Perjantaina käytiin taas Kirsun, Tiitun ja Beanan kanssa lenkkeilemässä. Tällä kertaa mukana oli pitkästä aikaa myös Kurun Pyrtsi-veljen entinen oma ihminen Minna. Kuru oli jo parkkipaikalla ihan sekaisin, kun huomasi Minnan, ja hyppäsi jopa Haltille tarkoitetulla vapaa-käskyllä autosta ihan omine lupineen.. ja oli siis velä kiinni turvavöissä. Kertoo jotain sen innostuksesta! Vielä enemmän pojat sekosivat kun näkivät Kirsun ja mammakoirat, jotka jäivät taas koululaisten paijausansaan parinkymmenen metrin päähän meistä. Oli lievästi sanottuna vaikeuksia pidellä noita piskejä, ja ne käyttäytyivät muutenkin, öh, ei-ehkä-ihan-täydellisesti. :D Ei se mitään, saavathan ne olla iloisia, kun näkevät Kirsun, Tiin ja Beanan. Minnasta oli kovasti apua, kun mä saatoin nakittaa pennunkantohommat helposti koirattomalle käsiparille (Minnan omat koirat eivät olleet mukana, kun eipä Kurun kanssa paljon aikuisia uroksia kannata lenkittää). Metsään päästiinkin aika sujuvasti, ja pian pennun lisäksi pääsivät irti isotkin koirat. Hieman oli taas vauhtia metsässä, varsinkin aluksi! Aika selvästi koirissa näkyi se, että viime viikolla meidän vakiokimppalenkki jäi välistä.

Metsän läpi kuljettiin Haltialan pelloille, ja vaikkei ihan osuttukaan siihen kohtaan kuin kuviteltiin metsästä tulevamme, niin ei edes eksytty. Pitäis varmaan laittaa rasti seinään.. ;) Kakarakoira jaksoi ihan reippaasti koko matkan, ja ottipa se pellolla vielä pari spurttiakin isojen koirien kanssa. Kurulla ja Tiitulla oli taas oikein hyvät juoksukisat, kyllä Kuru on todellakin kaivannut aikuista koiraseuraa, kun ei tota kakaraa voi ihan samalla tavalla retuuttaa kuin isoja koiria. Tai siis, Kurun mielestä varmaan vois, mutta jostain syystä mä en oo ihan sallinut sitä.. Käytettiin koirat Ruutinkoskella juomassa, Haltin mielestä joessa oli myös kiva läträtä. Ei sitä siis ainakaan vielä ällötä toi vesi yhtään, paitsi jos se tulee taivaalta sateena. Hyvähyvä. Loppumatkasta autolle päin Haltin mielestä lenkkeily tarkoitti mun vieressä napottamista ja namin kerjäämistä. Niinpä mun "oli pakko" syöttää sille taskut tyhjäksi - eipä oo montaa kertaa namit loppuneet lenkin aikana, mutta toi on kyllä niin sika-ahne, että sehän napottaa siinä kerjäämässä kun kerran katsekontaktista nameja tuntuu satavan. Ihme pentu, ei Kuru ollut ihan tuollainen kakarana. Kiitos Minnalle ja Kirsulle erinomaisesta lenkkiseurasta!

