Maanantaina Kuru kävi taas pitkästä aikaa määräaikaishuollossa fyssarilla. Arvelinkin, että tyyppi oli jo sen tarpeessa, ja löytyihän sieltä taas jumeja. Ei mitään dramaattista tai muutenkaan huolestuttavaa, mutta edelleen toi Kurun elämäntyyli (täysii, ja ajatellaan vasta jälkeenpäin) on aika kuluttava. Nythän se oli siis vetänyt parikin kertaa ihan kunnolla turvalleen portaissa, kun oli niin kiire kotiin tai lenkille. Puuh.. edellisessä kämpässä kun ei niitä portaita ollut, vaikka asuttiinkin kerrostalossa, kun kämppä oli maan tasalla. Nyt oonkin sitten ollut erityisen tarkkana niissä portaissa ja komentanut Kurun kulkemaan mun takana, ettei se kerkiä häslätä. Yleensä se menee ihan nätisti, mutta jos esim. Risto on ehtinyt tulla lenkin aikana kotiin, Kuru tajuaa sen keskellä rappusia ja lähtee kiirehtimään ja vips, onkin pian nurin kun hihna kiristyy. Etupää sillä olikin jumissa, kuulemma just tyypillisesti tällaisten rymyämisten jälkeen. Selkä ja takapää olivat ihan kunnossa. Tää pyöräilyharrastuskin oltiin aloitettu edellisen käynnin jälkeen, mutta se ei mitä ilmeisimmin ole pahemmin jumittanut Kurua. Hyvä niin. Ja olenhan mä aina huolehtinutkin sekä alku- että loppuverryttelyistä. Kuru oli kyllä just höpsö tyypillinen itsensä, kun mentiin fyssarille - fyssari kun oli saanut ison, ihan oman huoneen ja Kurun piti tietenkin nuuskuttaa kaikki paikat läpi. Voivoi, kun ei saanut, kun piti se keretä hoitamaankin.. :D

Keskiviikkona käytiin hihnalenkkeilemässä Haltialassa Nooran ja Veikko-porkkiksen kanssa. Kurulle teki kyllä ihan hyvää joutua hillitsemään itsensä, Veikko kun on nuori uros ja Kuru olis varmaan mielellään yrittänyt pullistella sille. Yllättävän hienosti homma kuitenkin meni, Kuru ei edes aluksi räyhännyt mitenkään hirveästi, muutaman kerran yritti kuitenkin. Alkuun sen piti tietenkin kulkea pää pystyssä ja häntä ihan kippuralla, mutta loppua kohden häntäkin jo laski normaaliksi ja muutenkin olemus rentoutui. Ihan hyvä vaan, että saa tottua toisten urosten kanssa asialliseen olemiseen. Eihän se missään joukkotilanteissa, esim. Katselmuksessa kerkeä räyhätä, kun koiria on niin häkellyttävän paljon, mutta kahdestaan lenkillä toisen uroksen kanssa tilanne on aivan eri ja paljon vaikeampi. Mutta hienosti siis meni (myös Veikolla, mutta sitä en epäillytkään), joten hyvä Kuru!

Torstai-iltana käytiin viimeiseksi illalla pyöräilemässä, kun lämpötilakin oli jo laskenut inhimillisiin lukemiin päivän paahteen jälkeen. Risto käytti Kurun ensin lämmittelylenkillä ja mä lähdin sitten pyöräilemään sen kanssa. Reilu 5 kilometriä pyöräiltiin tälläkin kertaa. Sen verran pidemmälle ajettiin tällä kertaa, että huomasin meidän hiekkatien muuttuvan asfalttitieksi aika pian sen kohdan jälkeen, josta on aina aiemmin käännytty takaisin. Voi kökkö! Täytyy varmaan käydä vielä ilman koiraa jossain vaiheessa tarkistamassa, onko se vaan joku lyhyt asfalttipätkä vai jatkuuko se loppuun asti asfalttina. Varmaan jälkimmäistä, mikä on tosi kökkö juttu, eipä me sitten noita pyörälenkkejä pystytä pahemmin pidentämään muuten kuin sahaamalla samaa pätkää edestakaisin. Kurua se tosin tuskin haittaisi. Kuru jaksoi vallan mainiosti juosta pyörän vieressä ja innostui se parilla pätkällä laukkaamaankin (ja haukkumaan ajohaukkua..), mutta lyhyiksi jätin ne laukkapätkät, ettei turhaan rasittuisi, ravaaminen on kuitenkin se päätarkoitus meidän lenkeillä. Loppuverryttelyt käveltiin rantatietä pitkin ja Kuru oli kyllä edelleen aika virtavan oloinen. Ei sen kunto ainakaan ihan heti lopu. Sopivassa kohtaa päästin sen irtikin ja heitin pari kertaa keppiä, innostui siitä ihan normaaliin tapaan, eikä ollut tosiaan kovin väsyneen oloinen. No, malttoi se sentään nukkua pitkät yöunet lenkin jälkeen.

Juhannusta me vietetään tällä kertaa kaupungissa, kun Riston vanhemmat ovat Tikrun kanssa mökillä, enkä jaksa ees yrittää eristää poikia niissä tiloissa koko juhannusta. Illaksi mennään kaverille grillaamaan, ja Kuru-parka joutuu sen ajan olemaan yksin kotona. No, kovin pitkää iltaa siitä ei oo kyllä tarkoitus tullakaan, mutta aina tuntuu paljon pahemmalta jättää se illaksi yksin, vaikka onhan se täällä paljon pidempiä työpäiviä yksin kotona. Ja nyt se saa sentään kunnolliset lenkit ennen yksin jäämistä. Hölmö minä, mutta olishan se paljon kivempaa ettei Kurunkaan tarttis olla juhannuksena yksin. No, huomenna sillä on ainakin tiedossa kivaa lenkkiseuraa, käydään pitkästä aikaa treffaamassa kaunista Umbra-tyttöä!

Tiina