Keskiviikkona Kuru pääsi pitkästä aikaa treffaamaan Ronja-lapinporokoiraa ja Sipe-lapinkoiraa. Ajeltiin aamulla Nurmijärvelle metsään, ja ohjelmassa olikin meikäläisen opetusta - opettelin nimittäin tunnistaman herkkutatteja. No, onneksi mä sentään tiedän suunnilleen miltä tatit näyttävät, niin aloin mä reissun loppupuolella jo tunnistaa joitain herkkutattejakin. Vaikka kovasti ne yrittävät hämätä erilaisilla lakin väreillä ja muodoilla. Opinpa tunnistamaan karvalaukunkin, saas nähdä, muistanko vielä ens viikolla! Kuru sai siinä samalla liikuntaa oikein kunnolla; tyttöjen juoksut olivat loppuneet jo muutama viikko sitten, mutta Ronja tuoksu Kurun nenään tosi ihanalta. Huoh. Siispä alkulenkin jälkeen Kurulla meni homma siihen, että se juoksi ihan Ronjan kyljessä kiinni, yritti kosiskella ja hyppiä selkään aina kun Ronja pysähtyi. Onneksi Ronja on aika nopea ja karisti Kurun aika monta kertaa kintereiltään juoksemalla metsässä - meidän kaupunkilaiskoirahan ei ryteikössä suinkaan oo niin nopea kuin tasaisella maalla. Mutta vähän sai taas pyöritellä silmiä Kurulle. Onneksi se ei kuitenkaan Ronjaa ja Sipeä normaalitilanteessa rääkkää. Mieletön herkkutattisaalis me saatiinkin, kiitos Kirsti! Ja toivottavasti ens kerralla Kurukin malttaa käyttäytyä.

Keskiviikkoiltana ohjelmassa oli taas ohjatut tokotreenit. Tällä kertaa treenattiin varsinaisen kentän vieressä olevalla nurmikkoalueella, eli vähän kauempana muista ryhmistä, mutta se ei kovin paljoa Kurua auttanut. Taisi olla sen verran väsynyt aamun 2,5-tuntisesta metsälenkkeilystä, ettei oikein jaksanut keskittyä. Välillä se kyllä teki ihan pätevästi, mutta suurimman osan ajasta sen motivaatio oli kovin hukassa. Jouduin jopa pitämään superherkkunameja nenän edessä, että se jaksoi tehdä vähän seuraamista. Mutta siitä huolimatta se ei kuitenkaan huudellut muille, eikä ollut erityisesti hinkumassa mihinkään, häiriintyi vaan helposti eikä oiken jaksanut keskittyä. Tällä kertaa treenattiin käännöksiä: täyskäännöstä ja 90 asteen käännöstä oikealle ja vasemmalle. Hankala oli näyttää kouluttajalle meidän ongelmia, kun Kurua oli pakko seurauttaa namilla houkutellen, ja silloinhan se kyllä osaa käännökset ihan passelisti. Täyskäännös (oikealle) sujuu kyllä muutenkin, ja oikealle käännökset ovat ihan ok, mutta vasemmalle kääntyminen on vaikeaa. Joka kerta joudun työntämään Kurun jalalla pois alta. Täyskäännöstä vasemmalle me ei osata, mutta toisaalta se ei kyllä oo tarpeenkaan tokopuolella, kun saa valita miten sen täyskäännöksen tekee. Kouluttaja kehui kyllä Kurun seuraamista (no, osaahan se teknisesti, kun namilla houkuttelee), mutta tuntui ymmärtävän kuinka hankalaa häiriötreeni meille on.

Alussa kouluttaja myös kyseli, oliko ollut ongelmia edellisen kerran juttuja kotona treenaillessa. Mä sitten totesin vaan, että Kuruhan huutaa aina luoksetulossa, jos tulee laukalla. Kouluttaja totesi, ettei oikein oo "ton rodun" ominaispiirteisiin tutustunut, että taitaa olla vähän niin kuin koiran ominaisuus. ;) Mä totesin ihan samaa, että helpostihan se haukku sieltä tulee, kun vire on korkealla. Päädyttiin sitten siihen, että kun tavoitteet ovat alokasluokassa, niin ei se haukku maailmaa kaada, kun esiintyy vain yhdessä liikkeessä. Loppuun tehtiin vielä pari paikallamakuuta, Kuru pysyi hyvin nätisti kummallakin kerralla. Aikaa laskettiin ehkä vajaa minuutti, joka tapauksessa aika lyhyitä pätkiä. Kuru ei häiriintynyt edes siitä, että kummallakin puolella koirat nousivat ylös ja liikkuivat, tosin tätä varmaan helpotti kovasti se, että olivat narttuja eivätkä tulleet Kurua kohti. Mä olin n. 4-5 metrin päässä, ihan vaan varmuuden vuoksi, kun kyseessä oli kuitenkin taas uusi paikka. Hienosti Kuru kuitenkin taas hommat selvitti.

Lauantai-iltana ajeltiin Haltialaan treffaamaan pitkästä aikaa Viimaa ja Myryä. Mun pienistä peloista huolimatta Kuru käyttäytyi edelleen ihan fiksusti isojen poikien seurassa. :) Eivät ne kyllä kovin paljoa leikkineet - alussa Kuru intoutui vähän rallaamaan Myryn kanssa, mutta eivätpä turhia jäykistelleetkään. Fiksut koirat. Käveltiin peltojen läpi joenrannan myötäisesti, sitten vaihdettiin toiselle puolelle tietä isolle pellolle. Vastaantulijoita ei juuri ollut, ainoastaan just ennen meidän tien puolen vaihtoa tuli joku lenkkeilijä vastaan, mutta mun ois joka tapauksessa tarvinnut ottaa Kuru kiinni siinä kohtaa. Ei hullumpaa! Isolle pellolle mentäessä Kuru innostui taas vähän jahtaamaan Myryä, tälläkin kertaa piti huutaa ja hyvä, ettei napsinut hännästä kiinni.. ai vähän kierroksilla? No, saipahan virtaansa purettua. Ison pellon läpi kuljettuamme suunnattiinkin jo takaisin parkkipaikalle, saivat ne varmaan sellaisen reilun tunnin verran juosta jo irti. Kuru oli aika rättiväsynyt, vaikkei se edes tosiaan kovin kauheasti riekkunut. Taitaa olla aika heikoissa kantimissa kunto ton hellekesän jäljiltä. Kiitos seurasta, Päivi ja pojat!

Tiina