Viime viikon maanantailenkki siirrettiin suosiolla perjantaille kiireiden ja myrskysään tieltä. Perjantaihin mennessä Kuru olikin kerännyt aika hyvin virtaa, vaikka sitä kuinka oli lenkitetty ja leikitetty aiempinakin päivinä. Tehtiin reippaasti sama lenkki kuin aiemminkin, peltoja pitkin Haltialaan ja siellä joenrantaan. Valitettavasti vain Kuru oli tällä kertaa jättänyt korvansa kotiin. Aluksi se kuunteli kyllä kohtalaisesti, mutta kun päästiin joenrantaan, se vaan sulki korvansa. Nenä oli liimattu maahan ja Kuru meinasi irrota liiankin kauas (yli 30 metriä). Korvat eivät meinanneet toimia sen kirosanankaan kohdalla kuten yleensä. Kovalla käskytyksellä sain sen kuitenkin tulemaan luokse, ja kolme kertaa sen käskin tulemaan sieltä turhan kaukaa edestä hajujen seasta. Nöyristellen se tuli luokse, korvat sivulla ja maata sijaistoimintona haistellen, hyvä jos ei huuliaankin nuollut, mutta tuli kuitenkin. Palkkaahan se ei tietenkään huolinut, koska oli niin hajuissaan. Meinasin jo hermostua siihen ihan kunnolla, joten otin sen hihnaan. Hetken päästä tulikin vastaan kaksi narttua, jotka olivat kulkeneet joenrantaa ensin samaan suuntaan kuin me ja kääntyneet sitten pellon päädyssä ja tulivat sitten meitä vastaan. Kun nartut menivät ohi, Kurun sikamainen käytöskin sai selityksen. Taisi nimittäin tytöillä olla joku juoksun vaihe menossa, niin kiihkolla Kuru niihin suhtautui. Se piippaili ihanien naisten perään ja oli ihan kierroksilla vielä hetken niiden jo mentyä ohi. Eipä siis ihme, että ei meinannut nenä nousta juoksutuoksujen keskeltä, kun huutelin sitä. Toisaalta saan siis olla tosi tyytyväinen, että se edes huutamalla sieltä tuli.

Viikonloppuna käytiin ensin mun siskon talotyömaalla, missä Kuru tapasi nopeasti mun siskontytön, melkein 3v. Kuru oli autossa koko ajan kun me vähän auteltiin pihan siivouksessa, mutta sisko ja siskontyttö kävivät sitä moikkaamassa sitten meidän kanssa autolla. Kuru oli tosi nätisti, sen häntä kyllä vispasi kauheasti autonpenkkiä vasten ja korvat olivat litassa, mutta se oli tosi rauhallinen. Se tykkäsi selvästi, kun siskontyttö sitä paijasi, ja nuoli siskontytön hanskoja. Hassu pieni koira. Ylipäänsä se on yleensä hirvittävän innoissaan lapsista, mutta nyt autossa olo hillitsi sitä sen verran, että se ei riehunut. Seuraavaksi ajeltiinkin Puistolaan, missä Kuru oli tapansa mukaan melkoisen villi.. Kauheasti ei lauantaina lenkkeilty, normaalien lenkkien lisäksi Kuru sai tosin olla takapihalla pitkästä aikaa, kun maa oli jo kohtuullisen jäässä eikä Kuru Kaivuri saanut kauheasti pahaa aikaan.

Sunnuntaina käytiin keskipäivällä lenkillä Haltialassa, missä saatiin olla ihan keskenämme isolla pellolla. Syynä oli mieletön lumimyrsky, joka teki tuloaan. Vielä meidän siellä ollessa ei kauheasti ollut lunta maassa, mutta tuuli älyttömästi ja luntakin alkoi tulla. Kuru oli koko ajan liinassa ja tehtiin vähän luoksetuloharjoituksia. Kurua joutui kyllä muistuttamaan muutamaan otteeseen liinasta, että kutsuttaessa on tultava, mutta pian se muisti, että täytyykin totella. Myöhemmin iltapäivällä, kun lunta oli pihalla jo senttikaupalla, Kuru pääsi taas takapihalle peuhaamaan. Se kieri lumessa, juoksi hullua ympyrää pienellä pihalla ja haukkui iloisena. Tyyppi oli vähän onnessaan talvesta. Illalla kotiin tullessa totesin, että niin iloinen pieni koira on päästettävä vielä kunnon peuhulenkille, ja niin lähdettiin tuuleen ja tuiskuun. Reilu tunti juoksenneltiin ympäri Otaniemeä 30-senttisessä hangessa (tuuli kinosti lunta, eikä aura-autoja ollut näkyvissä..). Kuru oli ihan onnesta sekaisin, ja mä moraalittomasti pidin sitä irtikin parissa sopivassa paikassa. Se jopa totteli todella kuuliaisesti, ihme! Kurulla oli hauskaa, kun mäkin leikin ja peuhasin sen kanssa hangessa.

Tänään käytiin perinteisellä maanantailenkillä ihan oikeana viikonpäivänä. Tällä kertaa mukana olivat Kirsun, Tiin ja Beanan lisäksi myös Viivi ja Minttu. Sama lenkki kierrettiin kuin yleensäkin, tosin lisävastuksena oli lunta paikoin polveen asti. Mulla meinasi kunto loppua kesken, mutta koirilla oli kivaa! Kuru tosin oli ylläri ylläri melkein koko ajan Mintun kimpussa, mutta kyllä se kerkesi juostakin. Aivan kipeänä saatiin kyllä nauraa koirille, jotka loikkivat upottavaan hankeen niin syvälle, että välillä ei näkynyt kuin korvankärjet. :D Lisähupia aiheutti myös se, kun upposin lumeen reittä myöten, kaaduin lumihankeen ja Kirsu kaatui heti perään naurettuaan mulle kippurassa. :D Tiitu haukkui, Beana ulvoi varmana siitä, että kyseessä on nyt hautajaiset ja Kuru juoksi sataa ja tuhatta mun luo, kun minä ja Kirsu makasimme maassa vedet silmissä nauraen. Koirat kyllä tosiaan pidentävät ikää! Hauska lenkki oli vastaantulleista hiihtäjistä huolimatta, kiitos Kirsu ja Viivi!

Tiina