Viime viikolla pojat eivät maanantain kimppalenkin jälkeen paljoa spesiaalihuomiota saaneet, normaalit lenkit käytiin tässä kotinurkilla, ja loppuviikosta Haltissa (ja vähän Kurussakin) alkoi kyllä näkyä muutaman päivän hihnalenkkeily.. Haltihan muutenkin lenkin loppupuolella yrittää purkaa ylimääräistä energiaansa hyppimällä Kurun selkään tai roikkumalla niskassa, mutta nyt alkoi mennä aika överiksi. Ja kaiken kruunasi se, kun lauantaina aamupäivälenkiltä tullessa Halti yritti rallata ympyrää sisällä - siis tässä yksiössä. :D Siitä huolimatta, että oltiin just lenkkeilty tunti. Siinä vaiheessa totesin, että täytyy ottaa lusikka kauniiseen käteen ja anelin Kirsua lenkkiseuraksi. Ja Kirsuhan onneksi lähti.

Niinpä me haettiin illalla mammat ja Kirsu ja suunnattiin taas Haltialaan. Ihanan rauhallista siellä olikin lauantai-iltana, pitkään aikaan ei ollakaan saatu olla niin rauhassa keskenämme siellä. Yhdessä kohtaa tuli kaksi koirallista tyyppiä vastaan (tai oikeastaan seisoivat paikallaan juttelemassa ja me saatiin ohittaa), muuten taidettiin säästyä täysin kohtaamisilta. Haltilla oli tosiaankin hieman sitä apinaenergiaa, ja se hyppi ympäriinsä haastamassa kaikkia - myös Beanaa - leikkiin. :D Haltin harmiksi Tiitu keskittyi syksyiseen tapaansa lähinnä myyrästämiseen, mutta sai se sentään rallattua Tiitun ja Kurunkin kanssa. Ja ihan yksinäänkin. Iso peltokin oli nyt jo sänkkärinä, niin koirat saivat päästellä siellä vielä viimeiset höyryt, Tiitukin innostui juoksuttamaan Haltia ihan kunnolla. Kyllä se siinä reilussa parissa tunnissa oli jo riittävän sippi, että oli ihan siedettävä sitten loppuillan kotona. ;)

Maanantaina me treffattiin pikku-Kuura, ja tällä kertaa mukana oli Kuuran emännän lisäksi myös isäntä, joka otti myös valokuvia koirista. Kuura oli kasvanut parissa viikossa taas aivan mielettömästi, ja sille oli ilmaantunut myös todella paljon turkkia! Harmaan, mustaraitaisen koiran tilalla olikin jo melkein kokonaan musta koira. Haltin kanssa ne olivat nyt todella samankokoiset, ja painileikit olivat jo hyvin tasaväkisiä. Kuurasta taitaa tosiaan tulla aika iso, ja menee varmasti ihan lähiaikoina Haltista ohi, ellei ole jo mennyt. Ipanoilla oli hauskaa, ne painivat ja juoksivat, ja Kurukin välillä innostui mukaan, tosin lähinnä komentamaan ja toimimaan poliisina. Vastaantulijoita oli paljon (vaikka toiveikkaana katsoin parkkipaikalla, että autoja oli tosi vähän), joten suunnattiin sitten suosiolla sinne isolle pellolle, kun kerran päästiin. Nähtiin kyllä, että toisessa päässä oli hanhia maassa, mutta klassisesti ajattelin että eiväthän ne nyt sinne asti lähde.. no, ensi alkuun kakarat painivatkin nätisti lähellä, mutta maasta lähti pikkulintu, jonka perään Halti tietenkin korvattomana juoksi - ja samaa vauhtia sitten niiden hanhien luo. D'oh. Hanhia se ei enää lähtenyt pidemmälle jahtaamaan, mutta jäi täysin korvattomana idioottina syömään sitä hanhenpaskaa, ja mun oli pakko käydä hakemassa se. Yritti se edelleen jäädä kuurona jumittamaan hanhenpaskan ääreen, mutta pari kertaa kun hain sen niskavilloista, se totesi että parempi sitä akkaa on kuitenkin totella.. no, tästä viisastuneena mentiin sinne niitetylle, aidatulle laitumelle, jossa ei ollut hanhia.

Tässä vaiheessa tosin ruvettiin katselemaan hyvin synkkiä pilviä, jotka lähestyivät, ja lähdettiin sitten kymmenen minuuttia suunniteltua aikaisemmin. Onneksi, koska ajettuani Haltialasta ehkä 500 metriä, rupesi satamaan. Ja parin minuutin sisällä sateesta tuli ihan tajuttoman rankka, kadut tulvivat ja kehä ykköselle päästyäni totesin, etten näe peileistä mitään (enkä oikein tuulilasistakaan, kun pyyhkijät eivät täysilläkään pyyhkineet tarpeeksi, vaikka ajoin ehkä neljääkymppiä). Olispa ollut kiva olla siellä keskellä peltoa siinä ukkosmyrskyssä.. not. Niinpä ajelin seuraavasta liittymästä ylös ja odottelin kiltisti puoli tuntia Alepan pihassa, että rankin sade meni ohi.. tosin mun palatessa kehä ykköselle, sade rankkeni taas hetkeksi, mutta näin sentään jonkin verran eteeni. Koirat eivät olleet ukkosesta moksiskaan, kunhan ihmettelivät, minkä takia me pysähdyttiin odottelemaan ei-mitään. Vaikka välillä salamoi todella lähellä ja jyrisikin ihan pään päällä, niitä ei paljoa kiinnostanut. Hyvä niin.

