Pojat pääsivät torstaina taas treffamaan Janikaa, Kirsua, Noppaa, Tiitua ja Beanaa Haltialaan. Oli jo aikakin, koska Halti oli melkoisen täpinöissään. Suunnattiin joenrannan kautta aidatulle laitumelle, missä tyypit saivat juosta ihan rauhassa - muutenkin oli onneksi kohtuullisen vähän porukkaa liikenteessä. Ja koska maa oli sopivasti jäässä, ei lehmänlantakaan enää kiinnostanut ihan niin älyttömästi kuin viime kerralla. Mutta pitihän molempien mun poikien sitä yrittää syödä ja kanniskella, kierimistäkin Kuru tais yrittää, mutta sentään vain kerran. Ei se vissiin ollut ihan niin ihanaa kun lanta oli jäässä. :P Tiilläkin oli selvästi ylimääräistä riehuenergiaa, kun se pisteli menemään Nopan ja Haltin kanssa. Nopalla ja Tiillä tosin oli alkuun pientä draamaa keskenään, mutta kun emännät puuttuivat tilanteeseen, niin loppulenkki meni ihan nätisti kurissa ja järjestyksessä. Halti ei onneksi ollut moksiskaan, tuli vaan nätisti pois tilanteesta, kun käskin. Jonkun 1,5 tuntia tyypit saivat juosta, ja se tuli niin tarpeeseen Haltille, joka oli meinannut revetä liitoksistaan jo moneen kertaan viikolla. Ja innostuihan Kurukin sentään vähän kakaroita juoksuttamaan!

Lauantaina tyypit olivat aamupäivällä ensin hoidossa, kun kävin itse messarissa shoppailemassa ja katselemassa koiria. Lähdettiin suoraan hoitopaikasta sitten poikien kanssa Haltin agilitytreeneihin. Kuru ja Halti saivat ennen treenejä juosta pikkuisen keskenään hallin lähistöllä, kun muita koiria ei onneksi pahemmin ollut näkyvillä. Ja kyllähän ne juoksivatkin, kun oli kiva pikkupakkanen ja aukea paikka. :) Varsinkin Haltilla oli pienet hepulit. Halti pääsi tällä kertaa treenaamaan jo pieniä radanpätkiä, ilmeisesti meidän tarvitsee vähitellen opetella jotain muutakin kuin vain esteiden oikeita suoritustapoja. Mä harjoittelin vekki-nimistä ohjausliikettä, mutta täytyy kyllä sanoa, että näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta en saanut hommaa sitten koiran kanssa toimimaan. Tarkoituksena oli ohjata Halti kahden aidan yli ja tokan aidan jälkeen oikealle putkeen, mutta ei vaan meinannut toimia sitten millään - Halti ei taida vielä osata niin varmasti noita estesuorituksia, joten se piti saatella hyvin pitkälle toiselle esteelle, ja sitten oli hankala saada se kääntymään kovin tiukasti putkeen, kun ei ollut etukäteen pystynyt kertomaan sille, että oikealle ollaan menossa. Mutta saatiin tääkin sitten jotenkin onnistumaan. Ja ainakin Haltilla oli hauskaa, kun palkka juoksi! Sitäpaitsi putkihan on ihan paras este.

Toisella kierroksella mun oli tarkoitus opetella valssaamaan. Mä kuivaharjoittelin (paljon!) ja koutsi avusti mua, mutta kyllä se tuntui vielä hitusen hankalalta hommalta vauhdissa. Tarkoitus oli siis ohjata Halti ensin yhden aidan yli poispäin musta, sitten ohjata se aidan takapuolella sivusuunnassa toiselle aidalle, jonka yli se piti kutsua mua kohti. Ja siinä kohtaa mun oli tarkoitus valssata, että pääsen vaihtamaan ohjaavaa kättä ja suuntaa. Kuulostaa ihan helpolta, mutta ei ollut sitä. Kyllä mä Haltin sain ekasta esteestä yli, ja vielä ohjattua sivusuunnassakin, mutta mulla oli suuria vaikeuksia saada itseni kääntymään vauhdissa ja saada Halti ymmärtämään, että mun toista kättä kannattaa seurata. Koutsi totesikin tähän, että tällaisia nää targetilla opetetut koirat ovat - kun yleensä on hankalaa saada koirat irti siitä kädestä. :D Mutta kun otettiin namia molempiin käsiin ja mä yritin vääntää itselleni rautalankaa siitä ohjauksesta, niin saatiin tääkin vihdoin onnistumaan. Halti-parka yritti kyllä parhaansa, mutta kun ei me kumpikaan olla vielä ihan hirvittävän osaavia. Lopuksi saatiin kuitenkin pari sen verran hyvää onnistumista, että itse olin ainakin tyytyväinen, ja eiköhän Haltikin, koska palkkaahan toki tuli! Treenien jälkeen pojat saivat vielä vähän irrotella keskenään, ja molemmat taisivat olla ihan tyytyväisiä, Kurukin, vaikka joutui odottelemaan autossa. Onneksi on turkkikoiria..

Muuten pojat ovat taas elelleet tylsää, tavallista elämää. Tokoiltu ollaan kyllä käytännössä päivittäin, ja tyypeissä on intoa kuin pienessä kylässä. Kurun seuraaminen on mun mielestä mennyt eteenpäin huimasti, juoksupätkät onnistuvat nykyään Riitan opeilla mainiosti, ja vasemmalle käännöksetkin ovat paljon parempia kuin aiemmin. Ylipäänsä sen keskittymiskyky ainakin tossa kotikentällä on parantunut - ne häirityn kontaktin harjoitukset ovat varmasti auttaneet. Ja sitten toisaalta se, että mitä enemmän me tossa treenataan, sitä paremmin se tottuu niihin häiriöihin, joita tossa on. Haltin intoa nyt ei tartte epäilläkään, aina kun on ruokaa tarjolla, Halti on onnessaan. Paitsi että lauantai-iltana se säikäytti, oksenteli pari kertaa ja jätti ruuan syömättä (!, aika hälyyttävää), vaikka lenkillä se oli ihan normaali. Aamuun mennessä se oli onneksi jo parantunut, ruokakin maistui entiseen tahtiin. Mutta kyllä mä taas luonnollisesti ehdin vähän säikähtää.

Tiina