Torstaina oli Korrien tokokurssin viimeinen kerta. Viimeisten treenien teemaa ei ollut päätetty, vaan jokainen sai kahdella kierroksella päättää itse, mitä liikettä katsotaan. Niinpä me nähtiinkin vähän kaikenlaista, mutta mä päätin hinkata seuraamista ihan kahden koiran voimin. Otin nimittäin Haltinkin mukaan katselemaan meininkiä, ja jos vaikka saisin itse kipinän tokoilla senkin kanssa vähän tavoitteellisemmin.. Ekalla kierroksella siis otin seuraamista Kurun kanssa. Kuru malttoi alkuun keskittyä varsin hyvin, ja omaa vuoroa odotellessa leikkikin ihan kohtuullisen innokkaasti, vaikka vieressä oli puissa kiinni huutavia koiria. Ensimmäinen seuraamispätkä oli kyllä tosi hyvä, vaikka itse sanonkin - ja samaa mieltä oli myös Riitta. Ja tästä syystä mä olin kyllä aika hemmetin ylpeä! Kun Riittakin tosiaan kehui Kurun seuraamista ja sanoi, että se on tosi hyvä, niin en voi olla kuin äärettömän tyytyväinen. No varmastihan siinä on sen miljoona pientä asiaa, jotka voisi korjata, eikä se oo täydellistä lähelläkään, mutta silti. :) Enkä mä tarvinnut edes nameja houkuttimeksi. Hetken päästä Kuru vähän herpaantui, eikä oikein malttanut tehdä täyskäännöksiö (koska oltiin lähellä nurmikon reunaa = häiriökoiria), mutta ei taantunut räyhäämiseen tms.

Koska suurempia ongelmia ei näkynyt, kysyin Riitalta vasemmalle käännösten treenaamisesta. Riitankin mielestä Kuru osaa käyttää takapäätään varsin hyvin, kun tehdään erillisiä takapäänkäyttöharjoituksia (pientä ympyrää, askelsiirtymiä yms.), mutta 90 asteen käännökset vasemmalle ovat välillä ongelmallisia. Täyskäännöksethän mä teen aina oikealle kiertääkseni ongelman.. Riitta näyttikin mulle pari hyvää treenikeinoa. Ensimmäisen kävelemisessä mulla oli itselläni ongelmia, siis ihan vaan siinä, että otan vasemmalla jalalla askeleen, käännyn, oikea jalka kiertää vasemman "ohi" ja ohjaan vasemmalla kädellä koiraa tulemaan vähän "perässä", että se joutuu käyttämään takapäätään. Kuulostaa helpolta, mutta kaiken tekeminen yhtä aikaa.. no, onnistui se sitten parin harjoituskerran jälkeen. Sitten hommaa vaikeutettiin, ja otettiin yksi ylimääräinen askel ennen kulmaa. Tätä täytyy kyllä treenata kotona, ja myös ilman koiraa, jos olis sitten vähän sujuvampaa koirankin kanssa. Toinen treeni, jonka Riitta neuvoi, oli neliön kävely vastapäivään siten, että kulmissa käännöksen jälkeen otetaan vielä ylimääräinen askel sivulle, jolloin koira joutuu "ylityöskentelemään" käännöksen. Tässä kohtaa Kuru ei enää jaksanut keskittyä, ja seuraaminen meni vähän höpöksi, jolloin totesin, että jätetään tää kotiin hautumaan. Pitää nyt vaan muistaa tehdä näitä treenejä kotonakin.