Tiistai-iltana käväistiin poikien kanssa lappalaisten vapaamuotoisissa tokotreeneissä ihan ex tempore, kun ei muutakaan ohjelmaa tiistaille ollut. Kurun tokokurssikin oli alkamassa keskiviikkona, joten häiriötreeni tuli kyllä ihan tarpeeseen. Kurua ei kiinnostanut juuri hommien tekeminen, perusasento- ja kontaktiharjoituksia se pystyi tekemään, mutta esim. seuraaminen oli liian hankalaa.. onneksi mulla oli myös se vaihtokoira mukana, ja Haltihan teki innokkaasti kaikkea mistä vaan palkkaa sai. Lähinnä harjoiteltiin senkin kanssa perusasentoa, kun ei se juuri muuta osaa. Reppana, kun ei sitä kukaan oo jaksanut opettaa. Mutta pieni teki kyllä hyvin pätevästi hommia ja yritti säännönmukaisesti syödä multa makkaran lisäksi myös sormet. Oli selvästi hyvät namit, mutta emäntä ei oo tottunut niin ahneeseen koiraan.. Koska Halti ei oo niin kova leikkijä kuin Kuru (eipä sitä oo kyllä kukaan opettanutkaan....), yritin harjoitella sen kanssa leikkimistä häiriössä. Eihän siitä mitään tullut, Halti oli kiinnostunut vain mun nameista. Niinpä pyysin apua Mirkalta, joka osaa kyllä leikittää koiraa kuin koiraa. Alkuun Halti ei ollut kovin kiinnostunut Mirkan lelusta, mutta lelun heittely sai sen syttymään, ja pian se saalistikin heitettyä lelua hyvin innoissaan, ja tappoi lelua ravistellen ja muristen ihan tosissaan. Kun Mirka sen kanssa vielä vähän lisää pelaili, saatiin ensin pientä lelun repimistä, ja pian jo ihan kunnollista lelussa roikkumista aikaan. Kyllähän se kotona just noin leikkiikin, mutta kentällä ei. Haltin mielestä täytteetön "ketunnahka" oli aivan ihana lelu, ja sellainenhan meillä on kotonakin, täytyykin kaivaa se taas esiin. Myös pallollinen "ketunhäntä" oli Haltista tosi siisti, ja sillä näytti olevan tosi hauskaa Mirkan kanssa leikkiessä. Jospa mä saisin itsekin siitä vielä jotain irti, kunhan ensin opettelen leikittämään sitä. Kurun kanssa on ollut niin helppoa, kun sen kanssa tuli leikittyä paljon enemmän jo pikkupentuna, ja sillä myös taitaa olla tota taistelutahtoa koko lailla enemmän kuin Haltilla. Kuru teki loppuun vielä paikallamakuun yksinään, kun suurin osa muista oli jo lähtenyt, Justus-lapinkoira oli lähistöllä häiriönä. Ihan ok suoritus, mutta ei maannut ihan normaalissa asennossaan (jotenkin lysyssä) ja pälyili enemmän ympärilleen kuin normaalisti.

Eilen lähdettiin aamupäivällä ajelemaan Cissen luo Nurmijärvelle lenkille. Metsäautotiellä olikin porukkaa (vaikka normaalisti siellä ei oo ikinä ketään), joten lähdettiin suoraan polkuja pitkin metsään. Halti päätti tässä vaiheessa huidella johonkin näkymättömiin, eikä ees tullut muutamalla ensimmäisellä kutsulla. (Huokaus.. se taitaa tosiaan nyt olla teini.) Karjaisin, ja sieltähän se tuli puskasta sen näköisenä, että onko sulla joku hätä kun huudat. Puuh. No, loppulenkin se pysyi sentään paljon nätimmin lähellä. Kurukin oli tosi kivasti kuulolla, ja innostui juoksentelemaan metsässä paljon enemmän kuin se siellä metsätiellä yleensä juoksee. Tielle mennessä bongattiin ensin pari autollista metsäoppilaitoksen ihmisiä, myöhemmin mopoilija ja vielä yksi autokin. Omituista, kun normaalisti ei todellakaan tule ikinä ketään vastaan. Ei se mitään - siitä huolimatta koirat saivat juosta 3,5 tuntia. Aika vaan jotenkin meni käsittämättömän nopeasti, kun Cisse poimi samalla (vain polun varrella olleita!) sieniä, enkä mä tajua miten kello saattoikin olla niin paljon. Koirat olivat hyvin tyytyväisiä - Haltikin pääsi rypemään moneen lammikkoon ja ojaan, ja märkähepulithan kuuluvat asiaan.

