Viime päivityksen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua ja paljon! Viime viikon lauantaina hoidin koirien päälenkin jo aamulla, ja jäälle mennessä huomasin, että rannassa olikin ihan porokoiran näköinen koira. Ja hetken kun katselin, tajusin että se taitaa olla Martta, jonka emännän Benitan tunnen lappalaispiirien kautta. Kappas kummaa! :D Benitakin huomasi meidät, ja pojat pääsivät tutustumaan ihanaiseen Marttaan. Kurun tosin piti hihnassa ensin huutaa, kun se ei heti tietenkään tiennyt että Martta on narttu, mutta aika pian sekin hiljeni. Haltin mielestä Martta oli tosi siisti, ja penska pyörikin härrävärkkinä ympärillä. Vaikka jäällä oli kauniina lauantaipäivänä paljon muitakin kulkijoita (käsittämättömästä tuulesta huolimatta), koirat pääsivät vähän juoksemaankin. Haltilla ja Martalla oli tosi kivat juoksuleikit, ja molempien naamasta kyllä näki, kuinka kivaa niillä oli! Hetken päästä päästin jo vähän rauhoittuneen Kurunkin mukaan, ja sekin jopa suurimman osan ajasta malttoi leikkiä. Kun Kurun ilme alkoi näyttää siltä, että homma menee pian kosiskeluksi, otin sen sitten hihnaan. Mutta hyvän aamulenkin ne saivat, ja minä hyvän mielen, koska meillä oli Benitan kanssa tosi hauskaa. Olipa vaan erinomainen ajoitus meidän lenkeillä! Kotiin tullessa tajusin, että jäällä taisi mennä jotain 1,5 tuntia, koska kello oli ihan käsittämättömän paljon.. Ilta menikin sitten pakkaillessa, koska sunnuntaiaamuna oli määrä lähteä kukonlaulun aikaan kohti Pelloa.

Yöllä saatiinkin sitten vähän lisäjännitystä elämään. Mä olin mennyt nukkumaan jo yhdeksältä, että saisin edes kohtuullisen ajan unta ennen ajomatkaa, mutta 00:02 sain aika yllättävän herätyksen. Kuru haukkui ja tajusin, että palohälytin soi, talossa on siis automaattiset hälyt, jotka huutavat koko talossa jos jossain käryää. Tiesin, että tässä talossa ne ovat soineet ainakin aiemmin tosi herkästi turhaan, mutta tietenkin huitaisin äkkiä vaatteet päälle, nappasin koirat hihnaan ja suunnistin ulos. Käytävässä olikin yllättäen oikeasti savua, niin että kurkussa kyllä tuntui, vaikka vielä ei näkyvyyteen vaikuttanut. Palokunta oli jo matkalla, koska meillä nuo automaattihälyt menevät suoraan palolaitokselle. Vähän kyllä ehti säikähtää, kun jossain oli tosiaan kärähtänyt oikeasti ihan kunnolla, kun savua oli niin paljon käytävässä. Sääliksi kävi myös naapurin kissanomistajaa, joka juoksi pihalle hysteerisenä t-paidassa ja collegehousuissa ja huusi paniikissa, ettei saa kissaansa pois sängyn alta. Ihan kaamea tilanne, jos olisi käynyt pahemmin.. :( Palomiehet saapuivat pitkältä tuntuneiden minuuttien jälkeen (oikeasti tosi nopeasti, mutta hirveän pitkältähän se aika tuntuu kun omassa rappukäytävässä on savua..) ja jo vartin päästä palohälytyksestä saatiin lupa mennä takaisin sisälle. Hiukan kerkesin vissiin itsekin säikähtää, kun kotiin palatessa tuli itku itseltäkin. Onneksi se Kuru herätti - mä tajusin vasta Kurun haukkuun herättyäni että hälytin soi, vaikka ääni on tosi kova. En vaan kovin helpolla tuossa vaiheessa unia herää koviinkaan ääniin, mutta haukkuun näköjään herään. Ihan hirveästi en kyllä tämän äkkiherätyksen jälkeen saanut enää unta..