Toiselle kierrokselle mä otinkin Haltin, jonka kanssa tehtiin myös seuraamistreeniä. Alkuun mä tosin vielä kysyin Kurun treenistä, kun olin ekalla kierroksella unohtanut. Niin kuin mä aina unohdan - nimittäin sen juoksemisen. En mä koskaan meinaa muistaa treenata sitä kotona, niin yllätys yllätys, kun koira ei osaa. Kuruhan jätättää helposti juostessa, ja Riitta neuvoi heittämään palkan eteenpäin heti ensimmäisen juoksuaskeleen jälkeen. Näin koira ei opi jätättämään ja juoksemisesta tulee hauskaa ja kannattavaa. Jätättäminen juostessa johtuu kuulemma usein epävarmuudesta, ja tän tempun pitäis tepsiä siihenkin. Otetaan siis treeniohjelmaan tääkin, nyt pitää vaan ehdottomasti muistaa tehdä tätä! Haltin kanssa tehtiin ihan pieniä seuraamispätkiä niin, että mulla oli namit nyrkissä vyötäröllä houkuttimena. Halti tuli nätisti suoraan perusasentoon, ja pysyi kivasti suorassa niillä muutaman askeleen pätkilläkin. Kivan näköistä menoa oli Haltillakin Riitan mielestä, mutta eihän se vielä seurata osaa, enemmän menee houkutteluksi. Seuraamispätkien jälkeen me keskusteltiin siitä, miten mun pitäis jatkaa Haltin opettamista.

Seuraavaksi Haltin kanssa pitäis ottaa ohjelmaan ne askelsiirtymiset, joiden kanssa mä olen Kurunkin perusasentoa hinkannut. Lisäksi mun pitäis ruveta viestimään vähän selkeämmin Haltille - mikä olikin erittäin hyvä pointti. Kurun kanssa mä olen varsin selkeä ja mustavalkoinen, mutta Haltille tulee lässytettyä vähän turhaankin eivätkä mun käskyt paljon eroa siitä kehumisesta.. se kun on se kiltti pikkumussukka, jonka ei tartte osata mitään. :P Ylläri, jos ei koirakaan opi kuuntelemaan niitä varsinaisia käskyjä, kun niiden erottaminen voi olla aika hankalaa. Ja koska se on sika-ahne, Riitta neuvoi antamaan esim. sivu-käskyn selkeästi ennen kuin näytän namin Haltille ja ohjaan sen sivulle. Se ei nimittäin taida ees tajuta, mitä ympärillä tapahtuu, kun näköpiiriin tulee ruokaa. (Tätä mä kerkesinkin kokeilla - ja musta tuntuu, että tyyppi hiffasi homman idean ihan parilla toistolla!) Kurulle toi ruoka ei ole koskaan ollut niin tärkeää, joten se on keskittynyt mun puheeseen enemmän kuin niihin nameihin. Loppuun Riitta totesi mulle, että talven vaan treenaat, niin meette sitten keväällä kokeeseen! :D Mua vähän nauratti, aika absurdi ajatus, että mun vauvakoira olis koevalmis keväällä. Mutta toisaalta.. jos oikeasti treenais kunnolla ja ahkerasti, niin veikkaan että ton koiran ahneudella ja motivaatiolla se olis ihan mahdollista. Mun treeniahkeruudella.. ei kovin todennäköistä. Mutta Riittakin kehui, että mukavan oloinen nuori koira. Niin mustakin. :) Harmittaa aika paljon, että kurssi loppui jo - musta tuntuu että me saatiin tosi paljon irti jo näillä neljällä kerralla. Ja tuli treenattuakin aika lailla ahkerammin kuin muuten! Mutta alustavasti jo puhuttiin vastaavasta (tai mieluusti pidemmästä) kurssista keväällä. Tarttee nyt talvi treenata reippaasti, että ollaan sitten keväällä päästy jo johonkin.

