Viikonloppuna oltiin jälleen käymässä Riston vanhempien luona. Sunnuntaina aamupäivällä lähdettiin Kurun kanssa peltolenkille, ja tällä kertaa se sitten onnistui siinä, mitä ollaan yritetty kaikin keinoin välttää. Se perhana pääsi karkaamaan toisen koiran luokse irti ollessaan. Korvista ei ollut tietoakaan, kun se sinkosi kohti toista koiraa, joka tuli pellolle jotain sellaista reittiä, jota me ei tunneta. Muita reittejähän me tietysti silmä kovana vahdattiin. Kuru pysähtyi sentään kymmenen metrin päähän koirasta ensin vahtaamaan, juoksin kauemmas ja kutsuin sitä, jotta se olisi tullut pois sieltä. Ketunmarjat, kun pääsin lähelle, se ampaisi koiran luokse mun hyvin vihaisista ja kovaäänisistä perkeleistä huolimatta. Vieras koirahan ei siitä kauheasti innostunut, kun sattui olemaan uros, ja rähjäsi Kurulle. Kuru onneksi tajusi väistää sitä, vaikka rähjäsikin takaisin. Siitä tilanteesta sainkin Kurun kiinni ja raahasin niskavilloista seuraavan kymmenen metriä sadatellen (meillä ei tosiaan yleensä koiraa fyysisesti kuriteta). Otti aivan jumalattomasti päähän! Että se kehtasi karata sillä tavalla! Toivottavasti se ei nyt tuon seurauksena ajattele, että kaikki urokset ovat pahoja, tähän asti se on suhtautunut niin iisisti kaikkiin. Tai no, äärettömällä kiihkolla, mutta toistaiseksi positiivisesti.

Kumma juttu, mutta kun käveltiin takaisin pellolta koira tiukasti hihnassa, hihnakävely oli jotenkin ihmeellisen helppoa. Kuru ei uskaltanut edes yrittää vetää, kun mä kiehuin raivosta. Se käveli nätisti vierellä ja ne pari kertaa, kun hihna ehti kiristyä, se kipitti automaattisesti takaisin. Normaalisti sillä matkalla pysähdyttäisiin ainakin parikymmentä kertaa odottamaan, että Kuru vaivautuisi käyttäytymään hihnassa. Se ei edes räyhännyt naapurin tarhassa huutaville koirille, kun ensin tiukasti kielsin ja sitten käskin ohi. Sunnuntaiaamun jälkeen ensimmäiset ohitukset menivät todella nätisti tiukassa kurissa. Tästä lähtien taidan todellakin vaatia siltä sitä hihnakäyttäytymistä ihan eri tavalla kuin aiemmin, kun se selvästi halutessaan osaa olla nätisti. En tosin halua joutua suuttumaan sille ihan noin pahasti enää koskaan. Enää tuo sunnuntainen raivostuminen ei vaikuta, mutta kummasti hihnakävely on ruvennut sujumaan paremmin, kun siltä osaa sitä todella vaatia.

Keskiviikkona oli taas ohjatut tokotreenit. Välillä pitää olla näitä valopilkkujakin, viikonlopun hermojenkiristyksen jälkeen sitä todella tarvitaan! Harjoiteltiin perusasentoa, vähän seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja hyppyä. Perusasentoon Kuru tuli tosi hienosti, käsiavustuksella vielä, mutta joka tapauksessa. Seuraamista me ei osata, eikä Kuru jaksanut seurata edes namia siinä tilanteessa. Löysää puolen metrin päässä mukana kulkemista me kuitenkin harjoitellaan aina silloin tällöin, mutta sen liikkeen nimi ei ole "seuraa". ;) Siten me kuitenkin pystyttiin harjoittelemaan liikkeestä maahanmenoakin, ja hienosti sekin meni. Kuru tosin ei ihan tiedä, ettei maasta saisi nousta vaikka ei käsketäkään "paikka", mutta se on mun moka. Pitäisi muistaa aina palkata vapauttaa ennen kuin se nousee itse. Toivottavasti se kuitenkin tässä vähitellen korjaantuu. Hyppy meni ihan hienosti, ei tarvinnut enää hypätä Kurun mukana. Kerran se kolautti vähän ikävän kuuloisesti, mutta kuten arvasin, se ei Kurua haitannut tippaakaan. Seuraavankin hypyn se teki ihan yhtä ilolla kuin ennenkin. Viimeisenä me otettiin luoksetulo, vaikkei se tunnin aiheeseen kuulunutkaan. Mä olin raahannut liinan mukaan, jotta voitaisiin harjoitella koirahäiriössä avustajan kanssa, joita ei kumpaakaan yleensä muualla ole tarjolla. Kuru oli aivan loistava! Sitä oli taas vähän hankala saada aluksi mukaan hommaan, mutta kun sain sen keskittymään sen verran että se istui odottamaan ohjaajan kanssa, niin kaikki sujui hyvin. Kuru ampaisi mun luokse kuin rasvattu salama, vaikka välimatkaa oli reilusti yli 10 metriä ja vieraat ihanat koirat ihan toisessa suunnassa kuin minä. Jee, jippii, hyvä Kuru!

Bussimatkat kumpaankin suuntaan menivät myös hienosti viimeviikkoisesta huonosta kokemuksesta huolimatta. Ei yksi raivohullu bussikuski näköjään onnistu Kurua hetkauttamaan. Hyvä niin. Ei ollut mitään kuolaamisia tms, eikä Kurua tarvinnut kiskoa bussiin. Yhdessä bussissa Kurua jopa rapsuteltiin, ja roduksi arvattiin lapinporokoiraa. No, onhan Kuru tietysti ehkä vähän niukkaturkkinen, mutta... :D Karvanlähtö on onneksi vasta aluillaan, ja karvaa lähtee reilummin vain harjatessa.

Huomenna vietetään Kurun 1-vuotissynttäreitä. Juhlan kunniaksi sankari pääsee mökkeilemään ja ainakin kahlaamaan rantaan, jos ei uskallakaan uida. Täytyy varmaan käydä hakemassa sankarille huomenna kaupasta myös synttärikakkua. ;)

Tiina