Torstaina lähdettiin Kurun kanssa hetken mielijohteesta käymään mätsärissä Tuomarinkartanolla, kun työkaveri vinkkasi menevänsä sinne Myy-rhodepennun kanssa. Satuttiinkin sitten heti kaverin perään jonossa, ja Kuru oli aivan onnessaan nähdessään taas Myyn. Viitosryhmän kehässä oli paljon koiria, ja Kuru väsähti odotellessa. Ehkä onneksi, tosin se oli sitten kummallisen flegmaattinen kehässä. Esitin siis Kurun ekaa kertaa itse, enkä edes jännittänyt, vaikka normaalisti olen ihan pinkeänä ihan vaan katsellessani Kurua ja Ristoa kehässä. Ehkä se epävirallisuus vähän rentoutti, tosin kaikki muut näyttivät olevan hyvinkin kokeneita esiintyjiä. Kurukin esiintyi tosi kivasti, ravasi nätisti kaikki pätkät ja muisti pysyä neljällä tassulla, ei se varmaan missään maailman edustavimmassa asennossa tosin ollut. Vähän yritti haistella juostessa, mutta nosti päänsä nopeasti. Kuru antoi tuomarin katsoa hampaat tosi nätisti (ja hyvin huolellisesti katsoikin, missään aiemmassa tapahtumassa ei ole esim. laskettu kaikkia välihampaita), ei välittänyt kopeloinnista, vähän yritti niiata kun tuomari tarkisti kivekset. Häntää tuomari kokeili minusta aika kovakouraisen näköisesti, mutta Kuru ei välittänyt siitäkään mitään, seisoi vaan rauhassa paikallaan. Aika ihmeellistä, kun se ei tosiaan ole mitenkään luonnostaan hyväkäytöksinen ja rauhallinen... ja me ei todellakaan olla pahemmin treenattu. No, parina oli tosi kauniisti esiintynyt, kokenut gööttinarttu, joka sai punaisen nauhan, ja me saatiin samanvärinen nauha kuin aina ennenkin. Sininen on kaunis väri. :D Olin kyllä tosi tyytyväinen Kurun käytökseen.

Sinisten loppukehässä Kuru yritti haukkua, kun juostiin ympäri pientä kehää tusinan muun koiran kanssa, mutta lopetti onneksi heti kun komensin. Seisoi ihan nätisti, vaikka pää oli melkein kiinni edelläolleen lapinkoiranartun hännässä ja ihan sen omassa hännässä kiinni oli toinen uros. No, kuten arvata saattaa, ei Kurulle mitään sijoitusta ollut luvassa, ei sen käytös tosiaan ollut parhaasta päästä. Tuomarinakin oli oikea ulkomuototuomari, ja jotenkin vähän tuntuu, että olisi kannattanut ilmoittaa Kuru mieluummin edes narttuna (tai lapinporokoirana :D), kun tuomari ei näyttänyt tykkäävän näkemästään. Tosin meille ei muuta koko kehän aikana sanottukaan kuin "tämä on kakkonen", muille tuomari kyllä tiuski.. No, en edes tiedä, arvosteleeko kyseinen tuomari lapinkoiria virallisissa näyttelyissä, mutta sen tiedän, että hänen kehäänsä en mene. Koirallekaan ei sanonut mitään tullessaan kopeloimaan. Hyvä mieli jäi kuitenkin päällimmäiseksi, koska Kuru käyttäytyi niin hyvin lähes koko ajan enkä itsekään ollut liian jännittynyt. Ja vaikka tuomari ei ehkä kovin ystävällinen ollutkaan, niin kehäsihteeri ohjasi kyllä kokematonta kiltisti. Ehkä mennään siis joskus uudestaankin harjoittelemaan kehäkäytöstä.

Tänään koitti vihdoin se päivä, jota on odotettu ainakin vuosi! Kurun Kuura-sisko ja omat ihmisensä Katja ja Hannu (ja Veera-vauva) olivat tulleet Italiasta käymään Suomessa, ja vihdoin päästiin treffaamaan! Treffien peruuntuminenkin oli pelkona, kun Kuura aloitti juoksunsa just ennen Suomeen lähtöä, mutta onneksi koko konkkaronkka on Suomessa niin kauan, että ehdittiin treffata juoksujen jo mentyä ohi. Pakattiin siis Kuru autoon, otettiin Kirsu Tiitun kanssa matkalta mukaan ja suunnattiin auton nokka kohti Tuusulaa. Kuura oli niin käsittämättömän ihana ja kaunis! Kuru huomasi sen jo kaukaa, ja meni makaamaan ja kyttäämään siskon saapumista, Kuura näki Tii-emon ja piti ihan käsittämätöntä pentu-ulinaa, hymyili ja alistui heti Tiitulle. Suloinen pieni sininen. Kuru pääsi vähän myöhemmin irti, ja oli valitettavasti aika kiinnostunut Kuurankin hännänalusesta. Onneksi se kuitenkin kuunteli kohtuullisesti mun komennusta, vaikkei se varmaan kovin kivaa silti Kuuralle ollut.

Kuru otti hyvät spurtit Tiin kanssa hiekkamontulla, ja sitten lähdettiin varjoisaan metsään aurinkoa pakoon. Kuru yritti välillä ahdistella Kuuraa (kerran jopa nylkyttää), mutta sai sen verran runtua, että uskoi sitten mun ja muidenkin komentelua. Kyllä ne välillä pääsivät leikkimäänkin, tosin Kuura oli niin nöyrä, ettei oikein Tii-mamman kanssa uskaltanut leikkiä - varsinkin kun samalla olis pitänyt näyttää hampaita yli-innokkaalle veikalle. Tyypit juoksivat, riekkuivat, kävivät puskissa syömässä vadelmia ja mustikoita ja luttasivat vedessä. Paitsi Kuura - tässä suhteessa se on ihan erilainen kuin äitinsä ja veljensä, vaikka niissä muuten on ihan mielettömän paljon samaa. Kurun mielestä oli ihanaa käydä viileässä purossa juomassa ja samalla kahlata mielettömässä mutakerroksessa, Tii teki samaa, mutta siisti ja sievä Kuura tuli pyytämään Kirsulta vettä - eivät hienot neidit kastele tassujaan ja juo mutaojasta, vaan hienosta sinisestä vesikiposta. :D Reilu pari tuntia meillä meni lenkkeillessä, ja ainakin puoli tuntia vielä parkkiksella höpötellessä ja koirien möyriessä. Oli aivan mielettömän hauskaa, ja kiva nähdä myös pientä suloista Veeraa. Kurun mielestä vauva oli aika kiinnostava kun se ensimmäisen kerran näki Veeran, mutta lenkin jälkeen Kuru oli jo aika välinpitämätön, ei enää yrittänyt päästä nuolemaan varpaita jne. Kiitos Katja, Hannu, Veera ja Kirsu! Meillä oli niin kivaa!

Tiina