Edellinen viikko elettiin hiljaiseloa, oltiin kotona ja lenkkeiltiin omilla nurkilla. Parina iltana pidin Kurua uhkarohkeasti irti parilla nurmikkoaukealla, ja yhtenä iltana se sitten kostautui. Minä ääliö päästin Kurun irti sillä aukealla, jolla on aina rusakoita, ja kuvittelin näkeväni iltahämärässä, ettei siellä nyt mitään ole.. No katin kontit. Aluksi Kuru juoksi nätisti ympyrää mun ympärillä ja tuli luokse kutsusta, välillä haisteli jne. mutta sitten yhtäkkiä lähti juoksemaan sataa jäniksen perään. Olin jo ihan varma, että sinne meni, kun jäniksellä ja Kurulla oli välimatkaa ehkä sellainen 20 metriä, kun näin ne. Huusin vaan aika voimattomasti ei, perkele ja täällä - ja yhtäkkiä Kuru juoksikin samaa vauhtia mua kohti! Hämmästys oli melkoinen, mutta tajusin mä sentään äkkiä kaivaa sille palkaksi kuivatun kalan taskusta. Todennäköisesti se oli juostuaan talon nurkan taakse hukannut näköyhteyden pupuun - tai kuten mun työkaveri sanoi, pupu kääntyi ja sanoi sille mur :D - ja kun ei ollut mitään jahdattavaa, tuli takaisin mun luokse. En edes ehtinyt pelästyä kauheasti, kun kaikki tapahtui niin nopeasti. Kurulla kyllä oli varmasti hauskaa. Täytyy nyt vaan olla tarkkana, ettei tuosta pääse tulemaan tapaa, Kuru kun on lähtenyt vaan kerran aikaisemmin joskus 1,5 vuotta sitten pupun perään.

Sunnuntaina Kuru vietiin pitkästä aikaa hoitoon Kirsulaan, kun me lähdettiin maanantaiaamuna mun siskon ja siskon lasten kanssa Muumimaailmaan ja laivalle. Kun oltiin päästy Kirsulan portille, Kuru aloitti mielettömän konsertin ja kiskonnan. Itse asiassa se hyppäsi jo autosta luvan saatuaan mielettömän benjihypyn hihnan varaan.. Kirsu kuuli varmasti sisään asti, että me oltiin saavuttu. Kuru ei meinannut pöksyissään pysyä, kun tien päästä kohti kääntyi myös Minttu-lapinkoira ja samaan aikaan mammat ilmestyivät pihalle. Pienen kiskonnantäyteisen lenkin jälkeen Kuru pääsi mammojen kanssa pihalle juoksemaan, ja mielettömät spurtit se ottikin Tiin kanssa. Tiitu ja Kuru juoksivat kilpaa, kahdeksikkoja puiden ympäri ja haukkuivat mennessään. Tyypeillä oli niin hauskaa! Hetken aikaa me sitä menoa katseltiin ja lähdettiin sitten kotiin päin. Kuru oli tulossa luonnollisesti meidän kanssa eteiseen, mutta kun sanoin sille "Kuru oottaa täällä", niin se kääntyi takaisin olkkarin puolelle ja näytti ihan siltä, että tajusi mitä mä sille sanoin. Kyllä se välillä vaikuttaa älykkäältä!

Tänään aamulla haettiin Kuru sitten kolmen yön jälkeen hoidosta. Kuru oli pitänyt hauskaa, testannut kaikki lelut, haukkunut sydämensä kyllyydestä, juossut ja kaivanut pihalla, kiusannut mammoja ja riiviöinyt muutenkin, syönyt poronsarvea ja kastelukannun suutinta. (Jep, meidän kakara 2-vee, ei se kotona tuollaista tee...) Tietysti se oli onnessaan kun me tultiin, eikä meinannut taas nahoissaan pysyä, mutta kyllä se näytti siltä, että oli nauttinut hoidossa olemisesta. Se esitteli puolet leluista, joilla oli leikkinyt, söi halkoa ja näytti ihan siltä kuin olisi aina Kirsulassa ollutkin. Hetken rauhoittumisen jälkeen me lähdettiin lenkille, ja Kuru sai taas jahdata Tiitua täysiä pitkin Torpparinmäen peltoja. Kohtuullisen hyvin sen korvatkin toimivat, vaikka mm. liiskaantuneen sammakon jämissä oli pakko kieriä. (Yök, yök, YÖÖK!) Mielettömiä spurtteja se jaksoi vielä ottaa, vaikka oli varmasti väsynyt. Ja Beana-reppana jäi kakaroiden alle niiden juostessa kilpaa. Kerran Kuru meinasi jättää tulematta ja mennä haukkumaan vieraita ihmisiä, kun oltiin jo melkein pellon laidalla, mutta hetken miettimisen ja mun kimeämmäksi käyneiden käskyjen jälkeen se kuitenkin päätti lönkötellä mua kohti. Huh. Kaiken tämän riehumisen ja haukkumisen jälkeen Kirsu oli edelleen sitä mieltä, että Kuru saa jatkossakin tulla hoitoon. :D Kiitos Kirsu!

Tänään meillä oli myös ohjatut tokotreenit, ja olin etukäteen ihan varma, ettei niistä tule mitään, kun Kuru oli ollut hoidossa ja käytiin vielä tuo reilun tunnin riehulenkkikin päivällä. Olin itsekin aika väsynyt, ja mietin jo, kannattaako edes lähteä. Mentiin kumminkin, ja todella hyvä että mentiin! Luoksepäästävyys sujui hyvin, Kuru antoi jopa vetäjän koskea itseään eikä meinannut nousta ylös pussaamaan! Myös istuminen ja odottaminen sujui hyvin, ja sain sen jopa motivoitua pieneen seuraamispätkään. Kun vetäjä sitten sanoi, että tänään harjoitellaan kontaktia ja seuraamista, olin ihan varma, ettei siitä tule mitään. Turhaan epäilin - Kuru näytti ehkä parasta seuraamista ikinä! Treenattiin siis pujottelua toisten koirakoiden ympäri, Kuru piti koko ajan kontaktia, seurasi hyvällä paikalla ja näytti innokkaalta. Pari kertaa ympyrän aikana palkkasin, eikä kontakti tippunut edes palkasta! Se oli aivan mieletöntä, ja kehuinkin Kurua paljon, ja loppupalkka oli myös mahtava. Sanoinkin vetäjälle, ettei se ole tainnut koskaan tehdä noin hienosti. Vetäjä sanoi, että täydellistä seuraamista tuolle koiralle (kun tietää meidän ongelmat) ja totesi, että väsymys sopii Kurulle. Jep, tämän kerran perusteella tosiaankin. Ihan samanlaista pätkää en enää saanut siitä irti myöhemmin, mutta tosi hyvää kuitenkin. Itse tosin olin jo asennoitunut siihen, ettei se enää kuitenkaan onnistu, enkä tainnut käskyttää kovin selkeästi. Myös kontakti pysyi kivasti muiden pujotellessa ja vetäjän tehdessä häiriötä. Jes! Loistavat tokotreenit. Lopuksi kysäisin vetäjältä vielä liikkeestä seisomisen treenaamisesta, ja sainkin hyvät vinkit siihen, miten voisin meidän peruutustreeneistä edetä seuraamiseen. Tosin siihen on vielä pitkä matka, pysähtymistä pitää vahvistaa vielä paljon. Nyt meillä on aika väsyneen näköinen pikkukoira sängyn alla, mahtaa nähdä paljon unia ensi yönä.

Tiina