Viime päivinä ollaan lenkkeilty ahkerasti kavereiden kanssa. Lauantai-illaksi oltiin sovittu pitkästä aikaa treffit Päivin, Viiman ja Myryn kanssa. Tällä kertaa mentiin tutkimaan mulle ihan uusia maastoja Oittaalle. Ensin käveltiin hevostallin ohi, Kuru ei edes hoksannut tarhassa olleita poneja, kun sillä oli vaan niin kiire ihanien isojen poikien perään. Metsässä pojat pääsivät irti, ja hiemanko oli taas vauhtia! Viima ja Myry juoksivat keskenäänkin aika paljon, mutta kyllä Kuru oli hyvänä kirittäjänä mukana. Myöhemmin Viima joutui naruun tehtyään turhan pitkän kaarroksen meidän luota, ja Kuru sai leikkiä Myryn kanssa. Tosi kauniisti tulivat edelleen toimeen, vaikka Kuru otti itselleen keppejä ja Myry kävi niitä hakemassa, ei tullut riitaa. Kuru joko väisti suosiolla tai luovutti kepin vanhemmalleen. Hyvä näin. Kurusta näki, kuinka se nautti jo pelkästään siitä, että oltiin ihan metsässä. Vielä parempaa sen mielestä oli tietenkin se, että mukana olivat suuret esikuvat ja idolit Viima ja Myry. Ihmeellisen hyvin se oli myös kuulolla ja tuli melkein aina viimeistään tokalla käskyllä luokse. Jes! Meidän retki vähän venähti, kun oltiin käyty koirien lenkityksen yhteydessä parilla kiintorastilla, ja sitten yli 10-vuotias kartta ei enää ollutkaan ihan ajan tasalla. Siitä puuttui mm. tie, taloja ja polkuja, jotka olivat ilmaantuneet kartan tekemisen jälkeen, eikä sitten pysyttykään enää ihan reitillä. No, Päivin suunnistustaidoilla oltiin kuitenkin taas pian ihmisten ilmoilla, eikä ehtinyt tulla edes pimeää. Lähes kolme tuntia siinä vierähti, ja Kuru oli jo autossa ihan väsynyt. Siis just sopiva lenkki Kurun makuun. Kivaa oli, kiitos Päivi, Viima ja Myry!

Sunnuntaiaamuna käytiin lappalaisten vapaamuotoisissa tokotreeneissä Heurekan lähettyvillä. Ei olisi kannattanut lähteä, Kuru oli ihan vaisu. Ehkä se oli vielä väsynyt edellisillan lenkistä tai sitten vaan kylläinen iltaruuasta, mutta joka tapauksessa mikään ei oikein sujunut. Namit eivät meinanneet kelvata palkaksi ollenkaan, joten palkkasin aika tiheään sitten narupallolla. Pari tilanteeseen nähden yllättävän kivaa seuraamispätkää siitä irtosikin. Loppuaika sillä meni vieraiden koirien kyttäämiseen ja haistelemiseen. Argh. Pari kertaa pistin sen autoon jäähylle, mutta se ei mainittavasti sen keskittymiskykyä parantanut. Saatiin seuraamisten lisäksi kuitenkin treenattua myös liikkeestä seisomista peruuttamalla, ihan ok, vaikka Kuru ei ollutkaan ihan täysillä mukana. No, tulipahan käytyä, ja todettua että toi edelleen ottaa ihan älyttömästi häiriötä muista. Ei kyllä tullut yllätyksenä.

Eilen käytiin ihan vaan kotinurkilla lenkillä, fuksit olivat saapuneet Otaniemeen. Niinpä meidän lenkkireitin varrella oli parisataa humalaista fuksia ja teekkaria. Kurua olisi vaan kauheasti kiinnostanut käydä tutustumassa niihin kaikkiin, muuten se ei juurikaan reagoinut ihmismassaan ja mökään. Samalla käytiin vähän tokoilemassa, Kuru teki tosi mukavat seuraamispätkät, oli kunnolla intoa ja vauhtia. Lisäksi treenattiin sitä liikkeestä seisomista, ja sain jopa vähän jalostettua liikettä eteenpäin. Kuru pysähtyi "puoliseuraamisesta" jo reilulla käsimerkillä, ei tarvinnut enää kääntyä sen eteen. Jes! Tosin tätä saadaan varmaan jankata aika kauan, ei ole tosiaankaan mikään varma juttu vielä. Lisäksi tehtiin pari luoksetuloa, ensin vauhtiluoksetulo niin, että Risto piti Kurua ja päästi, kun kutsuin. Tuli ihan vauhdilla, mutta katseli selvästi lopussa ympärilleen, ympäristö oli vähän häiriöinen. Tehtiin vielä pari tavallista luoksetuloa loppuasentoineen, Kuru tuli molemmilla kerroilla laukalla, mutta varsinkin ekalla kerralla kyttäsi selvästi ympärilleen ja oli hidas. Toinen oli parempi (kyttäsi kyllä vähän edelleen), joten lopetettiin sitten siihen. Lisäksi treenattiin odottamista, hienostihan se meni, vaikka meinasi siinäkin katsella turhan paljon ympärilleen.

Tänään Kuru tapasi jälleen uuden tuttavuuden, ihanan Tuuli-lapinkoiratytön. Olimme sopineet Pian kanssa treffit Haltialan tuttuihin maisemiin. Kuru teki ensin Tuulille selväksi olevansa äijä, nosti jopa keesin pystyyn, mikä oli ihan ihmeellistä. Kivasti ne kuitenkin tutustuivat ja ottivat alkuun pari spurttiakin. Muuten Kuru oli kummallisen vaisu ja hiljainen, yleensähän se juoksee varsinkin aluksi kuin viitapiru. Se näytti ihan siltä kuin olisi halunnut näyttää Tuulille olevansa jo iso mies. :D Kyllä ne lenkin aikana leikkivätkin, mutta paljon Kuru käytti aikaa vaan haisteluun. Ihan ihmeellistä, kun sitä joutui jopa hoputtamaan eteenpäin, mitä ei tapahdu ikinä.. Ehkä Kuru on jotenkin hitaasti lämpeävää sorttia tai jotain. Meidän pieni ADHD oli kuin vanha koira, ihan omituista. Kierrettiin mukava parin tunnin lenkki, koirat saivat suurimman osan ajasta olla vapaina, eikä pelloilla ollut käytännössä ollenkaan vastaantulijoita. Tiepätkillä jouduttiinkin sitten harjoittelemaan ohittamista, mutta yllättävän hyvin Kuru viitsi keskittyä mun nameihin! Ehkä sen piti näyttää tässäkin asiassa Tuulille, miten isot koirat käyttäytyvät. ;D Hauskaa meillä joka tapauksessa oli, kiitoksia Pia ja Tuuli!

Kurun ihmeellisen rauhallinen käytös jatkui vielä kotipihassakin, rapun ovelle mentäessä n. 3-vuotias pikkutyttö juoksi Kurun perään ja huusi tullessaan "saako sitä koiraa silittää", ja saihan toki. Kuru ei edes innostunut kauheasti, vaikka se yleensä menee kauheille kierroksille kaikista ihmisistä ja etenkin lapsista. Tyttö silitti Kurua siitä mistä neuvoin, pari kertaa Kuru yritti nuolla tytön käsiä, ja tyttö kehui että oli ihanan tuntuinen turkki. Tietenkin, meidän ihanalla koiralla! :)

Tiina