Sunnuntaina lähdin Kurun kanssa pitkästä aikaa kunnon lenkille Haltialaan ihan vaan kahdestaan. Olin varautunut pitämään sen fleksissä koko lenkin ajan, kun sunnuntaina nyt keskimäärin on aika paljon ulkoilijoita, mutta pääsin yllättymään positiivisesti. Kolme neljäsosaa lenkistä pystyin pitämään Kurua irti, koska alkulenkin jälkeen kaikki muut ulkoilijat tuntuivat kadonneen johonkin. Alkulenkistä oli paljonkin vastaantulijoita, mutta mitä pidemmälle päästiin, sitä harvemmassa olivat muut ihmiset. Kuru oli myös aika kivasti kuulolla, totteli viimeistään tokaa luoksetulokäskyä aina. Jes. :) Tietysti pidin sen aina kiinni kun koiria oli näköpiirissä, mutta se ei ollut edes mitenkään älyttömän kiinnostunut niistä niin kuin yleensä. Isolle pellolle päästessä se sai kunnon hepulit, juoksi ensin kierroksia mun ympäri, tuli sitten haukkumaan mulle ("leiki mun kanssa") ja juoksi taas lisää kierroksia mun hanskan kanssa. Se jopa toi hanskan itse mulle takaisin, kun heiluttelin nenän edessä toista hanskaa. Narupallonkin annoin sille riepoteltavaksi, ja sen se toi ihan vaan pelkällä luoksetulokutsulla mun jalkoihin. Aika taitava pieni koira. Noiden riekkumisten jälkeen se oli jo aika rauhallinen, mutta käytiin silti vielä Torpparimäen puolella peltojen laitaa kävelemässä, niin saatiin kunnollinen parin tunnin lenkki aikaiseksi. Ihan tyytyväinen sai taas olla Kurun käytökseen.

Keskiviikkoiltana käytiin vaihteeksi Tuomarinkylässä lappalaisten vapaamuotoisissa treeneissä. Mä olin itse treeneihin lähtiessä kuin myrskynmerkki kun stressasin työasioita, mutta Kurupa yllätti positiivisesti. Se teki ihan nätisti ne asiat mitä siltä pyydettiin, vaikka sitä kiinnostikin aika paljon katsella muita koiria. Lähinnä harjoiteltiin kontaktia ja perusasentoa. Vähän seuraamisia, maahanmenoja ja luoksetulon loppuasentoakin yritettiin treenata. Olin tosiaan aika yllättynyt, että Kuru jaksoi keskittyä niinkin pitkään hommien tekoon, vaikka oli selvästi kiinnostunut muista. Kentän toisessa päädyssä oli lappalaisten lisäksi myös partacollieita treenaamassa, mutta Kuru ei tainnut niitä edes huomata, olisi varmasti pitänyt enemmän älämölöä, jos olisi tajunnut että siellä on "vääränrotuisia". Lopuksi harjoiteltiin vielä luoksepäästävyyttä, mutta tää oli Kurulle vähän liikaa. Se ei meinannut pysyä nahoissaan, kun miespuolinen treenikaveri käveli kohti. Kahden metrin päästä se jo yritti loikata tervehtijän syliin. Tätä toistettiin muutamaan kertaan, ja vihdoin sain Kurun istumaan paikallaan, kun tervehtijä oli parin metrin päässä. Hiukan työtä se kyllä teetti.. mutta kun Kuru vaan rrrrakastaa ihmisiä, ja varsinkin noita treeneistä tuttuja ihmisiä. Parempi tietysti, että se ongelma on näin päin.

Tänään käytiin taas Kirsun ja mammojen kanssa lenkkeilemässä Haltialassa. Kurun oli ihan hirveän vaikeaa yrittää kävellä nätisti, kun se tiesi pääsevänsä riekkumaan. Kyllä ne taas Tiitun kanssa päästelivätkin höyryjä aika reippaasti. Ja ennen kaikkea myyrästivät... Korvat Kurulla oli kohtuullisen hyvin päässä, ja uskalsinkin seuruuttaa sen taas kävelyteiden ylitysten kohdalla, mikä onnistui yllättävän hyvin. Joenvarren pelloilla sen korvat menivät vähän tukkoon, mutta suupielistä pursunnut vaahto selitti aika hyvin, jotain ihania hajujahan siellä oli. Hyvin suuren osan lenkistä koirat saivat onneksi olla vapaana, mutta joenvarren pelloilla tuli ensin vastaan lenkkeilijä ja sitten perästä kaksi isoa mustaa koiraa, joten katsoin parhaaksi pitää Kurun siellä kiinni. Saivat ne kuitenkin juosta ihan sydämensä kyllyydestä muuten. Vain kerran Kuru tekeytyi täysin kuuroksi ja juoksi pellolta löydetty pallo suussaan ojan yli, mutta sieltäkin se tuli nöyränä takaisin mun karjuttua sille sopimattomuuksia sellaisella volyymillä, että Vantaallakin varmasti kuultiin. Muuten se olikin yllättävän kiltisti. Tiitu sen sijaan pääsi vähän yllättämään lenkillä - se jäi ihan viimeisellä pellolla kaivelemaan myyriä tosi, tosi pitkäksi aikaa, eikä millään meinannut tulla sieltä. Se haukkui kaukaa, ja me ihmeteltiin mikä kumma sillä on hätänä. Lopulta pääteltiin, että se on varmaan saanut ekan myyränsä kiinni, kun ei ole koskaan käyttäytynyt noin aikaisemmin, ja sillä tosiaan tuntui olevan asiaa. Vielä just ennen hihnaan laittoa se jumitti kaivamaan myyrää niin intensiivisesti, ettei tuntunut edes huomaavan kun me kadottiin sen näköpiiristä. Mä olin niin hämmästynyt, että se oli Tiitu, eikä Kuru, joka teki tällaisen tempauksen! Toisaalta, nyt mä tiedän mistä nää geenit tulevat... :D Kivaa meillä oli, ja Kuru oli taas hyvin tyytyväinen lenkkiin. Täytyy ottaa taas pian uudestaan.

Tiina