Poikien kirjurilla on taas pitänyt kiirettä, mutta koirat ovat sentään päässeet lenkille ja treeneihin ihan normaaliin tahtiin. Tosin kavereita ei olla nyt päästy treffailemaan - toissa perjantaille sovitut treffit Nopan kanssa peruuntuivat, kun sää oli aivan järkyttävä, siinä lumipyryssä ei paljon huvikseen kannattanut lähteä ajelemaan. Käytiin sitten jäällä keskenämme, mikä osoittautui pienen sortin virheeksi, koska Halti päätti ekan kerran elämässään olla rukkasnahka ja karkasi vieraan koiran luokse.. onneksi ilman mitään dramatiikkaa, toisellakin koiralla oli yhtä vähän korvia päässä, tilanne ratkesi kun toinen omistaja haki omansa pois ja Halti läksi takaisin mun luo. Mutta hemmetti, että olin vihainen sille.. Toissa lauantaina sen sijaan käytiin ihan normaaliin tapaan agilitytreeneissä, vaikka koutsi ei sillä kertaa ollutkaan paikalla. Treenikaveri sitten kiltisti ohjasi meitä, me kun tehdään edelleen ihan alkeistreenejä ja kaikki muut ovat treenanneet jo vuositolkulla, niin sehän sopii meille.

Halti taisi aloittaa pienellä pussitreenillä, pussia kun ei olla taas ainakaan kuukauteen harjoiteltu. Tällä kertaa Halti kuitenkin muisti pussiesteen ihan hienosti, juoksi nätisti suoraan targetille pussin läpi ongelmitta kun pari kertaa tehtiin estettä irrallisena. Sen jälkeen jatkettiin suoraan edessä olevaan mutkaputkeen, jonka päästä lähdettiin hiukan vinossa kulmassa olevalle aidalle. Tää sujui ihan ongelmitta odotusten mukaisesti, vaikka mun pitikin putken päässä ennen aitaa vielä vaihtaa ohjauspuolta, tällekin kuviolle oli joku nimi, jota en muista, mutta helppoahan mun oli juosta eri puolelle putkea sillä välin kun Halti oli putkessa. Koska tää oli Haltille niin helppo harjoitus, jatkettiin vielä pientä ohjaustreeniä samassa linjassa pitkittäin olleilla aidoilla. Mun piti ohjata Halti ekan hieman vinossa olevan aidan yli, sitten muistaakseni lähettää se takaakiertoon ja "työntää" seuraavasta esteestä etupuolelta yli. Tääkin sujui täysin ongelmitta! Mä olin aivan hämmästynyt, kun edellisen päivän rukkasnahka olikin treeneissä niin hyvin kuulolla! Tosin niinhän Halti keskimäärin onkin. Tehtiin vielä neljän esteen sarjaa, jossa piti vetää milloin mistäkin välistä ja mä olin jo aivan sekaisin omista jaloistani ja käsistäni - mutta Halti teki silti joka kerta oikein. Taitava! Mä olin niin tyytyväinen! 

Toisessa setissä Halti pääsi harjoittelemaan taas puolikkaita keppejä pleksiohjureilla. Tätäkään ei oltu hetkeen tehty, mutta kyllä pienen koiran päähän jotain on selvästi jäänyt. Alkuun se kulki omituisen hitaasti ja yritti pari kertaa pleksien ali, mutta korjasi sitten nopeasti kun muisti, ettei oikaisemalla saa palkkaa. Hitauskin selittyi sitten sillä, että treenikaverit paukuttelivat harjoitellessaan keinua - Halti kun on reagoinut ääniin viime aikoina ikävän paljon. Keppisuoritus nopeutui kuitenkin ihan Haltin omalle tasolle tosi nopeasti, kun se sai varmuutta että pauke ei tarkoita mitään ja oikein tekemällä saa ruokaa. Keppejä treenattiin muutamaan kertaan molemmilta puolin, mutta muistettiin pitää huolta, että loistavaan suoritukseen lopetetaan, ja onnistuttiinkin siinä. :) Treenien lopuksi mä vielä syöttelin Haltia keinun vieressä, kun treenikaverit harjoittelivat ja keinu paukkui, tässä vaiheessa Halti ei enää kiinnittänyt mitään huomiota mihinkään muuhun kuin ruokaan, vaikka pauke kuului ihan parin metrin päästä. Jospa siitä olis jotain apua.

