Vappuaattona eli torstaina lähdettiin iltapäivällä teekkarien wapunviettoa pakoon anoppilaan. Naapurin bokserinartulla oli edelleen juoksu, joten tämä ei ehkä ollut fiksuin veto. Kuru sai illalla kulkea vapaasti pihan ja sisätilojen välillä, mikä ei myöskään ollut hyvä idea. Ulkona se piippaili harvakseltaan naapurin hyvien tuoksujen perään ja yritti nylkytellä Tikrua, joten loppuillasta siltä kiellettiin ulos meneminen. Sisällä se olikin sitten levoton, vaikkei äännellytkään, kuljeskeli edes takaisin eikä rauhoittunut nukkumaan. Ensimmäisen illan jälkeen takapiha olikin sitten Kurulta kiellettyä aluetta ja se palautui normaaliksi itsekseen, lenkeillä oli ihan tavallinen, eikä yhtään sellainen korvaton ääliö kuin alkuviikosta. Eikä sisälläkään tarvinnut olla yhtään levoton enää, kun ei käynyt pihalla haistelemassa tuoksuja. Ihme, kun naapurissa kuitenkin oli se ihana tyttö.

Vappupäivänä kävin Kurun kanssa lenkkeilemässä Haltialassa, niin että Kurukin sai juosta reippaasti irti. Ihmeen hyvin sinne mahtui sekaan, vaikka porukkaa oli melkoisesti liikkeellä. Suurin osa taisi kyllä olla piknikillä kotieläintilan lähistöllä, eikä pelloilla ollut ruuhkaa, sekaan mahtui, kun malttoi odottaa vähän vuoroaan. Kurulla oli vaihtelevalla menestyksellä toimivat korvat päässä, ei se mihinkään lähtenyt, muttei kuunnellutkaan erityisen hyvin. Jostain syystä tällä kertaa korvallisuus parani loppua kohden, mikä on ihan ihmeellistä, yleensä käy ihan päinvastoin. Sama toistui lauantaina, kun käytiin samassa paikassa Kurun kanssa lenkillä. Lauantaina tosin käytiin vähän eri reittiä ja otin tarkoituksella fleksin mukaan, fleksissä Kuru sai sitten juoksennella myös joenrannan reitillä, siellä kun näkyvyys ei ole yhtä hyvä kuin isoilla pelloilla. Jälleen se kuunteli paremmin oltuaan vähän aikaa irti ja juoksenneltuaan sydämensä kyllyydestä. Kumpanakin päivänä irtioloaikaa kertyi varmaan reilu tunti. Tuo koira kyllä elää juoksemiselle.

Sunnuntaina käytiin vain tylsästi pitkällä hihnalenkillä, tosin Kurukin vaikutti aika väsyneeltä. Pitkien irtolenkkien lisäksi Kuru sai kunnolliset hihnalenkitkin joka päivä. Hihnalenkkeilyssäkin on tapahtunut jotain edistystä, suurimman osan koirista se ohitti ihan hiljaa, ja pari koiraa jopa tempomatta! Yrittihän se jotain murinoita muutaman kohdalla, mutta hiljeni kun tylysti käski. Lenkkien lisäksi Kuru sai tietysti myös painia Tikrun kanssa jatkuvasti... pentu ei oikein osaa vielä rajoittaa, eikä Kurukaan sille jaksa jatkuvasti ärähdellä, helpompi on vaan leikkiä. Sunnuntain lenkillä tehtiin myös parit seuraamis- ja maahanmenoharjoitukset, jotka sujuivat yllättävän näppärästi, vaikka Kurulla oli varmaan aika lämmin. Myöhemmin samalla lenkillä yritin tehdä luoksetuloharjoitusta, mutta Kurua ei kiinnostanut siinä vaiheessa enää tippaakaan. Se käveli luokse kuin vanha koira, ja ilme oli niin hapan, "tee akka keskenäsi". Ei näin. Täytyisi jostain saada kaivettua se into taas esiin, reilu viikko sitten se teki vielä tosi innolla näitä yksittäisiä luoksetuloja hihnalenkkien lomassa. Ehkä nyt se kuumuus ja väsymys vaikutti. Tänään iltapäivälenkillä seuraamisharjoitukset olivat myös vähän tahmeita, kyllähän se teki, muttei sillä normaalilla innolla. No, jospa se siitä, kunhan lepää vielä vähän lisää pitkän viikonlopun jäljiltä.

Tiina