. Ja nähtiinpä ekaa kertaa vastaantulijakin paikassa - mäen päällä oli amstaffiuros, onneksi hihnassa, ja onneksi meidän koirat pysähtyivät korvat höröllään mäkeen, ja kun kutsuin ne luo, huomasin mikä mäen päällä odottaa. Katastrofin mahdollisuus siis oli, mutta koirat olivat fiksuja, eikä mitään tapahtunut. Reilun tunnin verran meidän trio lenkkeili, ja tyypit vaikuttivatkin jo aika väsyneiltä, kun autoille päästiin - lunta kun oli tullut taas lisää, ja ne eivät tosiaankaan pysyneet koko aikaa polulla.

Mä ajelinkin koirat sitten suoraan lenkiltä hoitoon, kun mulla oli seuraavana päivänä ohjelmassa graduhaastatteluja Tampereella, eikä poikia sinne voinut ottaa mukaan. Tänään iltapäivällä reissusta palatessani kävin hakemassa pojat, ja olipahan melkoista jälleennäkemisen riemua. :)

Tiina

Pojat pääsivät torstaina nauttimaan vihdoin ja viimein taas mammojen seurasta, kun edellinen viikko meni mun ollessa töissä. Koirien mielestä oli ilmeisesti melkoisen huippua, kun maa oli jäässä, ja Haltialassa oli vielä hitunen luntakin maassa. Jopa Kuru oli sen verran innoissaan, että juoksi ihan reippaasti "kakaroiden", Tiin ja Haltin kanssa. Kaiken huippuna myös Beana-mummo 11,5vee haastoi Kurua ja Haltiakin leikkiin ja pinkoi moneen kertaan nuorempien perässä! Halti katseli ensin vähän hämmentyneenä ja loikki sitten onnessaan, se näytti kaikki kiltin pienen koiran eleet ja pomppi onnessaan hyvin varovasti ja hyvin korkealle Beanan vieressä. Ihan hetkeen tätä ei ookaan näkynyt, vaikka mummo kyllä muuten reippaasti lenkkeileekin. :D Kyllä pakkanen on lapinkoiran keli! Oli tosin vissiin myös muiden koirien keli, koska muutamia vastaantulijoita ja perässäkävelijöitä valitettavasti oli, mutta saatiin me sentään aika suuri osa ajasta lenkkeillä ihan keskenämme rauhassa. Kiitos taas Kirsulle ja mammoille lenkkiseurasta! Jospa jo seuraavan kerran saataisiin Noppa mukaan lenkille.

Lauantaina meillä oli taas agilitytreenit. Tällä kertaa ajateltiin treenikaverin kanssa alkulämmittelylenkillä päästää meidän agikoirat leikkimään keskenään - kummallakin oli vanhempi uros mukana hihnassa. Treenikaverilla on siis porokoiranarttu, joka näyttäisi tykkäävän Haltista hurjasti, ja Haltikin siitä (no, kenestäs Halti ei tykkäisi). Mä epäilin vähän, että lähteekö Halti kuitenkin sen vieraan uroksen luo, mutta ajattelin että korvat pysyvät päässä ja treenikaverikin lupasi häätää Haltin, jos se yrittää lähestyä. Hetken aikaa Halti leikkikin tosi kivasti sen nartun kanssa, mutta pitihän sen tietenkin lähteä sen uroksen luo, täysin korvattomana, eikä se uskonut treenikaverin häätämistäkään.. niinpä treenikaverin uros pääsi vähän rähinöimään Haltin kanssa, mutta sain onneksi Haltin huudettua aika pian luokse. Treenipaikalla en huomannut mitään, Halti linkkasi parin askeleen verran vasenta etujalkaa, mutta oli sitten kuitenkin ihan normaali. Illalla kotona hoksasin, että se oli saanut pari hampaanjälkeä vasemman etujalan kummallekin puolelle, onneks vain pintanaarmuja. Putsasin naarmut betadinellä ja laitoin bacibact-pulveria (hyvä, että oli näitä kesäisen hotspotinalun jäljiltä), ja nyt haavat ovat jo ihan hyvännäköisiä, itse asiassa toinen taisi olla umpeutunut jo ekan yön jälkeen. Mutta opinpahan, ettei Haltillakaan niitä korvia ihan aina oo, kun on ihana uusi leikkikaveri mukana. Hyvä, ettei käynyt huonommin, oma moka.