Lauantaina Haltilla oli agitreenit hallilla. Muut meidän ryhmästä tekivät ankaraa tekniikkatreeniä, kahdeksan esteen koukerorataa, josta mä en tajunnut yhtään mitään.. Paitsi että ihan tajuttoman vaikealta näytti, ei paljon naurattanut! Niin ne tyypit vaan kuitenkin kaikki selvisivät siitä, ja osa vielä hävyttömän helpon näköisesti. Me harjoiteltiin Haltin kanssa sitä kuuluisaa ohjaamista. Jos ei oo jo kaikille selvinnyt, se on v-a-i-k-e-a-a. Varsinkin jos on kaks vasenta jalkaa ja peukalot keskellä kämmentä niin kuin mulla. :D Meidän eka tehtävä oli ihan yksinkertainen, mun piti ohjata Halti kahden hyppyesteen yli, välissä oli 90 asteen kulma. Mä kuivaharjoittelin muiden käydessä rataa läpi, ja silti mulla oli vaikeuksia. Mutta kyllä mä jo tällä kertaa opin, että mulla on yks raaja, nimittäin toi oikea käsi. (Neljä raajaa on jo selkeästi jatkokurssimatskua. ;) Oikeaa kättä kannattaa pitää mieluummin etuviistossa kuin takaviistossa, helpottaa kummasti myös sen koiran näkemistä ja ohjaamista. Mutta kun! Pitää yhtä aikaa osata juosta, katsoa koiraa, puhua ja vielä muka huitoakin. Kolkutellaan jo mun koordinaatiokyvyn rajoja. Eh. Mä siis ohjasin Haltin n+1 kertaa tokan hypyn ohi, mutta saatiinhan se lopulta onnistumaankin. Ja mua taas nauratti, ei vaan VOI olla näin vaikeaa. Mutta mitä ilmeisimmin voi! :D

Toisena treeninä tehtiin mutkaputkea. Voisin jatkaa taas tällä en-vaan-osaa-teemalla. En ymmärrä, kuinka vaikeaa voi olla ohjata se koira sinne putkeen. Koutsi vei palkan taas alustalle putken päähän, ja mun piti ohjata koira putkeen. Menihän se Halti, kun olin ensin pari kertaa ohjannut sen ohi. Vaatii taitoa, koska Haltin mielestä putki on jo tosi kiva este. :D Rupeshan sekin sitten sujumaan. Meidän kolmannella pätkällä jatkettiin jälleen mutkaputken treenausta, tai ennemminkin sitä ohjaamistreeniä. Kun koutsi pakotti, niin onnistuinhan mä lähettämään sen putkeen ensin jostain puolen metrin päästä (oi kyllä, se voi olla pitkä matka, jos alkuun käytännössä koskee putkea...), sitten metrin päästä. Viimeisellä toistolla tuli varmaan pari metriä matkaa (!, hyvä minä), kun koutsi käski mut kiertämään pituusesteen toiselta puolelta putken toiseen päähän. Niin se koutsi totesikin, että kun mut vaan pakottaa tekemään niitä vaikeampiakin juttuja, niin onnistuuhan se. No joo, mutku, mutku.. No. Tällä kertaa opin taas, että koirahan menee just sinne minne sen ohjaa, jos vaan osais ohjata. Tätä samaa lausetta saakin sitten varmaan toistella just niin kauan kuin agia meinaa harrastaa, vaikka menis 20 vuotta. :P

Sunnuntai-iltana vein pojat hoitoon Ristolle, koska mun piti maanantaina ja huomenna tiistaina tehdä pitkät työpäivät, enkä voinut jättää koiria yksin niin pitkäksi aikaa. Eivät ne tainneet kauheasti jäädä taaskaan mun perään haikailemaan, mutta mulla sen sijaan on ollut kyllä tosi omituinen olo ilman koiria. Todella kummallista, kun ei tarvinnut aamulla lenkittää koiria, eikä kiirehtiä töistä kotiin. Illalla oli niin kummallista, että mä lähdin reippaalle lenkille sitten ilman koiria (nyt rasti seinään ja sitä rataa), kun en vaan osannut olla himassa lenkkeilemättä. Varmaan joku päävika, kun reilun 10 tunnin työpäivän jälkeen pitää vielä lähteä vapaaehtoisesti lenkillekin. Ja huvikseen piti yrittää vielä hölkätäkin pätkä.. ilmeisesti noiden pikkuapinoiden kanssa lenkkeillessä on kunto noussut salaa pikkuisen, koska parinsadan metrin pätkä ei ees saanut mua puolikuolleeksi. Hämmästyttävää. Aika lailla on kyllä ikävä noita karva-apinoita, onneksi mä saan hakea ne jo huomenna takaisin.

Tiina