Hirveän säännölliseksi ei ole kirjuri vieläkään muuttunut, mutta otetaanpa pikavilkaisu. Lokakuussa ei ehditty reissu- ja kokouskiireiden takia Haltin agitreeneihin kuin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla meillä oli jopa kouluttaja paikalla, mikä oli tosi hyvä homma. Tarkkaan en enää meidän treeniä muista, mutta jotain 5-6 esteen pätkää muistaakseni tehtiin alkuun. Vähän kiemuraa se oli, mutta toisaalta sen verran helppoa, että Haltillakin säilyi vauhti ihan kohtuullisesti, varsinkin sitten, kun mä parin (...tai vähän useamman) toiston jälkeen sain omia ohjauskuvioita vähän selvennettyä. Ja tokihan se koirakin jo kerkesi oppia, miten tästä kuuluu mennä ohjauksesta huolimatta. Toisena treeninä tehtiin kahdella aidalla ja mutkaputkella takaakierto-persjättötreeniä, joka oli kyllä itselle hyvä oppimiskokemus. Lamppu syttyi ihan selvästi, ei siitä nyt hirveän sujuvaa vielä tullut, mutta jotenkin hoksasin mitä siinä haettiin ja kyllä mun oma toimintakin jo parani. Koiralla oli yllättävän hyvin vauhtia, mutta tehtävä olikin sille aika yksinkertainen eikä siinä onneksi ollut vauhtia hidastavia juttuja. Onneksi se Halti on niin hyvä arvaamaan, mitä siltä halutaan! Lokakuun toiset treenit olivat sitten muutaman viikon tauon jälkeen, ja tehtiin 20 esteen rataa - neljällä hypyllä ja yhdellä putkella. Siis hillitöntä ympyrän juoksua ja samojen esteiden kiertelyä (omat aivot mutkalle), mutta yllättävän hyvin me pärjättiin kun katkaistiin rata puolivälistä. Siis hyvä Halti - mulla oli taas samat vanhat ajoitusongelmat. 

Haltin kanssa käytiin myös syyskuun puolivälissä pikaisesti vieraalla kentällä vieraan ohjaajan koulutuksessa - kyseessä oli agilityn kouluttajakoulutus ja me oltiin testioppilaita. Tosi pätevältä vaikutti meidän kouluttaja - hyvin pikaisen alkukyselyn jälkeen suunnitteli meille just nappitreenin. Eli tässä tapauksessa sellaisen, jossa saatiin koiraan vauhtia, intoa ja motivaatiota. :) Ja oli siinä ohjaajallekin todellakin tarpeeksi haastetta. Mutta sen verran, että saatiin kuitenkin koiran vauhti ja motivaatio pidettyä yllä eikä tarvinnut hirveitä määriä tahkota. Ihanan kannustava asenne oli kouluttajalla. Haltilla oli kyllä selvästi aluksi vähän jännää vieraassa ympäristössä, autosta tullessa se katsoi silmät pyöreänä ympäristöä: agikenttä oli urheilupuistossa, jossa oli kaikenmaailman liikkujaa frisbeegolfin pelaajista juoksijoiden kautta jalkapalloilijoihin. Mun maalaiskoira.. mutta heti kun päästiin kentälle, se oli kyllä ihan oma itsensä, vaikka pari koiraa yritti käydä iholla rähisemässä just ennen omaa vuoroa. Taitava koira, ja on muuten itsellekin aika paljon helpompaa, kun se unohtaa tuollaiset rähinähommat niin nopeasti.

Vähän on kyllä jäänyt se Haltin kanssa kotitreenien tekeminen - aloitin sitä pannasta pitämisen siedättämistä ihan hyvin tuloksin, ja sitten se jäi. Mutta jospa nyt uudella innolla, tavoitteena se, että se itse tulee tyrkyttämään, että tartu nyt että saan namia! Siihen oon kyllä tyytyväinen, että Halti on oppinut jo pikkuisen leikkimään. Tokokentällä se selvästi tietää, että tänne tultiin leikkimään, kun oon sen kanssa "treenannut" Kurun treenien jälkeen. Mainio pikkueläin. Helposti se into kuitenkin herpaantuu, ja nameja ei parane näyttää, jos haluaa sen leikkivän. Mutta vähän on parempi kuin ei ollenkaan, ja se vähäkin on parantunut ihan hurjasti. 