Itse treenit menivät yllättävän hyvin! Koutsi ei ollut tällä kertaa paikalla, mutta treenikaveri ystävällisesti jälleen kerran ohjasti meitä. Ensin tehtiin Haltin kanssa pitkästä aikaa keppejä. Jälleen oli puolikkaat kepit, joihin laitettiin avuksi pleksit - tällä kertaa erilaiset kuin aiemmin, välineet ovat vähän vaihtuneet, mutta idea on sama. Halti yritti aluksi aika moneenkin otteeseen hypätä pleksien yli / ryömiä ali, koska ihana houkutteleva palkka odotti targetilla keppien päässä. Mutta kun yritykset torpedoitiin eli sikailemalla ei palkkaa saanut, se malttoi kyllä odotella mun ohjausta ihan nätisti. Mun ohjauksessa tosin oli sen verran vikaa, että meinasin työntää sen suunnilleen joka toinen kerta toiseksiviimeisestä välistä ulos oikealta ohjatessani, mutta saatiin sekin sitten onnistumaan muutamaan kertaan putkeen. Kokeilin tietysti myös ohjata vasemmalta, ja tässä vaiheessa Halti oli jo tajunnut jutun juonen, ja ohjautui useimmiten ihan nätisti keppien läpi. Kyllä sillä raksuttaa selvästi, mutta keppien treenaamisesta oli jo sen verran aikaa, ettei ehkä ollut ihan päällimmäisenä mielessä. Kerran se yritti taas karata sille ihanalle A:lle, mutta se oli onneksi tukittu sen verran hyvin muilla esteillä, että Halti luovutti sinne lähtemisen kun kerran kutsuin. Toisen kerran se oli menossa myös keinulle (jota varmaan luuli puomiksi, alkuhan on samannäköinen koiran silmään), mutta uskoi kyllä, kun nätisti kutsuin. Ei siltä siis ainakaan intoa puutu!

Toisella kierroksella tehtiin Haltin kanssa pientä radanpätkää, jolla oli kolme aitaa ja viimeisenä putki. Toinen aita oli 90 asteen kulmassa ensimmäiseen nähden ja välimatkaa oli pari metriä, kolmas este taas samansuuntainen kuin ensimmäinen este,  ja mun piti onnistua valssaamaan ennen toista estettä, että sain puolen vaihdettua. Aaaagh. :D Olin ihan toivottomasti myöhässä ainakin kolme ekaa kertaa, mutta Haltia ei haitannut - sen mielestä tais olla hauskaa kun mä nauroin itselleni katketakseni. Jossain vaiheessa onnistuin sitten kyllä saamaan Haltin tokan esteen yli eikä ohi, mutta Halti tiputti esteen, koska itse tönötin sen tiellä, eikä se mahtunut hyppäämään kunnolla. Kyllä me sitten kerran tai pari saatiin oikeasti ihan onnistunutkin suoritus, tosin mun valssaamisesta ja onnistumisesta ei ehkä voi puhua samana päivänä, mutta Halti pääsi liikkumaan ihan sujuvasti mun ohjausmuuveista huolimatta. ;) Kivaa sillä vissiin oli, kun sai aina viimeisenä juosta täysiä sinne putkeen ja sai vielä namipalkkaakin!

Viikonloppuna tuli myös ensimmäisen kerran tänä talvena kunnolla lunta, ja koirat kyllä nauttivat! Me lenkkeiltiin muutenkin paljon pitkän viikonlopun aikana, kun loppiainen sattui perjantaille, mutta lumen tulo innosti kyllä entisestään. Haltin mielestä oli i-ha-naa kieriä, no, niin kuin aina, ja Kurukin innostui vähän piehtaroimaan lumessa. Ja selvästi se muuttui heti leikkisämmäksi ja on nyt haastanut Haltia oikein urakalla leikkiin. :) Pojat ovat myös päässeet nyt muutamana yönä viereiselle urheilukentälle juoksemaan, kun ketään ei ole missään ja kentällä on huomattavasti enemmän kokoa kuin tolla tylsällä koirapuistolla. Ovat ne sitten ottaneet ilon irti vapaudesta ja juosseet ihan sydämensä kyllyydestä, myös vanha-ukko-Kuru. Voi että kun meri jäätyisi vielä tänä talvena, me nautittiin kaikki niin paljon viime talven jäälenkeistä.

Tiina

Tällä viikolla ei olla päästy poikien kanssa kimppalenkkeilemään, mutta vähän muuta ohjelmaa on sentään ollut. Joulupäivinä me lenkkeiltiin reippaasti kunnollisia pitkiä hihnalenkkejä tässä lähiympäristössä (ja niin kaikki muutkin ihmiset..) ja tiistaina mulla kävi toistaiseksi koiraton kaveri kylässä. Poikien mielestä kaveri oli ihana, ja varsinkin Kuru jaksoi kyllä touhottaa lelujen kanssa. Nojoo, kyllä Haltikin, mutta se joutui, reppana, luovuttamaan kun Kuru oli paljon innokkaampi. :P Olivat ne pojat sitten onneksi ihan tyytyväisen oloisia, kun oli edes ihmisvieras, vaikka eivät koiria päässeetkään tapaamaan. Kuru tapansa mukaan tervehti tosi tyylikkäästi ja pölli lapasen, Halti tyytyi hyppimään päin.. hyvä ettei mua onneksi yhtään hävettänyt.. tai siis aika paljon.

