Viikonloppua vietettiin taas mökillä Karjalohjalla. Perjantai-iltana ajeltiin paikalle, ja mökillä oli meidän lisäksi Riston täti miehensä kanssa. Vähän aikaa meidän jälkeen mökille tulivat myös Riston vanhemmat Tikrun ja hoidossa olleen Dana-staffin kanssa. Siitä seurasikin kaaos: koirat olivat ihan mielettömillä kierroksilla, juoksivat ympäri terassia toistensa perässä, hyppivät ja haukkuivat. Kurua kiinnosti lähinnä haistella Danan takapuolta, eikä se meinannut ottaa kieltoja kuuleviin korviinsa. Eikä se myöskään välittänyt Danan aika kovaäänisistä ärhentelyistä tippaakaan. Koska iltaa oli sen verran vähän jäljellä, päätettiin suosiolla eristää koirat ja laitettiin kompostiverkkoportti ylä- ja alaterassin väliin. Sen jälkeen koiratkin rauhoittuivat, Kuru tosin piippaili hetken, kun oli vähän aikaa eristettynä meidän kanssa mökkiin, mutta lopetti nopeasti. Ilmeisesti se yhdistää Danan vieläkin siihen ihanaan hajuun, joka leijui naapurin juoksunartusta, kun Kuru viimeksi tapasi Danan. Huoh.

Lauantaina sitten lähdettiin heti "aamusta" (jaksettiin raahautua ylös kahdeltatoista) kunnon riehulenkille kaikkien koirien kanssa, että saivat purkaa virtaansa ja selvitellä välinsä niin että on tarpeeksi tilaakin. Kuru yritti aluksi vain kulkea nenä Danan takapuolessa ja yrittipä välillä nylkyttääkin. Komensin, ja välillä se tottelikin. Lopulta siitä leikkimisestä ei meinannut tulla mitään ja Kuru vain jahtasi Danaa. Kerran revin sen Danan kimpusta niskapersotteella, karjaisin sille ja pidin maassa, kunnes se oli rauhoittunut. Sen jälkeen korvat alkoivat toimia. Vielä kerran se kuitenkin yritti nylkytellä Danaa, jolloin ratkaisin tilanteen ei-kovin-kukkahattutätimäisin keinoin (no, niskapersote ei taida myöskään kuulua niihin). Juoksin Kurua kohti hihnaa heiluttaen ja karjuen kaikki mahdolliset osaamani kirosanat, ja tässä vaiheessa Kuru lopetti nylkyttämisen. Jahtasin Kurua vielä hihnaa huitoen (siis Kuru oli toki viisi metriä mun edellä, joten hihna toimi vain pelotteena) jokusen juoksuaskeleen ja naps, ihan yhtäkkiä se lopetti Danan kiusaamisen. Tuon jälkeen se ei yrittänytkään liehitellä Danaa, eikä varsinkaan uskaltanut nylkyttää. Koirat saivat leikkiä ihan rauhassa ja kunnolla keskenään, ja leikki oli kaikille osapuolille paljon mukavampaa. Kuru jätti Danan koko viikonlopuksi rauhaan, sunnuntaina piti pari kertaa kieltää, kun liehittely alkoi uudestaan, mutta Kuru uskoi ihan vaan rauhallista kieltoa. Välillä siitä hermojen menettämisestä on näköjään hyötyäkin, vaikka tää ei varmaan maailman järkevin tapa ollutkaan. Lauantaina käytiin myös lenkillä vain Kurun ja Tikrun kesken, kun isot koirat leikkivät kimppalenkillä lähinnä keskenään. Pojilla oli kyllä kivaa, eikä ärinätilanteita tullut.

Sunnuntaina käytiin lenkillä vain Danan ja Kurun kanssa, kun Tikru vaikutti kipeältä ja vaisulta. Loppujen lopuksi sillä oli ilmeisesti vain kylmä - lämpötila oli vain n. +12-15 koko päivän, ja sitä ennen oli ollut kaksi viikkoa hellettä. Eihän lyhytkarvainen pentu välttämättä siihen ihan noin vaan totu, kun mökillä ollaan vielä koko ajan ulkona. Danalla ja Kurulla oli kyllä lenkillä hauskaa, ne juoksivat aivan järjetöntä vauhtia edestakaisin tukkitiellä. Hyvää virrankulutusta. Pari ikävää rähinätilannetta mökillä ollessa pääsi kuitenkin tapahtumaan. Tarkemmin en muista kuin yhden; koirat olivat terassillla ja olin itse tulossa alhaalta pitkiä portaita terassille. Koirat odottivat aidan takana, ja kun pääsin terassille ja tervehdin niitä, Kuru ärähti Tikrulle. Tällä kertaa Tikru ei ärähtänyt takaisin, vaan alistui vielä. Tilanne oli taas sekunnissa ohi, joko Kuru uskoi mun karjaisua tai sitten sen tarkoitus oli alunperinkin vain komentaa Tikru pois mun luota. Ihan selvästi kyse oli mustasukkaisuudesta ja siitä, ettei Kuru halua jakaa mun huomiota. Danaa se ei kuitenkaan komentanut pois mua tervehtimästä. Toinenkin rähinätilanne tuli juuri huomiosta, tarkemmin en tilannetta muista, mutta taas Kuru rähähti Tikrulle, joka vain alistui. Onneksi, koska en halua joutua selvittelemään tappelua, jossa on staffi toisena osapuolena.. vaan saa nähdä, miten kauan uskalletaan vielä pitää poikia yhdessä.

