Kiirettä on näköjään pitänyt, kun blogiakaan ei ole ehtinyt päivittää. ;) Lähinnä ollaan siis oltu kotosalla ja treenailtu tokoa pienissä pätkissä lenkkien yhteydessä. Liikkeestä seisomisen opettelua on jatkettu edelleen heittelemällä namia Kurun yli mun peruuttaessa ja Kurun kävellessä perässä, sujuu jo kohtuullisen hyvin. Kuru tarjoilee edelleen tätä liikettä aika usein, kun treenataan tätä, ja olen oppinut jo vähän nopeammaksi sen palkkaamisessa. Uskomattoman hidasta se palkkaus on kyllä silti, onneksi toi koira tajuaa, että mä vaan olen toivottoman myöhässä. Luoksetuloja on myös treenattu, vauhtia alkaa olla aika hyvin, yleensä Kuru tulee laukalla, toisinaan tosi kovaakin. Loppuasento on alkanut kärsiä, tulee usein aika vinoon, joten pitäisi treenata lyhyeltä matkalta sitä oikeaa asentoa. Iskee vaan laiskamato.. ja pitäisi tietty vähitellen alkaa häivyttää käsimerkkiäkin. Seuraamiset ovat sujuneet ihan kivasti, mutta välillä Kurussa on havaittavissa innon katoamista, täytyy varmaan vähentää seuraamisen treenaamista ja palkata jo paljon lyhyemmistä pätkistä. Tässä kun ollaan päästy pitkiin pätkiin aika nopeasti kevään aikana. Käännökset sujuvat kivasti silloin kun Kurulla on motivaatio kohdillaan. Liikkeestä maahanmeno on edelleen hyvä liike, ja sitä ollaan treenattu aina liikkeestä seisomisen jälkeen, ihan vaan ettei menisi sekaisin.

Häiriötreeneissä käytiin viime maanantaina Tuomarinkartanolla, paikalla oli meidän lisäksi vain yksi nuori suomenlapinkoirauros ja pari porkkisurosta. Parasta seuraa siis Kurulle. ;) Porkkisuroksethan sille olivat kentältä jo aiemmin tuttuja, ts. niiden kanssa on treenattu niin paljon, ettei Kuru paljoa niistä välitä. Lapinkoirauros oli kuitenkin uusi tuttavuus, ja Kurun olisi tehnyt mieli kytätä sitä. Treenailtiin sitten ohituksia, toisten kiertämistä seuraten, kontaktia ja paikallamakuuta yhdessä nuorten poikien kanssa. Kuru oli aivan pihalla, olisi vaan halunnut kytätä sitä lapinkoiraa ja haistella maata. Pienen kurinpalautuksen jälkeen se kuitenkin jaksoi taas keskittyä, mutta ihan selvästi huomasi, kuinka paljon pienikin tauko häiriötreeneissä vaikuttaa. Keskittymiskyky herpaantuu heti, kun ollaan treenailtu vaan häiriöttömästi kotona. Pitäisi vaan jaksaa useammin lähteä häiriötreeneihin, ja vielä kun saisi paikalle paljon koiria, niin Kuru ei ehkä jaksaisi keskittyä niiden kaikkien kyttäämiseen.

Keskiviikkona Kuru pääsi tapaamaan ekaa kertaa meidän kaverien Jessi-villakoiranpentua. Treffit oltiin sovittu Haltialaan, ja saatiin vieläpä mielettömän kaunis ilma illaksi. Jessi oli mielettömän suloinen ja innokas pieni virtapiiri, mutta Kurua se ei ihan heti uskaltanut mennä härkkimään. Haisteli kyllä innokkaasti, muttei ruvennut riehumaan ja hyppimään ihan niin kuin Karpo-pentu teki. Kurua selvästi taas vähän ällötti, mutta se tyytyi keskittymään haisteluun ja karkuun kävelemiseen. Se siis selvästi väisti pentua, kun vähän jännitti, ja kuola valui aluksi suupielistä. Hiljaksiin käveltiin eteenpäin ja Kurukin tottui pennun läsnäoloon. Jessikin rohkaistui hakemaan Kurua leikkiin - tosin sinkosi pari metriä taaksepäin, kun Kuru vastasi kutsuun haukkumalla. :D Kurun mielestä melkein kaikkiin leikkeihin kuuluu haukkuminen, ja varsinkin, jos kaveri on vähän ällöttävä pentu. Pian Jessikin tottui siihen, että se sen näkökulmasta kivitalon kokoinen kaveri vaan tykkää avata ääntään, eikä enää kimmonnut ääniaallon mukana ojaan. Lenkin loppupuolella Kuru ja Jessi ottivat jopa pari juoksukisaa, jotka Jessi tosin pienempänä hävisi aika armottomasti. Kerran Kuru juoksi Jessin päältä, näytti pahalta, mutta pennulle ei tainnut käydä onneksi mitään. Kurulla eivät vissiin jarrut toimineetkaan ihan niin kuin se itse oletti, vaan meni pitkäksi. Eikä se tirppana keskikokoisen villakoiran pentu ehkä kestä samanlaista törmäystä kaatumatta kuin Kurun Tii-emo.. eli ei mitään uutta auringon alla. Kivaa koirilla taisi kuitenkin olla, ja urheasti Jessi jaksoi haastaa Kurua leikkiin. Kurukin ehti jo vähän lämmetä sen leikkiinkutsuyrityksille, joten ehkä ensi kerralla se jo viitsii leikkiä ällön pennun kanssa.