Torstai-iltana kävikin vähän ikävämpi juttu. Lähdettiin poikien kanssa normaaliin tapaan iltapäivälenkille töiden jälkeen, ja eiköhän meidän päästyä noin sata metriä kotiovelta saatu raketti niskaan. Oltiin siis jo valaistulla kävelytiellä, pojilla heijastinliivit päällä jne. eli taatusti näyttiin. Alle 15 metrin päästä kolme idioottiteiniä päätti ampua raketin, joka sitten räjähti mun ja koirien pään yläpuolella. Hieno homma.. Raketti oli vielä sitä mallia, joka rätisi jo ilmaan noustessaan, joten Kuru rähisi sille siinä vaiheessa, pamahduksesta se ei ollut moksiskaan. Halti sen sijana meni vähän omituisen näköiseksi tässä vaiheessa, mutta palautui vielä ihan ok, pystyi syömään jne. Mä sain primitiivireaktion, suutuin ihan silmittömästi ja juoksin nauraen karkuun lähteneiden teinien perään kirouksia karjuen. Näin mihin suuntaan lähtivät, ja kiersin vielä vastaan, mutta lähtivät raukat vellihousut jälleen karkuun niin kuin tuollaiset idiootit aina. Mä olin ihan tolkuttoman vihainen, joten ehkä ihan hyväkin etten saanut niitä kiinni, jälki ei taatusti olisi ollut kaunista.

Kuru otti tosiaan ihan lunkisti sen jälkeen kun oli vielä rähissyt teineille mun karjuntaa säestääkseen, ei reagoinut mitenkään kun lenkillä myöhemmin kuului pauketta vähän kauempaa - eipä se oo aiemminkaan mitenkään kiinnittänyt huomiota raketteihin. Halti sen sijaan huolestui selvästi ja pälyili ympärilleen. Parista ensimmäisestä vaimeammasta paukahduksesta se vielä palautui kohtuullisen nopeasti, mutta kun lenkillä tuli lisää paukkuja, se selkeästi huolestui enemmän, kävely meni töpötykseksi, se yritti välillä vetää, läähätti jne. eikä pystynyt syömään ennen kuin ihan lenkin lopuksi. Tosin aina koirien tullessa vastaan se rentoutui ja muisti nostaa hännän pystyyn. Mä olin yhtä aikaa niin äärettömän vihainen niille kakaroille ja mielettömän surullinen Haltin puolesta, jos se nyt reppana tuli paukkuaraksi (no, kyllähän siihen täytyy edellytykset olla - kestihän Kurukin just sen saman paukun, mutta on vanhempi ja kokeneempi) tuon takia ja joutuu kärsimään seuraavat 15 vuotta tän takia..

Seuraavilla lenkeillä Halti kuitenkin onneksi vähän relasi paukkujen suhteen. Perjantaina se otti vielä selvästi painetta kaukaa kuuluneista pamahduksista (niin, sallittu aikahan alkoi vasta lauantai-iltana kuudelta...) mutta pystyi kuitenkin kohtuullisessa ajassa palautumaan niin, että pystyi syömään jne. Lauantaiaamuna kuultiin heti ekan lenkin alkuun 20 ammuksen padan räjähtely melko läheltä, kapean merenlahden toiselta puolelta, mutta siitäkin se palautui yllättävän nopeasti. Ja kun lauantai-iltapäivänä mentiin agitreeneihin, Halti ei lämmittelylenkillä malttanut miettiä ollenkaan mitään paukkuja, ja jäähdyttelylenkilläkin pystyi syömään koko ajan, vaikka paukkuikin yhä enenevissä määrin, siitä huolimatta että kello ei ollut vielä kuutta. Mutta onneksi näytti siis menevän parempaan päin.

Agitreenit eivät menneet valitettavasti ihan nappiin.. mutta ainahan ei voi onnistua. Ensimmäisenä harjoituksena tehtiin radanpätkää, jossa oli neljä aitaa ja viimeisenä mutkaputki. Kaksi ekaa aitaa olivat suorassa linjassa, kolmas aita 90 asteen kulmassa vasemmalle ja neljäs taas siitä 90 asteen kulmassa vasemmalle, ja siltä aidalta koira oli tarkoitus ohjata vähän hankalasta kulmasta mutkaputkeen, jonka suu oli siis just sinne koiran hyppysuuntaan - koira joutui siis palaamaan vähän taaksepäin. Tää harjoitus meni vielä yllättävän hyvin - vähän oli ongelmia saada Halti hyppäämään ne kaksi ekaa aitaa, se olis mielellään kiertänyt ainakin toisen, mutta hienosti se ohjautui ne käännökset ja mun iloksi meni siitä hankalasta kulmasta putkeen kuin vettä vaan! Tosi taitava. Eli niissä "helpoissa" osissa oli vaikeuksia ja se mun vaikeaksi kuvittelema putkeenmeno sujui tosi hienosti. Mutta putki onkin se Haltin lemppari.

