Sitten viime merkinnän ollaankin ehditty käymään jo vaikka missä. Perjantaina meidän piti alunperin tavata Tiitu-emoa, mutta Tii oli satuttanut tassunsa, joten äiti ja poika eivät päässeetkään riehumaan keskenään. Sen sijaan Kirsu kävi meillä katsomassa Kurua, joka oli aivan onnesta sekaisin! Kuru sai purettua pahinta pöhköenergiaansa Kirsun kanssa, ja Kirsu toi meille näyttelyhihnoja ensi sunnuntain fifeilyä varten. Ja olihan Kirsu tuonut Kurullekin mieleisiä tuliaisia, yrjölänpuuroa. "Mamman lihapullat" maistuivat Kurulle kyllä erinomaisesti.

Sunnuntaina Kuru pääsi tapaamaan Muihtu-pentua märkään ja sumuiseen Leppävaaraan. Pennut eivät olleet hetkeen tavanneet, mutta tunnistivat kyllä selvästi toisensa jo kauempaa. Heti alkuun piti juosta älyttömästi pää viidentenä jalkana, ja vasta useamman juoksuspurtin jälkeen pennut kerkesivät edes vähän haistella toisiaan. :D Hauskaa niillä näytti olevan. Kyllä huomaa, kenen poika Kuru on - se oli huomattavasti nopeampi juoksija kuin Muihtu. Tosin Muihtu puolestaan oli miljoonasti ovelampi kuin Kuru, eikä jäänyt siksi kovinkaan paljoa jälkeen. Juoksun lomassa nähtiin myös painiotteluja. Lopuksi harjoittelimme myös nätisti tervehtimistä ja hampaiden katsomista. Muihtun perheen ihmiset kävivät käsittelemässä Kurua ja me kävimme käsittelemässä Muihtua. Tosi hyvin sujui molempien kohdalla, asialla saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että pennut olivat ehtineet riehua itsensä umpiväsyksiin..

Litimärän pennun kanssa pääsimme onneksi Riston isän kyydillä Riston vanhempien luo. Ihme ja kumma, automatka sujui Kurulta melkein kokonaan kuolaamatta. Suurimman osan matkasta se nukkui tyytyväisenä pyyhkeen alla (oli niin märkä, ettei pelkkä kuivaaminen auttanut mitään). Vasta ehkä kilometriä ennen määränpäätä Kuru heräsi ja nousi istumaan - ja silloin alkoi kuolaaminen heti. Kun sain sen taas makaamaan, hanat sulkeutuivat. Kunhan nyt saisi sen sitten ymmärtämään, että kannattaa mieluummin maata kuin istua tai seistä autossa.. Riston vanhempien luona viivyttiinkin yön yli, eikä Kuru oikein osannut rauhoittua siellä ollenkaan. Se ei nukkunut päiväunia, eikä yölläkään nukkumisesta meinannut tulla mitään. Se piippaili ainakin tunnin verran, ja oli yöllä levoton.

Maanantaina sitten päästiin Kirsulle saakka katsomaan emoa ja mummoa. Tiin jalka oli jo selvästi paranemaan päin, mutta ihan peltoriekulle asti ei uskallettu lähteä. Parempi katsoa kuin katua. Äiti ja poika pääsivät kyllä melkoiseen vauhtiin Kirsun takapihallakin.. ;) Koska sää oli kurjan rapainen, molemmat joutuivat myös pesulle. Tosin Kuru oli kuulemma ollut ihan kiltisti, onneksi se on vieraskorea. Sisällä Kurulla ja Tiitulla oli erinomaiset painit. Ja kävihän Kuru mummokoiraakin kiusaamassa.. ei mitään itsesuojeluvaistoa! Onneksi sille riitti kuitenkin, kun Beana-mummo vihjasi hampaita näyttämällä, että nyt riittää.

