Kuru taitaa tosiaan olla tulossa murrosikään. Onneksi välillä ailahtelee siihen toiseenkin suuntaan - Kuru on ollut pari viimeistä päivää uskomattoman kiltisti. Kai se meinaa, että välillä on oltava Täydellinen Koira, että me taas jaksetaan murkkuilua. :) Viime yönä käytiin tunnin lenkillä, ja Kurulla oli koko ajan korvat mukana. Ei se ihan silmänräpäyksessä totellut, mutta joka tapauksessa oli ihan kuuliainen. Se juoksi ihan onnessaan lumisilla teillä ja pelloilla, ihan kuin ei olisi koskaan ennen vapaana ollut. Tulipahan kuitenkin todettua, että teekkarit ovat sitten kummaa porukkaa. Me lähdettiin lenkille kahdentoista jälkeen ja kotiin tultiin yhden jälkeen, ja vastaan tuli kolme ihmistä. Yksikin oli siinä puoli yhden aikaan ihan kunnon hikilenkillä, me ei siis olla ainoita hörhöjä yölenkkeilijöitä.. Kuru oli onneksi aina ihmisten tullessa jo valmiiksi kiinni, tosin eipä se ihmisten perään lähtisikään.

Tänään Kuru pääsi leikkimään pitkästä aikaa Kailin kanssa. Ehdittiin vieläpä päivänvalon aikaan niemenkärkeen riehumaan, ja pennut kyllä nauttivat lumesta. Aluksi nähtiin aivan hillittömät painit, ja välillä vähän juoksuakin. Jostain syystä meidän wannabe-vinttikoira ei tällä kertaa innostunut juoksemaan niin paljoa. Taitaa haluta sittenkin painimestariksi. ;) Hauskaa noilla kuitenkin näytti olevan, ja Kurulla oli välillä korvatkin päässä. Hullua, miten nopeasti nämä ovat kasvaneet, tutustuessa Kuru oli vielä aika selvästi isompi, nyt Kaili on jo 22-kiloinen ja selvästi korkeampi kuin Kuru (16 kg, n. 50 cm).

Tiina

Kuru ja Kaili vauhdissa:
1348869.jpg