Viime lauantaina treffattiin pitkästä aikaa Haltin sisko Rova ja Rovan "isosisko" Nila. Jälleen kerran suunnattiin lenkille Haltialaan, missä taisi olla puoli Helsinkiä lenkillä.. No, päästiin me kuitenkin pellonlaitaa kävelemään aika rauhassa, ja kakarat saivat purkaa energiaansa. Halti kun oli taas kunnostautunut lenkillä hyppimällä voltteja hihnassa - siitä huomaa aika selkeästi, kun alkaa olla liikaa virtaa. :P Käveltiin sitten tyhjälle, aidatulle laitumelle ja jäätiin hetkeksi istuskelemaan, niin että koirat saivat juosta. Tai no, olisivat saaneet, koska noi mun koirat ovat näköjään päättäneet, että akan pitää liikkua kans, jotta ne viitsisivät juosta. Ja olihan silloin kieltämättä kuumakin. Rova onnistui kuitenkin välillä innostamaan myös noi mun pojat rallaamaan kanssaan, ettei mennyt ihan pelkäksi makailuksi koirillakaan. Kuoppien kaivaminenkin olis ollut tosi jees.. Saivat ne joka tapauksessa pahimmat pöhköenergiat painittua pois, ja Kuru jopa alentui juoksemaan kakaroiden perässä. Kaikenkaikkiaan hyvä reissu siis, kiitos vaan Hennalle taas lenkkiseurasta. :)

Maanantaina käytiin Kirsun kanssa lenkillä, nappasin taas mammat takakonttiin ja Kirsun etuistuimelle ja nokka vaihteeksi kohti Haltialaa. Tälläkin kertaa Haltialassa oli aika älytön määrä porukkaa liikkeellä, vaikka me lähdettiin lenkille vasta seitsemän jälkeen. Saivat noi koirat sentään vähän välillä rallitellakin, mutta oli kyllä harvinaisen vilkasta. Tiitu innostui taas oikein kunnolla leikittämään Haltia - mä naureskelin, että kakarat ne siellä painavat menemään. ;P Mutta taitaa se lauman nuorimman asema olla sellainen, että on helpompi leikkiä, Kuru alentuu sellaiseen nykyään harvemmin. Vaikka ennen Haltin tuloa se oli vielä pahempi riekkuhepuloitsija kuin Tiitu-mamma. No, kävi se sentään Haltin perässä juoksemassa taas, ettei nyt sentään tartte huolestua. Ilmeisesti me onnistuttiin laahustamaan joenrantaa jotenkin erityisen hitaasti edestakaisin, koska lenkkiin meni yli kaksi tuntia. Hämmentävää! No, jouduttiinhan me toki väistelemään niitä vastaantulijoitakin. Joka tapauksessa mun koirat olivat kuitenkin riittävän väsyneitä, eli tavoite saavutettu.

Keskiviikkona mä lähdin aamupäivällä kävelemään poikien kanssa läheiselle koirauimarannalle, jolla oltiin käyty Kurun kanssa joskus kolme vuotta sitten, kun asuttiin vielä muualla. Liikkeellä oli taas käsittämätön määrä ihmisiä (siis oliko nyt joku yleinen lomaviikko, häh?) ja mm. pari koululuokkaa.. no, koirarannalla saatiin kuitenkin olla lähes keskenämme. Mennessä siellä oli yksi sakemanni isäntänsä kanssa, ja mentiinkin alkuun parinsadan metrin päähän toiselle rannalle, kun ei se ollut mikään virallinen uimaranta. Kurun mä lykkäsin puuhun kiinni ihan suosiolla, ja keskityin leikittämään Haltia. Alkuun se keskittyi lähinnä haistelemiseen ja rakkolevien yms. tutkimiseen ja juoksenteli kyllä veteen, mutta tutki siellä vaan kiviä jne, vaan aika pian se innostui keppileikeistä mun kanssa. Ja kun se innostui, se repi keppiä oikein antaumuksella, sinkosi sen perään veteen välittämättä mistään kastumisesta ja toi sen kepin mulle takaisin. Ihmeellinen kakara! Rannan takana kulkee kävelytie, jolla kulkenutta koiraa Halti kerran vähän kyttäsi, mutta totteli kuitenkin hienosti. Aika pätevä otus. Kun lopetin kepinheittelyn ja innostin Haltia menemään muuten vaan veteen, se rallasi suoraan Kurun luokse ja kutsui sitä leikkiin. :D Ja ihmetteli kovasti, kun ei se isoveikka päässytkään leikkimään, kun oli reppana puussa kiinni. Halti ei voinut ymmärtää, kun siinä oli kokonainen ihana hiekkaranta rallia varten! Joka tapauksessa hyvältä vaikutti, ehkä Haltista saa sellaisen uivan koiran vielä joskus. Ei se syvällä nyt käynyt, koska ranta oli niin matala että edes mahaa myöten meneminen olis vaatinut tosi pitkälle irtoamista, mutta ei välittänyt tippaakaan kastumisesta. Täytyy siis selkeästi käyttää sitä useammin tuolla.

