Viime viikonloppuna käytiin Kurun kanssa lenkkeilemässä ja tehtiin pitkästä aikaa makkararuutukin. Kuru jäljesti oikein pätevästi nenä liimattuna maahan. Tällä kertaa annettiin ruudun vanhentuakin jonkin aikaa, eikä se tuntunut vaikuttavan mitenkään Kurun tekemiseen. Nenä kävi kovasti ja namit syötiin. Sunnuntaina käväistiin myös Haltialassa lenkillä, kun Kurulla tuntui virtaa vaan riittävän. Sänkipelloilla se saikin juosta irti ja purkaa riekkuenergiaa. Kohtuullisesti se oli kuulollakin. Sunnuntaina tietysti muitakin kulkijoita oli sen verran paljon, että valitettavan paljon sitä piti pitää kiinni.

Maanantaina käytiin taas Kirsun kanssa pitkällä lenkillä, suunnilleen samoissa maastoissa kuin viime viikollakin, tosin nyt käytiin myös metsäilemässä. Tällä kertaa Kuru ja mammat saivat olla paljon enemmän irti, ja Kurullakin oli korvat ainakin puoliksi päässä. En vaan tajua, miten Kuru ja Tiitu jaksavat melkein joka kerta repiä irti pääsemisestä niin suurta intoa - vaikka ne ottaisi vain tien ylityksen ajaksi kiinni, irti pääseminen on aina niin kivaa, että on pakko ottaa pienet hepulit. Tällä kertaa urheiltiin vielä lopuksi Paloheinän mäen huipulle, ja meinasi kyllä ottaa koville (minulla, ei suinkaan Kurulla). Kurusta oli onneksi vähän vetoapua, on se mäki sen verran jyrkkä! Vaan kyllä huomaa, kuinka surkea se oma kunto onkaan. Kiitos taas Kirsulle hyvästä seurasta, eipä tulisi noille lenkeille yksinään lähdettyä. :)

Keskiviikkona oli jälleen ohjatut tokotreenit Lauttasaaressa. Aluksi Kuru ei meinannut millään jaksaa keskittyä, kun harjoiteltiin kontaktia ja luoksepäästävyyttä. Mikään ei kiinnostanut, lelullakin se leikki vähän nihkeästi, eikä ainakaan jaksanut tehdä mitään hommia sen leikin eteen. Kun se sitten rupesi räkyttämään toiselle koiralle, kun juteltiin ohjaajan kanssa, karjaisin sen hiljaiseksi ja se muuttuikin yhtäkkiä ihan toiseksi koiraksi. Se tuli itse ottamaan kontaktia ja palkkakin rupesi kelpaamaan. Ohjaaja sitten kommentoikin tähän, että ei niiden nuorten urosten kanssa aina pärjää vaan nameilla ja kehuilla, vaan jotkut kovapäät tarvitsevat vähän rumiakin sanoja. Jep, valitettavasti.. Onneksi Kuru tuolla kuitenkin on yleensä toiminut tosi mukavasti ihan vaan nätisti houkutellen. Tällä kertaa harjoiteltiin paljon seuraamisia, mikä mun suureksi ihmetykseksi toimi tosi hyvin. Kuru oli tosi innoissaan herkkupalkasta, jota saa vain seuraamistreeneissä. Pujoteltiin mm. toistemme ohi, käveltiin vastakkain ja pysähdyttiin vajaan metrin päähän jne. ja Kurun mielenkiinto pysyi koko ajan namissa! Ihmeitäkin tapahtuu.

Myös liikkeestä maahanmenoa harjoiteltiin, jostain syystä Kuru meni tosi hitaasti maahan ihan kädellä ohjaamallakin, vaikka normaalisti se tekee kohtuullisen ripeitä maahanmenoja. Tehtiin myös luoksetulo, tällä kertaa sitten varmuuden vuoksi liinassa. Kuru jäi hienosti odottamaan ja tuli luokse käskyllä, mutta jäi metrin päähän haahuilemaan, eikä osannut tulla eteen istumaan. Edellisviikkoon verrattuna kuitenkin erinomainen luoksetulo.. Kun palkkasin patukalla, ohjaaja rupesi ihmettelemään, miten tuo voi olla sama koira, jota ei alussa kiinnostanut yhtään mikään tekeminen. :D Se roikkui lelussa kuin mikäkin terrieri, ja olisi tehnyt sen eteen mitä vaan. Pääosin treenit menivät siis ihan mukavasti. Saas nähdä, koska Kurukin oppii seuraamaan muutenkin kuin namia nakertaen - tarttis varmaan harjoitella kotona vähän enemmän..

