Sunnuntaiaamuna kuuluivat ensimmäiset köhäykset. Ei me tosin tajuttu silloin, että kyse on yskästä, vaan sivuutettiin ne pari kakomisääntä ihan normaaleina, tekeehän Kuru sitä joskus nieltyään pölypalloja (eihän meillä koskaan sellaisia ;) tai karvoja. Illalla kuuluivat seuraavat kakomiset, ja tässä vaiheessa laittelin huolestuneena sähköpostia Kirsulle, jota meidän piti mennä maanantaina tapaamaan. Maanantaiaamuna homma oli selvä, kuului lisää köhähdyksiä, ja tällä kertaa sellaisia, että todettiin yhdessä jotain tyyliin "no toi oli ainakin yskää". Kuru on siis sairastunut kennelyskään. Maanantaina yskänkohtauksia oli vain muutama, tiistaina vähän enemmän, mutta kuitenkin hyvin maltillisissa määrissä. Yskä ei tunnu Kurua haittaavan (no, ei se tosiaan paljon yskikään), eikä yskä kuulosta onneksi mitenkään rajulta. Toivottavasti menisi pian ohi - tänään ei tähän mennessä ole kuulunut kuin yksi yskänpuuska, sekin aamuyöstä.

Ilmeisesti me sitten kuitenkin onnistuttiin saamaan tartunta kasvattaja-Muskan luota pentupäivästä, kaikista varotoimenpiteistä huolimatta. Myös Ailegas-pentujen Omppu-emo oli sairastunut sunnuntaina. Ompun omistajat epäilivät, että tartunta olisi tullut heidän käsistään - me istuimme siellä lattioilla, eikä kenellekään tullut mieleen pestä käsiä lähtiessä. Ei vaan käväissyt mielessäkään, että tartuntariski on siinäkin. Tosin tartuntahan me ollaan voitu saada muualtakin, käväisimme nimittäin tyhjässä koirapuistossa pari päivää ennen pentupäivää, ja Espoossa on kennelyskäepidemia. Ja juuri toissapäivänä iltalenkillä käveli läheltä ohi pahankuuloisesti yskivä pikkukoira (eikä omistaja edes yrittänyt pitää sitä pois Kurun lähettyviltä!), tartuntalähteitä on varmasti siis naapurissakin. Eli ihan omalta takapihalta on huonolla tuurilla voitu tartunta saada. Muska-parka, älä syyttele itseäsi näistä tartunnoista!

Nyt vaan toivotaan, että ei olla onnistuttu tartuttamaan viimeviikkoisia leikkikavereita, kun oireita ei tuolloin vielä ollut. Ja ollaan tyytyväisiä siihen, että tajuttiin tauti ennen kuin oltaisiin menty tapaamaan Tiitu-emoa ja Beana-mummoa! Ainakaan vielä yhdenkään leikkikaverin omistaja ei ole raportoinut oireista, kun Kurun sairastumisesta lähetin viestiä.

Kuruhan kävi vielä lauantaina leikkimässä Viiman ja Myryn kanssa, Riston mukaan juoksentelivat onnessaan kuten aina ennenkin, itse en ehtinyt mukaan. Eikä mitään oireita ollut ennen sunnuntaiaamua. Toivottavasti tosiaan leikkisedätkin säästyvät tartunnalta. Oli lauantaina sattunut enemmän tai vähemmän hauska välikohtauskin - Viima oli lähtenyt leikkipaikan viereiselle pellolle ojan yli, ja Kuru tietysti suuren idolinsa perässä. Risto oli pentua sitten pyydystellyt mutaisen ojan yli, ja sen oli näköinenkin kotiin tullessaan... :D Näin jälkeenpäinhän tälle on hyvä naureskella, kun ei mitään vakavampaa sattunut. Näin hyvin se meidän pentu tottelee..

Nyt ollaan vaan helisemässä, kun pentu pitäisi pitää levossa sairastamisen ajan. Kuru ei ole samaa mieltä. Se riekkuu, puree, haukkuu ja yrittää itse keksiä epätoivoisesti tekemistä, kun ulos ei pääse purkamaan pöhköenergiaa. Ollaan me kovasti sitä yritetty aktivoida, opetettu uusia ja vanhoja juttuja, annettu pahvirullia tuhottaviksi ja aktivointileluja pähkäiltäviksi, mutta Kurulla tuntuu olevan loputtomasti energiaa. Onneksi se rauhoittuu itse öiksi, ja välillä päivälläkin muistaa nukkua pitkiä pätkiä, kuten juuri nyt. Saa nähdä, millaiset riekut se vetäisee sitten, kun pääsee ensimmäisen kerran ulos vapaana juoksemaan tämän sairastamisen jälkeen. Harmi vaan, että ne riekut se saa tehdä yksin, kun tartuntavaaraa on vielä pari viikkoa oireiden loppumisen jälkeenkin.

Toivottavasti jo seuraavan kirjoituksen saa otsikoida parantumisesta kertovaksi.

Tiina

Kurun, Viiman ja Myryn leikkejä: