Onpa ollut vähän taukoa kirjoittelussa, mutta paljon on ollut tekemistäkin. Viikko sitten perjantaina, elokuun viimeisenä päivänä, kävin Kurun kanssa tapaamassa Päiviä, Viimaa ja Myryä Tiinan ollessa lapikas-tapaamisessa, maanantaina Kuru sai ensimmäisen rokotuksensa, tiistaina ja keskiviikkona oltiin katsomassa uusia fukseja ja hulinaa Otasuunnistuksen merkeissä, lauantaina matkattiin Järvenpäähän Liehkujen tokopäivään ja sieltä mökille, jossa oltiinkin sitten lauantai-ilta ja sunnuntai ja tänään Kuru sai taas matolääkettä.

Viiman ja Myryn kanssa leikit menivät entiseen malliin, Myryn kanssa juostiin kilpaa ja kolmikolla oli myös ahkerasti nenä maassa. Viiman kanssa Kuru sai painia ja pomottaa minkä halusi (muun muassa nylkytti Viimaa tämän maatessa maassa, eikä Viima korvaansa lotkauttanut... osaa suhtautua pikkupentujen hömpötyksiin hyvin pitkähermoisesti!). Kovasti Kuru otti isoista pojista mallia ja söi paljon keppejä Leppävaaran urheilupuiston kupeessa. Riehumisen ja pitkien bussimatkojen jälkeen Kuru oli ihan naatti vielä seuraavanakin päivänä. Ja me olimme jopa niin huolissamme sen rauhallisuudesta, että hysteerisinä mittasimme kuumetta, "sen täytyy olla kipeä". :D

Rokotus meni varsin hyvin ja Kuru jopa veti lääkärille mennessä, olihan se saanut siellä viimeksi namia (Canikuria) ja tavannut ihania ihmisiä. Ilmeisesti kaikki oli hyvin, kun ei lääkäri mitään sanonut sydämen ja keuhkot kuunneltuaan, eikä Kuru huomannut piikkiä ollenkaan, kun kiltti lääkäritäti antoi nameja imuroitavaksi pöydältä. Ihmetteli koira vain kovasti, että miksi lähdetään jo nyt pois.. jäi hyvät namit ja rapsutusten saannit kesken.

Fuksien näkemisessä oli Kurulle hyvin paljon tekemistä, kun rasteina esiintyivät TKY:n alaiset yhdistykset eli monenlaista musiikkia ja paljon omituisesti käyttäytyviä teekkareita ja fukseja oli Otaniemi pullollaan. Ei Kurua pahemmin tuntunut haittaavan kumpanakaan päivänä, olisi vaan kovasti halunnut käpyjä ja keppejä syödä ja ihmisiin tutustua. Tajusi se kuitenkin selvästi, ettei ihan kaikkiin voi tutustua. Pientä väsymystä oli pojassa havaittavissa päivien päätteeksi. Muutenkin Kuru on tuntunut rauhoittuvan jo hieman eli ihan koko aikaa hereillä ollessa ei enää meitä kiusaa ja syö. Yksinolokin sujuu jo usean tunnin ajan hienosti ihan hiljaa. Lisäksi se taitaa nykyään salaa tykätä sylissä olosta ja harjaamisesta, siitä alkuaikojen kiemurtelusta ja huutamisesta ei ole tietoakaan, vaan usein Kuru röllöttää sylissä ihan rentona ja lopulta nukahtaa.

Järvenpäässä Liehkujen tokopäivässä Kuru näki taas emonsa, Kirsun ja Lauran ja tietenkin Kuru otti heidät vastaan korvat luimussa ja villisti häntää viuhtoen. Muutama muukin koira tuli tutuksi: kaksi päivää nuoremman äärettömän söpöisen Liehku-tytön kanssa käytiin vähän leikkimässä ja Dimi-enoakin tuli haisteltua. Pitkät automatkat menivät nukkuen (oikein hyvä tapa suhtautua autoiluun, ja se on oppinut sen oikeastaan vahingossa) ja mökillä oli kivaa. Hieman vanhempieni Peltsi-koira komensi Kurua, kun tämä pomppi heti naamalle, mutta oikein mukavasti kuitenkin tulivat toimeen. Kuru ei oikein malttanut mökillä nukkua päiväunia, sen piti olla kaikessa mukana Virallisena Valvojana. Sunnuntaina käytiin tutustumassa Karjalohjan metsiin ja kallioihin. Kuru sai kerrankin olla pidemmän ajan vapaana, ja pysyi todella hienosti lähellä metsässä. Ainoastaan kerran meinattiin päästä sitä piiloon, mutta ei kuitenkaan ehditty. Selvästi vieraammassa ja vähähajuisemmassa ympäristössä se pysyy paremmin tuntumassa. Tämä seikkailu selvästi väsytti pientä kovasti, se malttoi nukkua vähän päiväuniakin, ja sunnuntai-ilta ja maanantaipäivä menivät rauhassa nukkuen.

Matolääkkeen Kuru sai tänään aamulla namien (=kuivien nappuloiden) seassa tahtiin nami-lääke-nami ja samalla vauhdilla se lääke meni alas kuin nappulatkin. Eipä ainakaan ronkeluudesta voi tuota pientä koiraa syyttää. Hyvä näin. Eläinlääkäri siis suositteli, että madotetaan viikon päästä ekasta rokotuksesta ja sitten taas viikkoa ennen tehosterokotetta joten teimme työtä käskettyä.

Risto