Toisessa setissä oli tarkoitus tehdä vaan kiva nopea rallipätkä ja harjoitella samalla irtoamista, eli meillä oli kolmen aidan suora. Kuulostaa helpolta. Ei ollut sitä. Toisen esteen vasemmalla puolella nimittäin oli se houkutteleva putkenpää (vielä siis hyvin helpossa kulmassa) ja oikealla puolella A-este. A-estettähän Haltille ei oo koskaan ees opetettu, mutta kun se pikkujoulutreeneissä ehti karata sinne ja sai palkkaa sievästä alastulosta, niin ilmeisesti sitten tykästyi siihen. Suunnilleen joku tusina yritystä päättyi siihen, että suoraan tulon sijaan Halti karkasi putkeen tai A-esteelle. Argh. Ja mä en saanut sitä ohjattua sen toisen esteen yli sitten millään. Hauskasta ja helposta harjoituksesta tuli sitten jotain ihan muuta. Treenikaveri tuli seisomaan putkenpään eteen, mutta Halti yritti karata sinne silti, ja kun se ei onnistunut, se karkasi A:lle. Tietenkin mä yritin sitten varmistelemalla varmistella että se kans tulisi sen toisen aidan yli ja yritin ohjata sen lähelle itseäni laskemalla kättä ja menemällä itse kyyryssä, mutta Haltia ei kiinnostanut. Lopulta karjaisin sille perkeleen sen karatessa jälleen kerran A:lle - eikä kakaraa kiinnostanut tippaakaan. Sen jälkeen se kuitenkin lakkasi hyppäämästä edes sen ekan esteen yli mun kutsuessa sitä, otti siitä sitten kuitenkin painetta niin paljon.

Kun mä lähdin sitten yhtä aikaa sen kanssa juoksemaan suoraa, se vihdoin tuli nätisti toisenkin esteen yli, ja loppuun saatiin pari onnistunutta suoritusta niin, että Halti pääsi juoksemaan suoran päässä odottaneelle namialustalle. Puuhhh.. Mun pyynnöistä huolimatta koutsi ei halunnut helpottaa harjoitusta (esim. niin että targetti olisi ollut jo toisen esteen takana), mikä tuntui vähän hassulta, vaikka kyse olikin tietenkin mun ohjausongelmasta eikä siitä etteikö koira _pystyisi_ tekemään sitä mitä siltä pyydetään. Vähän epäreilua vaan koiraa kohtaan, että se ei saa palkkaa yrittämisestään (palkkasin kyllä kiellosta huolimatta kun se epäröinnin jälkeen tuli ykkösesteen yli), ja helpotetaanhan koirankin tehtävää jos se ei siitä suoriudu - miksei sitten ohjaajan tehtävää, jos tehtävä mitä ilmeisimmin on liian vaikea? Vähän paha maku jäi suuhun siis tästä toisesta treenistä, vaikka lähtökohtaisestihan se olis ollut kiva ja helppo rallisuora. No, ehkä ens kerralla sitten.

Treenien jälkeen mä käytin molemmat pojat vielä lenkillä ja lähdin sitten ajelemaan poikia hoitoon Kurun kasvattajan luo Mäntsälään. Muska kiltisti otti pojat hoitoon, vaikka Kuru joskus kakarana oli siellä nojatuolin merkannut.. ja kun mä keskityin nyt vahtimaan sitä sitten ensi hetket, eiköhän Halti nostanut jalkaa joulukuuseen. Siis voi nolouden huipentuma! Onneksi Muska näki sen ja kerkesi kieltää Haltia, mutta hohhoijaa että mua nolotti NIIN paljon. Ja kun seuraavana päivänä hain poikia takaisin, niin jompi kumpi oli kuulemma onnistunut huomaamatta merkkaamaan sen surullisenkuuluisan nojatuolinkin. Voi hemmetti sentään! Kun niistä ei kumpikaan oo koskaan muuten merkannut sisälle missään muualla, mutta kun tuolla on joku joskus aiemmin sen tehnyt, niin kyllähän ne sen haistavat.. Ihan hemmetin inhottava tapa. En taida enää koskaan kehdata viedä poikia Muskalle hoitoon, voi tätä häpeän määrää.