Keskiviikkoiltana meillä oli Kurun ohjatut tokotreenit. Aloitettiin luoksepäästävyydellä, aika painokkaasti mä sain sanoa Kurulle "odota", kun kouluttaja tuli sitä tervehtimään, mutta Kuru pysyi kuitenkin hienosti istumassa. Kyllä se kaulansa venytti niin pitkälle kuin sai, kun oli niin kiinnostunut, mutta malttoi kuitenkin. :D Perusasentotreenin jälkeen käytiin näyttämässä "läksy", viikon aikana opetettu temppu. Meidän tapauksessa siis uudelleenlämmitelty peukun osoittaminen kuonolla. Päivän teemana oli maahanmeno. Sitä treenattiin ensin rivissä paikallaan - käskettiin koirat maahan ja takaisin sivulle. Maahan Kuru meni tapansa mukaan hienosti, mutta jostain syystä sillä oli vaikeuksia uskoa korviaan, kun käskin sen takaisin sivulle. Paikallamakuussa tää on ihan ymmärrettävää (koska vapautan sen aina suoraan maasta), mutta ihan vaan tavallinen maahanmeno - eipä oo tullut tätä ongelmaa eteen. Eipä tosin olla pitkään aikaan treenattukaan. Kyllä se sitten aina toisella tai viimeistään kolmannella käskyllä nousi sivulle, mutta olin kyllä aika hämmästynyt tästä. Täytyy ottaa treeniohjelmaan, koska aiemmin tää ei tosiaan oo tuottanut vaikeuksia ja perusasento Kurulla on kuitenkin vahva. Treeniä jatkettiin seuruuttamalla koiria yhtä aikaa rivistä eteenpäin, sitten pysähdyttiin ja käskettiin jälleen koirat maahan ja siitä sivulle. Tässäkään ei Kurulla muita ongelmia, mutta se maasta sivulle nouseminen.. toisella käskyllä kuitenkin onnistui. Tehtiin täyskäännös ja sama homma toiseen suuntaan, jälleen sama homma.

Maahanmenoharjoituksia jatkettiin sitten itsenäisesti, kun kouluttaja kävi jokaisen luona yksitellen katsomassa, miten homma sujuu. Mä tein Kurun kanssa niitä harjoituksia, jossa itse peruutan ja Kuru tulee perässä, ja käskin sen välillä maahan. Tää on kyllä varmaan Kurun lempparia, jostain syystä se hirveästi tykkää tästä treenistä ja seurailee mua aina häntä vipattaen ja naama nauraa, kun se menee maahan. Jos se osaisi puhua, se varmaan sanoisi, että tän mä osaan, enkö ollutkin taitava! Tokihan se homma sujui hienosti myös seuraamisen yhteydessä, aika pätevä Koolainen! Kouluttaja sanoikin, että muuta huomauttamista ei oo kuin mun oma kävelyasento. Oon siis taas hienosti onnistunut taantumaan siihen koiran päälle nojaamiseen.. aargh. No, sitä vartenhan tuolla ohjatuissa treeneissä käydään, koska toi näyttää olevan mulle ihan ylivoimaista muistaa ja tajuta, jos joku ei siitä mulle huomauta. Odotellessa harjoiteltiin myös liikkeestä seisomisia, jotka eivät tosiaan olleet ihan tuoreessa muistissa Kurulla. Aargh, tiesinhän mä sen, liikkeestä seisominen ei ole ollut mitenkään vahva juttu aiemminkaan ja tietenkin se häviää muistista nopeammin treenitauolla. Kyllähän se käsimerkillä peruutusharjoituksissa pysähtyy, mutta käskyllä pysähtyminen meni aina pitkäksi. Takaisin siis käsimerkkiharjoituksiin.

