Perjantaina oli vihdoin vuoden kohokohdan aika! Kurun kasvis-Muska ja toinen lapinkoirakasvattaja Janika olivat jälleen järjestäneet Katselmusreissun, jolle mekin päästiin mukaan. Iltapäivällä suunnattiin Kirsulle, jonka luona Kuru oli ollut yön hoidossa, ja lähdettiin kävelemään kohti treffipaikkaa. Huoltsikan pihassa autoon pakattiin Janikan Yoonaksen ja Eevan Ukrin lisäksi siis Kirsu ja Tiitu, Marja ja Stahpi, Heini ja Aura sekä tietty Risto, Kuru ja minä. Seuraavalla pysähdyksellä Mäntsälässä mukaan poimittiin Laura ja Hymy ja viimeisenä Lahdesta Anna-Maija ja Nelly. Pikkubussissa oli siis 9 ihmistä ja 8 koiraa, neljä urosta ja neljä narttua. Mutta hyvin me mahduttiin! Enkä mä tainnut edes nähdä kauheasti silmiään pyöritteleviä ihmisiä. ;P Matka Kolile sujui reippaasti, 8 tuntia taidettiin kaiken kaikkiaan ajella Helsingistä Lieksaan ja mukana oli myös tietty ruoka- ja vessatauot. Janika ajoi urheasti koko matkan yksin ja kuunteli meidän juttuja pitkin hermoin. Viimeiset kilometrit tuntuivat kyllä todella pitkiltä, koska vastassa oli aivan käsittämätön hernerokkasumu. Mun oli jossain vaiheessa pideltävä käsiä silmillä, kun takapenkiltä näytti aivan kuin olisi seinä vastassa, näkyvyys oli siis aivan nolla. Mutta niin Janika vaan meidät sai ehjinä perille ja pysyi tiellä. Perillä meitä odotti hieno mökki, jossa oli alakerrassa olohuoneen lisäksi kaksi makuuhuonetta ja parvi, jolla oli vielä erillinen nukkumasoppi. Nukkumaan päästiin joskus puoli kahden maissa, ja aamulla oli tietysti herätys kahdeksalta.

Lauantaina herättiin kuitenkin yllättävän pirteinä, pissatettiin koirat ja lähdettiin Katselmuspaikalle. Matkaa piti olla 12 kilometriä, ja ajo-ohjeiden mukaan "ei voi eksyä". Usko meinasi loppua jossain 20 kilometrin kohdilla, mutta lopulta 30 kilometrin päästä se Katselmuspaikka löytyi. Emme siis eksyneet, mutta jonkun arvio hieman heitti.. :P Ajoissa kuitenkin ehdittiin ja saatiin jopa loistava parkkipaikka pikkubussille. Kuru otti ihan rauhassa, kai se alkaa jo aikuistua eikä tartte enää niin hirveästi innostua noista massatapahtumista. Tosin nythän meillä oli ne kaikista ihanimmat innostuksen aiheuttavat ihmiset jo mukana, siis Laura ja Kirsu. Lauantaina kehissä oli vain 18 koiraa, joita sitten katseltiinkin sitä tiiviimmin. Kävin myös katsomassa Päivin agilityradat Viiman ja Myryn kanssa, hienosti meni! Ja Myry sitten voittikin kilpailevien mölliagin. Meidän seurueeseen kuulunut Aura sijoittui hienosti toiseksi omassa luokassaan ja Heinikin tienasi siis paluulipun kotiin. ;) Möllitokot valitettavasti menivät multa ihan ohi, siellä oli kuulemma ollut hienoja suorituksia, varsinkin meidän tuttua Pena-lapinkoiraa hehkuteltiin useammaltakin taholta. Enkä ihmettele - Pena ja emäntänsä ovat kyllä taitava parivaljakko! Kehien välissä käytiin myös vähän lenkkeilemässä ja nauttimassa ihanasta aurinkoisesta ilmasta Loma-Kolin rinteillä Tiin ja Nellyn kanssa.

