Viime lauantaina oli pentukurssin viimeinen kerta. Siihen mennessä olikin mennyt vähän liian hyvin, tällä kertaa oli vaikeaa sitten edellistenkin kertojen edestä. Kuru oli alusta saakka kiinnostunut pelkästään muista koirista, juusto ja makkara olivat aivan toisarvoisia. Kontaktiharjoitukset menivät pieleen, ohitusharjoitukset menivät vain namilla ohi houkutellen, kun yleensä on sentään jotain katsekontaktia saatu. Kontaktia harjoiteltiin myös yksitellen niin, että kaikki pennut menivät parin metrin välein ympyrään ja yksi sitten pujotteli kaikkien ohi kerrallaan. Meillä oli jo siinä aivan riittävästi haastetta, että sain Kurun jotenkin edes joka toinen kerta pysymään paikallaan, kun muut menivät ohi. Omalla vuorolla se meni sitten siihen, että houkuttelin Kurua eteenpäin nyrkillisellä juustoa ja makkaraa. Kurua ei kiinnostanut yhtään mikään muu kuin muut koirat. Ohjaaja sitten pysäyttikin meidän menon, ja totesi, että pitäisi olla se kontakti. Siinä vaiheessa teki mieli itkeä, kun se namilla ohi houkuttelukin oli jo vähintäänkin tarpeeksi vaativaa. No, ohjaaja taisi kyllä muistaa sitten, että Kuru tosiaan on äärettömän kiinnostunut muista koirista.

Sivulletuloakin yritettiin harjoitella, mutta Kuru ei tehnyt muuta kuin haisteli maata. En saanut edes Kurun nenää ylös, saati sitten seuraamaan namia, että oltaisiin voitu sitä sivulletuloa kokeilla. Pidin Kurua sitten vaan liikkeessä, ettei päässyt haistelemaan maata. Joitain onnistuneita harjoituksiakin sentään tuli, pääsimme kokeilemaan tokon hyppyestettä. Ensin yhdellä ja kahdella laudalla, ja sekä ohjaaja että koira juoksivat yli. Kolmannella kerralla Kurun piti hypätä itse kolmen laudan yli, kun juoksin itse esteen ohi. Kuru seisahtui puoleksi sekunniksi esteen eteen, mutta hyppäsi kyllä heti kuivatun kanan nähtyään.. Viimeiseksi tehtiin taas luoksetuloharjoitus, tällä kertaa isossa ympyrässä. Ohjaaja otti jälleen koiran ja sitä piti kutsua ympyrän toiselta puolelta. Muut kävelivät sivistyneesti toiselle puolelle ja koirat tottelivat. Olin aivan sataprosenttisen varma, että Kuru ei tule. Kokeilin kuitenkin, ja varmuuden vuoksi lähdin juoksemaan. Ihmeiden ihme, Kuru tuli hienosti suoraan mun luokse! En olisi todellakaan koskaan uskonut. Jotain hyvääkin viimeisessä treenikerrassa siis.

Pentukurssin jälkeen olimme sopineet Muihtun perheen kanssa treffit viereiseen koirapuistoon. Puisto oli onneksi tyhjillään ja pennut saivat riekkua rauhassa keskenään. Kyllä ne selvästi toisensa tunsivat taas heti nähdessään. Sekä juoksua että painia riitti, eikä Kuru yrittänytkään mitään mieskoirien juttuja. Taustalla paukkuivat ilotulitusraketit harvakseltaan, vaikka aattoon oli vielä kaksi päivää. Kumpikaan ei korvaansa lotkauttanut rakettien suuntaan.