Viimeisenä tehtiin luoksetulo rivin edessä. Kuru oli tässä vaiheessa jo aika leipiintynyt, koska treeneissä oltiin oltu jo se kolme varttia. Leikki se sentään mun kanssa narupallolla, mutta muuten oli aika vaisu. Viereisen ryhmän kouluttaja tuli kesken kaiken kyselemään meidän kouluttajalta, olisko ryhmässä ketään alokasluokan starttiin valmista, ja meidän kouluttaja osoitti meitä. :o Olin vähän järkyttynyt, koska eihän toi Kurun häiriönsieto ihan valmiin tasolla oo. Naapurikouluttaja tulikin sitten kyselemään, oltaisko valmiita starttaamaan LKK:n ystävyysottelussa, joka on siis epävirallinen kisa. Mä olin sen verran hämmentynyt, että oli pakko kieltäytyä - kun Kurun häiriönsietoon ei vaan voi vielä luottaa. Olisin tosi hämmästynyt jos paikallamakuu ei onnistuisi, mutta ne muut liikkeet.. en tosiaan halua kokeilla, karkaisko se kehästä. No, kouluttaja sanoi vielä laittavansa mulle sähköpostia, mutta toivottavasti saivat tilalle jonkun kokeneemman koirakon. :) Meidän vuoro luoksetulossa sujui ihan kohtuullisesti - uskalsin jopa pitää Kurun irti, kun liina oli jäänyt kotiin. Välimatkaa tosin otin alle kymmenen metriä, kun ei kerran mikään pakko ollut pidemmälle mennä. Kuru odotti hienosti, mutta tuli laiskasti ravilla. Loppuasento oli sentään suora perusasento. Kouluttaja kehuikin, että Kuru tekee kyllä hyvin täsmällisesti, mutta vauhtia ei oo. Tosin sanoi kyllä, että matka yleensä tuo lisää vauhtia, ja se kyllä pitää paikkansa Kurun tapauksessa. Tosin silloin tulee yleensä myös se haukku, mutta sillä ei oo meille niin väliä. Toisella kertaa sama homma - Kuru teki teknisesti just oikein, mutta tällä kertaa tuli jopa niin laiskasti että peitsasi. Selkeästi huomasi, että se oli jo väsähtänyt treeneissä. Mutta jotain hyvää - se kuitenkin pystyi keskittymään, ja teki mitä käskettiin, vaikkei huvittanutkaan!

Torstai-iltana oli Haltin vuoro treenata. Kuru oli jälleen mukana, ja jätin sen odottelemaan puuhun kiinni. Aloitettiin kontaktikävelyharjoituksilla, käveltiin ympyrää molempiin suuntiin ja koiran piti pitää kävellessä kontaktia. Jälleen mä onnistuin kävelemään liian hitaasti (mä teen aina tän saman!), mutta onneksi on se kouluttaja, joka huomauttaa. Mä en vaan tiedä, koska mä opin.. Halti keskittyi pääosin tosi hienosti tähänkin harjoitukseen. Sitten jatkettiin perusasento/kontaktiharjoituksia ja treenattiin maahanmenoa, kouluttaja kierteli yksitellen jokaisen luona ja muut treenailivat itsekseen sen aikaa. Haltillehan en oo vieläkään opettanut mitään muita käskyjä kuin oman nimen ja luoksetulokutsun (köh...), mutta tosi hienosti se alkaa jo aika pienen treenaamisen jälkeen hakeutua itse perusasentoon. Kyllä mä varmaan kohta pääsen jo häivyttämään käsimerkkiä vähitellen. Maahanmeno - no, hienostihan se osaa namin perässä mennä maahan. :D Aino antoikin meille vähän vinkkejä - perusasentotreenejä jatketaan paikallaan käännöksillä, joita mä oonkin tehnyt jo myötäpäivään. Opetellaan siis myös vastapäivään, eli Halti pitää opettaa peruuttamaan. Helpommin sanottu kuin tehty, ei siksi etteikö toi oppis, vaan siksi, että mä en ihan osaa opettaa sitä.. no tähänkin saatiin kyllä onneks käytännön vinkkejä kädestä pitäen. Oma koordinaatio tuppaa vaan olemaan riittämätön, pitää vähän kuivaharjoitella. Maahanmenoakin vois ruveta treenaamaan jo vähitellen "vain" käsimerkin kanssa, namia ei enää tartte pitää nenässä kii. Ja ihan oikeassahan Aino oli - Halti osasi mennä maahan jo pelkästään siitä vinkistä, kun vein käden kohti maata, vaikkei nami ollutkaan sen kuonon edessä.

