Lääkärin ohjeilla ollaan uskallettu lisätä nyt taas Kurun liikuntamääriä. Alkuviikosta käytiin vähän pidemmillä hihnalenkeillä kuin aiemmin, ja jouluaattona aamupäivällä nähtiin pitkästä aikaa Viima ja Myry, jotka olivat emäntänsä kanssa muuttaneet lähelle Riston vanhempien kotia, jossa me vietettiin joulua. Tällä kertaa pojat tosin saivat tyytyä hihnalenkkiin, kun ihan niin nopeasti Kurun ei kannata siirtyä riehuliikuntaan. Kuru ei tosin ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin suostunut ymmärtämään, että nyt ei päästäkään riehumaan niin kuin aina ennen poikia tavatessa. Käveltiin kuitenkin vajaan tunnin verran, ja Kurukin siinä vähitellen rauhoittui kävelemään ihan kohtuullisen nätisti. Joulupäivänä tehtiin jälleen treffit ja kierreltiin vähän eri suunnalla noin tunti, tällä kertaa Kuru rauhoittui hihnassa jo vähän aiemmin ja oli muutenkin yllättävän nätisti. Koiria tuli vastaan varmaan parikymmentä, ja me saatiin harjoiteltua Viiman ja Myryn vanavedessä ohituksia tosi mukavasti. Kuru pystyi keskittymään kontaktiin ja naminsyöntiin ja oli muutenkin selkeästi rennompi, kun se näki isojen poikien suhtautumisen - Viimaa ja Myryä eivät siis ohittajat mitenkään häirinneet. Aivan loistavaa siis. :) Täytyykin ottaa pian uusiksi, koska ihan jo pelkkä hihnassa rauhoittumisen harjoittelu olis aika tärkeää Kurulle, ja noi ohitusharjoitukset vielä tärkeämpiä. Kiitokset Päiville ja pojille kivoista lenkeistä!

Joulua siis vietettiin Riston vanhempien luona. Koska Kurulla oli riehuntakielto enkä mä uskalla muutenkaan päästää Kurua ja Tikrua yhteen, Kuru vietti aika suuren osan aattoillasta suljettuna yhteen huoneeseen. Tosin aika suuren osan ajasta jompikumpi meistä oli siellä Kurua rapsuttelemassa, eikä sitä tuntunut kauheasti harmittavan se eristäminen, paitsi silloin kun vieraat tulivat ja lähtivät. Kuru olisi kovasti halunnut tervehtiä kaikkia.. Sai Kurukin välillä olla vapaana talossa, kun Tikru oli lenkillä tai vuorostaan hetken yhteen huoneeseen suljettuna. Kuru myös nautiskeli takapihalla oleilusta, sinne oli kertynyt lunta ainakin Kurun mahaan saakka, ja tyyppihän pyöri hangessa, työnteli nenäänsä lumen alle ja oli muutenkin pöljä. ;) Joulupäivänä me lähdettiinkin sitten jo iltapäivällä takaisin kotiin, ettei Kurun aika kävisi niin pitkäksi siellä huoneessa kököttäessä, toki se sai joulupäivänäkin välillä olla koko talossa kun Tikru oli oven taakse suljettuna. Yllättävän hyvin joulu kuitenkin sujui, vaikka mua etukäteen vähän hirvitti noiden eristäminen niin pitkäksi aikaa.

Kotona Kuru pääsi vähän lisäämään liikuntaa, fleksissä se oli lenkkeillyt aiemminkin viikolla (ja saanut pieniä hepuleitakin..). Lauantaina uskaltauduin päästämään sen ekaa kertaa irtikin. Ei se edes mitään hirmuhepulia saanut, vaikka mä vähän niin pelkäsinkin yli kuukauden hihnalenkityksen jälkeen. Pahimmat höyryt se oli kai päästellyt fleksissä juostessaan. Koko niemi oli aivan tyhjä ja hiljainen, joten Kuru sai aika rauhassa juosta. Päivälenkillä se tosin oli irti vain viitisen minuuttia, eikä se paljoa kauemmin olisi varmaan jaksanutkaan juosta. Iltalenkillä pidin sitä irti melkein puolet lenkistä, mutta silloin se otti vain pari kovempaa spurttia (mun perään jäätyään johonkin jumittamaan) ja suurimman osan ajasta vaan ravasi nätisti parin metrin säteellä. Ihan kiva, että se pystyy rauhallisessa ympäristössä lenkkeilemään noinkin nätisti irti. Yksi ihminen me tavattiin lauantain iltalenkillä, ja senkin ainokaisen ohi mä seuruutin Kurun irti. Kuru ei vilkaissutkaan ihmistä (joka ei varmaan tajunnut ettei Kuru ollut hihnassa) vaan piti nenän tiiviisti kiinni namissa. Jee, hieno koira! Liikunnan lisääminen ei myöskään onneksi näytä pahentaneen ontumista, on se edelleen jäykkä makuulta noustessaan, mutta selkeää ontumista en oo enää nähnyt. Ehkä se liikunta siis auttaakin? Tänään sunnuntaina ollaan kuitenkin tyydytty vain fleksi- ja hihnalenkkeihin vähän lyhyemmillä matkoilla, ei viitsitä koettaa onneamme ihan joka päivä. Ja tekeväthän ne lepopäivät varmasti hyvääkin, kunhan vähän liikkeelle edes pääsee.

Tiina