Kirsulle päin matkustaminen sujui vielä kohtalaisen hyvin. Kyllähän Kuru kuolaili bussissa, eikä suostunut enää liikkumaan itse bussin käytävällä eteenpäin, mutta rauhoittui kuitenkin olemaan, kun bussiin saakka pääsi. Takaisin päin tullessa se oli aivan yliväsynyt kahden päivän riehumisen ja vähien unien jälkeen, mutta ei silti suostunut juurikaan rauhoittumaan. Matka kahdessa täydessä bussissa meni siis kuolajojoja tiputellen.. kurjaa. Illalla maistui kyllä uni erinomaisesti. Välillä se kävi pissalenkillä, ja meni taas takaisin nukkumaan. Siksi uskallettiinkin laittaa keittiön lattialle pieni matto. Kuru antoi sen olla ihan rauhassa. Tiistain yksinolon ajaksi matto kuitenkin otettiin pois sattuneesta syystä. ;)

Eilen käytiin Torpparinmäessä lappalaiskoirien vapaamuotoisissa tokotreeneissä. Jo kentälle pääseminen osoittautui aikamoisen vaativaksi tehtäväksi, Kuru olisi kovasti halunnut vetää ja aukoa päätään kentällä oleville. Makkara- ja juustokuutioiden avulla kuitenkin selvittiin enemmän tai vähemmän kunnialla kentän laidalle saakka. Siellä keskityimme lähinnä siihen, että Kuru olisi hiljaa, vaikka muut treenaavatkin. Harjoittelimme katsekontaktia ja pari hassua kertaa istumista, maahanmenoa ja seisomista. Loppua kohden Kuru selvästi rauhoittui, vaikka kentällä oli muitakin. Muut treenaajat myös kävivät katsomassa Kurun hampaita ja toimivat harjoitusvastustajina nätisti tervehtimisessä. Hampaat Kuru antoi katsoa hienosti, mutta se vasten hyppiminen.. huoh. Eihän se sitä pikkupentuna tehnyt, mutta nyt on uudet kujeet. Lopuksi Kuru pääsi leikkimään Minttu-lapinkoiran ja ihan pikkiriikkisen Vinha-lapinporokoirapennun kanssa. Kohtalaisen nätisti se oli, vaikka välillä mua vähän hirvittikin, kokoero oli niin suuri. Ja sitten kävikin nolosti, en huomannut ajoissa että kentän laidalle oli tullut vieras koira, ja Kuru lähti sitten sinne tervehtimään kielloista huolimatta. No, onneksi vierasta ei haitannut, mutta minua otti päähän.

Torpparinmäkeenkin piti matkustaa busseilla, ja tällä kertaa päätin kokeilla, ottaisiko Kuru rauhallisemmin sylissä. Viime ajathan se on matkustanut lattialla, kun on jo sen verran iso rötkäle. Pidin Kurua ensimmäisessä bussissa koko reilun 20-minuuttisen matkan ajan sylissä. Kyllähän se kuolasi, mutta ehkä vähemmän kuin lattialla. Toisessa bussissa ei alkuun voinut sylissä pitää, kun oli niin täyttä, ja Kuruhan kuolasi kuin hanasta.. kun sen sitten sai syliin, kuolaaminenkin vähentyi. Takaisin päin mennessä sylissäpito auttoi ensimmäisessä bussissa, toisessa Kuru joutui taas lattialle kuolaamaan. Viimeisten kymmenen minuutin ajaksi sain Kurun vihdoin rauhoittumaan maahan makaamaan, ja kuolaaminen väheni selvästi. Tiedä sitten, mitä pitäisi tehdä, kun tuota 11-kiloista ei kyllä kauaa oikeasti jaksa sylissä pitää - tänään hauis- ja rintalihakset tuntuvat lähinnä jyrän alle jääneiltä. Eikä bussissa stressatessa mikään maahanmeno onnistu pyynnöstä. Pitää varmaan ruveta harjoittelemaan taas ihan lyhyillä matkoilla, kyllä Kuru yleensä ihan ensimmäiset hetket on rauhassa.

Tiina