Halti käväisi tosiaan sunnuntaina luonnetestissä, ja pääsi kyllä yllättämään positiivisesti. Olen mä aina tykännyt sen luonteesta, se on todella kiva ja helppo koira, mutta ajattelin sen olevan aika paljon nössykämpi. Mutta aika paljon arkielämässä vaikuttaa se, että "isoveli valvoo", eli Kuru on sen verran vahva auktoriteetti sen elämässä. Kun sai mennä yksin, niin esiin tulikin ihan vahvasti omilla tassuillaan seisova pikkutyyppi. 

Tällaiset pisteet tuomarit (Lea Haanpää ja Tarja Matsuoi) antoivat Haltille:

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma
Yhteensä siis +155

Kuten todettu, en tosiaan osannut oikein arvellakaan, mitä Halti testissä tekee. Ehdottomasti isoin ylläri oli tosiaankin tuo laukausvarmuus. Myös taisteluhalu yllätti - Halti kun ei oo lähellekään yhtä innokas taisteluleikkien leikkijä kuin Kuru (jonka taisteluhalu on myös arvioitu +2:n arvoiseksi). Kyllä Haltikin vähän leikki testissä, mutta taisteluhalua näkyi ilmeisesti myös muualla testin aikana. Mä annoin ihan tarkoituksella Haltille "vapaat tassut" jo meidän tullessa testialueelle - se siis sai vetää esim. meidät sisään kutsuneen Petran luokse ihan vapaasti ja hyppiä vasten tervehtimään, samoin kuin mikrosirun tarkastanutta Anua se sai vapaasti tervehtiä omaan riehakkaaseen mutta kuitenkin somaan tapaansa. (Sen vasten hyppiminen on aika nättiä verrattuna vaikkapa Kurun tekemisiin - en oo koskaan saanut mustelmia Haltin yli-innokkuudesta, mutta Kurun vasten hyppimisestä on aina näkyvät seuraukset. :D) Niinpä Halti sai jo heti alkuun ajatuksen, että nyt saa tehdä omia ratkaisuja, niin kuin pitikin. 

Tuomareitakin se siis tervehti luonnollisesti omaan tyyliinsä häntä heiluen, korvat länässä, onnellisena, kun on ihmisiä, ihanaa! Ja hyppi varmaan taas vasten.. Alkuhaastattelussa kerroin mm. Haltin rakettikammosta ja siihen johtaneesta tilanteesta, josta molemmat tuomarit naurahtivat, että koirasta saa helpomminkin rakettipelkoisen. Niinpä.. Haltilla oli ihan omat puuhat menossa kun me keskusteltiin, se loikki mua vasten ja jopa haukkui. Siis se mun hiljainen ja rauhallinen koira.. Kun tuomari rupesi leikittämään Haltia, se lähti ihan hyvin saalistamaan keppiä ja jopa tarttui siihen. Kaikista liikuttavinta kuitenkin oli, että kun se oli muutaman kerran saalistanut kepin itselleen (ei se siitä taistellut, joten tuomari antoi sen voittaa kepin heti), se tuli tarjoamaan sitä mulle hyppäämällä vasten, "nyt leikitään!". Maailman somin pikkukoira! Kepin jälkeen tuomari leikitti sitä pehmeämmällä rengaslelulla, jossa Halti vähän roikkuikin - hurjilla äänitehosteilla. Tuomari naureskeli, että on se yhdellä hampaalla kiinni, kun Halti tapansa mukaan otti vaan sievästi etuhampailla ja repiessä lelu jäi vain yhden kulmahampaan taakse. Ei oo ihan isoveikan tasoista koko suun otetta. ;) 

Kelkalla Halti yllätti olemalla tosiaan aika reipas. Se lähti alkuun  mun eteen pöhisemään kelkalle ja kun kelkka tuli lähemmäs ja rupesi pelottamaan, sinkosi jonnekin mun taakse ja sivulle rähisemään. Ja kiskoi ihan kunnolla hihnaa, että on se jotain kevätjuhlaliikkeitä siellä ilmeisesti tehnyt. Ihan hihnan päästä se jäi katsomaan kelkkaa kun se pysähtyi, mutta kun mä käännyin kelkkaa kohti, se tuli sitten itse katsomaan ja toteamaan sen vaarattomaksi. Ja olis halunnut leikkiä kelkan pipolla ja perässä tulevalla kanisterilla. En tiedä miten se reagoi kelkkaan kun käveltiin ohi, keskityin vaan katsomaan itse eteenpäin. Puolustushalun kanssa kävi niin kuin arvasinkin, Haltin kanssa ei kannata lähteä nakkikiskajonoon uhoamaan. :P Tuomari hyökkäsi, Halti seisoskeli mun edessä ja katseli, että mitä ihmettä toi nainen oikein tekee, ai sillä on tommonen risu, voisin vähän leikkiä sillä risulla.. ja jäi tuomarin kanssa ihan onnellisena, kun täti rapsuttaa. Ja tuli kovaa luokse niin kuin aina, mamman mussukka. 