No, tätä lukuunottamatta hoitokeikka oli mennyt ihan hienosti. Muska oli ulkoiluttanut pojat kahdeksan aikaan, Kuru oli tapansa mukaan ottanut täysin lunkisti eikä reagoinut mitenkään raketteihin, Halti oli näyttänyt vähän huolestuneelta mutta oli pysynyt ihan kasassa kuitenkin. Sisällä kumpikin oli ollut ihan rentona paukkeesta huolimatta ja molemmat suhtautuivat nätisti lapsiin, mikä oli tosi kiva juttu kuulla. :) Pojat olivat myös kuulemma juoksuttaneet Hymyä pihalla aika lailla, ja Kuruhan heti Muskalle päästyään olikin jonossa takaovella, kun halusi ulos. Se tyyppi kyllä nauttii niin paljon omasta pihasta.. tai siis Muskan omasta pihasta tietenkin. Ja kun menin hakemaan poikia sunnuntaina, Halti ei todellakaan näyttänyt siltä että sekään olisi sieltä pihalta mihinkään halunnut - se oli hyvin tyytyväisen näköisenä ulkona, kun mä jäin suustani kiinni sisälle Muskan kanssa, vaikka Kuru päivysti koko ajan oven takana. :D Kyllä sekin ilmeisesti aito lapinkoira sitten on. Hyvässä hoidossa pojat kyllä olivat saaneet olla, Muska oli vielä kävellyt niiiden kanssa reippaan lenkinkin aamulla. Kiitos aivan miljoonasti! Helpotti kyllä niin paljon, kun sain pojat pois pahimmasta paukkeesta, varsinkin torstaisen rakettiepisodin jälkeen, ei tarvinnut Haltinkaan stressata.

Tiina

Viikko sitten lauantaina pojilla oli ohjelmaa oikein kunnolla. Ensin nimittäin käytiin aamupäivällä Haltialassa lenkillä Kurun Kuura-pojan ja emäntänsä kanssa. Sateesta huolimatta pojilla oli kivaa - Halti ja Kuura olivat todellakin kuin paita ja peppu, ne leikkivät varmaan ensimmäisen tunnin ihan jatkuvalla syötöllä. Ne todellakin nauttivat toistensa seurasta, Halti-reppana kun ei ole ollut kovin leikkisässä seurassa hetkeen, kun Noppa ei emäntänsä kiireiden takia ole päässyt meidän lenkkiseuraksi. Kurullakaan ei ollut vielä mitään ongelmaa poikansa kanssa, se ei tainnut edes muistaa tiukkailla juuri ollenkaan Kuuralle, joka on sentään kohta 11-kuinen iso roikale. Ja ihan isänsä näköinen! Tietenkin se on vielä ihan teini, mutta just samalta näytti isänsä ton ikäisenä. Ja pieni Kuura on niin taitava ja pitää hienosti kontaktia. Tunsin pientä, öh, äidillistä (?!) ylpeyttä Kuurasta. Hitsi, että olikin kiva nähdä miten hienosti sillä menee! Vajaa pari tuntia me tarvottiin sateisessa joenrannassa, koirat yltä päältä kurassa ja ihmisetkin aika sateen piiskaamina.

Sateiselta lenkiltä me ajeltiin suoraan Haltin agilitytreeneihin. Koska mä olin laskenut ajan vähän varman päälle, meille jäi oikein reippaasti aikaa lämmittelylenkkiin ennen treenejä. Siispä me tarvottiin joku 40 minuuttia eestaas pitkin aukiota ja metsää, mun kalvovaatteet jo jonkin aikaa sitten vettä läpi päästäneinä, ja koiratkin näyttivät kohtuullisen märiltä. Ja taivaaltakin alkoi tulla räntää.. treenien alkaessa treenikaveri totesikin, että näytettiin vähän enemmän kuin vain pikku lämmittelylenkin tehneiltä. :P Treeneissä oli tällä kertaa pikkujoulut, muut, edistyneemmät koirakot pitivät keskenään pientä kisaa, me päästiin Haltin kanssa tekemään pieniä radanpätkiä. Ensimmäisessä setissä meidän tehtävänä oli lähes suora aita-muuri-aita ja sen jälkeen käännös mutkaputkeen. Kuulostaa helpolta, mutta... :D Jälleen kerran mulla oli hitusen vaikeuksia. Ensinnäkin, Halti tosiaan alkaa olla aika nopea, ja suorallahan se pääsee sitten ihan tolkuttoman kovaa. Niinpä se karkasi multa noin sata kertaa muurin vasemmalla puolella olleeseen putkensuuhun, vaikka itse juoksin siitä välistä. No, sain mä sen sitten lopulta muurinkin yli, toinen aita ei muistaakseni kovin suuria ongelmia tuottanut, ja putkeenhan se imeytyy jo ihan kivalla suoritusvarmuudella. Myös siihen väärään putkeen. :D Mutta joku ihan onnistunutkin toisto saatiin! Kun muistais vaan aina pitää silmät koirassa, joka sekunti. Se vaan on vaikeaa, kun juoksee samaan aikaan eteenpäin.