Lauantain kehien jälkeen suunnattiin syömään, kauppaan ja sitten ihailemaan Ukko-Kolin maisemia. Meinasi tosin käydä mun kunnon päälle, kun kiivettiin jyrkkiä rappusia ylös hotellille, jonka takaa reitti Ukko-Kolille lähti. Kohtuullisen säälittävää, kun matkassa oli huomattavasti mua vanhempiakin (;)), mutta mä olin jo ihan valmis luovuttamaan niiden rappusten jälkeen. Onneksi reitti Ukko-Kolin huipulle oli paljon kevyempi, ja päästiinkin ihailemaan aivan mielettömiä maisemia! Tosin mua hirvitti ihan järjettömästi se huippu, kun siitä kalliolta avautui näkymä myös melkein suoraan alas... mutta siitäkin selvittiin hengissä. Kuru oli alaspäin tullessa ihan mussukka, se tajusi kuinka vaikeaa mun oli kävellä liukkaissa lumisissa portaissa ja kulki tosi nätisti. Tosin olinkin saanut vähän rääkäistä sille ylös mennessä.. Iltaa vietettiin saunoen ja juttuja kertoen - harmitti, että ilta jäi niin lyhyeksi, koska seuraavana aamuna oli herätys jo puoli seitsemältä. Mutta mökki täytyi ehtiä siivota ja piti kai sitä joku tunti untakin saada.

Sunnuntaiaamuna siivosimme ja teimme aamutoimet sotilaallisessa kurissa ;) Janikan johdolla, ja selvisimme melkein puoli tuntia etuajassa autoon! Uskomatonta, mutta porukassa oli aika tehokkaita ja aikaansaavia tyyppejä. Sunnuntaina oli meidän vuoro mennä kehään. Mua jännitti aika tautisesti, ja se ilmeisesti myös vähän näkyi... :F Mutta Kuru ylitti kaikki mun odotukset. Se tuntui vaan skarppaavan, kun tajusi että akka on nyt vähän outo, ja käyttäytyi nätisti! Heiniltä saadut namitkin kelpasivat erinomaisesti (olivathan ne toisen koiran!) ja tyyppi keskittyi melkein koko ajan vain muhun. Alussa muiden urosten kanssa kehää kiertäessä se haukahti yhden (!) kerran, vaikka pari numeroa edempänä juoksi aika innokas räyhääjä. Muuten se keskittyi muhun. Meidän omalla vuorolla se oli hyvin nätisti, vaikka mä olin aivan kokovartalokoomassa jännityksestä. Tuomari oli onneksi aivan ihana, tajusi että mua jännitti, ja kohteli mua ja Kurua hyvin kiltisti. Kuru rakastui tuomariin, joka antoi pussailla korvantaukset ja rapsutteli Kurua. Koo antoi tosi nätisti katsoa hampaat, pallien katsomisesta en muista - saattoi istahtaa tai sitten ei, mutta helposti ne sai katsotuksi. Kopelointi muutenkin sujui hyvin ja tuomari totesi, että "laiha poikahan se on tämän karvan alla". Hehe, Kuruhan toki on lähes parhaassa turkissaan, muttei sillä sitä karvaa kovin kauheasti ole. Kehän ympäri juokseminen meni kivasti, tosin ei ehkä tuomarin kannalta, koska Kuru-mussukka piti koko ajan kohtaktia muhun juostessaan. Mun taitava tokokoira! Se ei oo tainnut koskaan juosten seuraamisessa olla noin taitava, ja nythän mä yritin vaan saada sen olemaan seuraamatta. :D

