Viikonloppuna oli taas vähän enemmän aikaa touhuilla Kurun kanssa, ja niinpä lauantaina lähdettiinkin metsälenkille. Alunperin piti mennä Luukkiin saakka, mutta päätettiin yhdistää kauppareissu ja lenkki, joten käytiin tutustumassa Puolarmetsän maisemiin. Kyllähän siellä metsää oli, ja Kurukin pääsi vähän juoksemaan. Tosin koska luottoluokitus on edelleen aika alhainen, Kuru sai tyytyä siihen, että liina seurasi perässä. Tällä kertaa tosin liinan mukanaolo taisi olla turhaa - Kuru oli ihan uskomattoman kiltisti. Se totteli hienosti luoksetulokäskyä, eikä yrittänytkään harhailla kauas meistä. Aluksi sen piti joka kerta katsella ympärilleen ("mistä on joku tulossa, kun mut otetaan kiinni?") ennen kuin lähti tulemaan luokse, mutta pian se tajusi, ettei sitä aina kutsuta vain, kun on tulossa joku vastaan ja rupesi juoksemaan heti käskystä luokse. Ja mikä hienointa, se tuli luokse jopa kesken hepuliringin, kun meinasi lähteä turhan pitkälle metsään. Siis kesken hepulin! Silloin se on normaalisti ihan korvaton, niin kuin pienen riehakkaan apinan oikeastaan kuuluukin. En vieläkään tiedä, mikä siihen on mennyt, mutta tämä on ihan mukava tilanne tietysti.

Sunnuntaina käytiin reilun 15 kilometrin hihnalenkillä, käveltiin Westendistä rantaraittia pitkin Soukkaan. Kuru ei tainnut olla matkasta moksiskaan, vaikka oli aika lämmin päiväkin, ei sentään mitään hellettä. Juomataukoja pidettiin riittävästi, mutta muuten ei juuri lepäilty, vaan käveltiin kolmisen tuntia putkeen, eikä Kurua silti tuntunut väsyttävän. Soukasta meidät haki mun faija, ja Kuru jätettiin kylmästi takapihalle naruun odottelemaan. Se huusi, kun ovi oli auki ja se näki meidät, mutta suu meni kiinni heti, kun ovikin sulkeutui. Ikkunasta vahtasin sen verran, että sinne pihalle se sitten kävi heti nukkumaan. Osaa siis ottaa tarvittaessa rauhassa. Ja vieraassakin autossa matkusti rauhallisesti, tosin tuossa faijan autossa sillä ei ollut silloin aiemminkaan mitään ongelmaa.

Perjantai- ja lauantai-iltoina tehtiin myös pitkästä aikaa "makkararuutua", tosin Hänen Ylhäisyytensä Nirsopylly ei tietenkään makkaraa söisi, joten namina on ihan muuta. Kuru oli aivan innoissaan! Harmittaa, ettei olla makkararuutua pahemmin viime kesän jälkeen tehty, koska Kuru tosiaan tuntui tykkäävän hommasta. Perjantaina se vielä vähän muisteli homman nimeä, tiesi kyllä heti, mitä oltiin tekemässä, mutta ei ollut vielä niin innoissaan kuin seuraavana päivänä. Ja lauantaina se tosissaan oli innoissaan, hyvä kun pysyi pöksyissään kun odotteli tolpassa mun tallatessa ruutua. Se riehui ja haukkui ja yritti päästä heti ruutuun. Kun sitten hain sitä tolpasta, se malttoi olla sen hetken hiljaa - mitäänhän ei tehdä, jos haukku kuuluu - mutta häntä vispasi mieletöntä vauhtia ja se kiskoi ruutuun kuin hinaaja. Taisi tosiaan olla kivaa. Ruudut sujuivat ihan niin kuin pitääkin, ja Kuru myös hoksasi ne noin viisi askelta, jotka lähtivät ruudusta. Olin tehnyt askeleita pois ruudusta ensimmäistä kertaa, ja se sujui heti hienosti. Nenänkäyttö taitaa olla Kurun laji. En mä tosin tiedä, saisiko Kuru nähdä, kun mä tallaan ruutua ja kylvän sinne nameja ja pitäisikö ruudun "vanheta" niin kuin jäljen kai pitäisi, mutta ei sen niin väliä. Kurulla tuntuu olevan tosi hauskaa, ja se on tärkeintä. Myös pikku tokoilut lenkkien varrella ovat sujuneet viime aikoina ihan kivasti, keskittymiskyky ei ole huipussaan, joten lyhyet pikkutreenit silloin tällöin tuntuvat sopivan Kurulle hyvin.

Tiina