Ihan vielä en uskalla huokaista helpotuksesta, mutta ehkä pientä stressin lievenemistä on havaittavissa. Käytiin siis tänään Apexissa tutkituttamassa Kurua, kun totesin että en mitenkään voi odottaa melkein kuukautta sitä Räihän aikaa. Alunperin meillä piti olla aika Apexin toiselle ortopedille, mutta kun pääsimme paikan päälle, ilmoittautumistiskillä hoitaja ilmoitti aika ikävään sävyyn että juu sulle onkin yritetty soittaa. Eläinlääkäri oli kuulemma vaihtunut. Totesin, että yhtään puhelua ei ole kyllä tänään tullut. Niinpä, olivat kuulemma etsineet mun tietoja omista järjestelmistään ja soitelleet kaikki Kurujen omistajat läpi, mutta ylläripylläri eivät olleet löytäneet oikeaa ihmistä. No, auttaisi varmaan, jos kysyisivät ilmoittautuessa myös yhteystiedot.. ja siksi toisekseen, auttaisi varmaan ihan vaan numeropalvelusta etsiminen, tai edes googlaaminen mun nimellä. No, aina ei voi voittaa. Vähän kyllä otti päähän se asenne. Odoteltuamme aikamme päästiin sitten vihdoin lääkäriin.

Lääkäri tutki Kurun, väänteli etu- ja takajalat ja kopeloi polvia. Oikean polven kopelointia hereillä Kuru vastusteli, mutta en tiedä, johtuiko vaan jännityksestä ja sen yleisestä hanttiinpanemisen ilosta.. Jalan vetämistä suoraksi taakse se vastusteli myös, mutta sitä se on vastustellut aina fyssarilla, myös terveenä. Kuru rauhoitettiin ja lonkat ja polvet röntgenkuvattiin taas, polvet jälleen molemmista suunnista. Lääkäri kopeloi polvet huolellisesti myös rauhoituksessa, eikä löytänyt niistä mitään vikaa. Kurun vastustelu oli siis todennäköisesti sitä, että ei halunnut olla tutkittavana. Röntgenkuvistakaan lääkäri ei löytänyt mitään vikaa, missään kohtaa ei ollut hänen silmäänsä mitään muutoksia. Lonkat olivat edelleen kuulemma erittäin siistit. Apexin ortopedi Eskelinen katsoo vielä kuvat läpi ja tämä lääkäri soittelee mulle tällä viikolla Eskelisen mielipiteestä. Siihen asti ollaan vielä vähän jännityksessä. Mutta kai mä vähän uskallan jo hellittää.

Kuru sai siis kahden viikon Rimadyl-kuurin, jos kyseessä ois vaikka joku lihasvamma. Kipulääke lievittää myös tulehdusta, jos lihaksessa olisi sellainen. Lääkäri ei lähtenyt arvailemaan mitään diagnoosia, totesi että lihasvamma on mahdollinen, samoin osittainen ristisiderepeämä. Tosin ristisiderepeämään viittaavia oireita ei löytynyt polven vääntelyssä, ei ollut löysyyttä, eikä kuvissa näkynyt mitään epänormaalia, ei lisääntynyttä nivelnesteen määrää tms. Huh. Nyt siis syötellään kaksi viikkoa särkylääkettä ja katsotaan sitten uudelleen. Meillä on edelleen aika varattuna Räihälle, joten jos Kuru vielä särkylääkekuurin jälkeen ontuu, niin mennään sitten suoraan sinne. Pyysin Apexista kuvat cd:lle, niin on sitten valmiiksi jotain näytettävää Räihälle. En kyllä älynnyt pyytää selkäkuvaa samalla, olisi varmaan pitänyt, mutta ei välähtänyt siinä vaiheessa. Kuru-reppana meni taas rauhoitteesta ihan veteläksi, ja herätepiikistä huolimatta ei meinannut päästä jaloilleen klinikalla. Mun perässä (Riston noustessa) se vaappui röntgenhuoneelta vastaanottoon, mutta autoon ja autosta kotiin se kyllä kannettiin ihan suosiolla. Tuossa se reppana nyt nukkuu sängyssä, pieniä etuoikeuksia pitää rääkätylle koirallekin antaa. :)

Tiina