Kirjurilla on ollut taas kiireitä gradua vääntäessä ja muutenkin, niin on päivittely jäänyt taas vähemmälle. Ovat pojat sentään päässeet lenkille ja treeneihin ihan normaaliin malliin kuitenkin. Pari viikkoa sitten keskiviikkona Kurulla oli taas ohjatut tokotreenit meidän oman koirakerhon kentällä. Ohjelmassa piti olla kokeenomaista treeniä, koska seuraavalla kerralla tiedossa oli seuran oma möllitoko. Aloitettiinkin ihan normaaliin tapaan luoksepäästävyydellä ja paikallamakuulla. Luoksepäästävyys meni hienosti, odota-käsky ennen kouluttajan kääntymistä meidän luo, ja Kuru istui nätisti paikallaan. Vähän olis halunnut haistella ihanaa kouluttajaa, mutta muisti sitten palauttaa taas kontaktin ihan itse. Paikallamakuu meni totuttuun tapaan hienosti, mutta pidin välimatkaakin varmuuden vuoksi lyhyempänä. Vierestä nousi istumaan molemmilta puolilta koirat ja pientä sählinkiä siinä edestakaisin ravatessa oli, mutta Kuru ei onneksi ollut moksiskaan. Näiden jälkeen tehtiin yksitellen hihnaseuraaminen, irti seuraaminen, toinen jäävistä ja luoksetulo. Estettä kun ei tällä kertaa ollut saatavilla, ja aikaakin tietysti on vain rajallisesti.

Me jouduttiin hetken odottelemaan omaa vuoroa, ja Kuru olikin vähäsen laama - oli aika kuuma, eikä odottelu oo Kurun parhaita puolia. Hihnaseuraaminen oli vielä ihan jees, pientä jätätystä jossain kohtaa, mutta ei pahasti, ja Kuru kuitenkin korjasi itse. Irti seuraaminen oli taas aika katastrofi. Kuru jätätti, ja lönkötteli vaan metrin perässä juosten seuraamisessa. Siis WTF.. Kokeilin uudestaan, mutta seuraaminen oli taas ihan hirveää perässähiihtoa. Otin poskivilloista kiinni ja totesin, että tää peli ei vetele -> Kuru tuli siististi perusasentoon, mistä sai palkan, mutta seuraaminen oli taas järkyttävää. Murahdin, minkä jälkeen Kuru meni korvat länässä kouluttajan luo mielistelemään, kun akka on niin hirveä... eipä oo tällaista kyllä montaa kertaa käynyt. Käskin takaisin perusasentoon, minkä tekikin taas hienosti, sai palkan - ja seurasi taas ihan miten sattuu. Helpotettiin sitten niin, että otin namia käteen. Hohhoijaa, 5-vuotias koira, joka taatusti osaa, mutta ei vaan viitsinyt. Namien kanssa kuitenkin seurasi ihan oikealla paikalla ja sai sitten palkan, kun onnistui edes helpotettuna. Luoksetulo oli ihan jees - jäi hyvin odottamaan, tuli laukalla, mutta haukkui muutaman kerran matkalla, perusasento ok. En mä noista haukuista jaksa stressailla - haukkukoon tossa liikkeessä, kun muuten on hiljaa. Liikkeestä seisominen oli taas aika hirveä seuraamisen osalta, ihme jätättelyä taas, mutta seisahtui hyvin. Ilmankos, kun siitä vauhdista ei enää paljon voi hiipiä.. Ei siis kovin hyvä maku jäänyt näistä treeneistä, vaikka osan voikin laittaa odottelun ja sään piikkiin.

