Viime päivityksen jälkeen ei ole ihmeitä tapahtunut, mutta ihan tätä normaalia koti- ja lenkkielämää kuitenkin. Ja onhan viikkoon yhdet agitreenitkin tietysti mahtunut. Jännin juttu viime viikolla oli kuitenkin ehdottomasti poropaimennusreissun järjestyminen! Sodankylä siis kutsuu maaliskuun alussa. Mä bongasin itselleni kimppakyydin ja -majoituksen Facebookista, joten mun pieni Halti pääsee näkemään poroja. Vaikkei sille testipaikkaa heruisikaan, niin pitää sitä kuitenkin reissuun lähteä! Onneksi on toi sosiaalinen media. :) Maaliskuuta odotellessa. Katselmuskin lähestyy ja ilmoittautuminen sinnekin on auki, eiköhän sekin reissu aikaiseksi saada. Ainakin suunnitelmat ovat jo käynnissä.

Lauantaina oli tosiaan Haltin agitreenit, ja meitä oli peräti kaksi paikalla, ja treenikaverillakin vain toinen koira tällä kertaa mukana. Niinpä me ei tälläkään kertaa ihan helpolla päästy! Eli ihan riittävästi päästiin juoksemaan. :P Eka treeni oli vauhdikas, aita ja putki suorassa linjassa alkuun, putken päästä piti kääntää koira kiertämään vasemmalla oleva este takaa ja sitten saada se ohjattua seuraavalle samassa linjassa olevalle esteelle edestä. Kuulostaa kohtuullisen simppeliltä, ei ollut sitä. :D Ei mikään suurensuuri yllätys. Aita ja putki -osuus sentään sujuivat (paitsi jostain syystä mä halusin saatella Haltin kovin läheltä putkeen asti, vaikkei se sitä tarvitse), sain sen jopa esteen taakse ohjattua, mutten päässyt tarpeeksi nopeasti pois alta -> Halti ei hypännyt estettä, vaan kiersi. D'oh.. No, parin kierroksen jälkeen tääkin rupes sujumaan, varsinkin kun otin namit takaisin käteen eli Haltilla oli isompi motivaatio tulla kohti mun kättä. Tai siis, kaikki on suhteellista, sujuvuus oli meidän menosta kaukana, mutta sain sen kuitenkin oikeassa järjestyksessä esteiden yli. Tää treeni loppui sitten siihen, että Halti elämänsä tunnossa nosti koipea putkeen! Hohhoijaa, enpä ois uskonut, mutta niin se pieni sika vaan teki. Karjaisun jälkeen passitin sen sitten suoraan häkkiin, ja ei kun siivoamaan. Aargh.

Toinen treeni meni hiukan paremmin, samaa juttua tehtiin vissiin vain kerran tai pari, kun saatiin riittävän onnistunut suoritus. Samalla kokeiltiin puomia ekaa kertaa kokonaisena esteenä, Haltilla ei ollut mitään ongelmia. Tai no, takapään se meinasi tiputtaa alakontaktilta herkästi, ei oo se takapään hallinta vielä kovin selkeetä, mutta siis puomille kiipeäminen meni vanhasta tottumuksesta (ai mitenniin tyyppi on karannut sinne ennenkin..) ja kyllä musta näytti, että Halti tajusi, että kyse on siitä vanhasta tutusta kontaktiharjoituksesta. Tässä on vaan tietysti hirveä määrä töitä tehtävänä, mutta kyllä se siitä. Halti on onneksi fiksu pieni koira. Ja mäkin opin jossain vaiheessa ottamaan namit joko ennen tai jälkeen mennään-käskyn, eikä silleen että mennään=käsi taskuun. :P Hitaasti, mutta varmasti.

Kolmannessa setissä tehtiin Haltin lempparia - putkesta putkeen! :D Radalla oli siis kaksi putkea ikään kuin V:n muodossa. Lähtö tapahtui V:n kärjestä, josta ohjasin Haltin oikeanpuoleiseen putkeen, ja tarkoitus oli saada se toiseen putkeen V:n leveämmässä päässä. Alkuun piti tietenkin saatella aika huolellisesti putken päästä päähän, mutta pian mä jo saatoin jättää askeleen tai pari välimatkaa ja hienosti se Halti hakeutui putkeen, kunhan parin ekan kerran jälkeen tajusi, mistä on kyse. Ja luonnollisesti se namitargetti toisen putken päässä auttoi asiaa aika lailla. Mun ahne pieni eläin.. Mut tän jälkeen saattoi olla kyllä tyytyväinen treeneihin, vaikka noi ohjauskuviohässäkät eivät mun osalta sujuneetkaan kuin tanssi. Sitä ei tosin mun kehonhallinnalla ihan voi olettaakaan.

