Lauantaiaamuna hypättiin mun faijan kyytiin ja lähdettiin ajelemaan Virroille sen puolen suvun mökille. En ollut itsekään käynyt siellä kuin ehkä kerran tämän vuosituhannen puolella, mutta muistikuva oli aika oikea: lähimmät naapurit taisivat olla vähintään kilometrin päässä. Kuru tapasi heti mun tädin ja tädin miehen, vähän myöhemmin mökille tuli myös mun setä. Kuru jopa käyttäytyi kohtalaisesti, vaikka alkuun haukkuikin ihmisiä, kun oli niin innoissaan. Ja voi sitä onnea, kun se päästettiin irti ja se veteli hepulikierroksia ympäri mökin pihaa. Nätisti Kuru pysyi pihassa koko ajan, mutta kävi kyllä rannassa (välissä vähän metsää) näkymättömissä välillä, eikä tullut kun kutsuttiin. Kurun nimittäin piti käydä rannassa haukkumassa, koska vettä pitkin tuli myös toisen koiran vastaus.. mutta tätä ei tarvinnut montaa kertaa onneksi tehdä, Kuru vaan ilmoitti olevansa paikalla. Kohtuullisen nätisti Kuru myös antoi meidän haravoida pihaa, mutta niittämisen ajaksi Kuru kytkettiin terassiin kiinni ihan sen oman turvallisuuden takia - sen kun olisi ihan varmasti tehnyt mieli tutkia viikatettakin lähempää..

Hihnaa ei juuri tarvinnut käyttää, lenkeillä käytiin lähinnä vain puolen kilsan mittaisella mökkitiellä, Kuru kun juoksenteli pihassa aika reippaasti. Lähinnä se oli välillä vaan jossain puussa kiinni, kun laitettiin laituria paikalleen tai tehtiin muuten sellaisia töitä, joissa pienen koiran nenää ei ehkä tarvita häiriköimään. Lenkeillä Kuru kuunteli yllättävän hyvin, välillä kävi vaan n. 10 metrin päässä metsän puolella toimittamassa tarpeensa ja tuli sitten taas nätisti lähelle. Pikkuisen se otti hepulikierroksia viereisellä pellolla ja purki energiaansa. Se oli jo lauantai-iltana aika sippi, ja nukkuikin pitkät pätkät, kun ihmiset vihdoin malttoivat olla sisällä, eikä porukka rampannut edestakaisin tekemässä milloin mitäkin. Yö meni nätisti, Kuru oli tosi väsynyt ja nukkui sikeästi peiteltyään ensin lattialla olleet valjaat pyyhkeen alle. :D

Sunnuntaina käytiin myös lenkillä ja tällä kertaa harjoituksen vuoksi pidin Kurua hetken valjaista kiinni ja Risto juoksi karkuun ja kutsui. Kuru lähti aivan mieletöntä vauhtia - siinä on pakko olla vinttikoiraa! Kuru juoksi Riston kiinni, kaartoi eteen ja haukkui, meidän pieni wannabe-paimenkoira. Hienosti se tuli myös takaisin mun luo, mutta vilkuili taakseen tarkistaen, ettei Risto taas karkaa mihinkään. Lintujakaan se ei jahdannut, vaikka niitä tien vierestä vähän pöllähtelikin lentoon. Kun Risto ei ollut mukana lenkeillä, Kurun sai juoksemaan sadan metrin päästä mökille aivan täysillä vain innostamalla vähän "missä Risto?", ja koira lähti kuin tykin suusta. Ja joka kerta se myös meni suoraan terassille odottelemaan, että pääsee sisään.

Sunnuntai-iltapäivällä mökille tuli myös mun serkku poikaystävänsä kanssa, ja Kuru tietysti haukkui heidätkin pystyyn, mutta rauhoittui sitten pian rapsuteltavaksi. Serkun miehellä kun oli itselläänkin pystykorva, Kuru huomasi heti, kuka on koiraihminen. Viimeiseltä lenkiltä tullessa Kuru ei olisi halunnut antaa pihassa kiinni, se oli huomannut jo ajat sitten, että me ollaan pakattu eli ollaan lähdössä. Eikä se olisi millään halunnut autoon. Pari kertaa komensin sitä vähän tiukemmin, Kuru kävi pienen hepuliringin metsän puolella, mutta tuli sitten nöyrästi luokse ja sai kehut. Oli se hieman raivostuttava silti.. Paluumatkalla se sentään nukkui autossa suuren osan matkasta, oli niin väsynyt viikonlopun ulkoilusta.

Tänään käytiin treffaamassa Tiitua ja hilveän ällöttävää Romi-mudinpoikasta. Kirsu ja Minna odottelivat meitä pellolla vesisateessa ja tuulessa, ja Kuru haistoi koirat jo kaukaa. Se lähestyi niitä kaamealla tavallaan kyyryssä tuijottaen, välillä kävi maahan makaamaan ja lähti taas hiipimään kohti. Siinä on varmaan sen vinttikoiran lisäksi bordercollieta.. Kuru riekkui ensin Tiin kanssa ja tajusi sitten, että Minnalla oli sylissä se pentu, jonka Kuru oli jo haistanut kauempaa. Kuola nimittäin valui jo Kurun hiipiessä kohti. Kuruhan rupesi hyppimään ja riehumaan Minnaa päin, mutta Minna sai onneksi hyvin jalalla blokattua Kurun yritykset, Kuruhan ei mitään meidän kieltoja ottanut kuuleviin korviinsa. Kuru rauhoittui onneksi aika pian, ja sai sitten haistella kaikessa rauhassa pentua Minnan sylistä.

Kurun mielestä pentu oli hirveän jännä niin kuin kaikki pennut, ja oli vähän hermostunut ja piti korvia varmuuden vuoksi aivan litassa ja heilutti häntää hirveästi. Kuru kävi välillä leikkimässä Tiin kanssa ja välillä taas haukkumassa pentua, joka oli edelleen omituisen jännä. Vähitellen Kurukin lämpeni ja välillä pienen hetken pentu jopa leikki Kurun ja Tiin kanssa, vaikka Kuru pitikin ihan järjetöntä ääntä lähes koko ajan. Rohkea, ihan kaamean söpö mudinpentu! Kyllä Kurukin loppua kohden hiljeni, mutta pentu oli jo väsynyt ja märkä ja pääsi sylikyytiin. Tässä vaiheessa Kurukin suhtautui jo ihan välinpitämättömästi siihen, että toinen oli sylissä. Kyllä sekin oppii. Tiin kanssa ne ottivat vielä hetken mielettömiä spurtteja pellolla, mutta sitten vilu pakotti meidät lähtemään kotia kohti. Kiitos Kirsulle ja Minnalle, täytyy ottaa uudestaan (toivottavasti paremmalla säällä)!

Tiina