Kurun tokotreenit ovat jääneet vähän hunningolle, kun oman ryhmän vetämisen jälkeen on ollut vähän väsynyttä meininkiä. Omalta ryhmältä tuli onneksi positiivista palautetta koulutuksista. :) Meillä ei lopulta ollutkaan vetäjää kouluttajien ryhmässä, mutta ryhmäkaverit kyllä kiltisti ohjasivat meitä. Kurun kanssa tehtiin paljon piilopaikallamakuita omalla kentällä, siinä kun muut harjoittelivat paikallamakuun lisäksi paikallaistumista, me tehtiin tuplamäärä paikallamakuuta. Mikä oli siis mun oman varmuuden kannalta hyvä juttu - Kurullehan homma näytti olevan tosi helppoa. Kyllä me kuitenkin vähän muutakin ehdittiin treenata. Noudossa rupesi tulemaan haukkumista juuri ennen kapulaan tarttumista, jota ruvettiin karsimaan sillä, että heitettiin superpitkiä heittoja ja kun haukku tuli just ennen kapulaan tarttumista, siihen ei noissa superpitkissä puututtu. Mutta kun niiden jälkeen heitettiinkin normaalille etäisyydelle, haukku jäi pois. Selkeästi se oli jotain saalistamiseen ja turhautumiseen liittyvää, mutta noi pitkät heitot ovat musta auttaneet asiaa.

Vikoissa ohjatuissa treeneissä Kuru teki hemmetin hyvän treenin - seuraaminen oli innokkainta pitkään aikaan, vaikka tehtiin varmaan avoimen luokan seuraamisen mittainen pätkä. Jätöt olivat hyviä (tosin kehuin seisomassa olemisesta koko ajan, mutta seisoipahan kuitenkin!) ja tyyppi oli koko ajan riehakkaan iloisella tuulella. Puunkierrosta pysäytykset toimivat loistavasti, mutta luoksetuloa treenasin vain läpijuoksuna. Haukkuakaan se ei ehtinyt ihan joka kerta, kun vapautin lelulle jo alkumatkan juoksusta. Kaukot.. no, ei olla kyllä todellakaan treenattukaan niin paljon kuin pitäisi. Ylivireessä se rikkoo ja piste. Niinpä otin kaukoja niin läheltä, ettei se mahtunut liikkumaan, parempi niin. Vahingossa tuli siis yhdellä treenikerralla vetäistyä koko avoin luokka hyppyä lukuun ottamatta läpi. Mutta kun se oli niin hyvä, eikä tarvinnut ollenkaan tahkota! :) On se kyllä kotitreeneissäkin ollut tosi hyvä, joten ehkä tää kaikki työnteko alkaa vihdoin tuottaa tulosta. (Tarttis varmaan tehdä jotain niiden kaukojenkin kanssa. Veikkaan, että sekin tuottaisi tulosta.) 

Muuten ollaan vietetty melkoista hiljaiseloa, kavereiden kanssa ollaan käyty harvakseltaan lenkillä. Sentään me ollaan Kirsua ja mammoja sekä Lauraa ja Kuuraa treffattu säännöllisesti. Tosin pojat eivät siinä seurassa tietystikään kauheasti pääse riekkumaan - mammat 10,5 v ja 13,5 v eivät enää ihan hirveästi riehu (tosin Tii ei kyllä tiedä olevansa mummo) ja Kuuran kanssa taas Kuru ei pääse ollenkaan irti ja Haltillakin on pipo sen verran kireä, ettei se Kuuran kanssa halua kovin paljon leikkiä, vaikka ne pystyvätkin ihan rennosti lenkkeilemään irti. (On muuten pojasta polvi parantunut. Kuura ei todellakaan käy ikinä haastamassa riitaa isänsä kanssa ja Haltinkin kanssa osaa olla tosi fiksusti!) Tarttis kyllä silti mennä taas kunnon riekkulenkille, Haltissa rupeaa olemaan virtaa kuin pienessä kylässä, vaikka tyypit saavatkin olla melkein päivittäin irti. Selkeästi Haltista lähtee virrat pois vasta, kun joku oikein kunnolla juoksuttaa.

Kuru-parka joutuu parin viikon päästä ekaa kertaa elämässään hammaslääkäriin, kun rupeaa olemaan hammaskiveä siihen malliin, ettei sen hengitystä kestä aamuisin haistella. :P Samalla vilkaistaan, tarvitseeko niitä pari vuotta sitten iskua ottaneita etuhampaita jo poistella. Toivottavasti ei, mutta jos poistoon joudutaan, niin tehdäänpä sitten ainakin samalla rauhoituksella. Mua tietenkin hirvittää jo etukäteen ihan kamalasti se rauhoittaminen, mutta.. pakkohan ne hampaat on hoitaa. Onneksi aika on iltapäivällä ja ell-asemalla haluttiinkin antaa sen verran aikainen varaus, että koira ehtii varmasti herätä kunnolla jo siellä ja sitä pystyy sitten vahtimaan itse illan ajan. Kuru kun aikaisemman kokemuksen perusteella tipahtaa rauhoitusaineista ihan kunnolla. Pidetään siis peukkuja, että kaikki menee hienosti. 

Tiina