Huhhuh, kiirettä on pitänyt Kurun ihmisillä, kun muuttoa on tehty niska limassa. Kuru-reppana on saanut tyytyä tylsiin hihnalenkkeihin (ja alkaa jo vähitellen protestoida roikkumalla hihnassa; saapahan kunnon vetoleikit yksinään aikaan). Keskiviikkona mentiin kuitenkin kaikkia kiireitä uhmaten tokotreeneihin, saipahan akkakin vähän taukoa muuttopuuhista. Alkuun näytti, että saadaan taas treenata kahdestaan aussien kanssa (oho hups, se ei ollutkaan bortsu niin kuin luulin), mutta paikalle tuli sentään myös kaksi pikkuterrieriä. Ensimmäisenä tehtiin luoksepäästävyys, joka sujui suorastaa yllättävän hyvin. En edes pitänyt namia esillä, käskin vaan odottamaan ja Kuruhan istui nätisti, kun kouluttaja kävi paijaamassa ja katsomassa hampaat. Jees, hienoa! Kyllä se edistyy, hitaasti mutta varmasti. Paikallamakuu tehtiin heti perään, Kuru makasi nätisti kahden nartun välissä, eikä välittänyt vaikka pikkuterrieri nousi vierestä ja hiippaili pari askelta ohjaajaansa päin. Kuru makasi rauhassa ja uskalsin ottaa välimatkaakin ehkä kymmenen metriä. Ehkä sitä vähitellen uskaltais noissa ohjatuissa treeneissäkin ottaa kunnolla etäisyyttä, mutta kun sitä häiriötä on niin paljon enemmän kuin kotona ikinä..

Tarkkaa järjestystä en muista, mutta johonkin väliin tehtiin luoksetuloja. Kerroin tietty kouluttajalle ylpeänä, että olin saanut Kurulle jo opetettua luoksetulon suoraan sivulle. Heti perään kyllä totesin, että ei se varmaan täällä onnistu. No, Kuruhan teki ekalla kerralla ihan mainion luoksetulon, laukkasi (hitaasti tosin) ja tuli suoraan sivulle ilman (ainakaan tietoista) vartaloapua. Ja haukkuikin vasta sivulle tultuaan, että missä mun palkka, akka. Toisella kertaa homma menikin ihan pelleilyksi niin kuin Kurulla usein, kun tehdään paljon toistoja. Se tuli luokse, muttei sivulle eikä eteen, vaan siihen johonkin viereen luuhaamaan ja haistelemaan. Sama homma sen jälkeen, tosin ei tainnut edes lähteä ekalla käskyllä.. tän jälkeen tehtiin vauhtiluoksetulo, joka onnistui sentään hienosti, kun olin ensin hetsannut lelulla. Yritettiin vielä saada onnistunut luoksetulo loppuun, mutta pah.. no, lönkötteli se luokse ja tuli sivulle, kun ohjasin namilla, mutta näytti siltä että kiviäkin kiinnostaa. Muiden suoritusten aikana saatiin onneksi sivummalla yksi onnistunut toisto loppuun. Olis vaan pitänyt sen ekan luoksetulon jälkeen lopettaa siihen, kun homma kerran meni niin kuin pitikin.

Kokeiltiin myös liikkeestä maahanmenoa, jonka Kuru suvaitsi suorittaa ihan omalla tasollaan, eli hienosti. Ei mitään ongelmaa, eikä mullakaan tainnut olla pahoja pakkoliikkeitä siinä maahanmenoa varmistaessa, totta kai mä vilkaisen että se kanssa meni maahan, mutta vasta sen jälkeen kun liike on jo tehty. Tää onnistui häiriössäkin, kun käveltiin toista koirakkoa vastaan ja molemmat käskivät omansa maahan yhtä aikaa, Kurulla ei mitään ongelmaa siinä. Kokeiltiinpa vielä liikkeestä seisomistakin, Kuru tiesi taas varsin hyvin mistä oli kyse, kun jätin takapalkkaa. Tosin tällä kertaa jätin palkaksi kepin, kun Kuru näytti aika leipiintyneeltä nameihin ja kepit kiinnostivat paljon enemmän. Ihan seinään se ei kyllä tälläkään kertaa pysähtynyt ja tein varmaan melkoisen vartaloavun, mutta ihan ok suoritus kuitenkin. Nätisti se malttaa odottaa lupaa lähteä takapalkalle, on se vaan taitava. :)

Treenien jälkeinen aika onkin mennyt Kurun kannalta tylsästi hihnassa lenkkeillen ja muuttoa tehden. No, kerran se sentään pääsi pikkuisen irroittelemaan nurmikkoalueelle, ja kyllä se itsekseen riehuikin! Tyyppi on niin kavereiden tarpeessa.. Mutta täytyy kehaista, että on se kyllä tosi mainio ja fiksu koira. Ottaa nää muuttopuuhat ihan viileästi, vähän vaan välillä näyttää miettivän, että hemmetti kun kasaavat kaikenmaailman laatikkopinoja Hänen Ylhäisyytensä tielle. Muuttoapureillekaan ei huutanut yhtään, vaan häntää heiluttaen otti kaikki vastaan. Ja tyynesti odotteli häkissä kun kämpässä oli kaikki lävet auki tavaroita rahdatessa. Täällä uudella kämpällä on ollut todella nätisti, mitä nyt tuntuu haukku olevan herkemmässä kuin aiemmassa paikassa. Toivottavasti menee vaan uutuudenjännityksen piikkiin, mutta on siihen puututtukin jo. Eka yksinolokin on jo takana, ja hienosti meni. Olen nimittäin sen verran tarkka, että jätin tietokoneen nauhoittamaan, eikä täältä ollut kuulunut hiiskaustakaan sen aikana kun oltiin Riston kanssa poissa. Eikä sen päätä tunnu sekoittavan sekään, että rampataan tossa vanhalla kämpällä monta kertaa päivässä sen kanssa (kun ei turhaan halua jättää sitä yksinkään ja matkaa on muutama sata metriä).

Huomenna meidän Iso-Koo täyttääkin jo kolme vuotta! Hänen Ylhäisyytensä juhlii lenkkeilemällä (vihdoin) kivan tyttökaverin kanssa ja kakkuakin on varmasti tarjolla.

Tiina