Toisessa setissä me tehtiin mun mielestä hirvittävän vaikeaa tehtävää, jossa Haltin piti mennä ensin vinoon aidan yli, mennä siihen putkeen jota edellisessä treenissä yritettiin välttää ja mun piti välissä ehtiä putken ja A-esteen ohi putken toiseen päähän ohjaamaan Halti kääntymään vielä yhdelle aidalle. Mun hämmästykseksi Halti todellakin hyppäsi sen aidan vinosta ihan ongelmitta ja imeytyi putkeen tosi hienosti! Mä olin ensimmäisellä kerralla ihan hämmentynyt enkä meinannut tajuta juosta sinne putken toiseen päähän, mutta taisin ehtiä kuitenkin. :D Kyllä se Halti sinne vikalle aidallekin vielä kääntyi. Kun tää oli onnistunut pari kertaa koiran oikealta puolelta ohjaten, koutsi käski mun kokeilla samaa vasemmalta, eli mun piti kiertää toiselta puolelta A-estettä ja putkea (putki siis meni A:n alta). Tästä suunnasta Halti menikin mun yllätykseksi ensin putkesta ohi, kun tyyppi oli tosiaan siihen putkeen hakeutunut aiemmin niin hienosti. Toisella yrityksellä sain sen kuitenkin sinne putkeen, ja ehdin jopa juosta itse toiselle puolelle A:ta. Ihan kaikki ei mennyt vissiin putkeen koska saatiin tätä hommaa säätää useamman kerran. Onnistui se lopulta kuitenkin kokonaankin! Ja useamman kerran Halti pääsi karkaamaan sinne A:lle.. ja mua tietenkin hirvitti. Onneksi mun maailman parhaat treenikaverit pelastivat tilanteen ja rataan tutustumassa olleet tyypit ohjasivat Haltin nätisti alas A:lta - ja palkkasivat vielä 2 on 2 off -asennosta. :D Mä meinasin repiä tukkaa päästä, kun mä pelkäsin että Halti rikkoo itsensä, onneksi on noita vähän järkevämpiä ihmisiä treeneissä. :P

Sunnuntaiaamupäivänä me treffattiin Lumo ja emäntänsä Petra Kellonummen kappelin maastoissa. Vettä tuli jälleen kuin esteristä, mutta sehän ei kaheleita lapinkoiraihmisiä ole koskaan ennenkään estänyt. Metsä tosin oli melkoisen märkä - suurin osa poluista oli sieviä pikku puroja. Niinpä me päädyttiin rämpimään aika suuri osa ajasta polkujen sivussa. Koiria ei tosin näyttänyt mitenkään vaivaavan, ne painelivat menemään ihan normaaliin tahtiin - metsässä on niiden mielestä parasta! Me jouduttiin myös vähän vaivaamaan päätämme - tai lähinnä Petra, joka vastasi suunnistuksesta - että päästiin mm. tulvivan pellon ohi. Niinpä lenkki venähtikin pariin tuntiin, mutta se taisi olla koirien mielestä vaan siistiä. Just pikkuisen ennen takaisin tielle päätymistä Lumo ja Halti päättivät lähteä johonkin muutaman kymmenen metrin päähän huitelemaan, mutta tulivat kyllä takaisin pian, Haltikin, vaikka selkeästi oli jollain hajulla. Toi riistaviettisyys ei kyllä ole kovin kiva juttu.. onneksi se kuitenkin on sen verran laumaviettinen, että tottelee jotain, vaikka noi hajut tuntuvatkin sekoittavan sen pään.

Alkuviikko meni poikien kannalta vähän tylsemmin, ihan vaan tässä kotinurkilla lenkkeillen, aamuisin ennen töihin menoa on käyty aina pieni hetki koirapuistossa aamulenkin yhteydessä, että ovat saaneet edes vähän irrotella. Torstaiaamupäivänä käytiin kuitenkin lenkillä Kirsun ja mammojen kanssa, niin pojatkin pääsivät taas nauttimaan koiraseurasta. Pojat ja mammat pääsivät kävelemään reilun tunnin verran Haltialassa joenrantaa pitkin, ihan hirveästi kukaan ei innostunut Halti-reppanan kanssa leikkimään, mutta kyllä sekä Tiitu että Kuru sentään vähän Haltia viitsivät juoksuttaa. Ja ihmeiden ihme, kun ketään ei tullut vastaan! Yksi koiraton ihminen nähtiin, mutta muuten saatiin olla ihan rauhassa, luksusta. :) Vesi tosin oli niin korkealla, että Haltialaan joutui ajamaan kiertotietä, ehkä sekin vähän rajoitti vastaantulijoiden määrää. Joki oli aika mielettömän näköinen, kun vettä oli niin uskomattoman paljon, enpä ole tainnut tuollaisena sitä nähdä, vaikka se tulvi keväälläkin. Oli kyllä mahtava lenkki, kun saatiin nauttia myös pakkasesta! Kuru otti kaiken irti jäätyneistä lammikoista, ja söi jäätä ihan onnessaan. :P

