Päivitystauko on venähtänyt melkoiseksi, kun koiranpoikien ja emännän elämässä on tapahtunut muutoksia. Tässä välissä on valmistuttu, muutettu, vaihdettu työpaikkaa kahdesti ja nyt virallisesti saman katon alla on myös toinen kaksijalkainen. Siinä on riittänyt tekemistä bloggaamisen sijaan.

Kuru on edelleen treenannut tokoa viime syksyn ja tämän kevään Lauttasaaressa. Syksyllä treenailtiin vielä normaalissa ryhmässä, mutta kevääksi mut houkuteltiin koirakerhon hallitukseen ja samalla tulin siirtyneeksi "kouluttajien ryhmään", vaikken mä ainakaan vielä ketään kouluttanutkaan. Tokorintamalle kuuluu kyllä muutenkin hyvää: Kuru kävi virallisessa tokokokeessa 9.5. ja saalisti sieltä ykköstuloksen. Tuomarina oli Timo Pussinen, ja pisteitä tuli seuraavasti:

Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 8
Seuraaminen kytkettynä: 8
Seuraaminen taluttimetta: 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9,5
Luoksetulo: 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
Estehyppy: 8
Kokonaisvaikutus: 9

Yhteensä siis 172 p., ALO1 ja 3. sija. 

Olin ihan älyttömän ylpeä Kurusta! Tokihan tossa oli paljonkin parantamisen varaa - etenkin kun mun jännittäminen nykyisellään vaikuttaa Kuruun negatiivisesti ja se laamaili seuraamisissa ihan järkyttävästi, mutta muuten tyyppi teki niin hienosti hommia. Se oli jo kehän ulkopuolella kummallinen laama, kun mä olin itse ihan jäässä, vaikka yritin leikittää sitä jne. Se vaan yrittää rauhoitella mua kun jännitän, mikä sitten näkyy jätättämisenä seuraamisissa. Tälle täytyy siis tosiaankin tehdä jotain. Mua jännitti niin paljon, että jouduin jo tokan yksilöliikkeen alussa sanomaan tuomarille, että jännittää ihan kauheasti, kun en olis siinä paikassa pystynyt enää edes liikkumaan. Tuomari ja liikkuri sitten vaan ihanasti rohkaisivat ja siitä se sitten lähti. 

Tokorintamalla on tapahtunut myös edistystä, Kuru oppi kypsässä kuuden vuoden iässä noutamaan! :D Tämä oli sen luokan ihme, etten todellakaan uskonut sen ikinä tapahtuvan. Me oltiin koirakerhon järjestämässä koultuuspäivässä, jossa Korrit olivat kouluttamassa. Treenattiin toki Kurun kanssa muutakin, mutta päätin että nyt otetaan se nouto työn alle. Ja mä sain Riitalta niin loistavat vinkit ja uskomattoman hyvää kannustusta, että olin jo kotiin lähtiessä ihan sitä mieltä, että kyllä se sen oppii. Ja Kuruhan oppi! Kuru osasi jo lähteä heitetyn kapulan perään, ottaa sen suuhun ja tuoda mua kohti, mutta tiputti aina parin metrin päässä. Maasta nostamista ja pitoa mä olin sille yrittänyt joskus muinoin naksutella, mutta olin onnistunut vaan opettamaan sen vihaamaan kapulaa. Sitä oli korjailtu sitten antamalla kapula kanniskeltavaksi kotiin tullessa, kun on muutenkin ihanaa kanniskella. Nyt lähdettiin tekemään pitoa pakkonoutona, ja Riitta totesi, ettei Kuru edes näyttänyt kärsivältä - häntä heilui, vaikka mä avasin leuat pakolla ja pistin kapulan suuhun. Sellaista koiranrääkkäystä. :P

Pakkonoudon lisäksi ohjelmaan lisättiin maailman yksinkertaisin, mutta äärettömän tärkeä juttu - nimittäin se kapulan tuominen mun lähelle. Kuru kun tiputti aina. Riitan neuvo tähän oli se, että annan Kurulle kapulan suuhun kun se on mun lähellä, ja lähden kääntymään (lähes) paikallani poispäin. Ja kas kummaa - Kuruhan seurasi perässä ja tarjosi sitä kapulaa! Mun piti vain muistaa kehua koko ajan ja antaa irrotuskäsky ennen kuin se kerkesi tiputtaa. Eipä ollut tullut itselle mieleenkään, enkä olis uskonut, että se toimii noin hienosti. Mutta toimi! Kotona tehtiin pakkonoutoa joka päivä vähintään kahdesti pari viikkoa, sitten mä lähdin 10 päiväksi lomalle ja koirat menivät hoitoon. Palatessa mä otin pari kertaa pakkonoutoa, ja totesin, että Kuru osaa jo liikkua kapula suussa pitäessään ja kokeilin, mitä käy. Laitoin kapulan matolle parin metrin päähän, ja kappas - Kuru toi sen mulle perusasentoon, kun annoin noutokäskyn ja sen lisäksi sivu-käskyn. Hyvin pian se oppi jo ennakoimaan niin, ettei ylimääräistä käskyä tarvinnut antaa. Jess! Tää oli meille aivan hillitön saavutus. Ja mä olen aina sanonut, ettei me avoimeen mennä, kun ei se osaa noutaa.. nyt pitää ruveta urakoimaan niitä avoimen liikkeitä kuntoon. Kaukot ovat ihan karmealla tolalla, tyyppi vaan loikkii menemään jos vire on liian korkealla.. 

