Keskiviikkona käytiin treffaamassa Kirsua ja mammoja, kun Janika ja Noppa eivät tällä viikolla ehtineet meidän kanssa yhdessä lenkkeilemään. Niinpä me kierrettiin Kirsun kanssa viime viikolla löytämämme lenkki sinne isolle kivelle - tai niin me ainakin luultiin. Päädyttiin kyllä sinne isolle kivelle, mutta eri reittiä ja eri suunnasta kuin viimeksi. :D Onnistuttiin siis kääntymään jostain polun haarasta sitten kuitenkin eri tavalla kuin viimeksi. Ei se mitään, käveltiin sitä tuttua reittiä sitten takaisin, ja koirat saivat joka tapauksessa hyvän lenkin. Eivät ne ainakaan tienneet, että emännät olivat taas ihan pikkuisen hukassa. :P Vielä hihnassa autolle kävellessä koirien piti vähän saada hepuloida, Tiitu kaivoi kuoppaa ja haukkui sille ja muut tietenkin innostuivat siitä. Ihanat pöljät. Mummokoirakin oli kyllä kovin leikkisällä tuulella.

Keskiviikkoiltana Halti tapasi tässä meidän talon nurkalla viereisessä rapussa asuvan japaninpystykorvapennun, Yuki tai jotain sinnepäin taisi olla sen nimi. Pentu oli pari viikkoa nuorempi kuin Halti, mutta tosi reippaasti se nyt jo leikki Haltin kanssa, vaikka aiemmin sitä on vähän jännittänyt. Tyypit rallattelivat vähän aikaa irti talon takana olevassa pikkumetsikössä, japsia ei yhtään haitannut edes kokoero - japsi kuulemma oli just rikkonut viiden kilon rajan, ja vaikka Halti onkin aika rääpäle, on se sentään melkein 10-kiloinen. Hienosti niillä meni leikit yksiin, tosin Halti ei kovin rajulla tuulella muutenkaan ollut, kun oli jo päivällä saanut riehua Tiitun ja Beanankin kanssa.

Torstaina koirilla olikin erityisen jännä päivä, kun käytiin kylässä Jennin, Taigan ja Salkan luona. Ensin tosin suunnattiin lenkille Keravan metsiin, ja Kuru tajusi heti alkumetreillä, kuinka hemaiseva Taiga-tätipuoli reilu 10vee oikein onkaan. Sitä sitten pitikin yrittää hurmata ja Kuru käytti kyllä kaikki eleet.. Taiga onneksi osaa sanoa vastaankin, joten Kuru ei onneksi päässyt koko ajan roikkumaan selässä, yritti "vain" kaikki korviennuolemistemput yms. Salka-3/4-siskoa Kuru ei ees yrittänyt, Salka näytti heti alkuun että Hänen Ylhäisyyttään ällöttävät kaikenkarvaiset kakaraurokset ja pieni ylähuulen nostaminen riitti mun ääliöille (oho, ymmärtävätkö ne sittenkin koiraa?!). Pari tuntia me lenkkeiltiin metsässä ja suolla ja selvittiinpä siitäkin, kun vastaan tuli uros. Onneksi Jennillä on hoksottimet kohdillaan ja sain Kurun kutsuttua ajoissa luokse.

Sitten mentiin vielä juomaan teetä ja parantamaan maailmaa, ja mun koirat saivat tavat myös Katla-porkkiksen, joka synnyttää kohtapuoliin, ja Fauna-vinttipimeenäkoiran. Tosin mun pojat eivät varmaan kauheasti sohvan nurkassa maannutta Faunaa huomioineetkaan. Sen sijaan Jennin kissat olivat tosi kiinnostavia. Mä pelkäsin etukäteen että Kuru söis ne, koska se on nähnyt joskus vuoden ikäisenä kakarana mun siskon kissat ja olis varmaan syönyt ne. Mutta kuten Jenni sanoi - kissoja on vaikea jahdata, jos ne eivät juokse karkuun. Kuru vain nuuhki innokkaasti kissoja (ja erityisesti takapuolia..) ja Haltihan oli jo edellisellä viikolla nähnyt Nooran kissan - ei ongelmia. Kuru tosin jossain vaiheessa hoksasi, että kissojakin voi nylkyttää, ja piippaili sitten kovin kiihkeästi niiden perään. Huoh, ääliö. Mutta pääosin siis mun koirat osasivat käyttäytyä jotenkuten, kissoja ei syöty, Kurukin pystyi lenkkeilemään vaikka mukana oli hemaiseva nainen, kun vaan käskettiin se polulle meidän eteen ja nartut taakse. Haltikin pissasi lattialle vaan kerran. :D Ei siis katastrofeja. Kiitos Jennille erinomaisesta seurasta, juttua olis kyllä taatusti riittänyt pidempäänkin.

