Perjantaina käytiin eläinlääkärissä hakemassa Kurulle kennelyskärokote, kun kohtapuoliin ollaan taas menossa koirien ilmoille. Kuruhan oli innoissaan, kun tajusi että jäätiin bussista Lauttasaaressa ja olisi vetänyt eläinlääkäriasemalle hihna suorana. Pienen toppuuttelun jälkeen se sinne pääsikin, ja meidän pienen vakkariklinikan aulassa olikin joku nuori voimansa tunnossa oleva uros just metrin päässä ovesta. Mutta mitä tekee meidän mussukka, kun toinen räyhää sille? No, ottaa tietty kontaktin kun käsketään, eikä räyhää takaisin. Aika taitava. Sitten kun vielä tietäis, mistä nyt tuulee. Vaa'allakin käytiin, tän aseman vaaka näytti 17,2 kg. Voi pitääkin paikkansa, ei Kuru enää ole ihan yhtä hyvässä lihaskunnossa kuin vielä vähän aikaa sitten, hankitreeni on loppunut eikä jäille oikein enää uskalla mennä, joten liikuntaa se saa vähemmän. Kennelyskärokotteen antaminen olikin sitten vähän työlästä. Kuru antoi kyllä nätisti kuunnella sydämen ja keuhkot, katsoa korvat, silmät, hampaat jne. Mutta kun tuli aika laittaa rokote (nenäsumute, ei piikki), Kuru oli sitä mieltä, että hänen sieraimeensa ei muuten mitään ruiskua laiteta. Se veti päätä taaksepäin, en tajua miten se onnistuikin nykimään sen niin kauas, vaikka pidin poskinahoista kiinni. Lopulta parin yrityksen jälkeen mä istuin lattialla, otin Kurun kainaloon ja litistin seinää vasten ja lääkäri sai suhautettua sumutteen Kurun sieraimeen. Kuru näytti vähän hölmistyneeltä - "ai tässäkö tää nyt olikin? Eikö multa leikattukaan päätä irti?". Lääkäri katsoi vielä hampaat ja koski kirsua harjoituksen vuoksi, ja Kuru oli taas ihan coolisti. Se on vähän pöljä, pistää hanttiin ihan vaan hanttiinpanemisen ilosta. Ehkä seuraavalla kerralla menee jo helpommin, kun se tietää mistä on kyse.

Muuten on vietetty ihan tavallista kotielämää, lenkkeilty reippaasti ja vähän oon jopa muistanut tokoilla lenkkien ohessa. Kurussa olis kyllä taas tokoiluintoa kuin pienessä pitäjässä. Vähän se meinaa aluksi kokeilla, saisko palkan nopealla vähän-sinne-päin-sivulletulolla, mutta kun pyytää uudestaan, se tekee tosi nätisti ja täsmällisesti ja tosiaankin ansaitsee palkkansa. Jossain hetkellisessä mielenhäiriössä se teki myös hyvän luoksetulon loppuasennon eteen istuen, ihan ilman mitään käsiapuja! Ok, ehkä hieman vino se saattoi olla, mutta ei hirveän, ja asento oli kuitenkin tiivis. Seuraamiset ovat edelleen kyllä vaiheessa, tätä olis pitänyt jaksaa treenata vaikka kuinka oli pakkasta. Ilman palkkaa kädessä seuraaminen on Kurun mielestä mahdotonta. Ja se sama vanha ongelma kontaktin kanssa on palannut, eli kontakti tippuu melkein aina jossain kolmannen askeleen tienoilla. Kuru tosin korjaa sen, mutta ei sen silti tarttis tehdä sitä aina. Täytyy tehdä taas niitä lyhyitä pätkiä.

Keskiviikkona käytiin viikottaisella lenkillä Kirsun, Tiitun ja Beanan kanssa. Sää oli jälleen upea, Kirsu on aika hyvä tilaaja, mutta siitä säästä olivat kyllä nauttimassa kaikki muutkin. Koirat siis joutuivat olemaan taas aika paljon kiinni, mutta pääsivät ne sentään purkamaan pahimmat höyrynsä. Tiillä ja Kurulla oli jälleen hyvin vauhdikkaita jahtausleikkejä, ja mummokoira osallistui parhaansa mukaan. Tietty nää Älli ja Tälli harrastivat myös sillä kauniilla äänellä toisilleen haukkumista, tosi viehättävää. Ja perinteisesti lumihangessa piti uida moneen otteeseen. Kurun nautintatapa on selkeästi mummolta peritty kaulanhinkkaaminen, Tii sen sijaan piehtaroi ihan reteästi. Koirapuistoon ei tällä kertaa päästy haistelemaan, kun siellä oli miehiä töissä (! ei tapahtuisi ikinä Espoossa) lapioimassa lunta aidanvieriltä. No, enemmän koirat tosiaan varmasti juoksivat siinä ulkopuolella kuin puistossa ikinä. Takaisin autolle käveltiin taas vähän eri reittiä, kun me taitavasti käveltiin taas yhdestä risteyksestä ohi. Ei voi huomata jotain pientä T-risteystä, jos kälättää samaan aikaan. :P

Keskiviikkoiltana käytiin myös ex tempore treffaamassa tässä lähellä asuvaa saksanpaimenkoiranarttu Sissiä. Kurua vähän näytti jännittävän isompi leikkikaveri alussa: haistellessa se oli "varpaillaan", pää pystyssä ja häntä ihan kippuralla tapojensa vastaisesti. Nopeasti se kuitenkin hoksasi että Sissi onkin ihana tyttö, ja saivat hyvät leikit aikaan. Tosin painileikkiin Kuru ei suostunut isomman koiran kanssa, vaan murahti Sissin pois, mutta juoksuleikeistä ne molemmat innostuivat. Vähän matkaa käytiin kävelemässä niemenkärjestä jäälläkin, kun Sissin isäntä kertoi olleensa siinä kohtaa jäällä samana päivänä ja tuntee alueen. Yksinäni en olis kyllä enää uskaltanut mennä. Koirilla oli hauskaa, ja Kuru sai yhden riittävän nopean juoksukaverin lisää! Vähän hullulta tuntui, kun on tottunut Kurun ja muiden lapinkoirien hiukan äänekkääseen leikkiin, ja Sissi oli koko ajan ihan hiljaa. Lopulta, kun Kuru oli ilmeisesti riittävän väsynyt leikittyään päivällä mammojen kanssa ja nyt Sissin kanssa, alkoi se nylkyttely. Ei se onneksi jatkuvasti yrittänyt, mutta useamman kerran silti. Sissi komensi sitä - hiljaa - näyttämällä hampaita, mutta se ei Kurua estänyt yrittämästä. Onneksi Kurulla kuitenkin jotenkin pysyi homma hanskassa, ja se pystyi leikkimään välillä vielä juoksuleikkejäkin, eikä mennyt koko ajan nylkyttämiseksi. Tässä vähitellen oon ruvennut tajuamaan, että se väsymys/leikki-into vaikuttaa kyllä suoraan siihen Kurun nylkyttämisintoon. Mitä väsyneempi, sitä pöllömpi tosta koirasta tulee. Ehkä ens kerralla sitten fiksummin!

Tiina