Haltin kanssa on jatkettu agilityn treenausta, omaan hitaaseen mutta varmaan tahtiin. Tai siis Halti ei ole hidas, mutta ohjaaja on, ja se hidastaa myös etenemistä. Tietty auttaisi sekin, jos päästäisiin treenaamaan vähän useammin. Mutta kepeiltä saatiin jo ohjurit pois hallissa, mutta takapakkia tuli heti, kun siirryttiin takaisin ulos. Niinpä meillä on vielä vika ohjuri käytössä ainakin satunnaisesti. Agilityleirilläkin käytiin Kiteellä, sielläkin Halti näytti osaamisensa, mutta ohjaajalla oli vaikeuksia. :P Keinun treenaaminen on jäänyt kesällä hävettävän vähälle, mutta talvella se saatiin jo melko hyvään kuosiin, bang game on tehnyt tehtävänsä ja Haltin mielestä on siistiä loikata keinulle, koska saa RUOKAA! Asenne on siis kohdillaan. :) 

Leikkikavereitakin on nähty, mammojen kanssa on lenkkeilty vähän harvakseltaan, kun kiirettä on pitänyt sekä mulla että Kirsulla. Mutta on me sentään välillä ehditty nähdä, ja varsinkin Beana-mummo 13v. on varsin pirteä, kun pääsee lenkille poikien kanssa. Ja Halti rrrakastaa. Niin Kurukin, mutta on liian äijää näyttääkseen sitä. Pikku-Kuurankin kanssa ollaan edelleen lenkkeilty, vielä ne pystyy päästämään Haltin kanssa keskenään irti, mutta vähän ne äijäilevät keskenään - painileikkejä ei enää oikein voi harrastaa, vähän ne sentään juoksevat. Noppa on edelleen Haltin paras kaveri, tyypit ovat kuin paita ja peppu. Uusia lenkkimaastojakin on valloitettu, joskus se kannattaa, kun katselee kartasta hyvännäköisiä alueita. 

Katselmuksessakin käytiin toki keväällä, molemmat pojat pyörähtivät kehässä, mutta ilman sen kummempaa menestystä. Ei siis mikään yllätys. :D Ja tietenkin tyypit olivat just tasan samaan aikaan kehässä, mutta onneksi Marja oli niin kiltti, että suostui esittämään Haltin kun mä itse juoksin kehässä Kurun kanssa. Mutta kivat arvostelut saivat, Haltinhan toki arvosteli Janika. 

Kirsti Hassinen arvosteli Kurun 28.4. seuraavasti:

"Keskikokoinen paimenkoiratyyppinen uros. Riittävät kulmaukset, kaunis ilme. Hyvä, karkea peitinkarva. Takaa hieman ahtaat liikkeet ja lyhyt raviaskel. Rauhallinen luonne.

Vähänkö olin ylpeä Kurusta, se nimittäin esiintyi hienosti, vaikka samassa kehässä oli taas kolmisenkymmentä urosta, jotka eivät ihan kaikki malttaneet käyttäytyä. Jumissa se tosin oli, koska raviaskel tosiaan oli takaa omituisen lyhyt - jumin kyllä totesi fyssarikin. Meidän omalle fyssarille ei olla päästy, koska tyyppi jäi äitiyslomalle, mutta kerran ollaan käyty sitten läheisellä eläinlääkäriasemalla työskentelevällä fyssarilla. Pitäisi mennä uudestaankin. Halti oli myös jaksanut käyttäytyä Marjan kanssa kehässä nätisti, ja mun kanssa lopuksi kehää kiertäessään oli myös oma mussukka itsensä. Janika Wiksten arvosteli Haltin näin:

Pienehkö, oikeatyyppinen uros. Pää saisi olla jämerämpi, mutta on oikean mallinen. Hyvä ylälinja, takakulmaukset ok. Etuosa vielä kovin kapea. Liikkuu hyvin edestä, sivulta ja takaa. Luonne ihastuttava. Turkki saisi olla kattavampi. Kivekset ok.

On ehkä kiltein arvostelu ikinä, joka Haltista on annettu. Sehän todellakin on ihastuttava luonteeltaan, ja muutenkin mainio. Mutta kapea ja kevytturkkinen. :P 

Pojat ovat päässeet mökille tähän mennessä vain kahdesti tänä kesänä, mutta ainakin kolmannen kerran vielä toivottavasti ehditään. Tyypit kun silminnähden nauttivat siitä ihan tajuttomasti. Juoksevat ympäri grillikatosta täysii, ja sitten mennään maahan makaamaan ja läähättämään. Ja Kurun naama hymyilee niin leveää hymyä kuin mahdollista. Pihassa ovat pysyneet nätisti, mutta Halti käväisi puoli minuuttia jonkun metsänelukan perässä lenkillä.. tarttee varmaan tehdä jotain. Halti on myös ahkera lotraaja, mutta itsekseen ei mene uimaan asti. Lumon ja Hurman kanssa lenkkeillessä kyllä työnsin sen järveen, eikä tyyppi ollut siitä moksiskaan - ehkä siitäkin vielä uimarin saa. Hurmahan on varsinainen uimamaisteri. :D 

Kuru täytti tosiaan 6 vuotta 6.6. Synttäreitä taidettiin viettää ihan kotioloissa ja tokotreeneissä, tosin seuraavana viikonloppunahan tyyppi pääsi Korrien toko-oppiin. Tai no, en tiedä, mikä sen mielipide koulutuksesta oli. ;) Jossain välissä Haltikin on muka kasvanut aikuiseksi ainakin iän puolesta - se täyttää 3 huomenna. Käsittämätöntä, mutta totta. 

Jospa nämä kiireet helpottaisivat sen verran, että bloggaaminen palaisi taas säännölliseksi, treenipäiväkirjaa olisi nimittäin tarvittu. 

Tiina