Torstaina käytiin taas vapaamuotoisissa treeneissä Tuomarinkartanossa. Ei olisi välttämättä kannattanut lähteä, Kurulla ei ollut ollenkaan työmotivaatiota. Se vinkui Mintun perään, kyttäsi uusia koiria eikä malttanut keskittyä. Kontaktiharjoituksessa se vain piippasi, mikä on tosi epätyypillistä Kurulle, joka ei käytännössä koskaan muuten piippaa. Innostui se sentään leluilla leikkimisestä ja teki reippaasti liikkeestä seisomisia ja maahanmenoja, kun vauhti kasvoi juoksuksi. Suurimman osan ajasta Kuru kuitenkin vietti autossa, kun oli kiinnostuneempi maan haistelusta kuin nameista. En tiedä, miksi Lauttasaarella ja Tuomarinkartanolla on Kurun mielestä niin suuri ero, jälkimmäisessä ei ilmeisesti voi tehdä ollenkaan hommia.

Viikonlopuksi lähdettiin pitkästä aikaa mökille. Kuru joutui tosin olemaan pääosin kiinni/aitojen takana terassilla, koska korvat eivät olleet mukana. Metsälenkit tukkitiellä se pysyi kyllä nätisti lähellä ja kuulolla, mutta pihassa se oli täysin pöljä, kuten tavallista. Lauantaina aamupäivällä, kun lähdettiin Riston kanssa kantamaan vanhaa jääkaappia mökistä alas tontin portille, Kuru päästettiin tietoisesti samalla pihaan irti, sitä kun olisi ollut vaikea pitää kiinnikään siinä tilanteessa. Eiköhän kesken rappusten tullut sitten tilanne - tiellä käveli viholliskoira (se kääpiösnautseri, joka hihnassaan provosoi Kurua aiemmin kesällä ja rähisi) ja Kurun piti mennä ilmoittamaan se. Kuru pysyi hienosti tontin puolella, kunnes Risto pääsi tarpeeksi lähelle ja Kuru ilmeisesti tulkitsi sen siten, että nyt saa mennä ajamaan tunkeilijan pois. Kääpiösnautseriuros räyhäsi Kurulle ja Kuru räyhäsi takaisin, minä en jääkaapin takaa portaista päässyt kuin mökkiin päin hakemaan pillin. Sille Kuru ei korvaansa lotkauttanut. Ilman reikiä ja kiinnikäymistä kuitenkin selvittiin, ja Kurukin antoi Ristolle kiinni ja lopetti rähinät, kun tajusi, että Risto on tosiaan vihainen sille. Ollaan varmaan tosi unelmamökkinaapureita, kun koira hyökkää pihalta ohikulkijan kimppuun.. nojoo, vikaa oli kummassakin koirassa, mutta kuitenkin.

Lauantaina käytiin myös Riston vanhempien kanssa metsässä sienessä, ja Kuru oli kummallisen irtoilevalla tuulella. Koskaan se ei ole varsinkaan vieraassa metsässä lähtenyt niin kauas kuin nyt. Tuli se sentään takaisin huutelemalla ja viheltelemällä, mutta luokse asti ei välttämättä tullut. Normaalisti se pitää kyllä hyvin huolta siitä, että ei eksy pariakymmentä metriä kauemmas. En tiedä, olisiko johtunut siitä, että Riston isä oli välillä kauempana sienestämässä, mutta ei Kuru hänenkään jaloissaan koko aikaa pyörinyt.. Tosi epäkurumaista käytöstä, täytyykin taas käydä eksyttämässä se metsään. Tukkitiellä lenkkeillessä se kuitenkin pysyi hyvin kuulolla, vaikka saikin hervottomia hepulikohtauksia ja kävi savessa juoksemisen jälkeen luttaamassa vesilätäkössä jne.

Tänään aamulla lähdettiin mökiltä Liehkun ruskaretkelle. Kohteena oli Vihdin Etelälahti, tosin me päädyttiin paikalle sitten puoli tuntia myöhässä erinäisten eksymisten ja väärien reittiohjeiden (eniro..) takia. Kiltisti kaikki muut kuitenkin odottelivat meitä (voi parkoja) ja matkaan päästiin. Päivä oli todella kaunis ja maisemat ihan upeita! Matkassa oli 11 koiraa ja kymmenkunta ihmistä, tosi mukavaa ja rentoa meininkiä. Matkaa tuli 11 kilometriä, johon meni nelisen tuntia kolmen reilun tauon kanssa. Kuru jaksoi yrittää vetää koko matkan... Se ei mistään raivostumisista tahtia hidastanut, tajusi selvästi mitä siltä haluttiin, mutta ei malttanut kävellä nätisti. Ei sitten millään. Viimeiset kaksi kilometriä se käveli kohtuullisen kauniisti, kun hihna meni mun polvien takaa toisen puolen käteen. Punaisista käsistä huolimatta reissu oli todella mukava! Pitkästä aikaa päästiin rapsuttelemaan Lauran Vasmia ja Leimua ja muitakin tuttuja koiria. Kiitoksia Lauralle ja opas-Juhalle, oli hieno päivä!

Tiina