Saman viikon perjantaina käytiin Kirsun, Tiin ja Beanan kanssa Haltialassa lenkillä. Lähtiessä meitä odottikin pieni yllätys, kun joenrantaa pitkin oli vedetty aikaa. Hetken aikaa ihmeteltiin, kunnes muistin lukeneeni lehdestä, että Haltialan tilan lehmät rupeavat hoitamaan rannan luonnonsuojelualuetta. Pitäähän niitä jotain putkea pitkin sinne liikutellakin. Hyvin mekin kuitenkin päästiin joenrantaa pitkin kulkemaan, ja pojat saivat vähän rallatella menemään. Sää oli mitä hienoin, ja juhlittiinhan me samalla myös Beanan 12-vuotissynttäreitä. Varsinainen teräsmummo, nytkin se hölkötteli nuorempien mukana ihan saman lenkin ilman mitään ongelmia. Aika hieno juttu, että Kurulla on noin hyväkuntoinen mummokoira, siitä saa kyllä olla iloinen ja tyytyväinen. :) Joenrannassa tyypit kävivät juomassa ja Haltin piti tietenkin saada myös pienet märkähepulit. Hauskaa oli pitkästä aikaa, kiitos Kirsulle ja mummoille!

Lauantaina käväistiin myös agitreeneissä, tosin koutsi ei ollut paikalla, mutta me saatiin taas ystävällisesti apuja toisen treeniryhmän kokeneemmilta treenaajilta, kun sovittiin menevämme kaikki paikalle yhtä aikaa. Haltin kanssa otettiin myös erikseen kuuden kepin sarjaa kolmeen eri otteeseen treenien välissä. Pleksejä ei ollut saatavilla, mutta käytettiin tilalla verkkoja, joita ei ollakaan aiemmin käytetty. Kerran Halti kokeili, pääsiskö verkon läpi nopeammin namilautaselle, mutta sen jälkeen pujotteli tosi hienosti. Jee, pätevä pieni eläin! Paria lyhyttä radanpätkää me myös kokeiltiin, alkuun sellaista, jolla ensimmäisen aidan jälkeen mun piti ohjata Halti itsestäni poispäin 90 asteen kulmassa ekaan aitaan nähden olevan aidan yli, sen jälkeen kierrättää se esteen takaa samassa linjassa olevaan suoraan putkeen, josta taas 90 asteen kulmassa olevalle esteelle. Krääh - ei ihan helppo nimittäin toi eka kuvio. Ekalla kerralla sain sen kyllä esteen yli oikeassa järjestyksessä, mutta ihan järkyttävää sähläystä, jonka jälkeen totesin, että helpotan tehtävää ja kierrätän sen esteen takaa ja siitä suoraan putkeen. Näin se menikin vähän sujuvammin, ja Halti pääsi leiskauttelemaan ihan järkyttäviä hyppyjä, vaikka rimat olivat 45 sentissä. Kaverilla on vähän intoa ja vauhtia... :D Ohjaaja vaan tarttis vaihtaa, koska mä liikun kyllä jokseenkin yhtä sujuvasti kuin Klonkku, näin treenikaveria lainaten. (Niin, treenikaveri puhui itsestään, mutta enemmän mä kyllä sitä Klonkkua muistutan.)

Sunnuntaina me lähdettiin taas pienelle retkelle Nuuksioon. Tällä kertaa ajettiin auto Högbackan parkkikselle, ja lähdettiin hiukan vähemmän tallattuja, mutta kuitenkin merkittyjä polkuja kiertäen Pikku-Parikas-lammen rannalle. Hyttyset olivat viikossa heränneet, onneksi oltiin tajuttu ottaa offia mukaan. Koirillakin on onneksi Bayvanticit niskassa, eivätkä hyttyset niitä riivanneetkaan. Lammella me laitettiin teltta pystyyn, ja kun keittokatoksella olleet päiväretkeilijät lähtivät, mentiin vielä heittämään talviturkit lampeen. Olihan se kylmää, mutta.. Piti se kuitenkin tehdä. :D Oli aika kiva saada pahimmat hiet ja hyttysmyrkyt niskastaan huuhdeltua. Koirat osasivat tälläkin kertaa käyttäytyä hienosti, edes Haltin ei enää tarvinnut huudella mun perään, kun jäi puuhun kiinni. Telttayökin meni täysin ongelmitta, aika hienoja retkikoiria siis. Seuraavana aamuna keiteltiin ruuat ja lähdettiin aamupalan jälkeen talsimaan toista reittiä takaisin autolle, ja yllätyttiin, kun hiekkatietä pitkin päästiinkin reilussa tunnissa perille. Niinpä sapuskat piti keitellä auton vieressä parkkipaikalla... :D