Treenien jälkeen käveltiin vielä poikien kans tunnin lenkki agihallin lähellä. Voi että mä nautin, ja niin nauttivat koiratkin. Oli rapsakka pakkanen, lumi narskui kenkien alla ja tyypit rallattelivat menemään turkit kuurassa. Niillä oli niin hauskaa, ja kieltämättä itselläkin sielu lepäsi niitä katsellessa. :) Ja kun saatiin ihan rauhassa taas lenkkeillä. Sunnuntaina uskaltauduttiin jo jäällekin tässä kotinurkilla, kun siellä oli ihan reipas määrä ihmisiä. Jopa mä uskalsin mennä, kun pääsin kulkemaan jonkun jalanjäljissä - ainakin joku mua ennen oli siis selvinnyt samasta paikasta jäihin tippumatta. :P Koirillakin oli kivaa, kun saivat rallatella aika suuren osan ajasta irti. Ja Kuru taas nautti, kun sai ravailla kevyessä pakkaslumessa häntä tötteröllä.

Keskiviikkoaamuna käytiin treffaamassa taas Kirsua, Janikaa, Noppaa ja mammoja hiekkakuopilla. Tytöillä oli välillä vähän tiukempaa asiaa toisilleen, mutta pystyttiin kuitenkin lenkkeilemään ihan hyvin keskenämme, ja suurimman osan ajasta Halti ja Noppa keskittyivät toistensa kurmuttamiseen. Ja Halti välillä Nopan astumiseen.. hohhoi. Mun pieni koira taitaa olla tulossa mieheksi, lauantaina se nimittäin sekosi jo ennen treenejä haistellessaan taatusti juoksuttoman nartun jälkiä lumessa ja tosiaan kehtasi merkata esteen, ja nyt roikkui useampaan otteesen Nopan selässä. Onneksi se ei kuitenkaan ole läheskään yhtä sitkeä kuin Kuru. Saattaa tietysti olla, että Nopalla on vähitellen juoksu tulossa, kun Kurukin sitä haisteli kiinnostuneen oloisesti, jätti kuitenkin toistaiseksi rauhaan. Oli mulla ainakin hiukan väsyneen oloinen ja taatusti hangessa pyöritetty pikkukoira lenkin jälkeen. Tästä huolimatta mä innostuin vielä iltapäivällä lähtemään koirien kanssa jäälle, kun oli niin ihana auringonpaiste. :)

Aivan mahtavaa on päästä lenkkeilemään nyt irti tosta ihan kotipihan vierestä. Tosin tän oli valitettavasti huomannut myös yhden labukkauroksen isäntä, ja eiköhän se uros singonnut irti mun poikien luo. Kurun otin heti kiinni kun huomasin että se koira lähti laukkomaan sadan metrin päästä täysillä kohti, Haltin annoin mennä sitä vastaan, kun ajattelin että on parempi, että se tapaa Haltin ensin.. enhän mä toki tiennyt siinä vaiheessa, kumpaa sukupuolta se on. Kauhea pullistelu niillä oli molemmin puolin, Halti kasvoi varmaan kymmenen senttiä kokoa, molemmilla hännät pystyssä. Mutta Halti oli fiksu, ei yrittänyt mitään tappelujuttuja, vaan olis itse asiassa halunnut leikkiä siinä vaiheessa kun labukkauros lähti taas sinkoamaan mua ja Kurua kohti. Ja minä sitten labbikselle karjumaan, kun olin jo nähnyt, että se on uros. Eihän se mitään uskonut, karjuin ja potkin sitä kauemmas ja pidin Kurua toisella kädellä mun takana. Labbishan toki murisi sekä mulle että Kurulle, ja hirvitti kyllä ihan helvetisti, mitä siinä tilanteessa käy, jos sellainen +30kg koira päättää käydä mun tai mun koirien kimppuun. Isäntänsä lopulta pääsi riittävän lähelle, ja koira uskoi vihdoin kutsua. Tosi kiva pikku "tilanne", mutta onneksi mitään ei käynyt. Ja onneksi Halti oli niin fiksu! Vaikka saikin turpaansa silloin muutama viikko sitten, ja on sen jälkeen ollut epävarma. Nyt se kuitenkin pärjäsi hienosti sosiaalisella käytöksellään. Hieno pieni mussukka, ja Kurukin oli ihan hienosti siinä tilanteessa - ei edes provosoinut toista urosta lisää, vaikka toinen murisikin alle metrin päässä naamasta.

Tiina