Sunnuntai-iltana Kuru säikäytti taas, ja onnahteli ihan selvästi pari askelta noustuaan ylös levon jälkeen. Sen jälkeen se myös venytteli paljon aina levolta noustessaan. Heti maanantaiaamuna soitinkin sitten taas ajan fysioterapeutille, kun olin tietenkin jälleen kerran äärettömän huolissani Kurusta. Aika saatiinkin jo keskiviikoksi. Fyssari löysi käsitellessään vain pikkujumeja, tosin Kuru otti taas aika dramaattisesti käsittelyn ja mourusi mou-mou-mouuuuu ja viih-viih-viiiih, kun jumeihin koskettiin. Mitään erikoista ei löytynyt, lantio on edelleen suora ja tuollaisia jumeja on kuulemma kaikilla koirilla, jotka liikkuvat enemmän kuin korttelin ympäri. Vähän Kuru vastusteli lonkan lähentäjälihasten (?) venyttämistä, muttei mitenkään hälyttävästi.

Huolehdin siis jälleen kerran ihan turhaan, sillä sunnuntai-illan jälkeen ei enää ontumista esiintynyt. Kuru tosin venytteli paljon, mutta fyssarikäynnin jälkeen sitäkään ei enää tapahtunut. Fyssari veikkasi, että sunnuntain pitkä seisoskelu asfaltilla, Riston tekemä pidempi hihnalenkki ja väsymys yhteensä aiheuttivat sitten pienen onnahtelun, mutta mitään vakavaa ei siis tosiaan löytynyt. Fyssari sanoikin, että "aika harva katsoo koiraansa noin tarkkaan kuin sinä", taisi yrittää nätisti sanoa, että vähän vähemmänkin voisi stressata. :D Eikä aina tarvitse pelätä pahinta. Mutta mieluummin mä käytän Kurun siellä fyssarilla turhaan kuin arvon kuukauden, että ontuuko se vai eikö se onnu ja onko se kipeä vai eikö ole.  Pääasia, että kaikki on kunnossa!

Tiina