Lauantaina oli pentukurssin ensimmäinen kerta. Kurun lisäksi mukaan tuli hervottoman kokoinen juusto- ja makkarapussi, mutta siitä huolimatta hiljaa ja nätisti hallin ulkopuolella odottelu oli haastavaa. Kuru olisi halunnut hirveästi mennä katsomaan muita pentuja, ja oli tuohtunut, kun en päästänyt. Yksi labradorinpentu tosin pääsi karkaamaan autosta Kurun luokse, enkä onnistunut edes sitä karkoittamaan vaikka omistaja pyysikin. (Heh, jos mun uskottavuus ei riitä edes kiltille pennulle, niin miten sitten mahdollisesti jollekin vihaiselle aikuiselle koiralle?) Sisällä hallissakin piti aluksi yrittää päästä muiden luo ja protestoida ääneen, mutta pian Kuru tajusi, että tänne oltiin tultu tienaamaan namia. Taitava poika. Paikalla oli siis noin 20 koirakkoa, rotuja laidasta laitaan. Oli noutajia, pieniä spanieleja, terriereitä yms. Kuru oli ainoa lapinkoirapentu.
Vetäjänä oli kahden lapinkoiran omistaja, ja koirat olivat hallissa mukana. Ihan hauska yhteensattuma. Aluksi harjoiteltiin kontaktia, ja hienosti se sujuikin, kun ollaan kotona ja vapaamuotoisissa treeneissäkin harjoiteltu ahkerasti. Tietysti on vielä paljon parantamisen varaa ja työtä edessä, saatiinkin hyviä vinkkejä treenin vaikeuttamiseen. Kumma juttu, että ihan simppeleitä asioita ei ole tullut itse ajatelleeksi. Pikkuisen kävi kateeksi, kun katsoin viereisen koirakon yhteistyötä, pentu napitti 99% ajasta omistajaansa silmiin. Siinä on täytynyt tehdä hillittömästi työtä.. Kontaktiharjoitusten jälkeen lähdettiin kiertelemään hallissa ja harjoittelemaan ohitusta. Tämäkin sujui hienosti, Kuru pysyi mukana, kunhan vaan namiautomaatti oli jatkuvasti auki. Kummasti se ohittaminen on pienessä tilassa ja 20 harjoitusvastustajan kanssa paljon helpompaa kuin kadulla.. mutta oli siitä varmasti hyötyä. Olin kyllä ylpeä Kurun käytöksestä kurssilla, on se vaan taitava!
Lisäksi harjoiteltiin istumista ja maahanmenoa, kyllähän Kuru ne namiavusteisesti osaa. Pelkällä käsiavulla (eikä ainakaan suullisesta vihjeestä) se ei niitä todellakaan osaa, mutta sitä vartenhan harjoitellaan. Eikä se maahanmeno näyttänyt niin yksinkertaiselta kaikille, saa siis olla ihan tyytyväinen tuostakin. Kotona vaan ahkeraa treenausta, niin ehkä päästään jo pelkän käsiavun toimimiseen. Viimeiseksi treenattiin sitten luoksetuloa niin, että ohjaaja piti kiinni narusta ja omistaja juoksi karkuun kutsuen pentua luokse. Koska hallissa oli muitakin pentuja, Kuru luonnollisesti juoksi matkan varrelle sattuneen luokse.. Toisella kertaa menikin jo ihan oikein, ja Kuru sai palkaksi repiä patukkaa, jota käytetään vain harvoin -> se on tosi kiva lelu. Namit eivät olisikaan kelvanneet, Kuru oli siinä vaiheessa jo sen verran kierroksilla. Ja tietysti palkaksi tuli myös hillittömästi kehuja. Mukavan tuntuinen kurssi, vaikkei 20 hengen ryhmässä tietenkään mitään yksilöllistä opetusta voikaan olla. Meille sopivia opetusmetodeja kuitenkin, eli positiivista vahvistamista.
Tosi ylpeä sain olla lauantaina myös bussissa matkustaessa. Kuru matkusti muina miehinä ihan rauhassa! Kurssille mennessä se kuolasi ihan vähän, pari tippaa, mutta ei ollut juuri ollenkaan stressaantuneen oloinen. Takaisin päin se matkusti kuin ei olisi koskaan stressannutkaan. Olin aivan äimänkäkenä, enkä vieläkään tiedä, mitä kummaa tein eri tavalla. Edellinen bussimatka kun oli mennyt huonosti, eikä välissä oltu tehty muuta kuin syötelty namia kerran pari bussipysäkillä. Olin kuvitellut, että Kurua väsyttäisi pentukurssin jälkeen, mutta pah. Bussipysäkiltä takaisin kävellessä se riekkui koko matkan. Se saattoi mennä vielä jännityksen purkautumisen piikkiin, mutta kotona se ei edes riekkunut, oli vaan rauhallisesti hereillä. Kyllä se sitten jossain vaiheessa simahti.
