Viime päivityksestä on taas hetki, vaan mitään kovin ihmeellistä ei ole välissä tapahtunut. Tavallista kotielämää, eikä olla paljoa kavereitakaan käyty tapaamassa. Yhtenä iltana tosin Risto törmäsi iltalenkillään naapurin Kaili-tyttöön, ja Kuru pääsi vähän leikkimään pitkästä aikaa. Kun pojat tulivat kotiin, mua rupesi hitusen naurattamaan, oli nimittäin Kaili ilmeisesti onnistunut kiskomaan Kurulta kyljestä karvaa ihan kunnolla. Mustan kyljen keskellä on nyt ruskea aukko, kun peitinkarvat ovat poissa. Melko huvittava näky. :D

Vieläkään en ole onnistunut löytämään meille seuraavaa kurssipaikkaa, mutta hitaasti hyvä tulee, kai. Opetusta ja häiriötä me kuitenkin tarvittaisiin selvästi. Ohitukset sujuvat toisinaan jo ihan hienosti, toisinaan on taas tosi vaikeaa. En oikein tiedä, mikä siinä on vialla. Välillä Kuru on vaan selvästi korvaton, ja ärähtämällä palaa taas ruotuun. Välillä se tottelee ihan normaalilla äänensävyllä annettuja käskyjä ja on ylpeä, kun sitä kehutaan hienosta käytöksestä. Ja välillä se menee niin hillittömille kierroksille vastaantulijoista, että mikään ei auta. Kaikenlaista ölinää ja urinaa, haukkua ja jopa murinaa kuuluu, mutta samalla korvat ovat litassa ja häntä vispaa niin mahdottomasti. Tyyppi vaan haluaisi niin kovasti tavata kaikki...

Lauantaina Kuru oli taas ihan onnessaan, kun meillä kävi ihmisvieras. Sen mielestä kun kaikki ihmiset ovat maailman parhaita, ja sitten ne vielä tulevat sitä varta vasten palluttamaan! Tälläkään kertaa ovikellon soitto ei aiheuttanut haukkua, sen sijaan oven avaaminen oli niin jännää että oli ihan pakko konsertoida. No, ovi kiinni kaverin nenän edestä (heh, reilua) ja uusi yritys, tällä kertaa meni ihan hienosti. Tosin se tervehtiminen ei vieläkään mene ihan taiteen sääntöjen mukaan.. Selvästi nuo ihmisvieraatkin väsyttävät Kurua, vaikkei niiden kanssa tietenkään riehutakaan niin kuin koirakavereiden kanssa. Illalla oli siis maltillisen oloinen pentu, jonka saattoi rauhallisin mielin jättää yksin siskontytön synttäreiden ajaksi.

Sunnuntaina oli taas jännää, matkustettiin bussilla ja junalla Riston vanhempien luo. Taas ensimmäiset 15 minuuttia bussimatkasta menivät ihan hyvin, Kuru malttoi makailla lattialla eikä kuolannut. Loppumatkan se sitten olikin hermostuneempi. Junissa ei sen sijaan ollut mitään ongelmaa, ei mitään hermostumisen merkkejä tai kuolailua. Puistolassa vielä käytettiin Kurua peltolenkillä juoksemassa, ja sitten jätettiin se ensimmäistä kertaa Riston vanhempien hoiviin. Me ajeltiin sillä aikaa Nummisiin katsomaan Muska-kasvattajan joulukuussa syntynyttä pentuetta. Voi että, ne pienet olivat ihania, enkä voinut mitenkään uskoa, että Kurukin on tosiaan joskus ollut niin pieni. Paikalla oli myös ihania aikuisia koiria, joita sai rapsuttaa juuri niin pitkään kuin itse halusi - harvinaista herkkua sikäli, koska Kurua kiinnostaa rapsutus vain harvoin. ;) Ehkä se vielä oppii arvostamaan hellimistä muutenkin kuin aamuisin. Kun muutaman tunnin päästä tultiin takaisin, Kuru oli ihan onnessaan, häntä vispilänä. Ja heti alkoi hyvin, hyvin huolellinen nenätarkastus, meissä oli varmaan äärettömän mielenkiintoisia tuoksuja. Kotimatka autossa meni aika huonosti, pääosin Kuru malttoi kyllä maata, mutta kuolasi kuitenkin ihan reilusti. Huoh. Kotona se olikin sitten hyvin, hyvin väsynyt vielä seuraavanakin päivänä.

Tiina