Viime kirjoituksen jälkeen ei ole mitään kummempaa tapahtunut, ollaan tokoiltu lähinnä iltalenkkien yhteydessä ja maattu kotona. Keskiviikkona Kuru tosin säikäytti mut (taas..) siristelemällä vasenta silmäänsä. Silmä oli myös vetinen, mutta ei rähminyt ollenkaan. Kuru alkoi siristellä heti aamusta, jo ennen lenkille lähtöä, ja siristeli vielä sen jälkeenkin, kun silmään laitettiin huuhdetta. Alaluomikin oli aika punainen. Olipa sitten kiva lähteä töihin ja olla huolissaan koirasta.. Iltapäivällä Kuru siristeli edelleen, ja soittelin jo Kurun Kirsu-varaemolle ja eläinlääkäriin huolissani. Molemmat sanoivat samaa; voi olla silmätulehdus, roska silmässä tai haava, ja silmää olisi hyvä huuhdella. Sitä me tehtiinkin vielä pari kertaa, ja peruin jo meidän torstaille suunnittelemat koiratreffit ja päätin varata torstaina ajan eläinlääkäriin, jos Kuru vielä aamulla siristelisi. Illan mittaan se näytti siristelevän vaan enemmän, tosin punaisuus oli hävinnyt luomista. Aamulla silmä oli kuitenkin aivan täysin normaali, eikä sen jälkeen ole onneksi oireillut mitenkään. Tietenkin mä olin huolissani, kun ei tolla koskaan ole ollut edes silmätulehdusta.. Aargh, miksi hitossa ton pitää huolestuttaa mua noin, se aikoo varmaan aiheuttaa mulle sydänkohtauksen ennen kolmeakymppiä. Tosin mun ei ehkä tarvitsisi olla ihan näin hysteerinen, mutta minkäs sille mahtaa. Tämä episodi siis päättyi jälleen kerran rauhallisesti, pari silmän huuhtelua vei roskan tai tulehduksenalun silmästä. Harmitti kyllä vietävästi, kun pitkään suunnitellut treffit Umbran kanssa jäivät nyt väliin.

Perjantaina käytiin heittämässä Risto kaverilleen ja suunnattiin Kurun kanssa Haltialaan lenkkeilemään. Valitettavasti samaan aikaan myös taivas aukesi, ja vettä tuli aivan solkenaan. Välillä satoi siis todella kovaa, pisarat sattuivat pudotessaan päähän ja teillä oli monta kymmentä senttiä syviä lammikoita. No, vastaantulijoita olikin sitten tasan yksi porukka, joten Kuru sai aika rauhassa juoksennella. Kovin pitkään lenkkiin ei tosin munkaan sinni kestänyt. Viikonloppu oltiin ihan vain kotona, ja käytiin Kurun kanssa tokoilemassa kotikentillä. Seuraamiset ovat kyllä kärsineet tossa irti treenaamisessa, kun en ole palkannut ollenkaan lelulla, pitää ottaa se taas ohjelmaan ja pitää Kuru hihnassa niillä pätkillä. Luoksetulosta on tullut aika vauhdikas, mutta pidemmällä matkalla Kuru kiihtyy sen verran, että on pakko haukkua pari kertaa kun on päässyt lähelle. Edelleenkään se ei osaa tulla ilman käsiapua suoraan eteen, tätä pitäis harjoitella paljon enemmän ihan kotona sisätiloissa. Liikkeestä seisominen on edelleen lapsenkengissä, kun en oikein uskalla edetä siinä, mutta Kuru osaa edelleen tarjota sitä kun tehdään sitä meidän perusharjoitusta (Kuru tulee mun perässä, kun peruutan, ja heittelen nameja sen yli). Maahanmenot ovat pysyneet kunnossa, samoin paikallaanmakuu. Tosin jälkimmäisessä Kuru on taas pitkästä aikaa ruvennut harrastamaan lonkka-asentoja, olen käynyt korjaamassa ja makuuttanut oikeassa asennossa tarpeeksi pitkään. Pari hyppyharjoitustakin on tehty, lähinnä on vaan muisteltu, mitä se sana tarkoittikaan, ei sen kummempia, kun käytettävissä on vaan nurmikoiden reunusaitoja yms. eikä mitään oikeaa tokoesteen tapaistakaan.

Sunnuntaina käytiin Riston vanhempien luona moikkaamassa Tikru-pentua. Tai mikäs pentu se enää on, pian 8 kuukautta ja melkoinen jässikkä. Edelleen se onneksi alistuu Kurulle, mutta saa nähdä, kuinka kauan. Kuru yritti taas vähän mustasukkailla huomiosta, mutta se komennettiin hiljaiseksi. Pojat saivat kyllä ihan kivat leikitkin aikaan takapihalla, vaikka Kurun kokoiselle juoksutilaa on aika vähän, varsinkin kun kivat kaivelukohteet eli kukkapenkit ja muuten vaan mullalla olevat kohdat on aidattu pois poikien ulottuvilta. Yllättävän rauhallisesti Kuru suhtautui myös kylässä käyneisiin naapureihin, vaikka olikin innoissaan. Kävi haukkuen tervehtimässä, muttei hyppinyt päälle eikä juossut kenenkään perässä. Kyläily taitaa olla Kurun mielestä aika väsyttävää, vaikkei mitään sen kummempaa tehtykään, sitä nukutti illalla jo Riston vanhempien luona, ja kotona veteli sitten taas ihan sikeitä. Tosin kyllähän ne Tikrun kanssa juoksivat ja painivatkin siihen malliin, ettei mikään ihme.. Kotona kävin kuitenkin iltalenkin yhteydessä tekemässä Kurulle pitkästä aikaa makkararuudun, ja voi hyvä ihme että toi koira oli taas innoissaan. Vähän hävettää, etten ole viitsinyt tai muistanut (no, laiskamato on oikea syy) tehdä sille jälkiä tai ruutuja, kun se tykkää siitä puuhasta niin älyttömästi. Nytkin se näki mun tekevän ruutua, ja olis vetänyt sinne heti tekemisen jälkeen. Välissä käytiin kuitenkin tokoilemassa, ja parkkikselta ruudulle päin kävellessä Kuru kyllä tiesi mitä oli menossa tekemään, intoa oli mielettömästi. Täytyy muistaa nyt tehdä ruutuja ja jälkiä ahkerammin, kun tyyppi kerran tykkää.

Tiina