Viikonloppu vietettiin mun äidin mökillä Virroilla melkein keskellä-ei-mitään. Siellä ei ollakaan käyty sitten viime kesän, jolloin Kuru otti vähän erivapauksia ja meinasi lähteä pihalta milloin minnekin huitelemaan ja vietti sitten viikonlopun liinassa. Tällä kertaa Kuru kuitenkin näytti aikuistuneensa pikkuisen. Se oli käytännössä aamusta iltaan pihalla irti, eikä meinannutkaan lähteä mihinkään. Pysyi hienosti pihalla koko ajan, ja tuli aina kovaa kyytiä luokse, kun kutsui. Taitava mammanmussukka! Vain kerran se kävi metsän puolella kokeilemassa, missä se raja menikään, mutta uskoi heti karjaisua ja pysähtyi, ja lähti pinkomaan luokse kun kutsuin. Eikä kokeillut enää sen jälkeen pihasta lähtemistä. Kaipa se luoksetulo toimi siksikin niin hyvin, kun Kuru tiesi, ettei joudu kiinni. Hihnaahan ei reissulla tarvittu käytännössä lainkaan, vain kaupungissa lauantaina käydessä. Taisi olla Kurun mielestä unelmaelämää, kun sai tulla ja mennä ulos miten huvitti, sisällä se kävi aina vetämässä hirsiä, että jaksoi sitten ulkona riehua. Mökkirannassa se kävi moneen kertaan kahlailemassa mahaan saakka, mutta varoi visusti tulemasta lähelle rantaa, kun me mentiin itse uimaan. On sillä pitkä muisti, se varmisti kyllä selustansa, että me ei varmasti päästä viemään sitä taas uimaan. ;) Ihan rauhassa se sitten odotteli rannassa maaten, kun me käytiin itse uimassa.

Lenkeilläkin se piti kivasti korvat päässä, vaikka bongailtiinkin kaikenlaisia elukoita, sammakoista (yäääk) lintuihin. Säikytin mm. pari isoa lintua (niiden oli pakko olla jotain metsäkanalintuja, olivat aivan hervottoman kokoisia) ihan mökkitien reunasta mökin läheltä, Kuru tuli mun jäljessä ja huomasi ne vasta kun toinen linnuista kipitteli muutaman metrin päässä karkuun. Kuru meinasi lähteä linnun perään, menikin pari askelta, mutta uskoi taas mun karjaisua ja pysähtyi heiluttelemaan häntää linnulle (huoh..)  ja tuli taas luokse, kun kutsuin. Pari kertaa piti sanoa, mutta se kuitenkin tuli! Lenkillä tuli myös vastaan, tai oikeastaan takaa, pari suunnistajaa, ja olin itse aivan huuli pyöreänä. Tyypit nimittäin olivat n. sadan metrin päässä meidän mökistä, eikä tuolla todellakaan normaalisti liiku yhtään ketään. Kurukin taisi olla yhtä hämmästynyt kuin minä, koska ei puhahtanutkaan miehille. Onneksi se myös sattui olemaan just käskyn alla kun kuulin miesten äänet, oltiin harjoittelemassa luoksetuloa, joten se ei lähtenyt huutelemaan suunnistajille kirosanoja siitä, kenen tontilla ollaan. Eihän se kaupungissa välittäisi tuollaisesta mitään, mutta se kyllä tajuaa, että mökillä ei ihmisiä tosiaan tule yleensä vastaan.

Tiina