Seisottaminenkin meni ihan kivasti, Kuru malttoi seistä paikallaan ja Laura nyökkäili mulle rohkaisevasti kehän vierestä, kun vilkuilin sieltä neuvoa. Aika tuntui iäisyydeltä, mutta Kuru jaksoi sen nätisti. Ja mun leuka meinasi loksahtaa sijoiltaan, kun olin menossa hakemaan arvostelua ja tuomari ojentaakin mulle punaista nauhaa! Meidän Kuru, pieni rimppakinttuhämähäkkimies! Mä siinä jännityksessäni ja hämmästyksessäni totesinkin tuomarille ääneen jotain tyyliin "ei voi olla totta", kun en olisi ikinä voinut uskoa että Koo saa punaisen nauhan! Noh, meidän kehässä tosin kaikki taisivat saada sen, mutta joka tapauksessa. :D Loppukehään meillä ei kuitenkaan ollut asiaa, mutta mä olin niin onnellinen Koon hienosta menestyksestä tuomarin kätellessä meidät ulos kehästä ensimmäisten joukossa. Kurun arvostelu (Avo1-urokset, Riitta Lumiluoto):

Riittävät mittasuhteet. Hyvä häntä, hieman niukasti kulmautunut. Vahva luusto, liikkuu hyvin. Rauhallinen ja miellyttävä luonne, kaunis ilme. Punainen

Tosi mukava arvostelukin siis saatiin. Tosin en mä kuvitellut, että Kurulla olisi kovin vahva luusto, mutta täähän on vain positiivinen yllätys. Aika kiltisti siinä on listattu Kurun hyviä puolia, mukavasti ajateltu tuomarilta. Tää oli kyllä todellinen jymymenestys!

Meidän bussista löytyi myös yksi luokkavoittaja - Marjan Stahpi kävi komeimman oikeudella hakemassa ykkösruusukkeen veteraaniurosten kovatasoisesta kehästä. Ihan bikineissään esiintynyt kaljurotta-Tii (anteeksi Kirsu) yllätti myös todella saamalla ensin punaisen nauhan ja pääsemällä vielä loppukehään! Aikamoinen saavutus valtavassa avo2-narttujen luokassa, jossa melkein kaikilla muilla oli kyllä turkki päällä. Loppukehässä kalju-Tii sijoittui sitten viidenneksi turkikkaampien päästessä edelle, tosin Tii oli kyllä jo väsynytkin pitkän päivän jälkeen siinä vaiheessa. Ukrikin sijoittui hienosti omassa luokassaan toiseksi! Mutta Ukri onkin komea äijä. Myös Nelly ja Hymy kävivät hakemassa punaiset nauhat, Hymy tipahti aivan viimeisenä loppukehään pääsijöiden joukosta. Jopa kotona oleville tutuille riitti palkintoja - Viivi ja Minttu nimittäin nappasivat tokokiertopalkinnon. Kaiken kaikkiaan siis erittäin hieno reissu! Tätä ei himmentänyt edes se, että sunnuntaina sää oli todellakin sananmukaisesti vaihtelevaa - saatiin sadetta, räntää, rakeita, lunta, sumua, tuulta, mutta välillä vähän aurinkoakin. Aivan uskomaton sää.

Paluumatka oli hitusen uuvuttava, mutta onneksi Janika hoiti taas sitkeänä sissinä ajamisen täysin yksinään. Aurinkolasien apua tosin tarvittiin. ;) Matkaan taisi mennä vajaat 8 tuntia taukoineen - ilmeisesti meidän autosta purkautuminen ja takaisin pakkautuminen kuitenkin kehittyivät matkan aikana. :P Juttujen taso oli jälleen aivan loistava, ja mun vatsalihakset olivat ihan kipeät kaikesta nauramisesta. Kotiin päästiin vähän yhden jälkeen yöllä, ja Koo taisi olla jo aivan sippi. Nukkumaan saakka päästiin vähän ennen kahta, ja aamulla reippaasti töihin. Lähtisin kyllä heti uudelleen! Kiitokset Janikalle kuskin ja luotsin hommien erinomaisesta hoitamisesta,  Lauralle majoituksen järjestämisestä ja muistakin järjestelyistä ja koko porukalle aivan loistavasta matkaseurasta. Meillä oli niin kivaa!

Tiina