Ehkä hieman erikoinen otsikko, mutta selitystä seuraa. Kuru pääsi viime torstaina ekaa kertaa yli kolmeen kuukauteen juoksemaan irti. Olin mä edellisenä päivänä päästänyt sen lyhyellä matkalla irti hihnasta, mutta ei se edes oikein tajunnut olevansa irti. Tuolloin torstaina kuitenkin mentiin jäälle, ja tyyppi sai juosta sydämensä kyllyydestä. Ilta-aurinko paistoi, Kuru kiiti pitkin hankea ja oli aivan onnessaan. Sellaista ilmettä ei kovin usein näe, kyllä toi koira on tehty juoksemaan! Kaikista suurin ihme oli kuitenkin se, että Kurulla oli korvat päässä. Se tuli luokse ensimmäisestä kutsusta, vain kerran se lähti haistelemaan kaisloja eikä kuunnellut kun huutelin nimellä sen ensimmäisen kutsun jälkeen. Silloin lähdin vain juoksemaan toiseen suuntaan ja puhalsin pilliin ja pian mun jaloissa olikin karvainen ohjus. Kyllähän se varsinkin aluksi katseli ympärilleen ("miksi se kutsui, kuka tulee"), kun kutsuin sitä, mutta tajusi pian, että tässä on nyt vaan karkinjako meneillään. Se tyytyi vaan katselemaan kauempana olleita varjoliitäjiä ja lumilinnan rakentajia, ja puuhasi omiaan.

Perjantaina Kuru pääsi myös jäälle, ja oli suorastaan erinomaisesti kuulolla! Koska se totteli hyvin, uskalsin pitää sen irti, vaikka lahden toisella puolella vastapäätä oli useampi koira leikkimässä ja lahdella oli paljon hiihtäjiä. Kuru vain katseli ja kuunteli niitä toisia koiria, mutta tyytyi keskittymään mun tarjoamiin kivoihin juttuihin sen sijaan että olisi kytännyt niitä tai lähtenyt niiden luo. Olihan siinä välimatkaakin, mutta kyllä se selvästi huomasi, että ne olivat koiria. Hiihtäjät pääsivät välillä aika lähellekin, mutta Kuru pysyi nätisti lähellä. Kerran hiihtäjät pääsivät vähän yllättämään ja olivat yhtäkkiä n. 30 metrin päässä meistä ja Kurukin huomasi sen, ehti ottaa pari laukka-askelta haukkuen hiihtäjiä kohti, kutsuin sitä ja se muutti välittömästi suuntaa ja tuli täysiä mun luokse. Aivan uskomaton suoritus! Kyllä mä sitten palkkasin ja kehuinkin Kurua, en olisi ikinä uskonut että se jättää kesken tuollaisen puuhan. Sama jatkui sunnuntain ja maanantain irtolenkeillä, ihan yhtä uskomattomia suorituksia ei näkynyt, koska tarkkailin nyt paremmin ympäristöä, mutta joka tapauksessa Kuru pysyi hyvin kuulolla. Ainoastaan maanantaina, kun oltiin jo tulossa rantaan jäältä, Kuru jäi kaivelemaan kaislikkoa, eikä tullut kun kutsuin. Lähdin taas juoksemaan kauemmas, ja pian se ampaisi taas luokse hakemaan palkkaa. 

Se on ihan uskomaton tunne, kun Kuru lähtee heti ekasta kutsusta juoksemaan täysiä luokse sellainen onnellinen hymy naamalla. Eilen iltalenkilläkin pidin sitä vähän aikaa irti niemenkärjessä, ja aina se ampaisi sataa kohti, kun vihjaisin että olis namia tarjolla. Ihan kuin se olisi vasta nyt tajunnut, että tää onkin kiva juttu ja tästä saa palkkaakin. Nälkä tekee vissiin ihmeitä tollekin koiralle, kaikki ruoka tulee nyt kolmatta viikkoa ulkona ja taskusta.

Maanantaina käytiin jälleen eläinlääkärissä, tällä kertaa onneksi ihan vaan tavallisen vaivan takia: Kurulla on varmaankin nenäpunkkeja. Sunnuntaina sillä oli muutama röhkimis- ja aivastelukohtaus, ja vietiin se sitten samantien maanantai-iltana lääkäriin hakemaan Strongholdit. Käytiin taas vanhassa tutussa paikassa Lauttasaaressa, ja Kuru oli onnessaan. Halpaa puuhaa toikaan ei ole, pelkät lääkkeet maksoivat melkein 50 euroa ja koko reissu yhteensä yli satasen, mutta onneksi on edelleen se vakuutus. Strongholdin laittamisen jälkeen Kuru ei ole enää aivastellut ja röhkinyt, joten tuntuu auttavan taas nopeasti kuten viime keväänäkin. Varmuuden vuoksi Stronghold-käsittely uusitaan vielä kaksi kertaa kahden viikon välein.

Ja jotta ei vaan liian halvalla (lisää tähän silmienpyörittelyä) päästäisi, käytiin tänään Kurun kanssa varmuuden vuoksi fysioterapeutilla. Noiden irtolenkkien jälkeen tietty vahtasin Kurun makuulta nousua stressiessiluonteeni mukaisesti, enkä sitten lopulta ollut varma, onko se ollut jäykkä vai normaali. Kun kyttää ja kyttää ja kyttää, niin lopulta kaikki näyttää epänormaalilta.. Siksi päätin mieluummin käyttää Kurun siellä fyssarilla kuin miettiä ja miettiä ja menettää yöuneni, ja jos sillä sitten olisikin jotain, niin ei olisi mitään mieltä odotella kuukautta, että se on jalaton. No, fyssarilla oli jälleen hyviä uutisia. Lantio on suora just niin kuin pitääkin, eli mun huoli oli onneksi ihan turha. Ylempää selästä (muistaakseni rintarangan ja lantiorangan liitoskohdasta) löytyi kuitenkin pieni jumi. Kuru kaatui ekalla irtolenkillään kyljen kautta selälleen, kun taisteli narupallosta, ja fyssari arveli jumin aiheutuneen tästä. Kurullahan ei ole juuri lihaksiakaan nyt suojaamassa tällaisilta. Jumi saatiin kuitenkin jo tällä yhdellä käsittelyllä aukeamaan ja kaikki on taas kunnossa. Olisi se kuulemma todennäköisesti mennyt itsestäänkin ohi, mutta yhtä kaikki, hyvä että tuli käytyä. Eipähän tarvitse enää miettiä mitään, ja nyt on lupa antaa mennä ihan niin kuin ennenkin. :)

Tiina