Koirakavereita ei sitten ollakaan ehditty nähdä kuluneella viikolla, vakilenkkikaverien aikataulut kun eivät sopineet meidän aikatauluihin, ja ilmeisesti jotain kennelyskän tapaistakin on liikkeellä. Ehkä ihan hyväkin siis, että aikataulut eivät natsanneet - eipä olis ollut hauska saada kennelyskää, kun Sodankylän reissu eli poropaimennustapahtuma lähestyy. Niinpä me ollaan tyydytty lähinnä hihnalenkkeilyyn tässä kotikulmilla, korvaukseksi tosin oon yrittänyt tehdä normaalia pidempiä lenkkejä. Jäällekään en oo nyt uskaltanut mennä, kun jään päälle on noussut vettä ja on ollut plussakelejä. Ei viitsi ottaa turhia riskejä. Pojat siirtyivät myös noin viikko sitten taskuruokintaan hetkeksi, kun mulla paloi pinna Haltin korvattomuuteen ja haluan varmistella että se edes jotenkin kuuntelisi mua poroaidassa. Ihan kivasti ovat Haltin korvat pääsääntöisesti palaamassa, Kurukin kuuntelee hiukan normaalia tarkemmin, mutta aika paljon tässä on vielä töitä. Haltin kanssa tarttee kyllä tehdä vielä ihan järjestelmällistä luoksetulotreeniä.

Viime lauantain agilitytreenit menivät meidän osalta hiukan hissutteluksi, koska onnistuin keskiviikkona kaatumaan työmatkalla jalkani päälle ja nivelsiteet taisivat venähtää. Jalka oli siis lauantaina vielä melkoisen kipeä, joten mulla jäi mm. juoksutekniikkatreeni (siksak, piruettijuoksu ja sivuristiaskel) lähinnä katselun asteelle. Treeneihin piti kuitenkin päästä! Siispä me harjoiteltiin taas Haltin kanssa keppejä, jotka mun oikealta ohjatessa sujuivat jo tosi hienosti pleksiohjurien kanssa. Taitava pieni eläin. Koutsi kehui, että Halti alkaa jo hakea oikeaa tekniikkaa, menee matalana "uiden" kepeille, että pääsee mahdollisimman nopeasti palkalle. Kun mä ohjasin vasemmalta, oli vielä pieniä ongelmia kepeille menossa, mutta siis.. ongelma on luonnollisesti mun päässä eikä Haltin päässä. Kyllä se tästä vielä! Hienosti se kuitenkin onnistui suorittamaan kepit mun sössimisistä huolimatta toiseltakin puolelta ohjatessa.

Toisena treeninä meillä oli näennäisesti yksinkertainen ohjausmuuvi, olikohan tän nimi poispäinkäännös? Joo-o, vaikutti tosiaan yksinkertaiselta, mutta kyllä koutsi sai käyttää aika paljon aikaa että mä tajusin oikeasti mitä mun pitää koiran kanssa tehdä. Me siis lähdettiin keppien päästä (suorittamatta tietenkin) kohti vasemmalla olevaa putkea, jonka päähän koiran piti siis kääntyä 180 astetta. Kyllä tää sitten saatiin onnistumaan lopulta... :D Haltin mielestä oli varmaan ihan hauskaa, kun sai nameja ihan vaan seuraamalla kättä, ja jopa putken päässä oli kerran targetti varmistamassa, että Halti tosiaankin tulee pitkän putken läpi. Putken päästä lähdettiin taas alkuperäiseen suuntaan hiukan vinossa olevan aidan yli, tässä kohtaa ei sentään ollut suurempia ongelmia. Mutta kyllä yksi käännös voi taas aiheuttaa ohjaajalle päänvaivaa. Lisää päänvaivaa sain myös siitä, että hoitelin treenikaverien koirille ratatreenissä targetit A:n alastulolle, mutta enpä edes kämmännyt kertaakaan! Mäkin todistetusti voin siis oppia jotain. Ens treenejä odotellessa! Muutakin ohjelmaa on tässä vielä ennen Sodankylän reissua luvassa, kun nähdään meidän matkakaveri Wiima emäntineen ekaa kertaa, ja sunnuntaille on sovittu treffit Kurun pojan kanssa pitkästä aikaa.

Tiina