Klo 5.20 sunnuntaiaamuna tuli sitten Kati hakemaan mua autolla Pellon reissulle. Autoon pakattiin pikavauhtia tavarat (käsittämätön määrä viikoksi!) ja koirat, ja lähdettiin matkaan. Katin Ilpo ja mun Kuru matkustivat väliseinällä jaetussa häkissä kontissa ja Halti takapenkillä. Yllättävän helpolla se homma kuitenkin meni - vain pientä kähinää poikien kesken liikkeelle lähtiessä, ja sekin loppui komentamalla. Halti olisi alkumatkasta halunnut katsella kalterien läpi poikia, mutta aika äkkiä rauhoittui takapenkille makaamaan kun estin sitä kiipeilemästä selkänojaa pitkin. Uskomattoman hyvin se 13-tuntinen matka taukoineen meni, Halti tyytyi nukkumaan koko ajan, Kuru istui koko matkan pissatustaukoja lukuun ottamatta siellä kopissaan. Eihän nyt autossa voi nukkua.. Pojat eivät välittäneet siitäkään, kun loppumatkan matkustin Nooran ja Ainon kanssa toisessa autossa kuskien vaihdon takia (meidän autoon mahtui vain kaksi ihmistä), siellä ne olivat Hennan ajaessa matkustaneet ihan yhtä tyytyväisinä. Mökille saavuttiin siis jo joskus ennen iltaseitsemää, ja pojat pääsivät pihalle. Huoneetkin saatiin hienosti sumplittua, alakerran makkarissa yöpyivät Katja ja toinen Henna koirineen, minä ja pojat olkkarissa ja yläkerrassa sitten loput erilaisin aita- ja häkkijärjestelyin. Yllättävän hienosti se homma meni koko viikon, vaikka uroksia siis eristeltiin toisistaan "vain" kompostiverkoin ja pentuaitauksin - Kurukin osasi pysyä pääosin pois makkarin ovelta, jossa sitä erotti Leo-porkkisuroksesta 120-senttinen metallinen pentuaitaus. Ovat ne kyllä sopeutuvaisia eläimiä, ja kaikkien koirien käytöksestä mökissä voi olla kyllä ylpeä. 7 naista ja 11 koiraa viidessä eri laumassa saman katon alla - aika hyvä saavutus, sanoisin!

Maanantai meni matkasta toipuessa ja ihan vaan lenkkeillessä, Halti pääsi Rova-siskon kanssa järven jäälle temuamaan. Oli se Kurukin mukana, mutta ei niin hirveästi innostunut pentujen leikeistä. Vaikka onhan niitä Kurun mielestä kiva keilata. Haltin piti myös kokeilla omatoimibarffausta, kun siskolikka löysi aamulla mökin pihalta linnunraadon.. mun ahne pikku sika söi tietenkin suurimman osan raadosta, oksensi sitten lattialle ja ripuloi päivällä. Illalla sen vatsa oli onneksi jo ihan normaali, mökkisaunaan kun tulee vaan kylmää vettä eikä ole suihkua niin se pyllypesu oli ihan riittävän haastavaa. Ilta meni jännittäessä - seuraavalle päivälle oltiin nimittäin sovittu alustavasti poropaimennustreeneistä Ranualla, ja myöhään illalla tulikin sitten vahvistus, että päästään kuin päästäänkin treenaamaan.

