Torstaina Kuru pääsi treffaamaan Viimaa ja Myryä vähän paremmalla ajalla. Kuru ei meinannut pysyä pöksyissään, kun käveltiin parkkipaikalta riekkupaikalle. Korvat litassa se yritti päästä liehakoimaan isoja poikia, eikä meinannut millään pystyä ottamaan kontaktia, kun oli vihdoin pääsemässä irti ja leikkimään. Ihan nätisti se sitten kuitenkin leikki ja pojat innostuivat aluksi juoksemaan ihan reippaastikin. Sitten homma meni vähän maan haisteluksi ja Kuru löysi "aarteita", keppejä ja styroksinpalan ja menetti korvansa ihan täydellisesti. Ei tullut ollenkaan luokse, eikä kuunnellut edes perkeleitä. Jos osaisi, olisi näyttänyt keskivarvasta lällätellessään menemään. Lopulta kävin hakemassa sen penteleen koiran ojanreunalta haistelemasta niskavilloista roikottaen, ja löytyihän siihen sitä nöyryyttä - hetkeksi. Keppien kanssa karkuun juoksentelu jatkui, tosin sentään vähän korvallisempana, mutta hitto että ketutti. Viimasta ja Myrystä se ei enää siinä vaiheessa piitannut tippaakaan. Tosi mukava leikkihetki, kun puolet ajasta menee siihen, kun karjun korvattomalle murkkuikäiselle. Lisäksi Kuru vielä erehtyi taas murahtamaan isoille pojille, eikä edes uskonut heti ärähdystä. Nopeasti se kuitenkin älysi olevansa kuitenkin ihan pieni koira, kun isoilla pojilla ei ollut mitään tarvetta ruveta sen enempää räyhäilemään. Onneksi Viima ja Myry ovat niin järkeviä leikkikavereita.

Ei mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: Kuru nimittäin teki varmaan parhaan ohituksensa kautta aikojen, kun mentiin leikkimisen jälkeen vielä pienelle hihnakierrokselle ennen autoon menoa. Kuru käveli isojen poikien perässä nätisti, eikä sanonut mitään kolmelle cavalierille, jotka ohitettiin Kurun mittakaavassa lyhyen välimatkan päästä ja se vieläpä piti melkein koko ohituksen ajan kontaktia ja söi palkkanamit! Ihan uskomatonta, en tosiaan muista, koska se olisi viimeksi pystynyt noin hienosti ohittamaan, ei edes mitään hihnassa tempomista tms. Taisi se isojen poikien rauhallinen esimerkki vaikuttaa aika paljon.

Torstaina lähdettiin Riston vanhempien luokse viettämään pääsiäistä, ja torstai-illan Kuru leikkikin taas Tikru-pennun kanssa. Aika uupunut pieni koira meillä oli sitten illalla nukkumassa. Perjantaina käytiin pitkällä hihnalenkillä Kurun kanssa, liikkeellä tuntui olevan paljon koirakoita, enkä sitten muuten sopivissa paikoissa viitsinyt pitää Kurua irti, kun koko ajan tuntui joku tulevan jostain suunnasta. Aika hyvin hihnalenkkeilykin vei mehut Kurusta. Se myös ohitti ihan nätisti vastaantulijat, yhdelle se yritti jotain ärrätä, mutta uskoi ihan tavallista eitä. Muista se pääsi ohi ihan hiljaa, mutta tempoi kyllä hihnassa enemmän tai vähemmän. Yhdestä pihasta haukkuneesta lapinkoirasta päästiin ohi jopa osin kontaktissa, kun välimatkaa oli sen verran enemmän. Ilta menikin Tikrun kanssa painiessa ja takapihalla riehuessa - tosin nyt lumien sulettua Kurulla on vähän liian usein kaivaminen mielessä kukkapenkkien kohdalla.

Lauantaina käytiin juoksuttamassa Kurua Hyrylässä isolla hiekkakentällä, jonka Kuura-siskon omistaja meille kerran näytti kimppalenkillä. Kuru oli ihan onnessaan, kun pääsi kunnolla juoksemaan. Korvia sillä sen sijaan ei ollut käytännössä ollenkaan. Ärisinkin sille muutamaan otteeseen, kun se jätti tulematta luokse, ja silloin korvat hetkellisesti löytyivät. Metsässä se joutuikin sitten olemaan fleksissä, kun pari ihmistä nähtiin kuitenkin liikkeellä. Fleksissäkään se ei meinannut millään muistaa käyttäytymissääntöjä, ei se pahemmin yrittänyt vetää, mutta jumitti eikä lähtenyt liikkeelle mennään-käskyllä. Ei kiertänyt puita, ellei nenästä pitäen näyttänyt suuntaa, vaikka osaa ihan hyvin, eikä tullut fleksin päästä luokse ilman muistuttamista. Pientä murkkuilua tosiaan havaittavissa. Metsälenkin jälkeen mentiin vielä hiekkakentälle vähäksi aikaa juoksemaan, mutta jälleen olivat korvat kadoksissa. Kuru jopa lähti hiekkakentän vieressä olevan mökin pihaan, mutta tuli sentään äkkiä pois sieltä, kun huomasi meidän lähteneen ihan päinvastaiseen suuntaan. Seuraavaksi se lähti varmaan sadan metrin päähän autolle päin, mikä on ihan ennenkuulumatonta, mutta tuli sieltäkin sitten äkkiä, kun huomasi ettei me enää huudellakaan sitä ja oltiin kovaa vauhtia katoamassa horisonttiin. Siihen päälle otettiin pari onnistunutta luoksetuloa ennen kotiinlähtöä. Täytyy ruveta taas fleksi- ja liinalenkkeilemään, kun ei korvia tunnu olevan, kun iltaruuan Kuru saa taas kupista.

Tiina