Maanantai-iltana Kurulla oli jännää, se näki toista kertaa meidän naapurissa asuvien kaverien Karpo-pennun. Karpo on reilu 12-viikkoinen norwichinterrieri, joka on ihan äärettömän söpö - ja pieni! Se painaa vissiin jotakin kahden kilon kieppeillä, ja on ihan käsittämätön rääpäle Kuruun verrattuna. Kurua jännitti taas pentu, se haisteli, kuolasi, heilutteli hirveästi häntää ja käänsi päätä pois pennun hyppiessä innokkaana. Kyllä ne vähän leikkivätkin, tosin Kurun hauhauhauhau-leikit välillä vähän pelottivat Karpoa, joskin Karpo oli aina heti sinkoamassa takaisin Kurun luo pari metriä väistettyään. Kurun haukku-jahtausleikit eivät tosin oikein sopineet kahden kerrostalon väliselle sisäpihalle, kun haukku kuuluu pariinsataan kämppään sisään, eikä sitä voinut pitää irtikään, kun ohikulkijoita kuitenkin oli. Ihan kivasti se kuitenkin meni, välillä Kuru murahteli pennulle, mutta heilutti kuitenkin samalla villisti häntää ja väisti itse pentua. :P Vähän hurjia ne pennut taitavat olla sen mielestä. Täytyy treffata uudestaan jossain paremmassa paikassa, jossa koiratkin voivat olla irti - nyt päädyttiin tuohon nurmikkoon, kun Karpolla on vielä niin kovin vähän maavaraa. :D

Eilen illalla käytiin tokoilemassa vähän suojaisemmalla parkkiksella luontopolun vieressä. Uskaltauduin pitämään Kurua irtikin, kun tuolla ei ketään siihen aikaan liiku, joten häiriötä on tosi vähän. Kertaakaan se ei treenatessa missään välissä lähtenyt haahuilemaan, vaikka oli irti. Tietty olin itsekin varmasti tarkempi siitä, etten antanut sen aloittaakaan mitään omia puuhailujaan. Ensin Kuru teki hienon paikallaanmakuun, tosin alussa taas pyöritteli päätään ympärilleen. Huomasin, että tyyppi tuijottaa just sinne minne minäkin - "kuka tuolta tulee, kun se katsoo tuonne?". Niinpä tietenkin, olis pitänyt tajuta tää jo paljon aiemmin. Tietenkin mä aina skannaan ympäristöä huolissani, ettei mistään vaan tule mitään liian isoa häiriötä, mutten ole tajunnut että Kuru seuraa mun katsetta niin tarkkaan. Hienosti meni kuitenkin, ei haitannut yhtään vaikka maa oli märkä ja lisää vettä tihkui koko ajan taivaalta. Tyyppi oli muutenkin tosi pätevä, tehtiin aika monta meidän mittakaavassa pitkää seuraamispätkää (parikymmentä metriä). Käännökset, täyskäännökset, pysähdykset ja jopa juoksu, jota on treenattu tosi vähän, sujuivat ihan mainiosti. Kontakti pysyi koko ajan, mikä on tosi hienoa - paikka saattoi olla ihan väärä ja kaikki muukin mennä pieleen, mutta sillä ei ole mulle mitään väliä, enkä mä sitä osaa itse katsoakaan. Liikkeestä maahanmenot olivat myös näppäriä niin kuin Kurulla aina. Melkein jo pelkäsin ahnehtineeni liikaa, kun tehtiin sen verran paljon seuraamista, mutta intoa olis kyllä riittänyt enempäänkin. Jes!

Kaikista hienointa oli kuitenkin se, että Kuru taisi tajuta meidän harjoitellessa liikkeestä seisomista, että mä haluan sen pysähtyvän seisomaan! Tätähän me ollaan tahkottu kuukausikaupalla. Mä olen muutaman kerran sen kanssa treenannut kotona ja kentällä lappalaispalstalta saadulla ohjeella: heitän namia Kurun yli, kun se kävelee mun perässä mun kävellessä takaperin. Aiemmin se ei oo joko tajunnut mun heittävän namia, tai on vaan jäänyt nuuskimaan huomattuaan namin lentävän, muttei ole yhdistänyt namin lentoa siihen pysähtymiseen. Nyt tein pari heittoa ja yhtäkkiä se rupesi tarjoamaan mulle sitä pysähtymistä! JESS! Joku sen päässä on tainnut raksuttaa tässä väliajalla, tai sitten mä tein jotain itse eri tavalla (en tosin keksi mitä), mutta joka tapauksessa saatiin muutamia tosi hyviä toistoja tehtyä. Ihan loistavaa! Olin itse kyllä niin hämmästyksissäni siitä, että Kuru tarjoili itse sitä pysähdystä, että tajusin palkata vasta pari sekuntia myöhässä - Kuru kuitenkin seisoi vielä paikallaan. Tuntui se kuitenkin ymmärtävän, mistä palkka tuli, kai se on tottunut siihen, että ohjaaja on armottoman hidas. Se tosiaan taisi tajuta, mistä tässä hommassa on kyse, jippii. Vielähän tossa on toki hirvittävä määrä tekemistä (enkä mä tiedä, tekeekö se sitä enää tänään..), mutta nyt tuntuu, että harpattiin iso askel eteenpäin. Mitä siitä, ettei Kuru osaa sitä sanaa, me liikuttiin vielä niin että minä peruutin, kestoa ei ole... mutta se tajusi idean! :) Varmuuden vuoksi teetin Kurulla vielä pari liikkeestä maahanmenoa, kun arvasin tän vaikuttavan sen maahanmenoihin. Ei se ekalla mennyt, mutta toisella meni jo, joskin normaalia hitaammin. Vähän treenailtiin vielä nopeaa maahanmenoa, ja se palautui normaaliksi. Täytyy näköjään vaan muistaa treenata aina molempia jääviä rinnakkain, ettei toinen vaan unohdu.

Tiina