Välillä otin myös Kurun tekemään pientä seuraamistreeniä, niin Halti sai välillä levätä. Tai siis, huutaa kiinni puussa ollessaan.. onneksi se osaa jo vähän rauhallisemmin odottaa. Kurun piti alkuun yrittää haistella / hinata ympäriinsä, mutta tosi nopeasti se hoksasi että joko tehdään hommia tai sitten ollaan puussa kiinni, ja se suorittikin taas tosi päteviä seuraamispätkiä - myös ilman mitään namihoukutinta kädessä, ja vaikka mä liikutin käsiä ihan normaalisti. Jes! Viimeiseksi treenattiin vauvaversiota paikallamakuusta. Kaikki koirat siis olivat ringissä, ja ensin laitettiin koirat maahan, jonka jälkeen palkattiin niitä siitä maassa pysymisestä. Haltille mä tein myös sitä namin vahtimista, jonka avulla me on muutenkin harjoiteltu paikallamakuuta kotona. Pentu siis maahan ja pienen matkan päähän nami, jota ei saa ottaa ennen lupaa. Ihan hienosti tääkin sujui, kun paikallamakuuaikaa oli vain muutama sekunti (korkeintaan 10) ja itse olin ihan lähellä. Olennaistahan on se, että Halti ei koskaan kerkeä nousta maasta ennen lupaa. Hienosti siis sujui!

Treenien lopuksi mun oli tietenkin taas pakko käydä lällyttämässä Kurunpoikasta, joka yhä edelleen vaan muistuttaa ihan käsittämättömästi isäänsä. Kaveri oli ollut vissiin vähän kiinnostuneempi muista koirista eikä ollut ihan koko tuntia jaksanut keskittyä, mutta ihan hienosti mä näin sen välillä tekevän hommia. Pikku-Kuura vaan on kuin isänsä - ne toiset koirat vaan ovat tosi kiinnostavia. Toivottavasti vaan sen kanssa ei tartte ihan yhtä pitkän kaavan kautta vääntää tosta asiasta kuin isänsä.. Mä tietenkin jumituin vielä autolle palluttamaan ihanaa pientä pentulaista sydämenkuvat silmissä, multa vaan katoaa kaikki järki kun näen sen. :D Ei vaan mahda mitään. Toivottavasti emännällään ei ollut kauhea kiire... :F

Tänään käytiin PLS:n aluekerhon lenkillä Haltialassa. Parkkipaikalla jo bongattiin Stidi-narttu, johon kerran aiemmin Tuulin kanssa lenkkeillessä törmättiin. Yhteensä lenkille tuli kymmenen koiraa, lenkin veti Henna, jolla oli mukana Pihka, Nila ja Haltin Rova-sisko. Sattuipa mukaan vielä Nopan Usva-siskokin (kyllä tunnisti siskoksi, vaikka olikin ihan eri värinen!), ja Haltin pentukurssilla oleva Ritu-pentu, näiden lisäksi vähän aikuisemmat nartut Unna ja Rilla. Tällä porukalla käveltiin vajaa pari tuntia pitkin joenrantaa ja teitä. Lopuksi vielä teinikoirat saivat rallatella irti pellolla, kun mä olin hiukan kypsähtänyt mun urpojen hihnaveturien kanssa taistelemiseen. :P No, Kuru joutui edelleen olemaan hihnassa koska paikalla oli Pihkakin, mutta Halti leikki onnessaan Rovan, Rillan, Ritun, Stidin ja Usvan kanssa. Taisi se mun kakara sitten kuitenkin väsähtää tosta hihnalenkkeilystäkin, koska aika rauhassa se on nyt kotona sitten ollut. :P

Tiina