Lauantain pysyttiin ihan kotimaisemissa, mutta tapahtumat olivatkin tulleet meidän luoksemme. Roolipelaajien tapahtuma Ropecon järjestettiin Dipolissa, ja niitä roolipelaajia sitten näkyikin ympäriinsä. Päivällä käytiin ihan tarkoituksella kävelemässä Dipolin ympäristössä, Kuru näki hurjasti eri tavalla pukeutuneita ihmisiä, kuuli aplodeja jne. Tosi hienosti se käyttäytyi koko ajan, taisi olla vaan niin kuuma, ettei jaksanut riekkua ihmisten perään. ;) Ei pelännyt mitään, ei haukkunut eikä muutakaan. Tietysti pidettiin vähän hajurakoakin, ettei tungettu keskelle tapahtumia. Illalla käytiin viemässä vain kirje postiin - ja sillä reissulla nähtiin myös vaikka mitä. Ensin törmättiin yhden kaverin tupariseurueeseen, joka vietti iltaa ulkona. Kuru oli jälleen onnessaan kun sai tavata ihania ihmisiä, jotka kaikki tervehtivät iloisesti. Sen jälkeen tulikin eteen jotain erikoisempaa. Ei kovin usein tule nähtyä bofferimiekkailua (=pehmustetuilla aseilla mätkimistä) muuten. Ja jälleen oli erilaisia ääniä, huutoa, oudosti pukeutuneita ihmisiä. Ja Kuru näki ensimmäistä kertaa ihmisen, jota se ei juossut heti littakorvana tervehtimään. Tyttö oli pukeutunut kokomustiin, oli täyspitkä hame jne. niin näytti varmaan Kurun silmiin oudolta ja siksi se oli vähän epävarma. Tosin kierrettyään meidän selän takaa Kuru olisi ollut valmis menemään vispilähäntänä tutustumaan, mutta se "pelottava" ihminen oli jo lähtenyt. Tulipahan ainakin pennulle paljon nähtävää yhtenä päivänä ihan kotinurkilla.
Ja sunnuntaina Kuru joutui vähän tavallista pidemmälle bussimatkalle. Vähän se kiehnäsi sylissä ja oli levoton, ja loppumatkasta myös kuolasi pikkuisen, mutta pääosin matkusti nätisti. Hyvin se jaksoi, vaikka ulkona olikin todella painostava ilma ja ukkonen. Ja olihan se sen matkustamisen arvoista - matkan päämääränä oli nimittäin Kurun synnyinkoti, emo, mummo ja Kirsu tyttärensä kanssa. Heti sisään tullessaan Kurulta pääsi pienet ilopissat eteisen lattialle, kun se näki Kirsun tytön ja haistoi kaikki tutut hajut. Se pyöri väkkäränä ympäri ja haisteli mattoa hirveällä innolla, ja kun se huomasi Kirsun ja isot koirat, ei meinannut hännän vispaamisesta ja onnessa pyörimisestä tulla loppua. Tiitu-emo vähän murraili alkuun Kurulle, pitihän hulttiopoikaa ojentaa 2,5 viikon poissaolon jälkeen. Vähän Kuru alkuun arasteli leikkiin ryhtymistä, mutta aika pian äiti ja lapsi juoksivat ympäri pihaa täysillä. Kuru on vaan vielä vähän hitaampi kuin Tiitu - se oli välillä kierroksen jäljessä. :D Mutta kyllä se siitä, noilla geeneillä. Myös painia nähtiin, vaikka se ei kauhean hellältä aina näyttänytkään. Saipahan Kuru pöhköenergiaansa purettua! Ja kumma kyllä se jopa malttoi nukkua, kun alkoi riehunta väsyttää. Onhan se tietysti tuttu paikka, jossa on helppo rentoutua. Kiitos Kirsulle, oli kyllä ihana nähdä taas teitä kaikkia!
Poispäin saatiin autokyyti mun äidiltä, joten Kurun jännä päivä vaan jatkui. Se ei nimittäin ollut vielä tavannut äitiä, ja autoiluakin on harjoiteltu vain vähän. Automatka meni kuitenkin tosi hyvin ja hiljaa, kun pentu oli niin väsynyt, että nukkui vaan. Vähän oli kuolannut, mutta ei mitään jojomeininkiä, leuka vain pikkuisen märkänä. Kotona oli kyllä aika rauhallinen pentu loppuillan. ;) Ei tarvinnut viedä kuin talon ympäri, että se sai tehdä kakat ulos, mutta enempää energiantuhlausta se ei kaivannut.
Tällä viikolla Risto onkin vapaalla, ja Kurua ei ole pakko jättää yksin vuoronvaihdon aikaan. Voidaan siis harjoitella paljon yksinoloa niin, että ollaan itse oven takana kuuntelemassa. Hyvin Kuru jo kestää lähdön, kun sille viimeisenä heittää nappuloita ja jonkun isomman herkun ovesta. Monta kertaa on jo onnistuttu tekemään useamman minuutin mittainen harjoitus niin, että Kuru on ollut ihan tyytyväisenä kun ollaan tultu takaisin ovesta, eikä ole ehtinyt vinkua. Kerran se jopa jätti tulematta ovelle vastaan, kun oli herkku kesken. :D Hyvä niin, ei ole sitten niin ihmeellistä se yksinolokaan.
Tiina
Äidin edessä paranee antautua:
Hurjaa taistoa:
Ropeconin vilinää seuraamassa:
Kommentit