Lenkiltä ajeltiin sitten Hyvinkäälle, koska olin varannut molemmille pojille fyssariajan. Haltillekin ihan varmuuden vuoksi, kun se nyt on tota agilityä harrastellut, ja kyllähän varmaan senkin kropassa tuntuu esim. toi jatkuva kaverien kanssa juostessa selälleen mätkähtely. :P Fyssari käsitteli ensin Kurun, joka oli jälleen jumissa lapojen päältä, ei tosin yhtä pahasti kuin viimeksi. Fyssari kuitenkin käytti siihen enemmän aikaa kuin Haltin käsittelyyn, koska arveli, että Kuru on enemmän sen tarpeessa, ja olikin oikeassa. Kuru nautti käsittelystä pöydällä silmät kiinni, välillä kuului vähän mölinää, kun jumi aukesi. Toivottavasti nyt pysyiskin kunnossa, ainakin etuliikkeet olivat jo silminnähden paremmat. Haltillakin oli pientä jumia rinta- ja lannerangan yhtymäkohdassa - ei mikään ihme, sanoi fyssari, kun kerroin Kurun ja Haltin keskinäisestä leikkityylistä. :P Halti yritti alkuun vähän rimpuilla pöydällä, mutta kun me fyssarin kanssa pidettiin sitä vain rauhallisesti paikallaan, se tyytyi hyvin nopeasti kohtaloonsa ja makasi ihan rauhassa pöydällä. Hienosti se tottui käsittelyyn ja taisi olla välillä salaa vähän tyytyväinenkin.

Lauantaina meillä oli taas Haltin agilitytreenit. Kyllä, myös jouluaattona. Mitäs sitä kunnon koiraihminen muuten jouluna tekisi? Muita treenaajia ei tosin ollut ihan ruuhkaksi asti, mutta ne kaksi muuta paikalla olijaa olivat kiltisti lupautuneet katsomaan mun perään. Me otettiin alkuun Haltin kanssa kiva simppeli suora - aita, muuri, aita ja viimeisenä putki, itse asiassa vähän samaan tyyliin kuin viime viikon treeneissä, mutta vähän helpotettuna versiona. Me kun ei jaksettu ruveta rataa kauheasti rakentelemaan vaan hyödynnettiin hallissa valmiina ollutta rataa. Ensin treenasin Haltin kanssa esteen takana odottamista, pari kertaa se meinasi lähteä hiippailemaan, mutta saatiin onnistuneitakin odotusharjoituksia, joista kävin sitä palkkaamassa. Suorakin meni ihan mallikkaasti, muurin jälkeisen hypyn Halti meinasi kiertää (koska pari kertaa harjoiteltiin vain muurille asti), mutta hyppäsi senkin, kun muistin taas ohjata. Ja putkihan oli sen mielestä ihan parasta. Toisella kertaa treenattiin vain puomin alastuloa, koska tää on sellainen ikuisuusjuttu, jota tarvitsee kuitenkin treenata varmaan Haltin loppuikä. Mä onnistuin jotenkin joka kerta palkkaamaan sen niin että vain toinen takatassu oli kontaktipinnalla, mutta heti kun treenikaveri tuli hätiin, molemmat takatassut pysyivät oikealla paikallaan. :) Ihan hyvä harjoitus saatiin siis tästä.

Kolmannella kerralla treenattiin pussia, kun este sattui sopivasti olemaan radalla, ja sitä Halti ei ole hetkeen tehnyt. Ihan hyvä, että oli treenikaveri auttamassa, koska Halti vähän epäröi ekalla kerralla, vaikka treenikaveri vähän helpotti nostamalla pussin häntää. Mutta kun Halti pari kertaa pääsi juoksemaan pussista läpi ja toisessa päässä odotti namialusta, se muisti kyllä aika äkkiä, miten kiva este se olikaan -  ja karkasikin sinne vielä ainakin kerran. :P Ihan hyvä kuitenkin, että tätäkin tuli treenattua, koska se ei kuitenkaan ole mikään täysin tuttu juttu Haltille selvästikään. Lisäksi harjoiteltiin yhdellä hyppyesteellä valssia - onneksi treenikaverit muistivat kertoa mulle tän ohjausliikkeen nimen vasta sen jälkeen kun ensin näyttivät, mitä mun pitää tehdä. :P Nimittäin viimeksi kun treenattiin tätä, mä olin niin sekaisin, enkä tainnut oppia kauheasti mitään. En tiedä, osasinko nytkään, mutta Halti kyllä teki just niin kuin yritinkin ohjata sen tekemään. Taitava! Viimeisellä kerralla otettiin vielä reilusti vauhtia mukaan, mä tosin itse meinasin kompuroida, mutta Halti hoiti tänkin homman kotiin. Jee!

