Perjantaina Kuru pääsi taas tapaamaan naapurin Kaili-tyttöä. Kuru oli jälleen onnensa kukkuloilla, eikä siitä mahdottomasta haukkumisesta meinannut tulla loppua millään. Kyllä se sitten vihdoin hiljeni, kun tajusi että irti ei pääse ilman hiljaisuutta ja katsekontaktia. Aika hurjat leikit ne kyllä saivat aikaan, melkoisesti oli sekä vauhtia että ääntä. Sekä Kuru että Kaili pitivät kovasti ääntä koko ajan, ja välillä piti miettiä, menikö leikki jo vähän turhankin vakavaksi. Vaan kyllä se leikkiä taisi kuitenkin olla koko ajan, vaikka olikin aika hurjan kuuloista. Kuru sai taas riehua oikein kunnolla, ja hyvät painitkin ne saivat aikaan. Kuru vaan olisi halunnut mennä rannassa oleville heikoille jäille, ja mua hirvitti. Ei se sinne puolta metriä pidemmälle mennyt, mutta ei se ihan viisasta touhua silti ollut. Kurun mielestä vaan jään rikkominen ja etenkin sen syöminen on niin ihanaa.

Maanantai-iltana satoi lunta, ja mun oli pakko mennä vikalle iltalenkille puoli yhden aikaan yöllä, Ristokin tuli mukaan. Oli todella upean näköistä, kun lunta tuli ihan reilusti, ja siihen aikaan Kuruakin uskaltaa pitää täällä irti, kun ei tarvitse pelätä vastaantulijoita. Lenkki venähti sitten reilun tunnin pituiseksi.. Kuru juoksi ihan onnessaan, se innostuu aina ihan hurjasti lumesta. Taisi se olla hitusen väsynytkin lenkin päätteeksi. Ei siihen onneksi tuo lumi pahemmin tartu, vain noihin pehmeisiin jalkakarvoihin tuli pieniä lumipallukoita. Ei se kyllä vauhtia mitenkään hidastanut. Hienoja luoksetulojakin Kuru teki, ihan aina ei vaan malttanut, kun oli niin onnessaan lumesta.

Keskiviikkona nähtiin pitkästä aikaa Viima ja Myry Leppävaarassa. Kuru reagoi heti isot pojat nähdessään, korvat menivät littaan ja Kuru painui maahan odottamaan. Meinasi siitä ääntäkin lähteä.. Ihmeellisen pian se kuitenkin lopetti haukkumisen, ja malttoi jopa kävellä välillä ihan nätisti, kun siirryttiin leikkipaikalle! En tiedä, mikä siihen meni, mutta tosi harvinaisen hyvää käytöstä Kurulta. (Tosin ihan riiviöhän se oli, mutta yleensä se on kymmenen kertaa pahempi.) Kyllä se joka kerta isoja poikia katsoessaan muisti vispata hurjasti häntää ja litata korvansa. Ja voi sitä riemua, kun vapaus vihdoin koitti! Hyvät juoksu- ja painileikit pojat saivat aikaan. Kuru paini myös Myryn kanssa, mitä en kyllä muista aiemmin tapahtuneen, ihan jännää. Kuru esitteli myös vinttikoirajuoksuaan, sitä päätöntä. :D Oli kyllä todella kivaa pitkästä aikaa, kiitoksia Päiville ja pojille!

Bussimatkatkin menivät tosi hyvin, ei tosin ollakaan hetkeen matkustettu. Tällä kertaa meillä oli mukana apuväline, DAP-suihkeella hajustettu pyyhe. Kummallakaan matkalla Kuru ei kuolannut ollenkaan, eikä se ollut menomatkan alkua lukuun ottamatta edes kovin stressaantuneen oloinen. Paluumatkalla se jopa meni bussin lattialle kerälle nukkumaan, mitä se ei ole tehnyt pitkään aikaan, vaikka olisi ollut kuinka väsynyt. Hieno homma!

Ylpeydenaiheita on lisääkin, kahtena peräkkäisenä päivänä se on myös ohittanut koiria ihan hienosti, ja jopa melko lyhyellä välimatkalla. En tosin ole ihan varma, huomasiko Kuru parilla ekalla kerralla niitä vastaantulijoita, mutta luulisi sen haistavan toisen koiran 5-10 metrin päästä. Joka tapauksessa, hienosti meni, ja se on harvinaista herkkua. Ja yhdellä kerralla se kyllä varmasti huomasi vastaantulijat, mutta piti suun kiinni koko ajan, vaikkei kontaktissa pysynytkään. Tästä on hyvä jatkaa.

Kurulle on ilmaantunut taas aika liikkis tapa. Illalla, kun ollaan menossa nukkumaan, se usein tulee sängynreunalle vielä kerjäämään rapsutuksia (vaikkei muuten niin kauheasti rapsutuksista välitäkään). Sitten kun se toteaa, että nyt nukutaan, se käy lattialle makaamaan ja tuhahtaa oikein pitkään ja hartaasti "tuhhhh....". Sen jälkeen se nukkuu kiltisti aamuun saakka. Se ääni on jotenkin niin liikkis, ja vähän aina naurattaakin, kun sitä tietää odottaa. On se vaan hassu koira.

Tiina