Haalarille Halti taisi sanoa jonkun ruman sanan singotessaan, mutta väistö oli musta ihan järkevä. Haalarin ohi kävelystä en juuri muista muuta kuin sen, että Halti olis halunnut kovasti käydä moikkaamassa haalarin vetäjän ja tynnyrinpyörittäjän. Tynnyriltäkään mulla ei oo oikein muistikuvaa, se ei tainnut olla Haltille mitenkään paha juttu? Ei se ainakaan mitään suurta väistöliikettä tehnyt kun ei kiskaissut narua. Pienellä houkuttelulla se tuli tsekkaamaan tynnyrinkin ihan vaarattomaksi - ja ois leikkinyt silläkin. Pimeässä huoneessa se toimi käsittääkseni ihan järkevästi, mulla on tosin itsellä niin huono hämäränäkö etten nähnyt sitä koko aikaa. Istuin huoneen nurkassa, se kävi kiertämässä huoneessa olevan parisängyn ja meni siis alle puolen metrin päästä mun edestä - muttei huomannut, tai tullut ainakaan moikkaamaan. Se kierteli huoneissa ihan rauhassa ja kävi tsekkailemassa kaikki paikat, mun nähdäkseni sillä ei ollut mitään hätää siellä. Aikansa kierreltyään se tuli sitten tökkäämään mua nenällä ja kehuin - ja se pisti nenän maahan ja rupesi nuolemaan lattiasta jotain hajua. :P Tuomaritkin nauroivat, ettei sillä ollut mitään hätää mun luokse, se ei edes häntäänsä heilauttanut, kun kehuin.. Sillä oli siellä ihan omat hommat kesken. Mutta ei sitä pimeä tai pressu lattialla häirinnyt. 

Terävyyskokeessa jätin sen seinään ja lähdin itse nurkan taakse katsomaan muiden ilmeistä, miten käy. Ihan hiljaista oli, ja toista tuomaria nauratti - Halti oli kuulemma päästänyt hyökkääjän noin puoliväliin matkaa ennen kuin oli huomannut koko tyyppiä (oli haistellut jotain hajuja siinä) ja sen jälkeen ollut sitä mieltä, että ihmiset ovat kivoja eikä ollut uskonut, että joku voisi tehdä pienelle koiralle pahaa. Kun tuomari oli tullut ihan lähelle, se oli vaan laittanut silmät kiinni ja todennut, että lyö sitten, jos kerran on pakko. Se on kyllä ihan ylikiltti pieni eläin. Laukauksia mä tosiaan jännäsin etukäteen sen rakettipelon takia. Mutta ilmeisesti se ei ollut juurikaan reagoinut, itse en taas katsonut koiraa kun kiellettiin, mutta sen verran ymmärsin palautteesta, että Halti oli paukut kuullut, mutta ei pelännyt. Hyvä niin. Jälkikäteen kuulin katsojalta, että Halti oli tosiaan ottanut paukut ihan coolisti, "yksi päivän parhaista". Mutta luonnetesti ei tosiaan kerro koko totuutta koiran ääniherkkyydestä. Yllätys sinänsä, että se ei reagoinut rämisevään tynnyriinkään sen enempää, mutta ei se kyllä rakettien ja ukkosten lisäksi muihin ääniin olekaan arjessa reagoinut. Saa nähdä, mihin suuntaan toi ääniherkkyys menee. 

Ei se sitten mennyt testissä rikki, tosiaankaan! Tää vain kertoi mulle, että en tunne koiraani - :D - minkä tiesinkin etukäteen. Se on kohdannut niin vähän asioita yksin, että vaikea oli tietää, mitä se noista sanoo. Mutta kyllä sillä on sen verran palikat kohdillaan päässä, ettei sitä mikään järkyttänyt. Mun kiltti ja rauhallinen pikkukoira, joka ei koskaan vedä hihnassa tai hauku, meni iloisesti haukkuen häntä pystyssä hihnassa vetäen haasteesta toiseen. Ja näytti siltä, ettei saanut vielä Linnanmäestä tarpeekseen. Sillä lailla! Joku mulle totesikin, että tätä lisää Haltille. Niinpä, kyllä se ansaitsee päästä tekemään juttuja ihan itsekseen useamminkin kuin kerran viikossa agitreeneihin. Loppupalautteessa tuomarit totesivat, että "tää on niin salakavala, ettei mekään huomattu sitä". :D Totesivat siis Haltin olevan niin läpeensä ystävällinen, ettei se voi kuvitella, että ihminen olisi paha. Kauhean kiltti ja mukava koira kaikin puolin, ja katsojiakin nauratti sen onnellinen elämänasenne ja iloinen suhtautuminen ihan kaikkeen. Ei se pieni mammanmussukka pienestä hätkähtänyt. Onneksi testistä on video jossain vaiheessa tulossa, niin näkee sitten kaiken sen, mikä jäi nyt itseltä havainnoimatta.

Tiina