Perjantaina mä kävin Kirsun ja Kirsun tyttären kanssa Kurun Muska-kasvattajan luona Mäntsälässä. Samalla reissulla käytiin myös katsomassa neljäätoista pikkureppulia siinä naapurissa, siis aivan hävyttömän suloisia 3- ja 5-viikkoisia pikkupentuja. Ja mitä tekevät koiranaiset perjantai-iltana? No, pennunlääpinnän, syömisen, maailmanparantamisen ja muun höpöttämisen lisäksi tietenkin katsovat luonnetestivideoita. :D Olipa kyllä mielenkiintoista katsoa niitä muidenkin kuin Kurun testejä, vaikka mä näin ne paikan päälläkin, niin paljon sitä ehtii unohtaakin. Tietenkin käytiin moikkaamassa myös Vasmia, Leippaa ja Hymyä, ja sain kyllä rapsutuskiintiöni täyteen. Vasmi-mummolla, yli 13v, ei varmaan enää hirveän pitkälti ole aikaa jäljellä, mikä tietenkin veti tunnelman aika surulliseksi.. mutta olen kiitollinen, että sain vielä käydä sitä rakasta mummukkaa tapaamassa. Kiitos Muska kaiken järjestämisestä taas, mieletön suoritus kahden pienen lapsen kanssa. :)

Tänään Halti kävi ihan ensimmäistä kertaa pentunäyttelyssä. Ajeltiin Lohjalle Musti&Mirri PuppyCupiin, johon oli ilmoitettu kolme suomenlapinkoiraa. Siis Haltin lisäksi Noppa-kaveri, ja kolmas lapinkoira oli 7-9kk ikäisissä esiintynyt isompi narttupentu. Halti oli siis ainoa uros, ja kun mä näin Nopan, joka oli vissiin kasvanut viikossa ihan hirveästi, en voinut kuin nauraa tolle meidän hassulle minikääpiölle. Noppa, joka on siis 2 viikkoa nuorempi narttupentu, on yhä selvemmin Haltia isompi ja on paljon enemmän lapinkoiran näköinen kuin Halti. No, tästä huolimatta me toki mentiin kehään ja mä jopa uskaltauduin esittämään Haltin ihan itse. Janika oli luvannut hoitaa sen homman, jos mua jännittäisi liikaa, mutta mä selvisin! Halti käyttäytyi uskomattoman hienosti, varsinkin ottaen huomioon että se näki näyttelyhihnan ekan kerran eilen, kun mä taluttelin sitä kaks kertaa parkkipaikan ympäri. :D Ja kehässäkin se seisoi kuin vanha tekijä, kun se tajusi, mistä sitä namia saa. Juoksupätkät se esitteli mulle aika näppärää seuraamista (jota sille siis taatusti ei ole ikinä opetettu) ja oli ihan käsittämättömän kiltti muutenkin. Hampaiden katsominen meni ihan ongelmitta, vaikka tuomari katsoi hyvin tarkasti (varmasti just harjoituksen vuoksi), molemmilta sivuilta ja edestä huolellisesti. Ja sitten Halti räjäytti jättipotin - se sai KP:n ja siitä tuli VSP-pentu! No okei, tokikaan ei ollut mitään kilpailua, kun se oli ainoa urospentu, mutta silti! :D Tuomari Jarmo Vuorinen saneli Haltille seuraavanlaisen arvostelun:

Oikeat rungon mittasuhteet. Oikein kannetut korvat. Erinomainen vahva kaula. Lapa voisi olla viistompi. Vielä hieman kapea etuosa. Hyvä runko & ylälinja. Oikein kiinnittynyt häntä. Oikein kulmautuneet takaraajat. Liikkuu vielä hieman kapeasti edestä, hyvät sivuliikkeet.

Ai että mä olen YLPEÄ mun pienestä rääpäleestä! Ensin se käyttäytyy niin moitteettomasti, ja sitten se vielä onnistuu saamaan KP:n, vaikka se on käsittämättömän pieni ja pikkupentumainen. ROP-pentua valitessa tuomari kyllä naureskelikin, että on aika hauska pari - ROP-pennuksi valittiin se kohta 9kk täyttävä isompi narttupentu. Tuomari totesikin, että toinen on vielä ihan vauva ja toinen melkein aikuinen. :D No todellakin, se narttu oli varmaan kaksi kertaa Haltin kokoinen. Mä olin ihan äimänä, kun Haltin oman arvostelun päätteeksi kehäsihteeri ojensi mulle punaista nauhaa, KP-kunniakirjaa, ruusuketta ja palkintoa ja sanoi, että "saitte koko potin". Ihan käsittämätöntä! Mä olin niin sekaisin, etten ees hoksannut katsoa Nopan esiintymistä kehässä, ja Nopan hihna vielä kaikeksi epäonneksi katkesi. Janikalla ei kuitenkaan mee tommosissa tilanteissa sormi suuhun, vaan solmi sitten pätkän vaan takaisin pantaan ja naureskeli mulle, että mä en ollut yhtään hoksannut, vaikka Janika mulle yritti huikata kehästä.. joo, olin vissiin vähän hämmentynyt. Niinpä me sitten haettiin kaksi pokaalia palkinnoksi, ja kotiin oli siis viemisinä myös hieno VSP-penturuusuke. Oli "pakko" ottaa pokaalit, koska ne taisivat olla ne ensimmäiset ja viimeiset. :D Uskomaton päivä. Kiitos Janikalle hyvästä seurasta!

Tiina