Sunnuntaina Kuru sai supermieluisan vieraan - Kuura-sisko tuli käymään! Sininen kojootti tapasi harmaan, karvattoman kojootin. Kuru huomasi heti parkkipaikalla, kuka siellä odotti, ja räkytti melkein taukoamatta... Kun päästiin vihdoin niemenkärkeen saakka ja Kuru malttoi vihdoin olla hiljaa ja tarpeeksi pitkän odotuksen jälkeen ottaa katsekontaktia, pennut pääsivät leikkimään. Kyllä huomasi, kumpaa pentua on opetettu enemmän ja taitavammin, ja se pentu ei ollut meidän. ;) Ihan uskomattoman samanlaisia leikkejä, samanlaiset äänet ja samanlaiset tavat. Kyllä ne vaan ovat sisko ja sen veli. Kuru pääsi kerrankin juoksemaan vapaana rantapolulla (sää oli huono, eikä vastaantulijoita ollut), kun mukana oli korvallinen ja tottelevainen sisko. Kuru ei toistaiseksi ole minnekään lähtenyt yksinään huitelemaan. Mielettömiä juoksuleikkejä nähtiin, Kuru jäi kerrankin siinä lajissa toiseksi jollekin! Kuuralla on vielä nopeammat koivet. Oli ihan mieletöntä, että Kuura käyttäytyi ihan samalla tavalla kuin Kuru tekisi vastaavassa tilanteessa - esimerkiksi Kurun viedessä keppiä, jota Kuura ei uskaltanut ottaa vaan halusi kuitenkin, Kuura juoksi vieressä ja haukkui veljelleen. Kuru tekee aivan tismalleen samaa, ihan samalla äänellä ja muutenkin täysin samoilla eleillä. Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa.

Sunnuntai-iltana Kuru vietiin sitten hoitoon Kirsulle, uudenvuoden pauketta pakoon. Meillä kotona paukuttelu tapahtuu käytännössä meidän ikkunoiden takana, parkkipaikalla. Kun koko kylä päättää paukuttaa samaan aikaan rakettinsa siinä (ja tietysti teekkarimiesmäiseen henkeen "Mulla on isompi raketti ku sulla!"), melu muistuttaa lähinnä tykistökeskitystä. Jostain syystä en uskaltanut luottaa siihen, että Kurun ensimmäinen uusivuosi sujuisi täällä kovin rauhassa. Kun oltiin jätetty Kuru Kirsulaan, meinasi kyllä tulla suru puseroon. Piti vaan kävellä kovaa vauhtia autolle ja lähteä äkkiä. Ensimmäisenä iltana tuntui ihan kummalliselta olla ilman koiraa. Uudenvuodenaatto meni jo vähän paremmin, tosin ilman Kirsun tunnollista tiedottamista tekstiviestein olisin ollut varmaan sydän sykkyrällä koko ajan. Tiistai-iltana haettiin Kuru pois, ja me ihmiset taidettiin olla onnellisempia jälleennäkemisestä kuin Kuru. ;)

Kurun vuodenvaihde oli mennyt ihan hienosti, eikä mihinkään paukkuihin ollut tarvinnut kiinnittää huomiota. Kurua taisi lähinnä kiinnostaa Tii-emon takapuoli.. Tytöillä oli ollut juuri juoksut, ja tuoksuja taisi olla pikkumiehen nenään ihan tarpeeksi jäljellä. Kun sunnuntai-iltana oltiin jättämässä Kurua hoitoon, se ei juuri muuta tehnyt kuin yritti hyppiä Tiin selkään. Sieltä tosin tuli nopeasti hammasta ja murinaa. Myöhemmin Kuru tosin oli kuulemma rauhoittunut ja muistanut leikkiäkin, ainakin välillä. Hyvässä hoidossa Kuru on selvästi ollut, ja paukkuihin suhtautuminen on oikeilla raiteilla. Suurkiitokset Kirsulle! Lenkeillä kuuluneet satunnaiset poksahdukset eivät kiinnosta Kurua ollenkaan. Eilisillan ja tämän päivän Kuru on jostakin syystä käyttänyt pelkkään nukkumiseen, on tainnut pikkumies tohottaa hoidossa aika paljon normaalia enemmän. Onpahan hiljaista ja rauhallista, kerrankin.

Niin, ja matot ovat olleet jo muutaman päivän lattialla. Jippii!

Tiina