Seuraavana tiistaina käytiin pikku-Kuuran kanssa Haltialassa lenkillä. Vähän tulikin jo kyllä tarpeeseen - Halti oli jo sen verran virtava, että loikki akselinsa ympäri hihnassa normilenkeillä. Käveltiin isolle aidatulle laitumelle, missä pojat saivatkin rallatella vähän keskenään. Tosin aidan yli mennessä kävi hiukan ikävä tilanne, kun multa lipsahti Kurun hihna kädestä sen kiskaistessa itseään nostamisen jälkeen - ja suoraan Kuuran päälle. Aargh. Laura onneksi sai Kurua pideltyä sen verran, että tilanteessa tapahtui vain rähinää, mutta täysin turha ikävä kokemus pikku-Kuuralle. :( No, onneksi tänkin jälkeen se pystyi ihan hienosti lenkkeilemään Haltin kanssa irti, ja varoi ihan yhtä nätisti hihnassa olevaa Kurua kuin aikaisemminkin. Ei siis mennyt itse mitenkään turhaan provosoimaan, vaikka ton kokemuksen jälkeen se ei mikään ihme olis ollutkaan. Halti ja Kuura käyttivät pääasiassa aikansa haisteluun, kaiveluun ja heinänsyöntiin, mutta sentään vähän juoksuspurtteja ja painiakin nähtiin. Onneksi, koska Haltilla tosiaankin oli hiukan sitä ylimääräistä energiaa..

Keskiviikkona meillä oli taas Kurun ohjatut tokotreenit, ja tällä kertaa siis se seuran järjestämä möllitoko. Kuru olikin alokasluokan viidestä koirasta ensimmäinen, ja niinpä me päästiin ensimmäisenä kehään. Tällä kertaa oli ihan virallisen kokeen tapaan kehänauhatkin, tuomari tarkasti kehään menijät jne. Luoksepäästävyys meni taas kympin arvoisesti, Kuru vilkaisi ja vähän nuuhkaisi tuomarina toiminutta meidänkin entistä kouluttajaa, mutta korjasi taas itse kontaktin. Paikallamakuu oli myös hyvä, välimatkaa otettiin vain kymmenisen metriä kehänauhaan asti, mutta oikeastaan parempi niin - Kuru sai ainakin taas hyvän kokemuksen. Vieressä maannut tolleri nousi istumaan ja korjaili istuma-asentoaan pari kertaa, mutta Kurua tää ei häirinnyt. Paikallamakuukin sujui siis ihan kympin arvoisesti, kun Kuru nousi sivullekin ekasta käskystä hienosti. Tän jälkeen kyllä palkkasin, koska koemainen tilanne oli mennyt niin hienosti.

