Viikonloppuna olikin mukavaa tekemistä: lauantaina treffattiin kaksi päivää nuorempi Muihtu-pentu ja sunnuntaina käytiin Liehkun syysretkellä Nuuksiossa. Aktiivinen viikonloppu olikin tarpeen, tällä viikolla ei juuri olla Kurua ehditty aktivoida ja sen kyllä huomaa - se roikkuu vahvalla koko suun puruotteella ranteessa (eikä muuten ihan helposti irrota..) tai haukkua räkyttää, kun haluaa tekemistä.

Lauantai-iltapäivänä päästiin siis Muihtun kanssa leikkimään. Tällä kertaa menikin ihan mukavasti, viimeksi Liehkun tokopäivässähän pentujen leikit menivät vähän rähinäksi.. Lauantaista siis selvittiin ilman verta. ;) Muihtu haastoi Kurua kovasti painileikkeihin, ja kyllähän Kuru painikin hetken suostuttelun jälkeen. Ja Kuru taas hommaili suosikkipuuhaansa: juoksi sataa ja houkutteli Muihtun kisaamaan. Pari kertaa tuli pientä rähinää, toisella kertaa me ihmiset kävimme erottamassa riitapukarit, toisen rähinän pennut ymmärsivät ihan itse keskeyttää komennolla. Nopeasti ne rauhoittuivat ja leikkivät taas ihan nätisti. Leikkiä on kyllä sitten mukavaa katsella.Oli kyllä kivaa aivojentuuletusta mullekin, kun olin koko viikon lukenut tenttiin ja aamulla käynyt räpeltämässä jotakin tenttipaperiin. Kiitoksia!

Sunnuntaiaamuna suuntasimme nenät kohti Nuuksiota. Ensin täytyi vähän matkustaa: bussilla Leppävaaraan ja junalla Kauklahteen, sitten autolla Marjan ja Stahpin kyydissä Nuuksioon. Kuru kuolasi lauantaina menomatkalla bussissa aika hillittömästi, tällä kertaa bussissa kuolaus oli onneksi aika vähäistä. Junassa leuka vaan vähän kostui, ei tarvinnut kastella koko lattiaa. Omituista sikäli, kun Kuru ei enää moneen viikkoon ole kuolannut bussissa, mutta nyt sen yhden onnettoman automatkan jälkeen on taas ruvennut ilmeisesti jännittämään. Täytyy vissiin tehdä vaan taas kivoja ja lyhyitä bussimatkoja, että jännitys vähenisi. Automatka meni kuitenkin hienosti, Kuru pääasiassa nukkui pää Riston sylissä.

Nuuksiossa olikin Kurun mielestä käsittämättömän jännää ja kivaa. Parkkipaikalle kokoontui yhteensä 21 ihmistä ja vähän enemmän koiria, suurin osa liehkuja, mutta muitakin komistuksia oli paikalla. Myös Muihtu ja Kurun sisko Kuura olivat paikalla. Kuru oli aivan onnessaan, kun näki taas Muskan ja pääsi tapaamaan muita koiria. Edessä oli noin kahdeksan kilometrin metsäreissu, ja Kuru kulki koko matkan intopinkeänä. Oltiin varauduttu kantamaan sitä, _kun_ se väsyy, mutta sitä hetkeä vaan ei missään kohtaa tullut. :D Ehkä viimeisen kilometrin Kuru oli vähän kauniimmin, mutta pääasiassa saatiin pysähdellä viiden metrin välein ja välillä vähän ärähtääkin, kun umpiluukalloon ei meinannut mahtua, että hihnassa ei vedetä edes muiden koirien perään. Kyllä se nätistikin välillä oli, että päästiin kehumaan ja palkkaamaankin. Kiva reissu joka tapauksessa, taukoja oli ihan sopivasti ja oli todella kiva päästä näkemään niin paljon muita koiria. Mukana oli mm. Kurun Savu-iskä, ja ai että se onkin komea koira. Ja niin hyväkäytöksinen, että käy kateeksi...

Takaisin matkustaessa Kuru olikin sitten aivan sippi, vaikka se vielä veti autolle (mitä koiran logiikkaa tämä on?). Autossa se simahti heti, ja juna- ja bussimatkat menivät myös tiiviisti nukkuen. Niin tiiviisti, että missään liikennevälineessä se ei edes muistanut kuolata. Kiitokset Marjalle kyydin tarjoamisesta ja Muskalle ja muille retken järjestämisestä - oli todella kivaa! Illalla meillä olikin sitten aika väsynyt pentu, vihdoin ja viimein. Vielä tänään päivällä oli väsymyksen merkkejä havaittavissa, mutta nyt illalla normaali meno on jatkunut. Täytynee keksiä tällekin viikolle ohjelmaa..

Ainiin. Viime maanantaina käytiin hakemassa tehosterokotus Kurulle. Jälleen Kuru veti eläinlääkäriin päin ja oli aivan onnessaan, kun sai tavata ihmisiä. Eikä tälläkään kertaa huomannut mitään piikkiä, kun imuroi vaan onnessaan namia. Vielä on rabiesrokotus jäljellä parin viikon päästä, mutta kuulemma nyt jo voi olla huoletta. :)

Tiina

Kurun komea Savu-isä:
1031805.jpg
Vanhempia rouvashenkilöitä tauolla:
1031803.jpg