Treenien lopuksi mä vielä otin Kurun kanssa vähän tokojuttuja, kun kerran lämmin hallivuoro oli meille varattuna, kun ei me ihan koko kolmea tuntia kolmestaan saatu kulumaan. :P Kuru olikin intoillut häkissä odottaessaan aika lailla, muttei kyllä kovin kiitettävästi pystynyt keskittymään niin kauan kuin treenikaverien koirat olivat vielä hallissa. Ja kun hallin toisesta puoliskosta kuului vielä koirien ja ihmisten ääniä, niin olihan siellä häiriötä, vaikka tila oli tyhjänäkin. Seuraamiset menivät siis vähän ketuilleen, kun kontakti tippui - perusasentoharjoitukset sentään sujuivat oikeaan malliin. Kivat, vauhdikkaat luoksetulot Kuru kuitenkin teki, mistä olin erityisen iloinen, vaikka se haukkuikin reippaasti joka kerta tullessaan. Ihan sama, kunhan tulee iloisesti ja vauhdilla. Treenien jälkeen mentiin mun mutsin luokse käymään. Koirat pääsivät pesun jälkeen tutustumaan uuteen kämppään (tuolla ne eivät ole vielä käyneetkään), ja varsinkin Kuru kunnostautui pöydästä kerjäämisessä.. huoh. No, kyllä ne sitten rauhoittuivat syömään luitaan, kun olivat saaneet haistella paikat läpi ja totesivat, että pöydästä ei tipu mitään. Vaikka kuulemma näyttivätkin surkean nälkäisiltä. ;D

Tiina

Viikko sitten torstaina pojat pääsivät treffaamaan mammoja - Janika oli kiireinen, joten Noppa joutui jäämään kotiin. Sekä Tiitu että mun pojat näyttivät kyllä parkkiksella hiukan hämmentyneiltä, kun Janikan autoa ei ollutkaan missään, eikä Noppa tullut mukaan. Tiitu etsi Noppaa hämmentyneenä katseellaan. Lähtivät ne sitten sentään normaalisti lenkkeilemään joenrantaa pitkin, mutta Halti-parka oli vähän orvon oloinen, kun kukaan ei ollutkaan koko ajan leikittämässä! Sai se sitten sentään Tiitun houkuteltua leikkimään kanssaan, ja varsinkin paluumatkalla se repi loputonta riemua jäätyneiden lätäköiden yli juoksentelusta. Siihen puuhaan se sai Kurunkin innostettua. :D Kaksi bambia jäällä.. oli varmaan taas järkevää ja terveellistä touhua, mutta hauskaa niillä oli. Tiitu juoksutti Haltia taas tapansa mukaan ihan hyvää vauhtia pitkin peltoja. :) Tää tuli niin tarpeeseen, Halti oli jo villi väkkärä hihnalenkeillä. Lenkiltä ajelin kaupan kautta kotiin ja melkein suoraan viemään koirat hoitoon, kun mulla oli viikonloppuna ohjelmaa. Lauantai-iltana pojat tulivat takaisin kotiin, ja meinasivat revetä riemusta. Mun pienet. :) Mun menojen takia lauantain agitreenitkin jäivät väliin, mutta tällä kertaa ei olis ollut ohjaustakaan, joten sikäli ihan hyvään saumaan tuli tää poissaolokin.

Tiistaina me käytiin taas mammojen kanssa lenkillä Janikan ollessa edelleen kiireinen. Käveltiin taas joenrantaa pitkin edestakaisin, ja saatiin iltapäivällä olla ihan keskenämme - yksi koiraton kävelijä tuli vastaan, muuten oli täysin tyhjää. Ihanaa! Koirat saivat olla rennosti, ja Halti juoksutti taas Tiitua ja päinvastoin. Kurukin innostui vähän juoksemaan, kun itse juoksin poikien kanssa pikkupätkän. Haltin mielestä oli kyllä myös siistiä jahdata taas pikkulintuja, mitä se ei olekaan hetkeen tehnyt, aargh. Vissiin se patoutuneen energian määrä näkyy tossakin, yleensä se sentään vaivautuu kiihtymään vain isommista linnuista. Sai se kuitenkin purkaa vähän sitä lataustaan sentään Tiin kanssa - ja jopa Beana innostui ottamaan vähän reippaita juoksuaskelia sen kanssa. Tai no, lintujen kanssa. :P

Säät ovat olleet tolkuttoman rapaiset, tuntuu, että eletään edelleenkin ikuista marraskuuta. Koirat saa pestä joka lenkin jälkeen, ja kämppä muistuttaa silti hiekkalaatikkoa. Eipä ole ollut siis kauheasti tokoilumotivaatiotakaan. Ollaan me toki muutaman kerran käyty tossa lähikentällä tekemässä nopeasti jotain pientä, mutta vähemmälle on nyt jäänyt. Tarttis varmaan treenailla enemmän sisällä, niin ei tuu pojillekaan niin tylsää. Kurun kanssa ollaan muisteltu vähän vanhoja temppuja, jotka ovat jääneet vähemmälle, esim. nenäkosketusta. Haltille voisi tietenkin vaikka opettaa niitä temppuja, kun ei se reppana vieläkään osaa mitään. :P Onneksi se pääsee taas lauantaina purkamaan energiaa kaverin kanssa ja treeneissä!

Tiina