Illalla meillä oli sitten Kurun tän syksyn ekat ohjatut tokotreenit. Me oltiin päästy yhdistettyyn jatko 1 ja jatko 2 -ryhmään, ilmeisesti jatko 2 -ryhmäläisiä oli niin vähän, että "edistyneemmät" (heh, mitähän me siellä tehtiin) jatko 1 -ryhmäläiset oli yhdistetty sitten heidän kanssaan. Suurin erohan noissa ryhmissä on vain se, että edistyneemmät ovat jo startanneet kokeessa, me vasta treenataan sitä varten. Meidän lisäksi ekalla kerralla paikalla oli tollerinarttu ja labradoriuros, jotka olivat keväänkin ryhmässä, staffinarttu ja 10kk ikäinen lapinporokoirauros. Alkuun kerrottiin jokaisen oma taso ja tavoitteet, ja kisatavoitteellisiahan kaikki olivat. Aloitettiin hitusen haastavalla pujottelutehtävällä - koirat olivat ympyrässä pahimmillaan metrin välimatkalla, ja siitä välistä oli vaan seuruutettava.. no, onneksi Kurulla tosiaan oli yhteensä sellainen 4h lenkkiä alla, se ei jaksanut ees kentälle tullessa reagoida kehenkään, joten tästäkin selvittiin. :D Ensimmäisellä kierroksella tosin turvauduin lihapullanpalojen pitämiseen suoraan nenän edessä, ohjaaja kehotti vaikeuttamaan vielä ja tekemään uuden kierroksen namit kauempana, ja Kuru selvisi siitäkin, vaikka osa koirista piti ohittaa kirjaimellisesti ihoa hipoen.

Seuraamisharjoituksia jatkettiin suoraan seuraamisella yksitellen. Kuru ei ollut mun mielestä kovin innokkaasti mukana, tiputti siis välillä katsekontaktin eikä muutenkaan ollut kovin reipas, mutta ei nyt jätättänytkään. En tosin voi ehkä ton lenkkimäärän jälkeen mitään hirveän suurta reippautta odottaakaan.. Kouluttaja kyllä kehui, että sehän meni ihan täydellisesti - koiralta. :D Mä en siis edelleenkään osaa kävellä (ei tullut yllärinä), enkä vaan näköjään osaa vieläkään korjata sitä. Nyt en ees muistanut ajatella, että pitäisi kävellä suorassa ja reippaasti, yleensä tosin se ajattelukaan ei auta. Nameista pitäisi päästä nyt eroon tossa seuraamisessa, tällä kertaa pidin nameja houkuttimena, kun Kuru tosiaan vaikutti niin flegulta, epäilen että se olis ilman houkutinta vaan löntystellyt perässä. Seuraamisten jälkeen tehtiin vielä luoksepäästävyys ja paikallamakuu. Luoksepäästävyys meni ihan nappiin, kun sanoin Kurulle useamman kerran aika painokkaasti sen odota-käskyn. Kouluttaja sai tulla ihan luokse asti ja silitellä rauhassa, ja Kuru pysyi paikallaan - nosti vaan kuonoa ja tökkäisi mua, että tänne se palkka. :D Kun vielä sais sen pysymään siinä varmasti yhdellä käskyllä, ja kun se käsky pitäis antaa ennen kuin "tuomari" jo lähestyy. Mutta pikkuhiljaa.

Luoksepäästävyyden jälkeen viimeisenä tehtiin paikallamakuu. Rivissä oli normaalia lyhyemmät, parin metrin välit, ja takana meni kävelytie. Kohtuullinen häiriö siis. Kouluttaja vaihtoi kyllä meidän vierestä labukkauroksen pois ja staffinartun tilalle, kun olin alussa kertonut Kurun häiriöongelmista ("syö urokset ja astuu nartut"), vaikka korjasin sitten että paikallamakuussa sillä ei oo ainakaan koskaan ollut ongelmaa (kop kop!). Koska me ei olla tehty paikallamakuuta tällaisessa häiriössä aika pitkään aikaan, otin varmuuden vuoksi välimatkaa vain hihnanmitan (n. 2,5m) verran. Meidän molemmilla puolilla koirat pysyivät nätisti, vain reunimmainen rivistä nousi. Kurua ei kiinnostanut, se pisti parastaan ja makasi hyvin levollisesti ja katseli mua, sitä ei häirinnyt mikään, ei viitsinyt edes haistella maata tms. Aika täydellistä siis. Palkkasin taas suoraan maasta, ettei se oppisi ennakoimaan. Tosin ongelmanahan meillä on ollut aiemminkin, että se ei välttämättä sitten nouse sieltä maasta, kun on oppinut että palkka tulee makaamalla. :D Mutta mieluummin näin päin, kuvittelen että se on helpompi opettaa nousemaan kuin pysymään. Kaiken kaikkiaan hyvät treenit siis - saa nähdä miten ens viikolla menee, kun pitää lähteä treenaamaan suoraan työpäivän jälkeen.

Tiina