Lauantaina oltiin sovittu myös treffit pitkästä aikaa naapurin Kaili-labradorinnoutajatytön kanssa. Kuru räkytti taas järjettömästi heti nähdessään Kailin, eikä siitä meinannut tulla loppua. Joutui kuitenkin rauhoittumaan, ennen kuin pääsi irti. Sen puoli sekuntiakin se oli kuin jousilla.. Kaili oli kasvanut hirveästi, mutta on se vielä Kurua pienempi. Leikki alkoi sillä silmänräpäyksellä kun pennut pääsivät toistensa luokse. Aluksi ne juoksivat aivan päättöminä, oli jo pilkkopimeää, eikä pennuista näkynyt muuta kuin heijastimen kiilto otsalampun valossa.. Välillä piti ottaa myös perinteistä pentupainia. Ja Kurun piti tietenkin yrittää nylkyttää Kailiakin, mutta onneksi vain kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla jouduin nostamaan sen pois Kailin päältä, mutta myöhemmin riitti, kun kielsin ja lähdin kävelemään kohti.. Pääosin Kurulla oli onneksi vain leikkiminen mielessä. Oli kyllä kivaa pitkästä aikaa.
Sunnuntaina Kurua odotti aamulla iso yllätys: ensilumi! Yöllä oli satanut ihan paksulti lunta, ja aamukuudelta Kurun herättäessä se oli vielä ihan koskematonta. Mulla oli vaikeuksia saada aluksi Kurua liikkumaan, kun se kaikki lumi olisi pitänyt syödä. :D Sain ihan tosissani houkutella ja vähän kiskoakin, mutta kun liikettä tuli, niin Kuru siirtyikin rusakkopomppuloikkaan. Oli jännän näköistä, kun taloista oli vieläpä sähköt katki, joten oltiin luonnonvalon varassa. Vaikka oli pilvistä ja satoi vielä lunta, taivaanranta oli erikoisen näköinen. Päivällä se lumi kuitenkin sitten alkoi sulaa, eikä sääennuste hyvältä näytä.. lyhyeksi jäi ensilumen riemu.
Sunnuntaina nähtiin pitkästä aikaa myös Kurun idolit, Viima ja Myry. Voi sitä jälleennäkemisen riemua, Kuru ei olisi mitenkään jaksanut pysyä pöksyissään. Malttoi se kuitenkin pienen sylissäolon jälkeen kävellä riekkupaikalle asti, ja voi sitä onnea, kun pääsi irti riehumaan! Ensilumi riehaannutti poikia vielä entisestään. Oli todellakin vauhdikkaita leikkejä, ja Kurukin uskalsi leikkiä välillä molempien isojen poikien kanssa yhtä aikaa, eikä vain komentaa haukkuen. Lopuksi tehtiin vielä pieni kävelylenkki hihnassa, kun suurimmat riekkumiset oli riekuttu. Ihan hyvää tekee se hihnakäytöksen opettelu ryhmässä, tosin se ei ihan mallikkaasti vielä sujunut.. Saatiin kuitenkin verrattua, että ei Kuru enää kauheasti matalampi ole kuin Viima. Beanasta se on jo kasvanut ohitse, pian se taitaa saavuttaa Viiman ja ehkä jossain vaiheessa Myrynkin. Kuru vaan näyttää vielä niin rääpäleeltä, kun on kovin kapoinen ja lyhyt. Ja karvaton.
Bussimatkat Leppävaaraan ja takaisin eivät valitettavasti sujuneet ihan yhtä hienosti kuin lauantaina. Menomatkalla Kuru kuolaili, ei tosin ihan yhtä paljon kuin yleensä. Stressaantuneelta se kuitenkin näytti. Takaisin tullessa se oli rauhallisempi, ja kuolaaminen alkoi vasta viimeisissä liikennevaloissa ennen meidän pysäkkiä. Kuru oli kuitenkin ihan eri oloinen kuin lauantaina. En tosiaan tiedä, mitä tehtiin eri tavalla. Lauantaina meillä oli (paitsi ensimmäiseen bussiin mennessä) aika paljon aikaa pysäkeillä, ja harjoiteltiin mm. katsekontaktia siinä sitten nameilla. Kuru oli jo pysäkeillä sitten rennon oloinen, eikä ruvennut stressaamaan bussissakaan. Vaikuttaisiko se namien syönti sitten niin paljon stressitasoon.. ja pysyisikö se rauhallinen mielentila bussimatkan ajan? Sunnuntainakin syöttelin Kurulle nameja (mutta vähemmän), etenkin takaisin tullessa pysäkillä, ja silloinhan se oli rauhallisempi. Enpä tiedä. Pari kertaa ollaan käyty bussipysäkillä ihan vaan namia syömässä, kun bussit ovat tulleet ja menneet, pitää varmaan harrastaa tätä lisää. Tuleepahan harjoiteltua sitä kontaktia erilaisissa ympäristöissä.
Kuru oli myös kymmenen päivää ihan täysin sisäsiisti. Aiemmin on saattanut tulla esim. aamulla ensimmäinen pissa paperille, kun Kuru ei ole malttanut tehdä sitä takapihalle, mutta ei sitten kuitenkaan ole kestänyt ulkovaatteiden pukemisen vievää aikaa. Tänään sitten sattui ensimmäinen vahinko, kun ei älytty, että Kurulla on hätä. Oltiin käytetty sitä pari kertaa takapihalla, eikä se tehnyt sinne, joten ei tajuttu hätää. Ja varmaan sillä lumensyönnilläkin oli osuutensa asiaan.. Uudet paperit lattialle vaan, ja päiviä laskemaan. :)
Tiina
Kaik yhes koos:
Kommentit