Tiistaiaamuna ajeltiin sitten sellainen 2,5 tuntia Ranualle (jepjep, vain koiraihmiset..) Hennojen, Leon, Mierkan, Impin, Rovan ja mun poikien kanssa. Siis kolme naista ja kuusi koiraa kahdessa eri laumassa yhteen normaaliin farkkuun. Koirat pääsivät siis Kuukasjärven Juhan poroille treenaamaan, koiramies kun on poromiehen lisäksi. Ensimmäisenä aitaan meni Hennan Mierka, joka osoittautui varsin näppäräksi, taitavaksi ja tottelevaiseksi! Ensimmäiseen pysäytykseen Henna tarvitsi pari (vielä ihan sievää) perkelettä, sen jälkeen Mierka oli ihan kone. Paimensi nätisti ja tuli pois kun pyydettiin, meni tykkinä takaisin kun sai luvan. Vau! Se tosin tarkoitti mulle videokameran kanssa vähän haasteita, kun porot sinkosivat aika kovaa pienessä aidassa siihen päätyyn, johon mut oli käsketty seisomaan etteivät porot menisi aidan matalasta kohdasta yli. Meni siis vähän vasemmalla kädellä huitomiseksi välillä, kun porot tulivat takkia hipoen ohi... :F Sama jatkui Leksan vuorolla, porojen mielestä olis ollut tosi kiva yrittää just siitä mun kohdalta pois aidasta, mutta eivät ne päälle tulleet vaikka mua hirvittikin. Leo oli myös innoissaan poroista, mutta kuunteli siitä huolimatta Hennaa kadehdittavan hyvin. Pitkään se saikin niitä poroja pyöritellä, niin että mun kamerakäsi alkoi olla ylitsepääsemättömän väsynyt.. Leksan jälkeen pidettiin reilu kahvitauko, että porot saivat levätä.

Tauon jälkeen olikin Kurun vuoro. Hiukan jännitti, kun hain sitä autosta - Kurun Savu-isä kun ei poropaimennustestissä ollut kiinnostunut poroista. Tosin Kurun muun käytöksen perusteella (ei ole muutenkaan isänsä poika) arvelin, että ongelmana voisi olla myös se, että se vaan jahtaisi poroja täysin korvattomana. Pienen hihnakierroksen jälkeen sain luvan päästää Kurun irti, ja sehän lähti! Siinä vaiheessa mä olin iloisesti yllättynyt ja katselin tyytyväisenä, kun Kuru hienosti piti välimatkaa poroihin ja haukkui mennessään, eikä vaan jahdannut päättömästi. Parin kierroksen jälkeen se kuitenkin pysähtyi ja tuli vähän epävarmaan oloisena mun luokse. Ilmeisesti se ei "vapaa"-käskystä huolimatta ollut varma, saako niiden porojen perässä sitten kuitenkaan juosta. Kehotin sitä porojen perään "mene vaan"-lenkkikäskyllä, ja pari kertaa se vielä lyhyeksi ajaksi lähtikin, jäi sitten porot toiseen päähän aitaa vietyään syömään paskaa ja näytti tekevän sitä ihan sijaistoiminnolla. Sen ensimmäisen muutaman toimivan minuutin jälkeen Kuru otti selvästi painetta musta, vaikka mä mielestäni vaan iloisesti kehottelin sitä, että mene vaan, mennään. Jännää sinänsä, koska aikaisemmin se ei ole osoittanut mitään tuon suuntaistakaan ohjaajapehmeyttä. Aina siis oppii uutta koirastaan.

