Kuru pääsi perjantaina synttäreiden kunniaksi pitkästä aikaa mökille. Viimeksi se on ollut siellä syksyllä pikkupentuna, ei tainnut olla kovin vahvaa muistikuvaa koko paikasta. Vaan kyllä se taisi olla tyytyväinen pieni koira, vaikka joutuikin matkustamaan yli tunnin autossa perjantai-iltana. Perillä nimittäin odotti Riston isä, serkku, serkun tyttöystävä ja näiden 7-kuinen staffinarttu Dana. Kuten arvata saattaa, kakaroilla riitti virtaa leikkimiseen! Kuru yritti aluksi kovasti nylkytellä Danaa niin kuin silloin kerran aiemminkin, kun Danan näki, mutta onneksi puuha muuttui aika pian juoksu- ja painileikeiksi. Koko perjantai-illan ne jaksoivat riehua, välillä käytiin rannassa uiskentelemassakin, mutta mitään väsymyksen merkkejä ei näkynyt. Koirat juoksivat rantavedessä hillitöntä vauhtia, mutta uimaan eivät ihan uskaltaneet. Kuru ui pari vetoa vahingossa, mutta meni pikaisesti takaisin matalampaan veteen niin että jalat ylsivät pohjaan. Mahaan saakka kumpikin koira uskalsi kahlata, mutta meidän perässä eivät tulleet uimaan. Kaikesta riehumisesta johtuen yö menikin hyvin rauhallisesti..

Lauantaiaamuna Kuru olisi jo kahdeksan aikaan halunnut herätä ja lähteä leikkimään Danan kanssa, mutta minä olin tylsä emäntä ja päästin sen vain pissalle pihaan. Pari tuntia myöhemmin molemmat koirat heräsivät ja leikki alkoi. Kurun piti jälleen yrittää nylkyttämistä, mutta nopeasti se vaihtui taas leikiksi. Kuru ja Dana pysyivät nätisti pihassa, kun oltiin koko ajan siinä terassilla itsekin. Tupa on tuossa mökissä niin pieni, ettei sinne viisi henkeä kovin mielellään ahtaudu kerralla.. Pari kertaa ne kesken kiivaimpien juoksuleikkien juoksivat tielle. Mökkitontti kun viettää aika jyrkästi sinne päin ja kisa oli kesken.. Tulivat ne kutsusta pois sieltä, ja tielle juokseminen loppui kun älysin alkaa kieltää niitä, kun aloittivat spurtin sinne päin. Pari kertaa tarvitsi kieltää ja sitten leikit pysyivät sallituissa rajoissa. Jossain neljän tunnin riehunnan paikkeilla me ihmiset lähdettiin kauppareissulle ja Dana jätettiin mökkiin, Kuru aittaan. Taisi tulla unitauko ihan tarpeeseen, kun Kurukin oli selvästi kauppareissun ajan nukkunut. Iltapäivällä lähdettiin metsälenkille, ensin käveltiin vähän matkaa tietä pitkin hihnassa ja sitten metsään irti riekkumaan. Kuru oli todella hienosti, pysyi koko ajan lähettyvillä eikä näyttänyt kiinnostuneen mistään jäljistä tai eläimistä. Lintuja ja oravia oli kyllä melkoinen määrä metsässä, mutta Kuru leikki Danan kanssa tai juoksenteli itsekseen pöljänä ympäriinsä. Se piti kyllä tarkasti huolta, ettei me päästy karkuun ja tuli hienosti luoksekin pyydettäessä. Luoksetulo on selvästi helpompaa, kun Kuru tietää, ettei heti tarvitse lopettaa leikkiä ja juoksemista. Ilta meni koirilta samaan tapaan leikkiessä ja työnjohdollisissa tehtävissä (koirien piti tietysti vahtia, että uuden puuceen rakentaminen sujuu..). Vähän ne malttoivat jopa nukkua, mutta hyvin vähän.

Yö meni tälläkin kertaa todella rauhallisesti, tosin illalla oli pieni välikohtaus. Riehupellekoirat juoksivat iltapissalle turhan pitkälle metsään, eivätkä meinanneet tulla kutsusta ollenkaan luokse. Menin sitten lähemmäs kutsumaan, mutta Kuruun ei tullut ollenkaan liikettä. Aikani kutsuin, ja sitten sanoin rumasti. Tyyppi jäi niille sijoilleen ja minä lähdin aitalle. Kuru tuli perässä, mutta ei uskaltanut tulla aittaan, kun olin hermostunut sille. Lähti uudestaan metsään, ja kun Risto kävi sen sieltä hakemassa, tuli ihan kiltisti. Siihen vaikuttaa tosiaan se, että olen hermostunut, se ei uskalla silloin tulla luokse vaikka sitä vähän jo korvattomuutensa hävettäisikin. Nyt pitäisi sitten keksiä se herättelykeino, jolla se tajuaa tulla luokse ennen kuin mulla nousee savu korvista.

Sunnuntai meni samaan malliin kuin lauantaikin, koirat painivat jatkuvalla syötöllä ja vahtivat huussinrakennustöitä. Käytiin myös metsälenkillä, ja tällä kertaa tehtiin lenkki vähän pidemmän kaavan kautta. Suomeksi se tarkoittaa sitä, ettei kukaan meistä neljästä oikein ollut kartalla missään vaiheessa. ;) Eksyksissä emme olleet, mutta ei kukaan ihan tarkalleen tiennyt missä mennään ja mihin suuntaan kannattaisi lähteä. Rankkaa se tarpominen oli, mutta aika suoraviivaisesti me lopulta päädyttiin perille. Kuru piti tälläkin kertaa hyvin huolta siitä, että pysyi lähellä. Ihan lenkin lopussa se kuitenkin lähti huitelemaan, ja minä olin sydän kurkussa. Ei se koskaan ole tuollaista tehnyt! Syy paljastui kuitenkin pian, me oltiin ehkä sadan metrin päässä mökistä, ja Kuru lähti tietysti sinne Riston isän luokse. Nopeasti se kuitenkin tuli takaisin, kun huomasi, ettei me tultukaan perässä. Ei me sitä tietenkään umpimetsässä nähty, että mökki oli niin lähellä. On Kurulla selvästi nenä päässä. Lenkin jälkeen koiratkin malttoivat levätä hetkisen, ja sitten lähdettiin taas uimaan. Vesi oli lämmintä, mitattiin pikkuisen vajaa 20 astetta! Kuru meinasi kahteen otteeseen hypätä laiturilta mun perään, muttei sentään uskaltanut. Ehkä hyvä niin, ettei saanut mitään järkytystä vedestä. Täytyy mennä vaikka Kaili-labradorin uimakouluun, eiköhän Kuru vesipetokaverin kanssa uimaan opi. ;) Kotimatka meni sattuneesta syystä rauhallisesti, Kuru oli älyttömän väsynyt painittuaan kolme päivää Danan kanssa. Sunnuntai-ilta ja maanantaipäiväkin menivät nukkuessa - ainakin mun tullessa neljältä kotiin vastaan kömpi hitaasti sängyn alta väsyneen näköinen pikkukoira.

Tiina

Kuru synttärikakkunsa kanssa, lupaa odottamassa


Viikonloppuna nähtiin tuntikaupalla tätä, äänitehosteiden kera