Meidän vuoro suorittaa yksilöliikkeet oli siis ensimmäisenä. Me käytiin hiukan kehänauhan ulkopuolella leikkimässä vetoleikkejä, ja sitten kehään. Hihnaseuraaminen sujui ihan ok, pientä jätättämistä juosten seuraamisessa, mutta ei paha. Tästä sitten palkkasinkin. Irti seuraamisessa Kuru teki taas saman kuin kokeessa - meni alussa itsenäisesti maahan, ja sieltä sen sai sitten houkutella uudelleen mukaan. Jotain jätättämistä ja löysiä käännöksiä tuli nytkin, mutta ei onneksi mitään ihan niin hirveää kuin viikkoa aiemmin. Liikkeestä maahanmeno meni ihan hienosti, seuraaminenkin oli siedettävää, maahanmeno hyvä, eikä liikkeessä muutenkaan ongelmia, joten kymppihän sieltä napsahti. Luoksetulossa Kuru tapansa mukaan haukkui, tällä kertaa muutaman kerran, mutta tää ei paljoa haitannut, muuten liike oli tosi hyvä. Liikkeestä seisomisessa sanoin Kurulle aika napakasti taas SEISO-käskyn, ja maahanhan se meni - oli kuulemma pysähtynyt arpomaan, ja mennyt sitten maahan.. Niinhän se tekee, kun on epävarma. Seuraaminenkin tässä liikkeessä oli aika järkkyä, tosin ei niin paha kuin aiemmin. Hyppy oli myös aika mielenkiintoinen, täähän on Kurun lemppariliikkeitä normaalisti. Nyt se kuitenkin lähti hyvin - haistelemaan estettä! Seuraavaksi olis taatusti noussut koipi. Karjaisin HEI, ja Kuru tuli takaisin sivulle, mistä uusi hyppykäsky, jonka jälkeen liike loppuun ihan normaalisti täysin ongelmitta. Hohhoijaa.. Tosin hypyn kanssa oli toisellakin uroksella sama juttu, ilmeisesti siihen oli joku ehtinyt nostaa koipea, kun se niin kiinnosti. Oli miten oli, sitä ei tarttis haistelemaan mennä.. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen, ei se ollut ihan yhtä karmeaa menoa kuin virallisessa kokeessa seuraamisten suhteen. Vähän kyllä ärsytti tuo hyppy, mutta toisaalta, Kuru suoritti sen kyllä kurinpalautuksen jälkeen hyvin.

Lauantaiaamuna lähdettiin normaaliin tapaan ajelemaan Haltin agilitytreeneihin, vain todetaksemme, että agikenttä oli tyhjillään. Soittelin sitten koutsille, joka ihmetteli, enkö ollut saanut peruutusviestiä, ilma kun oli sateinen ja kenttä sen takia liukas. Eipä ollut mun sähköpostiin sellaista tullut.. Ajeltiin sitten Haltin kanssa takaisin kotikonnuille ja lähdettiin poikien kanssa lenkille, päivä jatkui rauhallisemmissa merkeissä. Maanantaina käytiin taas pikku-Kuuran ja emäntänsä kanssa lenkillä Haltialassa, ja suunnattiin tällä kertaa joenrantaan, laitumen heinä kun alkoi olla pitkää ja naapurilaitumelle oli tullut käyttäjiä. Joenrannassa olivat sitten kaikki muutkin, päivä kun oli kaunis ja aurinkoinen viikonlopun sateiden ja tuulten jälkeen.. Kakarat eivät siis kovin montaa hetkeä saaneet keskenään riekkua, mutta vähän sentään, että pahimmat höyryt tuli päästeltyä. Kuura on kyllä kasvanut ihan käsittämättömästi, tai lähinnä äijistynyt. Ja karvaa sillä on enemmän kuin Kurulla ja Haltilla yhteensä! :D Okei, ehkä epäreilu vertailu, kun isoilla pojilla on nyt karvanlähtö, mutta kuitenkin. Komea äijä siitä vielä tulee.

Meidän tämänviikkoiset tokotreenitkin peruuntuivat, kun kouluttaja oli sairastunut. Niinpä me vietettiin eilen Kurun 5-vuotissynttäreitä pienellä ylimääräisellä lenkillä lähimetsikköön. Aika käsittämätöntä, että mun eka koira on muka jo 5-vuotias iso köllikkä. Mutta niin noi paperit vaan väittävät! Lenkin lisäksi Kuru sai tietysti myös synttärikakun viidellä kynttilällä, siis koiran märkäruokaa ja viisi purutikkua. :P Voi voi, ensi vuonna pitää olla isompi kakku, että mahtuu riittävä määrä kynttilöitä. Vaan vastahan Kuru oli ihan kakara, Kirsulta saatiin just muistutukseksi valokuva Tiistä vastasyntyneiden kanssa. Uskomatonta, niin se aika vaan menee eteenpäin. Ihan mahtava koira siitä pikkurääpäleestä vaan on kasvanut, vaikkei aina oo helppoa ollutkaan. :) Kiitos siis taas Kirsulle ja Lauralle, ilman teitä olis jäänyt jättimäisen kokoinen osa mun elämästä elämättä.

Tiina