Tänään käytiin sitten kuvauttamassa Kuru Jan Räihällä. Olin nähnyt painajaisia etukäteen ja olin hirvittävän huolissani. Itketti jo siinä vaiheessa, kun Kurua rauhoitettiin. Kurulta kuvattiin selkä ja koko oikea takajalka, lonkat, polvi, kinner ja varpaat. Mistään ei löytynyt mitään vikaa, ja olin äärettömän helpottunut. Kaikki nivelet olivat lääkärin mukaan niin priimoja, että harvoin näkee. "Voisi ottaa kadulta terveen koiran, eivätkä kuvat näyttäisi näin hyviltä." Kiitos siis kasvattaja-Muskalle ja Kirsulle priimasta koirasta. :) Selkä ja jalka olivat siis hienossa kunnossa. Vain yhdestä varpaasta, josta koukistajajänne on katkennut jo paljon aiemmin, löytyi pieni muutos koukistajajänteen kiinnityskohdasta, ei kuitenkaan nivelrikkoa, eikä muutos aiheuta ontumista.

Kurun ontumisen alusta on nyt 8 viikkoa, ja Räihän mukaan röntgenkuvissa näkyisi jo muutoksia, jos jossain nivelessä olisi vikaa. Ristisidevamma ei voi olla kyseessä, koska polvi oli täysin priima, ei ollut ylimääräistä nivelnestettä - pienikin ristisiderepeämä olisi tässä ajassa tehnyt muutoksia niveleen. Samalla tehtiin myös virallinen polvilausunto, eli Kurun polvet ovat 0/0!

Koska kuvissa ei näkynyt mitään syytä ontumiseen, ei mitään diagnoosiakaan ole. Vikaa ei yksinkertaisesti löytynyt. Seuraavat vaihtoehdot ovat skintigrafia Hyvinkään hevossairaalassa ja selän magneettikuvaus. Räihä ei uskonut, että selässä olisi mitään vikaa, Kuru ei arista sitä ja röntgenkuva oli niin siisti, selässäkin pitäisi näkyä muutoksia, jos olisi joku selkäongelma. Nyt jatketaan siis elämää normaalisti ja katsotaan, paheneeko ontuminen. Näin mennään kesään saakka, ellei ontuminen muutu pahemmaksi. Kurulle suositellaan runsaasti liikuntaa, jotta lihakset palautuvat, mutta vielä ei saa riekkua toisten koirien kanssa. Meille suositeltiin myös vesiterapiaa, ja sellaiseenkin varmaan mennään. Hierojan käyntejä jatketaan myös. Kunpa Kuru nyt paranisi tällä ja pian!

Kuru sai ilmeisesti vähemmän rauhoitusainetta kuin esimerkiksi lonkkakuvia varten, tosin varoittelinkin, että se nukahtaa helposti. Sillä meni vähän pidempään nukahtamisessa, eikä se ollut täysin pihalla missään vaiheessa, reagoi korvilla ja silmillä ainakin välillä. Se heräsikin tosi nopeasti, yritti pystyyn jo ennen herätepiikkiä. Nyt kotiin tultua se on kyllä taas pöhnäisen oloinen ja nukkuu "kännejään" pois. Voi pientä reppanaa, kun se nyt äkkiä paranisi. Parhaita mahdollisia uutisia kuitenkin saatiin.

Tiina