Kun homma meinasi mennä paskansyönniksi, Juhan kehotuksesta otin Kurun hihnaan ja kävelin ja hölkkäsin itse porojen perässä ympäri aitaa. Vähän Kuru siitä innostuikin, muttei sitten enää irronnut musta kun päästin sen hihnasta irti. Niinpä Juha otti itse Kurun paalinaruun (helpompi päästää irti vaan liu'uttamalla toinen pää pannan ali) ja hölkkäsi sen kanssa aidan ympäri. Tässä vaiheessa Kuru sitten innostuikin uudestaan ja pyörittelikin poroja aidassa pari kertaa. Tosin aika älyttömästi sain hämmästyä, kun Kuru pelkäsi Juhaa, kun sitä otettiin pannasta kiinni, nyki oikein taaksepäin karkuun. Mun ylitsevuotavan sosiaalinen koira, joka on aina rakastanut kaikkia ihmisiä! Mietittiin sitten jälkeenpäin, että Kuru taisi pelätä niitä poroja sen verran, että poroilta haiseva iso mies oli sitten liikaa siinä tilanteessa, kun Kuru oli niin paineistunut. Mutta silti! Ei se luonnetestissäkään reagoinut sitä uhanneisiin tuomareihin noin, ja Kuukasjärven Juha ei todellakaan ollut Kurua kohtaan ollenkaan uhkaava. Tosi hämmentävää. No, tästä huolimatta Kuru siis kuitenkin vielä pari kertaa lähti niitä poroja pyörittelemään. Lopulta Juha vei sen kiinni puuhun toiseen päähän aitausta, ja ajoi porot juoksemaan Kurun ohi. Kuru haukkuikin koko ajan ihan hyvin - ei mun mielestä hätääntyneenä, vaan taisi jopa osin ihan tajuta haukkua niitä poroja. Tän jälkeen Kuru päästettiin vielä irti, mutten muista, lähtikö se enää tässä välissä porojen perään. Lopulta me päätettiin lopettaa siihen, ja mä menin irrottamaan hihnaa puusta sinne aidan toiseen päähän. Kun mä olin kyykyssä selin Kuruun, mun takaa kuuluikin yhtäkkiä ihan oikea paimennushaukku, ja Kuru pyöräytti porot aidan ympäri vielä kerran. Jes! Ilman mun antamaa painetta se sitten kuitenkin innostui hommasta, ja sille jäi varmaan ihan hyvä mielikuva poroista.

Kurun jälkeen Impi-pentu, vajaa 10kk, pääsi myös poroille. Yllätykseksi se innostuikin poroista aika kovasti, ja paimensi sellaisella innolla, ettei sitä ihan heti pois saatukaan. :D Silti se oli Juhankin mielestä selvästi paimentava eikä ollenkaan jahtaava,  ei vaan tainnut innoltaan, että emäntäkin on aidassa. Saatiin Impikin sitten lopulta aidasta kiinni pienten kommervenkkien jälkeen. :P Haltikin pääsi Rova-siskon kanssa vähän katsomaan poroja, mutta koska nämä kääpiöt ovat vasta 7-kuisia, pennut pidettiin ihan suosiolla hihnassa. Niinpä me Hennan kanssa juostiin ympäri aitaa hillittömällä innolla haukkuvien pentujen perässä. Halti oli niin liekeissä porojen perässä juostessaan, etten oo ikinä nähnyt sen innostuvan mistään noin. Se ei edes pystynyt syömään aidassa, ja se kertoo jo tosi paljon ton ahneen kakaran kohdalla. Tosi kiva juttu, että ne pääsivät nyt katsomaan poroja ja saivat vähän esimakua siitä, mikä toivottavasti odottaa ensi vuonna.

Keskiviikko ja torstai menivät meidän osalta ihan vaan mökkeillessä. Keskiviikkona Noora, Aino, Kati ja Katja kävivät koirineen Ranualla poroilla harjoittelemassa, torstaina käytiin kaupassa ja vakoilemassa perjantain testiaitaa Kolarin puolella. Saatiinpa oikein esittelykin, kun Nooralle tuttu tapahtuman järjestäjäkin sattui olemaan paikalla. Ihan hyvältä näytti, mutta mökkikaverit saivat vielä vähän lisäjännitettävää, kun nähtiin tuleva kilpailuaitakin.. :D Ei sillä, ettenkö mä olisi jännittänyt, mutta näköjään on ihmisiä, jotka jännittävät vielä enemmän. Perjantain testistä sitten seuraavassa postauksessa..

Tiina