Viime torstaina käytiin jälleen vapaamuotoisissa tokotreeneissä. Tällä kertaa sain olla oikein ihmeissäni Kurun käytöksestä - se tillitti minua heti autosta tultuaan, että mitäs nyt tehtäisiin? Harmi vaan, että en ollut tälläkään kertaa osannut suunnitella, mitä treenattaisiin, joten en oikein osannut hyödyntää Kurun intoa ja keskittymistä. Mutta luoksetulot hihnan päästä sujuivat aika hyvin, samoin muutama perusasento. Yksinään harjoiteltu paikkamakuu meni myös hienosti. Treenien lopuksi pidettiin myös näytelmätreeniä, ja se ei sitten mennytkään niin putkeen. Kuru olisi halunnut vain juosta pää maassa (huoh) ja jopa murisi vähän edessä juosseelle vääränrotuiselle, eikä se tosiaan ole sen tapaista. Kun "tuomari" tuli kopeloimaan Kurua, Kuru pakitti hampaiden katsomista karkuun, kun en tajunnut kertoa sille, mitä tässä nyt oltiinkaan tekemässä. Antoi kuitenkin katsoa hampaat ja tunnustella pallit. Vaan kun se Kauhistus, metallinen mittakeppi, otettiin esille, Kuru sanoi yhteistyösopimuksen irti. En olisi todellakaan osannut odottaa, että Kuru ei suostu mitattavaksi. Ei onnistunut mittaaminen, vaikka kuinka pidin vatsan alta ja pannasta kiinni, Kuru peruutti karkuun. Pallien ja hampaiden katsominen sujui sentään moitteetta toisella kierroksella, kun Kuru taas tiesi, mistä oli kyse.

Neuvoa noudattaen harjoiteltiin kotona mittaamista kaikella mahdollisella tarkoitukseen sopivalla, mutta mitään ongelmaa ei tietenkään kotona sitten ollut. Jopa pahimmalla hirvityksellä (lattiankuivain, jolla itsepäistä Kurua on joskus häädetty sängyn alta) mittaaminen meni kuin vettä vaan, Kurulle ei tullut mieleenkään mennä "mittakeppiä" karkuun, vaikka oli irti eikä edes käskyn alla. Mikähän siinä oikeassa mittakepissä oli niin kamalaa.. No, selvää on, että harjoitella täytyy. Pitäisi vaan useammin päästä harjoittelemaan sillä oikealla mittakepillä ja tietty muutenkin vieraiden ihmisten kanssa.

Kaikkeen sitä joutuu koiran kanssa. Perjantai-iltana Kuru oli niin levoton, että päätin lähteä sen kanssa juoksulenkille. Siis minä, juoksulenkille. Rasti seinään, ja sitä rataa. ;) Kuru osasi ihan nätisti juosta, vaikka epäilin sen vain hyppivän käteen kiinni. Kun sille antoi tarpeeksi hihnaa ja vauhtia oli enemmän kuin säälittävä raahustus, Kuru juoksi tosi nätisti. Koko matkaa (ehkä reilu 500 metriä yhteensä, ei mun kunnolla pidempään juosta..) Kuru ei jaksanut vetää, mutta juoksi edellä kuitenkin. Ja tuntui myös tajuavan eron kävelyn ja juoksun välillä, eikä yrittänyt vetää tavallista enempää kävellessä. Jospa se tästä, koiran kanssa sitä saattaisi vaikka innostua juoksemisesta.

Lauantaina nähtiin taas Kuura-sisko. Kuru oli taas ihan onnessaan, eikä meinannut millään malttaa kävellä riekkupaikalle asti. Vauhtia sitten nähtiinkin, mutta Kuura on vielä nopeampi kuin Kuru, tai ainakin se pystyy tiukempiin kurveihin. Kurun kaarreajo-ominaisuudet eivät ole ihan samalla tasolla, meidän pieni kaupunkilaiskoira. Hiekkakentältä lähdettiin kävelylle metsään, ja koirat riekkuivat päättöminä. Ne ovat kyllä tosiaan sisko ja sen veli, jaksan edelleen ihmetellä, miten ne ovatkin niin samanlaisia. Samat äänet, samat leikit, samat kiipeilytavat.. Puolitoista tuntia meillä meni, ja oli todella hauskaa! Meidän kaupunkilaiskoira kyllä nautti metsälenkkeilystä. Yhtä lenkkeilijää se valitettavasti pääsi haistelemaan, mutta lenkkeilijä ei onneksi ollut moksiskaan eikä reagoinut Kuruun mitenkään -> Kuru ei päässyt palkkaantumaan vieraan luo karkaamisesta. Muuten meni ihan hienosti ja penskat pysyivät riittävän pienellä etäisyydellä meistä. Kiitoksia Katjalle opastamisesta ja Kuuralle leikkiseurasta. :)

Tiina