Sunnuntaina käytiin pitkästä, pitkästä aikaa tekemässä Kurulle jälkeä. Halti oli tietysti mukana, ja aloitettiin jälkiharjoittelu ihan perinteisellä makkararuudulla. Kurulle tehtiin pari lyhyttä jälkeä tohon lähinurmikoille, joilla toivottavasti ei ihan hirveästi ole porukkaa kulkenut (kävelytiet vieressä, eikä noiden nurmikoiden poikki oo mitään tarvetta oikaista) ja Haltille kaksi ruutua siihen lähelle. Kuru huusi jo siinä vaiheessa, kun Risto tallasi Haltille ekaa ruutua, ja jatkoi mölinää kun mä kävin tekemässä ekan jäljen. Vähän hölmöähän se on ottaa mukaan tohon jäljentekovaiheeseen, kun se vetää Kurun niin kierroksille, mutta tuntuis niin typerältä jättää se kotiinkaan siksi aikaa kävellä sitten hakemaan se.. Haltin ruutuharjoitukset menivät ihan hienosti, Risto sen vei ruutuun ja hyvin Halti näytti hiffaavan, että niitä nameja (=omat ruokanappulat) löytyy vain tallatulta alueelta. Reunoilla sen nenä kuulemma kävi aina välillä kokeilemassa tallaamattoman puolella, ja sitten se korjasi pikaisesti takaisin ruudun alueelle. Jospa sekin tajuaisi idean aika vikkelästi.

Kuru veti molemmille jäljille niin kovaa ja niin korvattomana, etten oo tainnut sellaista ennen nähdä. Eka jälki oli ehkä 30-40 askelta, joka askeleella nami. Kuru jäljesti hyvin, hyvin tarkasti, välillä poikittain ja välillä jopa takapuoli menosuuntaan, mutta eteni kyllä ihan oikeaan suuntaan koko ajan. En kyllä tiedä mistä se on tuon poikittamisen keksinyt, aiemmin se kyllä jäljesti aina selkeästi nenä menosuuntaan päin. Joka tapauksessa pysyi hienosti jäljellä. Toinen jälki oli 60-70 askelta pitkä, nami edelleen joka askeleella, kun viimeksi ollaan jäljestetty ehkä toukokuussa... ai onko vähän huono omatunto, etten oo jaksanut tehdä tolle jälkeä, kun se tykkää hommasta kuitenkin niin kovasti. Jäljellä oli pari aika löyhää kulmaa, hienosti Kuru löysi nekin. Tällä jäljellä se ei poikittanutkaan niin paljon kuin ekalla, mutta poikitti kuitenkin (ja kerran yritti palata takaisin hakemaan yhteen askeleeseen jäänyttä namia, mut tän korjasin hihnalla). Kyllä se tykkää tosta hommasta kuin hullu puurosta. Viereisellä nurtsilla päästettiin vielä koirat riehumaankin, ja Kuruhan karkasi heti alkuun vielä sinne muutaman kymmenen metrin päähän toiselle jäljelle, ihan vaan tarkistamaan jos sinne olis jäänyt niitä nameja... huoh. Namit maistuvat siitä jäljeltä ehkä sata kertaa paremmilta kuin mun taskusta.

Maanantaina mut hälytetiin vähän yllättäen töihin paikkaamaan henkilöstövajetta, ja lupauduinkin muutamaksi tunniksi (vaikkei mikään pakko tietenkään olis, mutta rahaahan siitä saa), vaikka oli Riston työpäivä. Me kun on edelleenkin vuoroteltu tätä töissäkäyntiä niin, ettei koirien tarttis olla mitään 8-9-tuntisia päiviä yksin kotona, kun ei toi Halti-reppana oo vielä sellaiseen tottunut. Kun kerran mahdollisuus on tehdä näin. Niinpä mä kävin viitisen tuntia duunissa, ja sen ajan pojat olivat täällä keskenään. Pikaisesti käytin koirat riehumassa reilun puoli tuntia ulkona, jätin Haltille tsiljoona puruluuta ja pari kongia ja jätin koirat yksinään. Tosi hienosti ne olivat olleet, nauhoituksella ei kuulunut mitään ääniä, ja jäljestä päätellen Halti on käyttänyt aikansa vaan niiden puruluiden ja kongien syömiseen. Aika taitavaa. Ja koko ton yksinoloajan Halti oli pidättänyt hienosti ja ehdittiin jopa ulos asioille, kun mä tulin reilun viiden tunnin jälkeen kotiin. Hieno pentu!

Tiina